Uskoa, vai eikö uskoa? (K-11, kelmit), 4. luku 14.09!!

[LIQUORICE]

Nimi - Uskoa, vai eikö uskoa?
Author - LIQUORICE
Raiting - K-11
Genre - Romance, drama, humour(ainakin yritys on kova) ja action
Pairing - James/Lily + monia muita
Disclaimer - Rowlingin tätiä kiitän siitä että saan leikkiä hänen ihastuttavilla hahmoillaan. Eli kaikki, minkä tunnistatte Rowlingin omaksi, kuten paikat ja iso osa hahmoista, kuuluu hänelle enkä ota nista minkäänlaista kunniaa. 
Summary - Seitsemäs kouluvuosi tuo tullessaan vihaa ja rakkautta, suhdesolmuja ja muitakin solmuja, riitelyä ja sopimista, sekä vaarallisia tilanteita ja ystävän tukemista. Saako James voitettua Lilyn rakkauden? Entä kuinka käy muiden kelmien? Read and find out :3.
A/N - klisee haiskahtaa mutta minkäs voi kun tälläistä on kiva kirjoittaa. Ensimmäinen jatkoficcini, joten laatua ei taata. Ainiin ja sekin vielä, että olen nyt asunut ulkomailla, joten kielioppivirheistä please kommenttia . Olisin kiiiiitollinen.

1. Takaisin Tylypahkaan

Vanha tornipöllö kaarteli Godrickin Notkon yllä. Se katseli suurilla pöllönsilmillään ympärilleen, yrittäen suunnistaa kohteensa luo. Yhtäkkiä se teki nopean surmansilmukan ja syöksyi kohti erästä taloa, jonka yläkerran ikkunassa paloi valo. Se kiihdytti vautiaan ja törmäsi päistikkaan päin ikkunaa.

Hyvin kovaääninen räsähdys ikkunan suunnalta herätti James Potterin ajatuksistaan. Hän puristi nyrkissään kultaista sieppiä, jolla oli juuri leikkinyt ja mulkoili kohti ikkunaa. Sängyllä makoileva tummatukkainen poika säpsähti hereille.

”Mikä se oli?”
”Jotakin ruskeaa” vastasi James ja virnisti. ”Menen katsomaan.” Hän käveli ikkunalle, ja avasi sen. Viileä kesätuuli sekoitti hänen hiuksensa viielä entisestään, ja käsi liikahti vaistomaisesti takaraivolle haromaan sitä takaisin kuosiinsa. Hän kurkotti ulos, ja näki maassa makaavan ruskean höyhenmöhkäleen.
”Voi ei” hän älähti ja ryntäsi alakertaan. Toinen poika katsoi hänen peräänsä kummastuneen näköisenä, mutta muutaman silmienpyöräytyksen jälkeen lähti ystävänsä perään.

James kiihdytti askeliaan ja riuhtaisi ulko-oven auki. Kierrettyään talon toiselle puolelle hän löysi etsimänsä; ruskean möhkäleen. Hänen taakseen ilmestyi huohottava ystävä, joka takertui hänen olkapäähänsä. Tämän katse etsiytyi maassa makaavaan asiaan, ja hän parkaisi.

”Sirius, rauhoitu. Se on vain pöllö,” sanoi James ja virnisti.
”No ei ihan mikä tahansa pöllö, vaan Tylypahkan!” Siriukseksi kutsuttu huudahti. ”Sehän tarkoittaa että me joudutaan taas ihan kohta takaisin sinne! Ei loma ole voinut mennä näin nopeasti.”
”Rauha, Anturajalka. Jos nyt vaan hoidetaan tämä pöllö kuntoon ja keskustellaan loman lyhyydestä vasta sen jälkeen”, James huokaisi ja nosti nuukahtaneen tornipöllön syliinsä. Se päästi lyhyen valitusäänen, mutta nosti päänsä pystyyn ja ojensi nilkkaansa.
”Ota ne”, James sanoi ja nyökäytti päätään kohti pöllön jalkaa. Sirius vain tuijotti sitä.
”Ota ne!” James huudahti toistamiseen, nyt jo hiukan ärtyneen kuuloisena. ”Ne on vaan kaksi tuikitavallista kirjettä koululta. Älä ole lapsellinen.” Sirius hätkähti eloon. ”En minä ole lapsellinen!” hän tuiskahti ja repäisi kirjeet pöllön koivesta.
”Hyvä haukku”, James myhäili ja taputti Siriuksen päätä leikkisästi. Aivan kuin koiraa.

Päästyään sisälle pojat antoivat pöllön levätä hetken. He kantoivat sille juotavaa ja mutaman pöllönnamin, ja päästivät sen sitten takaisin lentoon. He katselivat sen kaartelua hetken hiljaisina. Vihdoinkin James nappasi kaksi siistiä kirjekuorta käsiinsä, joiden molempien virheettömän valkoisella etukannella oli koukeroisella käsialalla kirjoitettu nimi. James heitti toisen niistä Siriuksen syliin, joka oli siirtynyt takaisin sängyn päälle makoilemaan.

”Avaa se, tai minä avaan sen puolestasi”, James sanoi samalla, kun ujutti paperiveistä oman kuorensa väliin, saaden sen repeytymään. Sisältä luiskahti kirje, jonka James lukaisi nopeasti. ”Samaa vanha jankutusta. Vain muutama uusi ostettava tavara”, hän virkkoi ja laski kuoren pöydälle. Sitten hän rojahti Siriuksen seuraksi sängylle. Hän repäisi kirjeen pojan kädestä. ”Annas kun setä auttaa avaamaan kirjeen”, hän lässytti.
”Irti siitä, Sarvihaara, kyllä minä sen itsekin saan auki!” Sirius huudahti, ja repäisi kirjeen takaisin. James naurahti, ja nousi ylös. Hän käveli takaisin pöydän luokse, aikomuksenaan heittää kirjekuori roskiin. Mutta se tuntui ihmeen painavalta. Pojan heilutellessa sitä sen sisältä tipahti jotain kultaista..
”Hei Anturajalka, katso mikä minä olen!” James hihkui innostuneena ja heilutteli kultaista merkkiä kädessään. Sirius tihrusteli sitä kohti. ”Mikä se on...? JP... Järjetön puupää kenties?” Hän kysyi muka totisena, mutta remahti samantien haukahtelevaan nauruun. ”Taitaapa Tylypahka saada nyt uuden, sarvipäisen ja järjettömän puupäisen Johtajapojan”, hän virnisti, ja suojasi päänsä käsillään. James nimittäin oli noukkinut maasta tyynyn, jota parhaillaan tähtäsi kohti Siriuksen päätä.

”Hei, Alice täällä!” huudahti tyttö, jonka punaista tukkaa ei voinut olla huomaamatta väkijoukon seasta. Hän heilutti kättään Aliceksi kutsutun tytön suuntaan, ja tämä kiiruhti hänen luokseen. Hänen puolipitkät, vaaleat hiuksensa heiluivat juostessa, ja siniset silmät kimmelsivät innostuksesta.

