Nimi: Äiti
Kirjoittaja: Tyynis
Ikäraja: S
Tyyli: Angst ja draama
Paritus: -
Summary: Äidin työssä ei ole työaikoja
Disclaimer: En omista, kaikki kuuluu
J.K. Rowlingille. En hyödy taloudellisesti
A/N: Weasleyn perhepotrettiin Mollylla ja yöhön. Ficcin nimi on yksinkertaisuudessaan Äiti, koska minusta se kuvaa Molly Weasleytä täydellisesti
ÄitiMolly Weasley oli Kotikolon keittiössä ja keitti itselleen teetä punavalkoraidallisessa aamutakissaan.
Hän oli herännyt taas kesken yöuniensa eikä ollut saanut enää unta. Noita oli noussut mahdollisimman vähin äänin ylös, jotta ei olisi herättänyt vieressään nukkuvaa miestään.
Istuessaan keittiössä olevan pitkän puupöydän ääressä ja sekoittaessaan hunajaa kuumaan juomaansa hänen korviinsa kantautui ääniä rappusista. Melko pian George olikin ilmestynyt keittiön oven suuhun.
”Ai se olit sinä”, miehenalku sanoi pettyneellä äänellä tajutessaan ketä keittiössä istui.
”Minä. Tule tänne”, Molly sanoi pojalleen, joka oli jo palaamassa omaan huoneeseensa.
Yöpaitasillaan oleva George istui vaiteliaana pöydän toiselle puolelle, äitiään vastapäätä.
”Otatko?” rouva Weasley kysyi ja nosti pöydällä olevaa teepannua.
”En minä”, George vastasi vilkaistuaan nopeasti teepannua jatkaen sitten taas pöydän, paljon elämää nähneen, pinnan tutkimista.
”Keneksi sinä minua luulit?” Molly kysyi pojaltaan lempeästi tutkien tätä samalla kulmiensa alta.
”En keneksikään… Tai minä taisin nähdä vain unta…” George vastasi äidilleen vaimeasti mumisten.
Rouva Weasley huokaisi vaimeasti teemukiinsa, ennen kuin laski sen pöydälle. Hän oli kuullut poikansa vaeltavan useana yönä jonnekin päin taloa ja palavaan sitten takaisin huoneeseensa kuiskattuaan kuitenkin ennen palaamistaan kaksoisveljensä nimen toiveikkaana nukkuvan talon rauhaan.
”Tule tänne”, Molly pyysi poikaansa istumaan viereensä huomattuaan, että kyyneleet olivat vaivihkaa nousemassa lapsen silmiin.
Sanakaan sanomatta George siirtyi äitinsä viereen istumaan ja antautui tämän lämpimään halaukseen.
”Voi kun olisinkin ollut Fred”, Molly kuiskasi Georgelle ja halasi tätä lujemmin.
Äidille teki pahaa kuvitelleessaan, miltä hänen pojastaan tuntui joka ikinen kerta, kun hän jää ilman vastausta veljeltään ja tajuaa olevansa hereillä.
Georgen alettua itkeä lohduttomasti äitinsä sanoista, noita ei saanut tätä rauhoittumaan lohduttavista ja rohkaisevista sanoistaan huolimatta.
Päättäväisesti rouva Weasley taikoi heidän eteensä lasin, jonka pohjalla oli reilu tujaus konjakkia. Vaikka alkoholi oli ehdottomasti pannassa hänen kasvatusmetodeissaan (olivatpa hänen lapsensa minkä ikäisiä tahansa), tässä tapauksessa hän salli itselleen poikkeuksen.
”Juo tämä”, Molly sanoi ja tarjosi toisella kädellään lasia Georgelle.
”Jutellaan aamulla lisää, kun olet nukkunut”, Molly jatkoi ja katsoi kivi sydämellä poikansa itkusta punoittavia silmiä.
