Titile: Piilo
Author: Tyynis (liikkunut myös Vaihtoehtoloppuna ja hupsuna)
Genre: Angst, one-shot, songfic
Rating: K-11
Paring: Draco/Ginny
Warings: Kliseinen loppu
Summary: Molemmat miettivät hiljaa omia ajatuksiaan ja pohtivat mitä tämä ilta tuo tullessaan. Tai miettivät ja miettivät, aina nämä tapaamiset kuluivat samalla, loppuun kulutetulla kaavalla
Disclaimer: Kaikki hahmot ovat J.K. Rowlingin. Kappale on Sunrise Avenuen Forever Yours. Minä en hyödy tästä mitenkään talopudellisesti
A/N: Tämä ficci on ikivanha ja esiinytynyt aiemmin vanhassa finissä ja muistaakseni myös Vuotavassa noidankattilassa (joissa olen seikkaillut edeltä mainituilla nimimerkeillä) Forever Yours nimellä. Nimen vaihdoin siksi, että se ei mielestäni kuvannut tätä ficciä kunnolla. Päätin laittaa tämän tänne, koska tämä on yksi omista suosikeistani ja ensimmäisiä ficcejäni. Vaikka tässä nyt omakehu haisee, toivon että pidätte tästä.
Piilo
Vaaleahiuksinen mies kulki sateista Lontoon sivukatua. Miehellä oli yllään farkut ja likomärkä T-paita, joka myötäili hänen treenattua ylävartaloa. Mies oli kaikin puolin sen oloinen, että hän olisi irrottautunut jonkin trendilehden kannesta.
Ainut asia, josta voisi päätellä miehellä olevan paheita, oli puoliksi poltettu tupakka suupielessä.
Oli miehellä muitakin paheita, tai ne olivat oikeastaan vikoja, ihan miten ne haluaa luokitella. Mies nimittäin kantoi oikeassa käsivarressaan pimeääpiirtoa, lordi Voldemortin tunnusta. Oikeastaan hän ei olisi halunnut kuulua kuolonsyöjiin, mihin pimeäpiirto velvoitti, mutta hänellä ei ollut vaihtoehtoja. Itseasiassa hän oli ottanut sen vain äitinsä ja suvun kunnian takia.
There are times I can leave my heart wide open
There are days believe I can heal wounds on me
Ei mies kuitenkaan ollut sydämetön, koska piirto ei kuitenkaan juontanut juuriaan hänen sisälleen, sydämeen. Mies oli oikeastaan hyvinkin haavoittuvainen. On aikoja jolloin tuo mies haluaa ja pääseekin piiloon nuolemaan haavojaan, henkisiä sellaisia.
Hän on nimitäin lähellä Pimeyden lordin sisäpiiriä, liian arvokas likaamaan käsiään vaarallisiin asioihin. Ainut ongelma oli se, ettei noita piilopaikkoja löytynyt kovinkaan usein ja hetkiä piiloutumiseen löytyi vielä harvemmin.
Mies tumppasi tupakkansa kostean puunrunkoon ja jatkoi matkaansa läheisen kerrostalon ovelle.
Talo sijaitsee jästien asuttamalla alueella, joten sen oven vieressä on laite, johon pitää näppäillä koodi, jolla ovi aukeaa.
3-5-6-3-9, mies näppäili tutun numerosarjan laitteeseen ja avasi oven. Sen saranat narisivat ikävästi
There are times I could come to you and hurt you
I could easily bring your tears
I could send you to hell, I know you
Nyt mies oli kuitenkin löytänyt hetken rauhoittuakseen ja oli menossa piilopaikkaansa. Kuten arvata saattaa, miehen piilopaikka on naisen luona. Tämä vieraanvarainen naisihminen on miehen kanssa suunnilleen saman ikäinen noita. Noidalla ei oikeastaan ole mitään tekemistä jästien kanssa, vaikka hän heidän naapurissaan asuu. Tämä asunto nyt sattui olemaan ainut vapaa koko kaupunginosassa, johon hänellä oli varaa.