”Lily, ihana nähdä taas!” Hän huudahti ja rutisti Lilyä lujaa. ”Miten sinun kesäsi meni?”
”Ihan hyvin. Potter ei ole pahemmin ahdistellut, ja Ranskassa oli ihanaa! Et arvaakkaan kuinka jännittäviä ja mielenkiintoisia asioita opin Ranskan historian noidista!” Tyttö hihkui ja tarttui matka-arkuunsa. Yhdessä he suuntasivat kohti helakanpunaista junaa, joka kohta kuljettaisi heidät kohti Tylypahkaa. Astuessaan junaan he kuulivat kuitenkin takaansa hieman liian tutun äänen; Kelmit. ”Hei Lily, miten sinun kesäsi meni?” James kysyi tarttuen punapään olkapäähän kevyesti. Tyttö riuhtaisi itsensä vapaaksi.” Ensimmäiseksi, olen Evans sinulle, ja toiseksi, mikä antaa sinun kuvitella että minä kertoisin sinulle kesäkuulumisiani, varsinkin kun me molemmat tiedämme, että sinua ei pätkänkään vertaa kiinnosta!?” Tyttö tiuskahti, ja loi poikaan murhaavan katseen. Jamesin äsken niin iloinen olemus lysähti. Lily tunsi katumuksen pistoksen sydämmessään. Hän oli ihan mukava, ja minä vain lyttäsin hänet! Mutta hän karisti nuo ajatukset nopeasti mielestään. Jamesin viereen ilmestynyt Sirius taputti ystävänsä olkapäätä myötätuntoisesti. ”Kyllä se nainen vielä joskus tajuaa ajatella omaa parastaan, Sarvihaara”, hän sanoi, ja työnsi Jamesin edellään junaan. Luotuaan vielä viimeisen kaihoavan katseen Lilyn suuntaan tämä astui junaan.

Viimeisessä vaunussa oli vapaa vaunuosasto, johon Lily ja Alice majoittuivat. Saatuaan matka-arkkunsa ylähyllylle ja vaihdettuaan koulukaapunsa ylleen he istahtivat penkeille juttelemaan. Samassa ovi aukeni, ja sisään astui kolmas tyttö. Tällä oli vaaleanruskeat, pitkät hiukset, jotka olivat tasaisesti leikatut ja ylsivät puoleen selkään. Hänen sydämmenmuotoisia kasvojaan koristivat kissamaiset, ruskeat silmät ja täyteläiset, punaiset huulet.

”Hei tytöt”, hän sanoi iloisesti ja laski matka-arkkunsa maahan. ”Zoey!” toiset kaksi hihkaisivat yhteen ääneen ja halasivat tyttöä lämpimästi. Tämä oli kumpaakin hiukan pidempi. Istuuduttuaan alas he aloittivat lomakokemustensa kertailun. ”Minä vietin kesän Skotlannissa mökillä. Se on ihana paikka! Metsäisiä vuoria ja...” Zoeyn lause jäi kesken kun vaunuosaston ovi aukeni taas kerran ja sisään astui neljäs tyttö, joka kiljahti iloisesti ystävänsä nähdessään. ”Jenny!” Alice huudahti ja rutisti tyttöä lujasti. ”Vihdoinkin!” Tyttö oli lyhyehkö ja hyvin hoikka. Hänen mustat hiuksensa oli leikattu tyylikkäästi olkapäille. Hän oli selvästi aasialaista syntyperää, vaalean kaakaon värinen iho ja vieman vinot, tumman ruskeat silmät, jotka pälyilivät ympärilleen kujeilevasti. Hänen ohuilla huulillaan kimmelsi huulikiilto, ja korvissa roikkuivat kultaiset korut. Halattuaan kaikkia Jennykin istuutui alas. Kolmanne ja viimeisen kerran he kertasivat kesälomakuulumiset.

”No, Alice, mitenkäs sinulla ja Frankilla menee?” Jenny kysyi ystävällisen ilkikurisesti. Alice kohautti olkiaan muka välinpitämättömän näköisenä, mutta pakostakin hymyili vienosti.
”Ihan hyvin kai. Kesälomalla hän ilmestyi meidän oven taakse, halusi kyläillä, ja lopulta jäi meille yöksi” , Alice kertoi ja punastui helakasti. Juuri samalla hetkellä vaunuosaston ovi aukeni ja sisään kurkkasi, kukapa muu kuin Frank. Pojan ruskeat hiukset olivat hieman sekaisin.
”Alice? Haluaisitko tulla istumaan minun kanssani?” poika kysyi ja viittasi kädellään käytävälle. Alicen poskien punoitus ei vähääkään hälvennyt, kun hän nyökkäsi ja nousi ylös. Frank hymyili vielä muille tytöille, ja sulki oven.

”Ihanaa että heillä menee hyvin” , Lily huokaisi. Hän ja Alice olivat olleet parhaita ystäviä kauan, heti ensimmäisestä junamatkasta kohti Tylypahkaa lähtien.
”Niimpä. Ihanaa että edes joku meistä on löytänyt onnen” , Jenny sanoi kaihoisasti, ja muut kaksi nauroivat. Samassa ovi aukeni uudestaan, ja sisään astui pieni ensiluokkalainen. ”Ööm...Lily Evans?” tämä kysyi ääni täristen.
”Niin?” Lily kysyi, yrittäen kuulostaa mahdollisimman ystävälliseltä.
”Johtajatytön ja -pojan pitäisi tulla ihan ensimmäiseen vaunuosastoon jakamaan ohjeita valvojaoppilaille...” poika jatkoi pelokkaasti, ja pomppasi ilmaan kuun Lily läimäytti itseään otsalle.
”Ai niin! Unohdin vallan että olen Johtajatyttö!” hän huudahti ja kaivoi laukustaan kiiltävän kultaisen merkin. Jenny ja Zoey päästivät hiljaisen 'ooooo' äänen, ja Lily nousi ylös.
”Sori tytöt, tulen takaisin niin pian kuin pääsen.”

Lily seurasi ekaluokkalaista ihan junan etuosaan, josta hän löysi sen samaisen vaunun, johon oli viidennellä astellut, pelokkaana valvojaoppilaana. Hän avasi oven ja astui sisään. Antaessaan katseensa kiertää, hän näki uudet valvojaoppilaat; Phoebe McKinsley ja Curt Williams Rohkelikosta, Lisbeth Andersson ja Andrew Morrison Puuskupuhista, Reese Smith ja Carol Bloon Korpinkynnestä ja Anny Ross ja Patrick Brown Luihuisesta. Mutta Johtajapoikaa ei näkynyt missään.

”Anteeksi että olen myöhässä. Olen siis Lily Evans, uusi Johtajatyttö. Ihan ensimmäiseksi neuvoisin teitä kaikkia laittamaan valvojaoppilaan merkkinne rintaanne kiinni. Se osoittaa vaikutusvaltanne” , hän sanoi, ja oppilaat kaivoivat esiin uudet merkkinsä. Juuri kun hän oli jatkamassa, ovi aukeni, ja sisään astui.. ”Potter?”
”Ai hei Lily, oletko sinä Johtajatyttö?” James kysyi hyväntuulisena. Lilyn laskiessa katsettaan alemmas hän huomasi Jamesin rinnassa kimmeltävän kultaisen merkin. ”Minä olenkin Johtajapoika!”
”Mutta...Miten...Ei voi olla totta!” Lily huudahti, ja tunsi valvojaoppilaiden tuijotusen.
”Tarkoitan, että tulehan sisään sieltä” , Lily korjasi erheensä ja taputti Jamesiä olalle muka ystävällisesti. Tosiasiassa hän nipisti poikaa, varoituksen merkiksi.

