mmariaä/ heh, kiitos.
Narusegawa/ kiitos taas !
Viisisataakaksi/ nii, katotaa nyt mitä se Jenny niille kertoo !
mäki tykkään Jenny-nimestä !
Witchzard/ nii, olihan tuo aika duddelin reaktio aika kepee, mut se on muuttunu miäs !
toivon todella ettei mul oo kirjotusvirheitä, ku nii kovasti ittelleni väitän etten tarvii betaa ! ;s
... ja nyt sitä JATKOA !
3. TylypahkassaSeuraavana aamuna herättyään Jenny alkoi miettiä ketä muita olisi
hänen kanssaan samassa makuusalissa. Hän huomasi että viereisessä pedissä nukkui junasta tuttu Lily, mutta makuusalissa oli hänen pedin lisäksi vielä kaksi petiä. Toisessa niistä nukkui hieman tummaihoinen tyttö, joka sängyn päädyssä olevan kyltin mukaan oli nimeltään Angelina. Viimeisessä sängyssä nukkui Amy-niminen enkelimäinen tyttö. Hän toivoi että heistä kaikista tulisi oikein hyviä ystäviä.
Pian muutkin alkoivat heräilemään ja Jennyn tavoin kummastelemaan huonetovereitaan. Salissa oli hiirenhiljaista, kunnes Lily vihdoin uskalsi avata suunsa:
”Moi vaan kaikille, minä olen Lily Potter. Keitä te olette?” Lily kysyi, ”tai no Jennyn tiedänkin” hän lisäsi vielä nyökäten nimeltä mainitun suuntaan.
”Oletko todella Potter? Kuuluisan Potterin sukulainen?” vaaleahiuksinen tyttö uteli.
”Kyllä olen, Harry on isäni.” Lily kertoi ylpeänä.
”Oooh!” kummatkin vieraat tytöt huokaisivat yhteen äänen.
”Olemme muuten Amy ja Angelina, tutustuimme eilen junassa.” he lisäsivät.
Reaktiosta päätellen ajattelin tämän Harryn olevan jokin suosittu laulaja tai elokuvatähti.
”Ja sinä olet?” Amy kysyi Jennyltä.
”Um, Jenny. Jenny Dursley.”
“Jästisyntyinen?“
“Mikä on jästi?“
“Siis ilmeisesti olet.“ Amy totesi ääneen ja poistui huoneesta hiukset helmahtaen.
Jenny suuntasi kysyvän katseensa Lilyyn ja hän kertoi:
”Jästit ovat taikomatonta väestöä ja jästisyntyiset siis loogisesti heidän jälkeläisiään.”
”Eli vähän niin kuin minä?”
”Kyllä, muttet ole sen huonompi.” Lily sanoi.
Jenny ei olisi uskonut tätä, ellei tummatukkainen tyttö olisi osallistunut keskusteluun:
”Minun isänikin on jästisyntyinen eikä ole yhtään sen huonompi velho kuin hänen ystävätkään.” tyttö kertoi hymyillen.
”Mikä sinun nimesi muuten on?” Lily kysyi ystävällisesti.
”Angelina Thomas.”
”Aijaa, sepä mukavaa. Mikä sinun isäsi nimi on?”
”Dean, meidän vanhempamme tunsivat koulussa toisensa.”
”Sitä vähän ajattelinkin.” Lily lisäsi ystävällisesti.
Tämän jälkeen he lähtivät kolmistaan kohti suurta salia, jossa olisi tarjolla aamiainen. Matkalla saliin he törmäsivät luihuis-jengiin, jonka johtaja oli epäilemättä eräs vaalea poika, joka huusi heille:
”Kas, kas uusia ekaluokkalaisia, nuorin Potter ystävineen.”
”Suu kiinni, Malfoy.” Lily tokaisi takaisin ja jengi alkoi nauramaan, mutta he jatkoivat silti matkaa. Lily kertoi heille tämän pojan olevan Scorpius Malfoy ja että hän oli oikeasti mukavampi.
Suuressa salissa oli jo useita oppilaita syömässä tupapöydissään. Kolmikko istui siis rohkelikon pöytään ja Jenny istui siellä Amyn viereen.
”Anteeksi siitä aamuisesta.” Amy tokaisi Jennylle.
”Ei se mitään.” vastasin hämmentyneenä, sillä mielestäni Amyn käytöksessä ei ollut mitään ihmeellistä.
Vielä aamiaisen aikana tuvanjohtaja professori Longbottom tuli jakamaan heille lukujärjestyksensä. Pikaisesti lukujärjestystä vilkaisten huomasi että heillä olisi ensimmäisenä loitsuja korpinkynsien kanssa. Niinpä Jenny lähti Amyn kanssa kohti loitsuluokkaa. Matkalla hän kertoi Jennylle, että hänen melkein kaikki sukulaisensa olivat olleet luihuisessa ja että oli hyvin ihmeellistä että hän oli päätynyt rohkelikkoon. Jenny taas kertoi ettei tiennyt suvussaan olevan yhtään velhoa tai noitaa. Niinpä Amy kertoi että moni muukin luuli niin, mutta ei kenellekään voisi mitenkään vain ilmestyä taikavoimia. Siitä tiedosta Jenny oli hyvin iloinen ja niinpä hän istui iloisin mielin osoitetulle paikalle.
Loitsu-tunnilla käsiteltiin leijuntaloitsua. Jennyn suureksi iloksi hän oppi lähes heti leijuttamaan sulkaansa. Kaikilla ei mennyt aivan niin hyvin, mm. erään korpinkynsi-pojan, Lysanderin, sulka muuttui jostain syystä oranssiksi. Kun professori Lipetit tuli kysymään mitä tapahtui, poika vastasi unisella äänellä:
”En tiedä, mutta pidän siitä enemmän oranssina.”