Talon rappukäytävässä miehen askeleet kaikuivat ja kuuluivat asuntoihin sisään.
Mies katsoi ympärilleen hämärässä rappukäytävässä löytääkseen valokatkaisijan ja sytyttääkseen sammuneet valot uudelleen.
Rappukäytävä olisi ollut viihtyisämpi pimeässä.
Lika ja kirkkoveneitä esittävät piirrokset eivät tuoneet, oikeasti vaaleansinisiä, seiniä oikeuksiinsa vaan peittivät ne alleen.
Päästyään naisen ovelle mies epäröi hetken ennen kuin soitti ovikelloa. Mitäköhän nainen mahtaisi ajatella, kun hän ilmestyisi tämän oven taakse, taas monen kuukauden jälkeen. Luultavasti nainen katsoisi häntä paheksuen, mutta laskisi lopulta sisään ja keittäisi kupin kahvia, niinhän se aina oli mennyt ja miksei niin tapahtuisi nyt ja tulevaisuudessa.
Rappukäytävässä kaikui ikävä pirinä, jonka ovikello aiheutti, miehen soitettua sitä. Toisin kuin kaikki muu tuossa talossa narisee, naisen ovi aukesi sulavasti ja äänettömästi rappukäytävään.
Miehen silmät kohtasivat naisen ruskeat silmät, joiden ympärille oli muodostunut huolen ja pelon uurtamia ryppyjä. Ne eivät suinkaan tehneet naisesta vanhan näköistä, vaikka niin voisi luulla.
Hetken nuo kaksi katsoivat toisiaan silmiin, käyden kumpikin sisäistä taistelua itsensä kanssa.
Mies siitä, että lähtisikö pois ja olisi sanomatta sanakaan vai odottaisiko naisen tuttua nyökkäystä pyynnöksi astua sisään.
Nainen taas siitä, että pitäisikö hänen päästä tuo vihollinen sisään kotiinsa, niin kuin hän on aina ennenkin tehnyt.
Noita kuitenkin näki oman hyväksyvän nyökkäyksensä heijastuvan miehen teräksen harmaista silmistä. Hän avasi ovea enemmän auki ja laski miehen sisään.
I will find something more
Someone I am made for
Shame on you baby
Forever yours
Mies seurasi naista tämän keittiöön ja istuutui tutun tammipöydän ääreen. ja alkoi tarkkailla naisen tuttuja piirteitä tämän hääriessä kahvinkeittimen ympärillä.
Kyllä nainen kahvinkeittimen omisti, vaikka noita oli ja niin olivat kaikki muutkin hänen suvussaan.
Molemmat yrittivät kysellä toistensa kuulumisia, mutta saivat ympäripyöreitä vastauksia puolin ja toisin, jos heillä oli joskus ollutkaan mitään vakavampaa, niin se oli kuollut aikoja sitten, vähän niin kuin kasvia, joka on pimeässä ja sitä ei kastella. Eivät he "silloin joskus" puhuneet sen enempää mitä nytkään, teennäiset kysymykset ja väljät vastaukset olivat pikemmin muodollisuuksia, vaihtoehto hiljaa olemiselle. Nytkin he olivat toisilleen korvikkeita läheisyyden kaipuuseen.
Molemmat hämmensivät hiljaa naisen kaatamaa kahvia, kumpikin omassa kupissaan. Molemmat tiesivät, että he leikkivät tapaamisillaan tulella, kumpikaan ei sisimmässään hyväksynyt toista, saati toisen arvoja ja perhettä. Vaikka sanotaan, että vastakohdat täydentävät toisiaan, mutta tämäkin toimii tiettyyn rajaan asti, ja nämä kaksi ovat ylittäneet sen rajan aikoja sitten.