”Tämä ei voi olla totta!” Lily huudahti astuessaan ulos vaunuosastosta. James tuli hänen perässään.
”Et sinä voi olla Johtajapoika, tämähän pilaa kaiken, et se voi olla sinä!” Lily tuskaili ja kääntyi Jamesin puoleen. ”Sinä käpelöit niitä papereita ja merkkejä, sait ne jotenkin lähettämään ne itsellesi!” Hän jatkoi suutuksissaan, ja veti Jamesin mukanaan tyhjään vaunuosastoon.
”Vannon sinulle, Lily, että en ole tehnyt mitään!” James sanoi ja nosti kätensä ylös antautumisen merkiksi. ”Ei sinun tarvitse raivota”
”Se on Evans sinulle!” Lily huudahti. ”Ja en usko sinua. Tässä on jotain mätää. Ei ne voi tehdä James Potterista Johtajapoikaa!”
”Miksi ei voisi?” James sanoi ja liikkui lähemmäs tyttöä. Tämä yritti liikkua taaksepäin, mutta seinä tuli vastaan. James vain tuli lähemmäksi.
”No koska olet Potter, ärsyttävän omahyväinen Potter joka yrittää hajottaa koko koulun, omistaa ennätyksen tupapisteiden menettämisessä ja ei vain osaa käyttäytyä!” Lily huusi päin Jamesin naamaa. He olivat hyvin lähekkäin, ja James vain tuijotii Lilyn suuria, vihreitä silmiä, jotka leiskuivat vihasta. Yhtäkkiä Lily nosti kätensä, ja vaikka James varmasti olisikin ehtinyt väistää Lilyn hidasta liikettä, Rohkelikon huispausjoukkueen kapteeni ja jahtaaja kun oli, hän ei väistänyt, ja läimäys osui suoraan Jamesin poskeen, jättäen jälkeensä punaisen kädenjäljen. Poika ei älähtänytkään. Lily tuijotti tätä vielä hetken, ja työnsi pojan sitten edestään pois. Marssiessaan ulos hän sihahti hampaidensa välistä; ”Valehtelija”

”Minä en ymmärrä mikä Lilyllä on minua vastaan!” James parkui palattuaan takaisin vaunuosastoonsa.
”Se ei vain tajua omaa parastansa” , Sirius sanoi ja taputti ystävänsä olkaa.
”Viime vuonna sillä oli vielä hyvä syykin; sanoi etten osannut käyttäytyä sun muuta, mutta tänään olen ollut vain pelkkää herra kohteliaisuutta. Ja huuto jatkuu!” James jatkoi, haudaten päänsä käsiinsä dramaattisesti. Sirius oli aikeissa sanoa jotakin, haukkua Lilyä ja yrittää tehdä Jamesin olo paremmaksi, mutta huomatessaan Remuksen nuhtelevan katseen piti suunsa kiinni ja tyytyi olemaan hiljaa.
”Pelataanko erä velhoshakkia, Sarvihaara?” Remus kysyi ja yritti näyttää iloiselta.
”No mitä järkeä siinä on, Kuutamo? Sinä kuitenkin voitat” , James äyskähti.
”Saat käyttää minun pelinappuloitani” , Remus lupasi jalosti, ja sai koko porukan nauramaan.
”Ihan niinkuin se meidän Sarvista mitenkään auttaisi” , Sirius sanoi haukahtelevan naurunsa lomasta. ”Se on tuomittu häviämään tänään.”



Kommentit pelastais päivän, ja ennenkuin kukaan ehtii mitään sanoa niin kyllä, tiedän että tämä jäi lyhyeksi. Ja nyt tarkemmin luettuani huomaan, että kaikki tapahtuu kamaln nopeasti. Noh, no can do anymore ja hope you enjoyed

[koete]

Noo, mun mielestä tää oli kyllä ihan hyvin toteutettu ja näin. Osaat kyllä kirjottaa, ja kuvailet hienosti. Mutta kuitenkin toi jaksotus vähän häiritsi, tai siis periaatteessa sen puuttuminen. Että sitä jos viitsit muokata, ku toi on tosi raskasta lukea jos ei oo yhtään jaksotettu. Mutta joo muuten tykkäsin.

Paitsi välillä ärsytti noi kaikki asiat mitä löytyy, joka kelmi ficistä. Eli siis Lily valittaa Jamesille, että on tälle vaan Evans, James valitaan johtapojaksi...

Ei tää mun mielestä kyllä kauheen nopeesti edennyt. Mun mielestä ihan sopivasti.

Että jos vielä jaksotusta jaksat kattoo, niin kyllä tästä hyvä tulee. (:
Eikä toi tarkota, etteikö tää olis nyt jo hyvä, mutta jaksotuksen parannettua on vaan vielä kivempaa luettavaa. Jep, mä osaan selittää selkeesti. : D

[LIQUORICE]

koete - ihan alkuun kiitoksia kommentista^^. Joudanpas tästä nyt muoksimaan, tuo jaksotusten puuttuminen johtuu ka siitä, että käytän enemmän vain pelkkiä syvennyksiä, joka nähtävästi tekee tekstin raskaaksi. Mutta hyvä kun kerroit, käyn muuttelemassa. Ja vielä noista kelmificci kliseistä, olen erittäin tietoinen niistä, mutta kuten jo edellä mainitsin, tälläistä kliseilyä on vaan niin ihana kirjoittaa . Varsin sopivaa lomahömpöttelyä meikäläiselle. Mutta kiitos ja kumarrus, tämä tyttö joutaa nyt jaksottamaan 

[Karkkiunelma]

Olen samaa mieltä koeten kanssa. Eli jaksotus olisi kiva.
Mutta hyvä jos korjaat sen.
Teksti oli todella sujuvaa ja tahti sopiva.
Enkä mielestäni löytänyt virheitä.
(Sorry, olen sokea virheille. )

Mutta, mielestäni todella kivan oloinen luku. Odotan jo että kirjoitat jatkoa.

[Tessuu]

mukavalta kuulostaa:D

”Hyvä haukku”, James myhäili ja taputti Siriuksen päätä leikkisästi. Aivan kuin koiraa.

repesin
sopivan pituinen,eikä virheitä näkynyt:)
jatkoa,kiitos:)

[LIQUORICE]

Kiitoksia, Tessuu ja Karkkiunelma!
Yritin tosiaan nyt jaksottaa tuota vähän enemmän, toivottavasti se näyttää nyt paremmalta! Ja jatkoa tulee, kakkosluku on jo valmiina, lisäilen sitä piakkoin ja kirjoittelen lisää sitten aina kun aikaa riittää! Olen nyt lomalla ulkomailla, mutta kyllä sitä aina aikaa saa puristettua kirjoittamisellekin

[LIQUORICE]

Ja tässä olisi sitten jatkoa

2. Sattumia ja seurauksia

”Tännepäin, Jenny, täällä on vapaa vaunu!” kuului Alicen hilpeä ääni väkijoukon seasta.
”Äkkiä nyt, en voi varata sitä enää kauaa!” Jenny tarttui Lilyn ranteesta, ja veti tämän mukanaan Alicen äänen suuntaan. Kaikki kolme ahtautuivat vaunuun, ja pian myös Zoey liittyi mukaan.
”Piti etsiä Gwen, matka-arkussani oli sen kaapu”, Zoey huokaisi. ”Olisi kiva jos sisko joskus huolehtisi itse itsestään. Pian vaunuun yritti ahtautua kikattava lauma viidesluokkalaisia puuskupuheja, mutta hevoseton vaunu oli täynnä. Vihdoin ne lähtivät matkaan, kohti edessä häämöttävää linnaa. Sen musta siluetti näkyi hyvin vielä hiukan vaaleaa taivasta vasten, ja sen sytytetyt valot loistivat pimeydestä kutsuvina.