George kulautti lasissa olevan juoman kurkustaan alas, joka alkoi heti lämmittämään hänen kehoaan.
”Koita saada unta. Minä rakastan sinua”, rouva Weasley sanoi ja halasi poikaansa vielä kerran, ennen kuin tämä katosi rappusiin.
Jäätyään taas yksin hiljaiseen keittiöön rouva Weasley kaatoi jäähtyneen teensä mukistaan viemäriin ja täytti sen uudelleen.
Hän ehti selailla pöydälle jäänyttä eilisenpäivän Päivän Profeettaa hetkeksi, ennen kuin kuuli taas liikehdintää kotinsa yläkerroksissa. Seuraavaksi alas keittiöön tulikin Bill, joka oli jäänyt Kotiloon yöksi Fleurin mentyä käymään vanhempiensa luona Ranskassa.
”Mitä sinä täällä?” Bill kysyi äidiltään hieman ihmeissään, koska velho luuli olevansa yksin hereillä koko talossa.
”Kunhan olen”, Molly vastasi esikoiselleen.
”Et kai sinä…?” Bill kysyi varovasti ja osoitti pöydälle jäänyttä konjakkilasia.
”No en! Et kai sinä kuvittele, että minä tissuttelen yökaudet teiltä salassa?” rouva Weasley kysyi hieman tulistuneesta poikansa väitteestä.
”En… Mutta minä vain mietin…” Bill jatkoi, säikähtäen hieman äitinsä reaktiota.
”Hyvä, jos sinun on ihan pakko tietää, niin se oli Georgelle”, Molly vastasi ja korjasi lasin pois, ennen kuin siitä tulisi enempää sanomista.
”Miksi?” Bill kysyi uteliaan ja kaatoi itselleenkin teetä pöydällä olevasta pannusta tiskikaapilta hakemaansa mukiin.
”Se ei ole sinun asiasi”, Molly sanoi napakasti, tehden samalla selväksi, ettei kyseisestä asiasta puhuta enempää. Ja Bill tyytyi vain nyökkäämään vastaukseksi.
”Mikä sinua valvottaa?” rouva Weasley kysyi Billiltä istuuduttuaan uudelleen pöydän viereen.
”Minä en vain osaa nukkua enää yksin”, Bill vastasi hajamielisesti ja hörppäsi teetä mukistaan.
Molly katsoi poikaansa epäillen odottaen, että tämä murtuisi ja lakkaisi valehtelemasta hänelle. Molly Weasley, jos kuka, tiesi milloin hänen jälkikasvunsa yritti vedättää häntä.
”Hyvä on, hyvä on!” Bill huudahti murruttuaan odotetusti äitinsä edessä.
”Mitä?” Molly kysyi varsin viattomalla äänellä.
”Fleur on raskaana”, Bill sanoi antautuneesti, mutta oli samalla pakahtumaisillaan onnesta.
”Onneksi olkoon”, Molly henkäisi ja oli ehtinyt halaamaan poikaansa pöydän toiselle puolelle.
”Kiitos”, Bill vastasi ja rutisti kätensä äitinsä ympärille, ”Mutta älä kerro vielä kenellekään, edes isälle. Odotetaan, että Fleur tulee takaisin.”
”Selvä”, rouva Weasley vastasi ja palasi istumaan omalle puolelleen pöytää, mumisten itsekseen jotain vauvan vaatteiden kutomisesta.
”Äiti?”
”Niin?”
”Palaa maan pinnalle”, Bill sanoi hymyillen, hän oli selvästikin kuullut vain Mollyn itselleen tarkoittamat höpinät.
”Mitä te täällä juoruatte?” keittiön ovelle ilmestynyt Ginny kysyi ihmeissään ja pörrötti haukotellen hiuksiaan.
”Ei mitään, kultaseni. Mikset ole nukkumassa, kello ei ole kolmea enempää?” Rouva Weasley kysyi ja otti viereensä istuneen kuopuksensa kainaloonsa.