Heidän perheensä olivat yhtä kaukana toisistaan kuin taivas ja maa. Tai rikkaat ja köyhät, se kuvastaa näiden kahden ihmissielun kaukaisuutta toisistaan. Toinen lähestulkoon taistelee leipänsä eteen ja toisen ei tarvitse kuin kättään heilauttaa niin kaikki kannetaan hänen eteensä, kuin kuninkaalle konsanaan.
You were mine and I was yours for one night
You were mine and there is no one who's like me
Molemmat miettivät hiljaa omia ajatuksiaan ja pohtivat mitä tämä ilta tuo tullessaan. Tai miettivät ja miettivät, aina nämä tapaamiset kuluivat samalla, loppuun kulutetulla kaavalla, päästääkö toinen sisään, keittää kahvit, teennäinen keskustelu, samaan sänkyyn ja kiitos, näkemiin. Niin se aina meni, molemmat saivat tuntea toistensa läheisyyden , joka oli kuitenkin kaukana läheisyydestä.
Heidän läheisyytensä oli rehellisemmin häpeää heidän perheilleen. Toinen sekaantui verenpetturiin ja toinen viholliseen, sodan paholaisen luottomieheen. On vaikeaa sanoa, kumpi on aiheuttanut enemmän häpeää perheelleen ja itselleen, nainen vai mies.
Jotain saman laista näistä kahdestakin löytyi, ihme kyllä. Nimittäin ylpeys itsestään ja oman arvon tunteminen. Molemmat tiesivät, että toinen ei saisi koskaan itselleen samanlaista lohduttajaa ja läheisyyden korviketta, he olivat jollain tavalla toisilleen korvaamattomia.
These screams they wake me up in the nigh
They violently fill my room
hey keep me awake. I hate you
Sateinen ilta oli kääntynyt yöksi, mies sulki hiljaa naisen asunnon oven, lukon kalahdettua hän irrotti otteensa ovenkahvasta ja jatkoi rappusia pitkin alas aulaan ja siitä kadulle.
Sade oli lakannut ja yöilmassa tuoksui puhtaus, jonka sade oli saanut aikaan. Pitkästä aikaa miehestä tuntui taas, että hän oikeasti elossa, sydämessäänkin.
Hän kuuli korvissaan naisen rauhallisen hengityksen, jota tämä oli hengittänyt nukkuessaan, miehen lähtiessä. Se oli jotenkin voimaa antavaa, mies tiesi, että hän jaksaisi taas vähän pitempään tämän kaiken sodan keskellä, hän saisi siitä rauhallisuudesta voimaa.
Päästyään nurkan taakse mies kuuli hälytysajoneuvon sireenien äänen selkänsä takana. Uteliaisuudesta hän kääntyi ja palasi muutaman askeleen tulosuuntaansa. Näky, jonka hän näki ei ollut silmää miellyttävä, oikeat sanat kuvaamaan sitä olisivat veret seisauttava. Punaiset liekit nuolivat naisen
makuuhuoneen ikkunaa ja siitä ylös päin rakennuksen seiniä.
Mies pystyi mielessään kuulemaan naisen kirkunan, jonka pakokauhu ja kipu aiheuttivat. Hän pystyi vain kuvittelemaan murto-osan siitä tuskasta, mikä aiheutui siitä, että koko iho oli tulessa ja hiiltyisi kiinni kehoon. Hän pystyi aavistamaan, että naisen viimeinen ajatus hänestä oli se, että tämä vihaisi häntä koko sydämestään.
Mies kääntyi takasin jatkamaan matkaansa, sillä hän tiesi, että tapahtuma ei ollut sattumaa, koska Piemeyden lordi olisi tämän takana, henkilö, joka ei välittänyt ihmishengestä pätkääkään.
Luottohenkenä mies ei saisi näyttää, että hän välittäisi. Välittäisi siitä, että nainen kuolisi ja hänen piilopaikkansa tuhottaisiin.
Mies ei välittäisi.
I will find something more
Someone I am made for
Shame on you baby
Forever yours
A/N: Kommentit ovat tervetulleita..