Vähän matkan päässä kelmit olivat myös löytäneet vapaan vaunun, johon nyt ahtautuivat.
”En jaksa odottaa että pääsemme saliin syömään. Minulla on kamala nälkä!” Sirius valitteli mahaansa pidellen.
”Se nyt ei ole mitään uutta, Anturajalka. Ainahan sinulla on kaamea nälkä”, Peter piipitti, ja tirskahti. Sirius mulkaisi tätä ja murisi varoitukseksi. Peter vavahti kauemmaksi.
”Hei, rakki, äläs kiusaa pienempiäsi!” huomattavasti piristynyt James huudahti teatraalisesti ja puski Siriusta päällään.
”Hei, Sarvipää, älä puske tai puren!” Sirius haukahti ja murisi uudelleen paljastaen hampaansa.
”Nyt te varmasti lopetatte tappelunne, ettehän halua ison pahan suden liittyvän leikkiin mukaan?” Remus sanoi virnistän ilkikurisesti. Sirius ja James vaikenivat oitis, saaden kaksi muuta nauramaan.
”Tulkaahan nyt, että saadaan hyvät paikat salista. Olen ihan varma, että Anturajalka haluaa istua lähelle vadelmahyydykkeitä!”

ooo

”Tännepäin, Rohkelikot!” Lily huuteli porukan etupäässä, pidellen sauvakättään korkealla. Aika ajoin hän lähetteli punaisia kipinöitä, jotta jopa kaikkein pienimmät ensiluokkalaiset pysyisivät perässä. Hänen vieressään talsi James, iloisesti hypähdellen. Päästyään Lihavan Leidin kohdalle hän pysäytti joukon. ”Tunnussana on sitten kesäkurpitsa”, hän kuulutti, ja oppilaat nyökkäilivät.
”Sepä se”, Lihava Leidi myhäili ja hymyili kainosti heilahtaessaan pois tieltä. Oppilaat ryntäsivät oleskeluhuoneeseen kiireellä, jättäen kaksi Johtajaoppilasta seisomaan taulun viereen. Kun he olivat menneet, James heilautti kättään kohteliaasti osoittaen Lilylle tietä sisään. Lily mulkaisi häntä, mutta astui sisään ennen Jamesiä. James laski päätään murheissaan.

”Se on minun sänkyni, Kuutamo, se on aina ollut!” Sirius huusi kuin kolmevuotias lapsi.
”Se on ollut sinun sänkysi vain viime vappuna, kun olit niin umpihumalassa että et päässyt edes omaan sänkyysi asti”, Remus selitti ja virnisti. ”Taitaa Anturajalalla muisti pettää.”
”Kuutamo on oikeassa, tuo on aina ollut sinun sänkysi, ihan ekasta päivästä lähtien kun väen vängällä kinasit minun kanssasi siitä, että sinun kuuluisi saada se sänky. Syynä taisi olla se, että oikean kätesi peukalonkynsi oli pidempi kuin minun”, James sanoi, ja virnisti hieman toispuoleisesti. ”Taisi tulla vanhuus ennen aikojaan, Antura.” James kuitenkin laski päänsä takaisin alas murheellisena ja lysähti omalle sängylleen.
”Se on se pirullinen porkkanapää taas, eikö niin?” Sirius kysyi ja istui Jamesin viereen. Hänen onnekseen James ei ollut moksiskaan hänen käyttämästään lempinimestä. ”Joo”
”Minä tiedän varman keinon rakkaushuolien poissaamiseen ja Sarvihaaran piristymiseen”, Sirius sanoi silmät ilkikurisesti välkähtäen.
”Voi ei, tuo on taas se ilme...” Remus voihkaisi ja peitti kasvonsa tyynyllä. Sirius kuitenkin kääntyi supattamaan Jamesin korvaan kuin pikkukakara, ja Jamesin ilme kirkastui.

”...Joo, heti huomenna...”
”...minulla on niitä matka-arkussani...”
”...sinä sujautat...”
”...ja poistutaan paikalta niin kuin ei tiedettäisi...” Pojat kuiskailivat salamyhkäisesti niin, että muut kaksi kuulivat vain pätkiä.

”Minä en nyt kyllä pidä tästä ollenkaan”, Remus huokaisi Peterille, joka nyökkäili vimmatusti hänen vieressään.
”Niin mistä sinä et pidä, Kuutamo?” Sirius uteli.
”Ei varmaan yhtään mistään”, tuumi James.
”Niin kuin ei yleensäkään”, täydensi Sirius ja molemmat remahtivat iloiseen nauruun.
”Ja taas ne on kuin kaksoset”, Remus huokaisi.

Vielä seuraavana aamunakin Sirius ja James kuiskuttelivat ja suunnittelivat uutta ideaansa, jonka henkilöllisyys ei ollut vieläkään selvinnyt Remukselle ja Peterille. Aamulla Sirius tosin oli sujauttanut jotakin epämääräisen näköistä Jamesin olkalaukkuun, mutta udeltuaankaan Remus ei ollut saanut selville mikä se oli ja mitä pojat aikoivat. Lukujärjestykset saatuaan he tosin kiljahtivat ilosta ja aloittivat supinansa, jota Remus sai vain vähän selvää.

”...jo tänään...”
”...tunti on samalla paikalla kuin ennenkin...”
”...kaikkien edessä!...”
”...kyllä nolostuu...”
”...muuttuu ihan punaiseksi...”
”...niin kuin tytöt!...”
”...varmaan suunnittelee koston...”
”...mitä sitten, mehän...”

”Nyt riittää!” Remus huudahti, ja sai muutaman pään kääntymään. Hän jatkoi paljon hiljaisemmalla äänellä. ”Yrittäkää nyt edes meille kertoa!”
”Näette sitten”, Sirius tuhahti ja tarttui Jamesin käsikynkkään. Peter esitti oksentavansa.
”James, sinä olet Johtajapoika, sinun ei pitäisi hankkiutua vaikeuksiin...” Remus nuhteli, mutta James vain kohautti olkiaan. Poikien päät eivät olleet käännettävissä.
Kolmannella tunnilla oli liemiä luihuisten kanssa. Remus alkoi jo aavistella pahaa, kun kahden seitsemäsluokkalaisen pikkukakaran kuiskuttelu vain kiihtyi ennen tuntia. He istuutuivat aivan Kalkaroksen, rasvatukkaisen 'vihollisensa' viereen, josta Remus arvasi että aika oli käsillä.

”Tänään valmistamme unirohtoa. Ohjeet ovat taululla, alkakaahan hommiin!” Professori Kuhnusarvio ilmoitti ja heilautti sauvaansa taulun suuntaan, jolle ohjeet ilmestyivätkin. Tunti sujui moitteettomasti. Kun oli aika kerätä aikaansaannokset pulloihin, Sirius kaivoi jotakin laukustaan. Kalkaroksen katsoessa muualle hän lorautti tipan ainetta pienestä esiin kaivamastaan putelista suoraan Kalkaroksen juuri pullottamaan unirohtoon. Kun tämä sitten kääntyi takaisin, hän häivytti lopun aineen noidankattilastaan, ja nosti pullon käteensä. Hänen kävellessään kohti opettajan pöytää jotakin tapahtui; rohdosta nousevat höyryt värjäyttivät pojan hiukset kirkkaan pinkeiksi, ja Sirius ja James olivat tikahtua nauruunsa. He poistuivat nopeasti luokasta päästäkseen pois alta. James ei kuitenkaan huomannut Lily Evansin murhaavaa katsetta.

”Musta, Potter, tänne!” kuului matala huuto käytävällä. Sirius ja James vaan jatkoivat kävelyään. Kalkaroksen kampitustaika kuitenkin osui Jamesiin, ja poika lensi kumoon kirjat lentäen. Hän nousi vihaisena ylös nyt jo sauva kädessä seisovan Siriuksen viereen.
”Minun mielestäni se pinkki puki sinua paljon paremmin, Ruikuli”, James sanoi silmät kaventuen.
”Ei näyttänyt ihan noin rasvaiseltakaan”, säesti Sirius.
”Naama umpeen, te kaksi!” huusi Kalkaros. ”Olen saanut tarpeekseni!” Hänen tainnutustaikansa kuitenkin räsähti suoraan Jamesin kilpeen.
”Olen saanut tarpeekseni!” Sirius lässytti matkien Kalkarosta. Tämä ärähti vihaisena ja survaisi Jamesiä taiallaan. Taika osui, ja Jamesin käsivarsi alkoi vuotaa pahasti verta. Kalkaros naurahti vahingoniloisena,ja tähtäsi jo toista loitsua Siriukseen, kun jostain kuului huuto; ”Lopettakaa!” Lily Evans marssi poikien väliin punaiset hiukset loimuten, ja esti kilpiloitsullaan Kalkaroksen kirouksen.
”Mene sinä muualle saastuttamaan, kuraverinen!” Kalkaros mylväisi ja osui Lilyyn Siriukselle tarkoitetulla loitsulla. Tyttö kaatui kiljahtaen maahan, ottaen kädellään vastaan niin, että sen pettäessä kuului kaamea räsähdys. Kalkaros jähmettyi, ja James ulvahti.