”En saa unta”, Ginny vastasi kuin ohimennen.
Rouva Weasley vilkaisi Billiä ilmeellä, josta tämä ymmärtäisi jättää siskonsa ja äitinsä kahdestaan, sillä oli selvästi velhon siskon vuoro saada heidän äitinsä huomio.
”Koita saada unta, olet rakas”, Molly sanoi poikansa perään ja hymyili tälle vielä, ennen kuin toinen katosi hämärään portaikkoon.
”Mikä meidän neitiä valvottaa?” Molly kysyi ja antoi nyt kaiken huomionsa ainoalle tyttärelleen.
”Oikeastaan se on ihan tyhmä juttu”, Ginny sanoi punastellen äitinsä kainalossa.
”No kerro”, äiti patisti tytärtään, vaikka osasi aavistelle, mihin kivi tytön sydämellä liittyi.
”Tuota, kun minätykkäänäharrysta”, Ginny vastasi nopeasti, yhteen hengen vetoon äidilleen, jonka kainalosta hän oli kiemurrellut irti.
Molly Weasley hymähti itsekseen, Ginny oli juuri sanonut sen, mitä hän oli odottanut, eikä hän kiusaisi tyttöään käskemällä tätä toistaa hidastetusti sitä, mitä tämä oli äsken sanonut.
”Vai niin, mikä sinua siinä valvottaa”, Molly kysyi vienosti punastelevalta Ginnyltä.
”Kun Harry on kaikkien mielestä sankari ja kokoajan pyörityksessä. Enkä tiedä tykkääkö hän enää minusta, kun ei me olla oltu missään yhteydessä kunnolla pitkään aikaan, tunnetaanko me enää sitä Harrya, mikä oli joskus?” Ginny kysyi ja alkoi kyynelehtiä hiljaa.
”Voi kultapieni, tule tänne”, Molly sanoi ja otti Ginnyn uudelleen siipiensä suojaan ja kuivasi tämän kyyneleet.
”Eiköhän se ole se sama Harry, mistä sinä olet pitänyt aina, ehkä hieman muuttunut, mutta pohjimmiltaan samanlainen. Et sinäkään ole samanlainen, vaikka olet oma itsesi, jokainen meistä muuttuu vähän aina”, Molly sanoi ja ojensi tyttärelleen nenäliinan aamutakkinsa taskusta.
”Luuletko?” Ginny kysyi silmät kosteina ja niisti äitinsä ojentamaan nenäliinaan.
”Kyllä”; Molly Weasley vastasi päättäväisesti ja pyyhki pari kyyneltä Ginnyn silmäkulmasta.
”Sinun pitää vain kertoa Harrylle, että pidät hänestä vieläkin, ei onni tule sinua kotoa hakemaan”, Molly jatkoi tyttönsä kannustamista.
”Ja nyt nukkumaan”, Molly komensi melkein aikuista kuopustaan, heidän saatua asiansa loppuun noin parinkymmenen minuutin puhumisen jälkeen.
”Kauniita unia”, Ginny toivotti äidilleen noustessaan pöydän äärestä.
”Samoin, minä rakastan sinua”, Molly vastasi ja katsoi, kun Ginny katosi vuorollaan portaikkoon ja kohti omaa huonettaan.
Jäätyään yksin Molly Weasley kaatoi itselleen vielä yhden kupin teetä jättäen sen kuitenkin juomatta. Se oli yksinkertaisuudessaan jo haalistunut sinä aikana, kun hän oli antanut aikaansa jälkikasvulleen, josta hän oli ylpeä.
Ylpeä hän oli myös siitä, että hän sai olla vielä aikuisille lapsilleen äiti, vaikka keskellä yötä.
Rouva Weasley kävi kaatamassa haalistuneen teen pois ja jätti pannun tiskipöydälle mennessään nukkumaan ja rakastaen kaikkia lapsiaan taas vähän enemmän.
-The End-