Seuraavana heillä oli pimeyden voimilta suojautumista ja Lily kertoi hänelle, matkalla tunnille, että heidän opettajansa professori Lupin on hänen isänsä kummipoika. Jenny oli jo täysin tottunut siihen että Lily tunsi lähes kaikki tylypahkan ihmiset ja kysyi:
”Ketkä kaikki sinä oikein tunnet täältä tylypahkasta?”
”Hmm, professori Longbottomin, kaikki Weasleyt, Malfoyn, Scamanderit…” Lily luetteli.
”Mistä sinä oikein tunnet heidät?”
”No professori on isäni koulukaveri, kaikki Weasleyt ovat sukua minulle ja loput ovat isäni tuttujen lapsia.”
”Höh, minä en tunne täältä ketään enkä myöskään ole sukua kenellekään.”
”Mistä sitä ikinä voi tietää?” Lily vastasi salamyhkäisesti.
Sitten professori Lupin astuikin luokkaan, eikä Jenny saanut tilaisuutta kysyä Lilyltä hänen salamyhkäisyydestään.
Seuraavat viikot kuluivat uusiin aineisiin ja tylypahkan rutiineihin perehtyen. Jenny sai lähes kaikista rohkelikoista, erityisesti Lilystä, oikein hyviä ystäviä. Kun kaksi viikkoa oli kulunut alkoikin jo lentotunnit, joita Jenny oli pelolla ja innolla odottanut. Häntä jännitti erityisesti siksi, koska muut rohkelikko-tytöt olivat jo aiemmin lentäneet. Lily oli jopa pelannut useasti huispausta veljiensä ja serkkujensa kanssa. Kun sitten ensimmäinen lentotunti koitti osoittautui Jenny oikein hyväksi lentäjäksi ja matami Huiskikin kehui häntä oikein paljon. Jenny ei olisi itse osannut kuvitellakkaan pysyvänsä luudalla. Lentämisen innoittamana Jenny ajattelikin pyrkiä seuraavana vuonna tupansa huispausjoukkueeseen.
Kouluunkin hän jaksoi keskittyä paljon paremmin nyt, kun pääsi lentämään joka viikko. Eräänä ikimuistoisena perjantai-aamuna, muodonmuutosten kaksoistunnilla sai Jenny ensimmäisenä hiirensä muuttumaan tulitikkurasiaksi.
Tämän jälkeinen viikonloppukin sujui sitten iloisissa merkeissä ja Jenny päätti vihdoin soittaa vanhemmilleen. Hän palasi oleskeluhuoneesta makuusaliin ja etsi kännykkänsä laukustaan. Kun hän vihdoin sai kännykkänsä avattua, puuttui linnasta tietenkin soittamisen mahdollistava verkko ja hän oivalsi heti etteivät velhot tietenkään käyttäisi puhelinta.
Hän päätti kuitenkin kysyä Lilyltä tästä, mutta kun vastaus oli: ”Hupelin? Mikä on hupelin?”, oivalsi Jenny soittamisen mahdottomaksi.
Niinpä ainut vaihtoehto oli kirjoittaa vanhemmille kirje:
”
Hei äiti & isä!
Täällä on ollut todella mukavaa, mutta huomasin juuri ettei täältä eikä tänne voi soittaa. Olen oppinut paljon taikoja, mm. muodonmuutoksia sekä taikajuomia. Sen lisäksi osaan myös nykyään lentää luudalla. Täällä koulussa meidät jaettiin neljään eri tupaan ja minusta tuli rohkelikko. Olen saanut paljon uusia kavereita.
Rakkain terveisin, Jenny”
Loppuun tultuaan hän päätti lähteä viemään kirjettä pöllölään. Hän tajusi että vanhemmat saattaisivat hiukan ihmetellä pöllöä ja lisäsi vielä kirjeeseen:
”
P.s. Täällä toisessa maailmassa kirjeet lähetetään pöllöillä. Vastatkaa tämän pöllön mukana, kiitos.”
Viimein hän lähti kohti pöllölää. Siellä hän valitsi suuren harmaan hiiripöllön viemään kirjettä vanhemmilleen. Pöllön liitoon lähdettyä Jenny tajusi hänellä olevan kova ikävä vanhempiaan. Hän päätti lähteä oleskeluhuoneeseen ja viettikin siellä loppuillan läksyjä tehden.
Loppu lukukausi sujui aina välillä onnistuen ja toiste taas epäonnistuen. Lilystä tuli hänelle oikein rakas ystävä ja he suunnittelivatkin että Jenny tulisi Pottereille heti joulun jälkeen loppu lomaksi. Amyn ja Angelinankin kanssa hän tuli oikein hyvin juttuun ja tiesi tulevan seuraavinakin vuosina. Lempiaineeksi Jennylle muodostui muodonmuutokset sekä taikajuomat. Pian tulikin jo lukukauden päättäjäispidot, joissa oli tarjolla todella hyvää ruokaa sekä joulun juhlimista. Seuraavana aamuna Jenny pakkasi joitain tavaroita mukaan reppuunsa ja lähti muiden mukana kohti tylyahon asemaa ja siellä odottavaa junaa, joka veisi heidät kohti kotia...
NONIIN, sain tän kolmosen vihdoin kirjotettua koneelle ! (kun kirjotan ensin aina paperille !
)
tulee vielä yksi luku !
mitäs tykkäsitte ?