”Lily!”
”Evans!” huudahti Siriuskin, muodon vuoksi. James ryntäsi tytön luo.
”Oletko kunnossa?” Hän kysyi huolissaan katsoen suoraan tytön silmiin. ”Sattuuko paljon?”
”Käteni on varmaan murtunut”, tyttö nyyhkäisi, ja antoi kun antoikin Jamesin auttaa hänet ylös.
”Vien sinut suoraan sairaalasiipeen”, James huolehti, mutta Lily pysähtyi.
”Ei” , hän sanoi jämäkästi. ”Voisiko joku muu auttaa minua?” hän kysyi voihkaisten kivusta. ”Ei, et sinä, Musta” Hetken oli hiljaista, ja sitten Remus astui esiin. ”Nojaa tähän”, hän sanoi ystävällisesti, ja Lily hymyili kiitollisena. Luotuaan vielä katseen Jamesiin he kävelivät kohti sairaalasiipeä, Jamesin tuijotus seuraten heitä.

Lily ja Remus taivalsivat kohti sairaalasiipeä, Lily voimakkaasti Remukseen nojaten. He olivat miltei perillä, kun Remus äkkiä pysähtyi. Lily katsoi tätä kysyvästi. ”Lily, minä vain mietin, että mikä sinulla ihan oikeasti on Jamesia vastaan? Hän on ollut ihan eri ihminen tänä vuonna ja...” Remus kysyi ystävälliseen sävyyn.
”Sinä sanot noin vain koska James on ystäväsi”, Lily vastasi, vaikka tiesi, etteivät hänen sanansa olleet totta. Remus oli ollut täysin puolueeton. Poika avasi sairaalasiiven oven ja he pääsivät sisään. Matai Pomfrey hössötti jo Lilyn ympärillä, kun tämä kohtasi Remuksen katseen.
”Voisithan sinä edes kutsua häntä Jamesiksi. Ja antaa hänen kutsua sinua Lilyksi. Se olisi ainakin alku.”

Seuraavana päivänä Lily pääsi pois sairaalasiivestä. Hänen kätensä oli edelleen kantositeessä, vaikka se olikin jo aivan ehjä. Zoey oli ilmoittautunut hänen henkilökohtaiseksi huolenpitäjäkseen. Tai ei oikeastaan ilmoittautunut, vaan ruvennut. Tämä seurasi Lilyä joka paikkaan, pitäen huolta että tytöllä oli kaikki hyvin. Lily ei pistänyt pahakseen; oli mukavaa, että oli joku jolle puhua koko ajan tai jolta voi pyytää pieniä palveluksia ja apua. Mutta häntä vaivasivat Remuksen ohjeet. James ei ollut kuin näyttäytynyt Lilylle muutaman kerran, vaan oli pikemminkin vältellyt tyttöä. Lily ihmetteli, mistä se saattoi johtua.

Samaan aikaan poikien makuusalissa oli hiljaista. Remus ja Peter pelasivat velhoshakkia. James istui sängyllään, nojaten seinään, eikä ollut pukahtanutkaan vähään aikaan, mikä oli Jamesille hyvin erikoista. Ja kaiken keskellä hääri Sirius, yrittäen saada ystäviinsä jotain eloa.

”Tule Sarvihaara, lähdetään alas oleskeluhuoneeseen”, Sirius mankui. James kuitenkin pudisti päätään.
”Jaahas, sitä pidetään sitten mykkäkoulua. Mitähän minäkin olen taas tehnyt”, Sirius mietti ääneen ja kallisti päätään kysyvästi Jamesin suuntaan.
”Et mitään”, hän huokaisi.
”No mikä sinua sitten painaa, James?? Puhu niin joku muukin ymmärtää!” Sirius huudahti turhautuneena. James hätkähti toisen äänensävyä.
”Se on Lily”, huokaisi Remus ”Ja se kun minä autoin häntä” hän totesi ja katsoi Jamesia. Tämä tuijotti takaseinää ilmeettömänä. ”Eikö niin?”
”No niin kai” James tuhahti. ”Mutta minä tiedän ettei häntä olisi voinut siihenkään jättää lojumaan, joten oikeastaan olen ihan kiitollinen että autoit. Kai.”
”No mikä siinä sitten mättää!?” Sirius huudahti toistamiseen. ”Luoja, Sarvihaara, ethän sinä voi joka kerta murjottaa kun se nainen lyttää sinut, silloinhan sinä vain murjottaisit koko ajan!” Tämä jatkoi ja ravisteli Jamesia.
”Ei se ole sitä. Tai siis on. Tai, no, minä vain mietin että ehkä minun pitäisi jättää hänet rauhaan Aloittaa uusi elämä. Kaataa joku muu tyttö”
”No hyvä idea, miten me ei sitä keksitty?” Sirius huoahti sarkastisesti ja pyöritti silmiään.
”Sinä olet luvannut meille jättäväsi sen naisen rauhaan ainakin sata kertaa, etkä ole kertaakaan vielä jättänyt.”
”Ehkä minä olenkin tosissani nyt”, James sanoi ja kohautti olkiaan
”James ihan tosi. Me tiedetään että sinua ei olisi ilman Lily Evanssia” , Sirius huokaisi ja taputti ystävänsä olkaa veljellisesti. James kuitenkin työnsi sen pois äkäisesti.
”Mitä sitten! Mitä se ainakaan Lilyä kiinnostaa jos hajoan! Eihän se edes voi kutsua minua Jamesiksi, vaan Potter, ikuinen Potter”, James vaikeroi ja kaatui makaamaan sängylleen.
”Minä jätän sen tytön rauhaan ja keskityn muihin. Eihän minulla ole mitään mahdollisuuksia”

Lily ja Zoey astuivat sisään Rohkelikon oleskeluhuoneeseen. Huoneessa olivat vain kelmit, James ja Sirius yrittäen rakentaa korttitaloa Räjähtävän Näpäyksen korteilla ja Remus ja Peter pelaten velhoshakkia. Poikien päät kääntyivät, kun he kuulivat jonkun tulevan.

”Ai hei Zoey”, Remus tervehti ja hymyili valloittavasti. Zoey punastui korviaan myöten, ja sopersi jotain vastauksen tapaista.
”Hei Lily”, Remus sanoi, katsoen tyttöä merkitsevästi, ja kääntäen katseensa sitten Jamesiin. Lily hätkähti nähdessään pojan olemuksen. Ehkä minun pitäisi ystävystyä hänen kanssaan, Lily mietti. Mutta vain ystävystyä. Keräten rohkeutensa Lily astui eteenpäin. ”Hei James”, hän tervehti iloisesti. Sirius sai kamalan yskänkohtauksen, ja James katsoi ympärilleen ihmeissään, kunnes tajusi tervehtijän olleen Lily. ”Hei vaan... Lily”, James tervehti epäröiden. Kun tyttö vain hymyili, hänenkin kasvoilleen levisi hymy. Tytöt jatkoivat suoraan portaisiin, ja katosivat näkyvistä. James oli edelleen kuin naantalin aurinko.

”En taidakaan jättää Lilyä rauhaan ihan vielä” , James sanoi ja virnisti. Sirius pyöräytti silmiään.
”Pitihän se arvata. Se nainen on sinulle kuin huumetta, Sarvihaara. Se satuttaa koko ajan, mutta et kuitenkaan pysty vieroittumaan siitä”, Sirius laukaisi. James ei kuitenkaan ollut kuulevinaankaan.
”Hän kutsui minua Jamesiksi!” Hän huudahti. ”Ja minä sanoin häntä Lilyksi!” Hän pomppasi pystyyn ja loikki yläkertaan. ”Menenkin tästä suihkuun” Hän ilmoitti hilpeästi.
”Se on parantumaton”, Sirius huokaisi, mutta Remuksen kasvoilla kareili hymy.

Tytöt kiipesivät portaat ylös aina makuusaliin asti. ”Sinä olet ihan punainen”, Lily totesi, nostaen kulmakarvojaan hieman ylös.
”Mitä, en kai?” kysyi Zoey hätääntyneenä.
”Kyllä vain”, Lily hymähti. ”Taitaapi olla joku ihastunut kelmiin”, Lily naljaili ystävällisesti.
”Äh, en minä tiedä” Zoey sanoi, ja naurahti. ”Eikä Remus sitä paitsi ole niin kelmi kun ne kaksi muuta. Ja hei, kukas sanoi tänään hei Jamesille?” tämä laukaisi takaisin, ja Lily kohautti olkiaan. ”Ajattelin, että voisin ehkä olla ihan mukava Jamesille. Vaikka ystävystyä tai jotain”, hän totesi muka välinpitämättömästi. ”Mutta et sitten kerro kenellekään!” Lily varoitti ystäväänsä, ja tämä naurahti. He molemmat tiesivät, että tämä pysyisi heidän välillään.


Noniin, siinä se oli. Kommentit olis ihania, ja kertokaahan, sujuiko tuo jaksottaminen nyt yhtään paremmin...?

[Karkkiunelma]

Jaksotus oli nyt hyvä. Oli helppo lukea ja ei yhtään raskasta.
Pituus oli mielestäni sopi. Ei liian lyhyt tai liian pitkä vaan juuri sopiva.
(olen aika sekaisin tällä hetkellä, joten kommentit sen mukaisia. )

”En taidakaan jättää Lilyä rauhaan ihan vielä” , James sanoi ja virnisti. Sirius pyöräytti silmiään.
”Pitihän se arvata. Se nainen on sinulle kuin huumetta, Sarvihaara. Se satuttaa koko ajan, mutta et kuitenkaan pysty vieroittumaan siitä”, Sirius laukaisi.

Tuo oli hyvä kohta.
 Pelkäsin jo että James tosiaan yrittää unohtaa Lilyn, mutta ei onneksi.
Ja Siriuksen kommentti asiaan oli loistava!

Jatkoa odottaen.

[Kesävauva]

Tää oli ihana:DD Jatka nopeesti, tuntuu et tää on mulle ku huumet, josta en pääse eroo;DD

Lily astui eteenpäin. ”Hei James”, hän tervehti iloisesti. Sirius sai kamalan yskänkohtauksen, ja James katsoi ympärilleen ihmeissään, kunnes tajusi tervehtijän olleen Lily. ”Hei vaan... Lily”, James tervehti epäröiden. Kun tyttö vain hymyili, hänenkin kasvoilleen levisi hymy. Tytöt jatkoivat suoraan portaisiin, ja katosivat näkyvistä. James oli edelleen kuin naantalin aurinko.

ihana:D pelästyin et James oikeesti jättää Lilyn rauhaan.. Onneks ei!
Jaksotus oli hyvä ja pituus
Virheitä en löytäny(,vaikka harvemmin niitä huomaankaan )

[LIQUORICE]

Kiitoksia, Karkkiunelma ja Kesävauva! Ihanaa että joku laittaa kommenttia .  Yritän sitä jatkoa saada ikaan piakkoin, tai oikeastaan se on jo miltei valmis. Ja eihän se James nyt voisi Lilyä jättää rauhaan, eihän?

[Michell]

Oi oi tykkäsin tästäää. Kirjotat kelmit just oikeenlaisiks  ja ja en keksi. Säikähin et James jättää Lilyn rauhaan, mut onneks ei sillä ei niin voi käyä. Ääää enpä keksi mitää rakentavaa... Jatkoa?

[LIQUORICE]

Michell - Kiitokset kommentista, mukavaa että tykkäsit ja jatkoa on tulossa niin pian kuin mahdollista

[-hssu-]

Ihana Ficci! Lisää vaan

[Amanecer]

Minähän pidin tästä! Niin no, ei se ole sinänsä ihmekään, kun kelmeistä on kyse ja näin. Ja onhan tämä aihe jo aika loppuun kaluttu, mutta jotenkin rupean seuraamaan näitä kelmificcejä silti. En vain osaa kyllästyä, kun kaikki versiot ovat kuitenkin jokseenkin erilaisia. Toivottavasti saat kirjoitettua tähän jotain, joka saa tämän erottumaan muista.

Suhteellisen virheetöntä, joskus puuttui lainaussysteemeistä joku piste lopusta tai jotain.

Jatkoa heti kun ehdit.

[LIQUORICE]

Noniin, tässä sitten kolmososa. Tuli tosi lyhyt, ainakin kahteen edelliseen verrattuna, ja varmaan tuntuukin lyhyeltä kun on melkein kokonaan dialogia. Toi paikka oli vaan niin perfect lopettamiseen .

3. Tuliviskiä ja kitaran rämpytystä

Seuraavat päivät kuluivat ilman suurempia ongelmia ja kommelluksia. James oli edelleen kuin seitsemännessä taivaassa, ja varsinkin Sirius oli tästä hyvin tympääntynyt.

”Lopettaisit jo tuon unelmoinnin”, hän tuhahti, kun he kävelivät pihamaan poikki kohti yrttitietoa.
”mmm” James mumisi vastaukseksi, ja vaipui takaisin pilvilinnoihinsa.
”Hei, lauantaina on Tylyaho”, Remus muisti.
”Mitäh, nyt jo?”, Sirius älähti.
”Ajattelin että, noh...” Remus mutisi jatkon niin, että kukaan ei kuullut.
”Mitäh?” Sirius kysyi ja työnsi korvaansa lähemmäs Remusta.
”Ajattelin pyytää lähtisikö Zoey sinne kanssani”, poika sanoi hieman hämillään.
”Kuka Zoey?” Sirius kysyi raapien leukaansa.
”Luoja, Anturajalka, etkö sinä nyt seiskaluokan rohkelikkoja tunne?” Jameskin heräsi eloon.
”Onko se se lyhyt blondi?” Sirius kysyi, raapien edelleen leukaansa.
”No ei, se on Alice!” naurahti Peter.
”Se on se pitkä ja brunette” sanoi James.
”Se jota pyysit Tylyahoon kolmannella” jatkoi Peter.
”Ja sait palkkioksi kivahduksen ja käskyn painua, no, sievästi sanottuna kuuseen” lopetti James, ja virnisti Peterille.
”Jaa nyt minä muistan” Sirius mutisi.
”Se Evanssin kaveri, eikö?”
”Juuri se” Remus huokaisi. Muutkin muistivat alkuperäisen puheenaiheen.
”Tykkäätkö sä siitä?”
”Ootko sä ihastunut Zoeyyn?”
”Onko nämä teidän ensitreffit?”
”Onko nämä Kuutamon ensitreffit?”
”Ei, se oli viime vuonna Tylyahossa sen korpinkynnen kanssa”
”Kyllä, tykkään Zoeysta, olen ehkä vähän ihastunut, on ensitreffit ja eivät ole omat ensitreffini. Ja voisitteko jo antaa olla? Ei se ole niin iso juttu”, Remus huokaisi.
”Okei, iskä”, Sirius sanoi.

Illalla oleskeluhuoneessa kelmit pelasivat porukalla räjähtävää näpäystä, kun Zoey, Lily ja Jenny tulivat alakertaan tyttöjen makuusalista. Alice oli tavalliseen tapaansa tapaamassa Frankia jossain.

”Hei James”, Lily sanoi nyt jo tutuksi tulleella tavalla.
”Ja hei te muutkin”, Jenny täydensi. James loi hymyn Lilyn suuntaan, johon tyttö vastasi, kuitenkin vain ihan pienesti. Remus sen sijaan sai suoran hymyn Zoeylta.
”Umm, Zoey? Tulisitko tänne?” hän kysyi hiljaisella äänellä, ja tyttö nyökkäsi. He menivät juttelemaan erääseen nurkkaan hiljaisella äänellä. Jenny lysähti istumaan sohvalle Siriuksen viereen, ja sai jo melkein valmiin korttitalon räjähtämään.
”Oli sitten pakko rysähtää siihen kuin joku painava norsu, vaikka pieni oletkin, niin että se sitten räjähti!” Sirius huudahti ja loi Jennyyn murhaavan katseen.
”No anteeksi vaan, herra sinivalas, mutta tämä sohva ei ole kokonaan teidän valtamerenne”, Jenny tuhahti kipakasti.
”Ooh, se sanoi Anturajalalle vastaan”, James myhäili, ja sai palkkioksi mojovan iskun käsivarteensa. Sirius aloitti uuden talon pystyttämisen happamana, mutta Jennyn muutama pomppu sohvalla sai sen kaatumaan uudestaan. Sirius mulkoili hilpeää tyttöä.
”Mitä hauskaa tuossa nyt oli?”
”Vaikka mitä. Sinun kiusaamisesi on aina kivaa, komea herra sinivalas.”
”Ei yhtä kivaa kuin teidän kutittamisenne, kaunis neiti norsu.”
”Etkä kehtaa kutittaa minua.”
”Kokeillaanko?” Sirius virnisti ja iski sormensa tytön kyljille.
”Lopetaaaaa, Sirius, Lopetaaaaaaa!!” Jenny kiljui ja kiemurteli sohvalla.
”Vain jos lupaat tulla kanssani Tylyahoon ensiviikonloppuna”, Sirius sanoi, kasvoillaan ovela virne. Kaikki hiljenivät hetkeksi. Sirius jatkoi tytön kutittamista.
”Okei okei, minä lupaan!”

”Mitä ihmettä, Anturajalka, Jenny Lee??” James huudahti, kun pojat pääsivät makuusaliinsa.
”Eihän se ole edes blondi!”
”Auts, Sarvihaara, tuo sattui”, Sirius mulkaisi ystäväänsä.
”Voihan muutkin kuin blondit olla kauniita, eikö? Sinulla luulisi olevan kokemusta.”
”Sirius, sinä olet deittaillut 29 ja puolta tyttöä, ja niistä yksi on ollut brunette!”
”Ja nyt yksi mustahiuksinen”, Sirius tuhahti ja pyöräytti silmiään.
”Mistä se puolikas oikein tuli?” Peter kysyi ihmeissään.
”Pitkä tarina”, Sirius huokaisi vastaukseksi.
”Sarvihaara, minä tarvitsin deitin Tylyahoon, ja päätin nyt vain kysyä Jennyä. Se ei tarkoita, että me olisimme heti seuraavana päivänä luutakomerossa.”
”Jaa ei vai? Sehän nähdään.” James laukaisi takaisin ja heitti Siriusta tyynyllä. Eipä aikaakaan kun tyynysota oli hurjassa käynnissä. James ja Remus lyöttäytyivät yhteen kahta muuta vastaan, jotka joutuivatkin lopussa antautumaan.
”Antaudu, Anturajalka!” James karjaisi. Sirius oli selällään sängyllä, ja James oli hypännyt tämän päälle istumaan, tyyny kädessään.
”En ikinä, Sarvihaara!” Sirius karjaisi takaisin, ja yritti päästä vapaaksi. James piti otteensa kuitenkin tiukasti.
”Antaudu, tai kutitan sinut hengiltä!”
”Siitä vaan!” Sirius vastasi, mutta katui sanojaan sillä sekunnilla.
”Sarvihaara, ei saa kutittaa!”
”Antaudu, niin lopetan”
”En ikinääääh lopeta!”
”Antaudu!”
”En!”
”Antaudu!”
”EN!”
”ANTAUDU!”
”ANTAUDUN!”
”Vihdoinkin”, James huokaisi ja päästi Siriuksen menemään.
”Olenko minä ainoa jolla on nälkä?” Sirius kysyi yllättäen.
”Olet”, muut kolme vastasivat kuin yhdestä suusta.
”Ai, teitä ei siis kiinnosta tulla hakemaan keittiöstä vähän purtavaa...?” Sirius harmitteli, mutta Jamesin kasvoille syttyi into.
”Joo mennään heti, ja Kuutamo ja Matohäntä voivat hakea tytöt mukaan”, James huudahti, ja kaikki neljä löivät kätensä yhteen.

Samaan aikaan tyttöjen makuusalissa:
”Mitä ihmettä, Jenny, Sirius Musta?” Lily huudahti sillä sekunnilla kun he astuivat sisään makuusaliin.
”Sehän on koko koulun pahin naistenmies, kelmi ja muutenkin vastuuntunnoton!”
”Ja hurjan komeakin vielä”, Jenny huokaisi haltioissaan.
”Mut...”
”Anna olla, Lily. Se on ihan lätkässä”, Zoey virnisti.
”Paraskin puhuja, voin vaikka vannoa että Remus pyysi sinua Tylyahoon.”
”No niin pyysikin, mitä sitten?”
”No sitä vaan että eipä taida Jenny olla ainut joka on kelmiin lätkässä.”
”Ja siinä kolmas vieressä. Kyllä me ollaan huomattu, Lils, kuinka sinä tykkäät Jamesista”
”En todellakaan! Yritän vain kohdella häntä kuin ihmistä!”
”Jota et tehnyt ikinä ennen.” Niin tosiaan, Lily ajatteli, Miksi minä oikein olen näin kiltti Jamesille?
”No ehkä minäkin olen kasvanut”, Lily tokaisi viimein.
”Mutta et siis pidä Jamesistä?” Zoey kysyi.
”No kyllä minä pidän, mutta en sillä tavalla.” Samassa ovelta kuului terävä koputus, ja Remus pelmahti sisään.
”Hei, huvittaisiko teitä tulla meidän makuusaliin?” hän kysyi.
”Sirius ja James ovat hakemassa ruokaa.”
”Totta kai”, Zoey nyökytteli, ja katsoi toisia tyttöjä haastavasti. Ja sai myöntyvät vastaukset.

”Haluaako kukaan lisää tuliviskiä?” Sirius kailotti.
”Et ainakaan sinä”, Remus huokaisi. ”Olet juonut jo ihan liikaa.”
”Kuutamo-kulta, älähän nyt”, Sirius huokaisi niin, että puolet hänen tuliviskistään loiskahtivat lattialle.
”Nyt on syömiset syöty”, Jenny sanoi topakasti. ”Ja juomiset juotu.” Hän otti lasin Siriuksen kädestä topakasti.
”Meidän pitäisi pelata jotain”, Zoey tuumi. ”Ja Sirius, älä vaan ehdota pullonpyöritystä. Se ei nimittäin käy.”
”Hmph. No pelataan sitten Räjähtävää näpäystä.”
”Ihan miten vaan.”
”Hei James, sinullahan on se kitarasi. Soita jotain!” Sirius huudahti.
”Ääh, en minä...”
”No joo joo, me halutaan kuulla sinun rimputustasi, Sarvihaara.”
”Enhän minä osaa edes soittaa...”
”Ja höpö höpö, ota nyt se kitara kauniiseen kätöseesi ja ala rimputtaa!” Myös muut osallistuivat keskusteluun:
”Joo, James soita!” Zoey kiljahti.
”Anna mennä vaan, Sarvihaara”, Remus sanoi.
”Pliide, James!” Jenny anoi. Mutta vain yhden ihmisen toive oli Jamesille tärkeä;
”Oikeesti, James, soita jotain”, Lily pyysi. Ja totta kai James soitti, kun Lily pyysi. Huoneeseen laskeutui hiljaisuus, kun James poimi kitaran käteensä, ja aloitti soittamisen, hyvin hiljaa ja varovasti. Muiden kannustavat hymyt kuitenkin rohkaisivat poikaa, ja hän soitti kovempaa, soitti suoraan sydämestään, soitti suoraan Lilylle. Hän soitti ilosta, siitä, että omisti niin hienoja ystäviä, soitti haikeudesta, jonka aiheutti viimeinen vuosi Tylypahkassa. Hän soitti rakkaudesta ja surusta, yöstä ja päivästä, kaikesta mahdollisesta. Ja hän soitti suoraan Lilyn sydämeen.

[Karkkiunelma]

Hmm. Minä pidin tästä.
Tämä luku oli tosiaan vähän lyhyt, mutta loppu oli minusta niin hyvä että, saat sen anteeksi.

Alku oli hupaisa kelmien jutellessa Remuksen Ttreffeistä.

Tyypillistä Jamesia. Tekee heti sellaista, mitä Lily pyytää.

Kiitos tästä ja laitahan jatkoa heti kun, ehdit.

[Butterfly]

Tykkäsin Kelmit on just oikeanlaisia ja kaikkea. Kiitoksia ja jatkoa heti kun vaan ehdit

[amorgirl]

Jatkoo?, Tää oli muuten ihana, pari jtn kirjotus virhettä tais olla mut en ooenää varma. ihan sama

[LIQUORICE]

Kiitoksia taas kommenteistanne! Anteeksi tämän osan viivästys, mutta koulun alku sekoitti vähän rytmiä, ja lisäksi virus tuhosi miltei valmiin nelososan, joten jouduin vielä kirjoittamaan sen uudestaankin -_-. Mutta olkaa hyvät, lyhyt ja ytimekäs nelososa, jonka aikana tapahtuu paljon, mutta joka kuitenkin paikkailee tapahtumien kulkua seuraavia merkittäviä lukuja varten .

4.  Riemunsa kullakin


”Mitä hittoa minä laitan päälleni!?” Zoey huudahti turhautuneena ja kaatui Lilyn sängylle. Lily huokaisi ja meni tytön vaatekaapille.
”Jotain sievää, muttei kuitenkaan liian juhlavaa”, hän sanoi. ”Se on kuitenkin vain Tylyaho.”
”Mutta ei minulla ole mitään!” Zoey huudahti uudestaan. ”Ja sitä paitsi, katso tätä kammotusta”, hän jatkoi osoittaen hiuspehkoaan. Lily tarttui ystävänsä olkapäistä.
”Mitä jos sinä menisit nyt oikein raikastavaan kylpyyn, ja minä valitsen sinulle sillä välin vaatteet. Haluatko hameen vai housut?”
”Ihan sama, kunhan on jotain.” Kylpyhuoneen ovi paukahti kiinni, ovi napsahti lukkoon, ja veden virtaava ääni. Lily kääntyi huokaisten takaisin vaatekaapin ääreen, ja alkoi penkoa sen sisältöä. Lopulta hän valitsi tytölle ruskean kauluspaidan ja sen päälle vaaleansinisen, vartalonmyötäisen neuleen, johon oli kuvioitu muutama sininen kukka. Hän haki omasta kaapistaan vaalean ruskeat kaprit, ja valitsi kengiksi Zoeyn omat vaaleansiniset tennarit. Juuri oikealla hetkellä pesuhuoneesta ilmestyi suihkunraikas Zoey, paljon iloisemmalla tuulella.
”Lily, olet mestari!” Hän huudahti, ja rutisti tyttöä.
”Kiitos, puehan nyt nuo yllesi niin saan laittaa hiuksesi”, Lily sanoi ja vinkkasi silmäänsä. Kun

Zoey oli saanut vaatteet yllensä, Lily istutti hänet tuolille peilin eteen, ja kuivasi hänen hiuksensa. Hän kiharsi ne ja laittoi muutaman pinnin koristamaan sitä. Lopuksi hän vielä valitsi Zoeylle meikit, mutta antoi tytön kuitenkin itse viimeistellä lopputuloksen.

”Oi kiitos Lily, en olisi selvinnyt ilman sinua!” Zoey huudahti nyt jo toistamiseen. Lily virnisti.
”Alahan mennä jo, muuten myöhästyt.”
”Mi.. Etkö sinä tulekaan?” Zoey kysyi hämmästyneenä.
”Tulen tulen, mutta vähän myöhemmin. Sovin tapaamisen Jamesin kanssa kahdeksitoista.”

Kun Zoey oli mennyt, Lily ryhtyi valmistelemaan itseään. Hän kävi suihkussa ja kuivasi hiuksensa. Takaraivolle ilmestyi sekainen nuttura, ja päälle ruskea samettihame ja vihreä paita ja neule. Hän meikkasi kevyesti, ja katsahti kelloa. Jo kahta vaille! Hän nappasi käsilaukkunsa ja juoksi alakertaan oleskeluhuoneeseen. He hihittelivät, ja koskettelivat toisiaan kevyesti. Ulkopuolinen olisi kutsunut heitä umpirakastuneiksi.

Toisaalla, eräällä syrjäisellä ja pimeällä kujalla kaksi hahmoa olivat kietoutuneina toisiinsa. Lähempää katsoessa olisit tunnistanut heidät Aliceksi ja Frankiksi. He näyttivät siltä, etteivät olleet aikeissa irrottautua toisistaan koskaan.

Meluisan Hunajaherttuan ovi aukesi helähtäen, ja sieltä astui ulos kaksi mustahiuksista hahmoa. He kulkivat käsikynkässä, ilmeisen hyväntuulisina, koska molemmat nauroivat niin kovaäänisesti, että juuri mainittu pari peräkujalla varmasti hätkähti irti toisistaan, ainakin hetkeksi. Sirius Musta ja Jenny Lee olivat ilmeisen sopiva pari, vaikkeivät sitä itse myöntäneetkään.

”Hei”, James sanoi hiljaa, rykäisi ja hymyili. Lily astui viimeiset askelmat alas, ja hymähti hiljaa.
”Hei vaan”, hän kuiskasi hilpeästi, ja pysähtyi. James heilautti kättään kohti ovea, ja sanoi; ”Shall we?”
Lily kikatti Jamesin letkautukselle, ja asteli ovelle Jamesin edelle. Poika seurasi tyttöä, kasvoillaan sellainen hymy, ettei se häviäisi siitä ihan vähällä.


”Lily, miten teillä meni?” Zoey huudahti heti, kun makuusalin ovi kävi ja Lily astui sisään.
”Ihan hyvin, ei mitään erikoista, istuttiin ja juteltiin”, tämä vastasi hymyillen. ”Mutta kertokaa te miten teillä kävi.” Tytöt jakoivat kaikki kokemuksiaan, enemmän tai vähemmän romanttisia, huokailivat yhdessä, kikattivat yhdessä ja toruivat kelmejä yhdessä. Heillä oli oikeasti kivaa, tyttöjenkivaa, jota kukaan kelmeistä ei ainakaan voisi ymmärtää.

Samaan aikaan poikien makuusalissa kommentoitiin illan tapahtumia. Sirius röyhisteli rintaansa;
”Minulla ja Jennyllä oli tosi hauskaa!”
”Niinpä niin, etkä kuitenkaan saanut sitä vielä kaadettua”, James hymähti.
”Ihan niin kuin sinä olisit ollut Lilyn kanssa vierailemassa luutakomeron puolelle, Sarvihaara”, Sirius heitti takaisin, ja näytti ystävälleen kieltä.
”No se nyt ei ollut tavoitteenikaan”, James hymähti.
”Mikä saa sinut olettamaan että se oli minun tavoitteeni?”
”No se nyt sattuu vaan yleensä olemaan sinun tavoitteesi, ainakin niiden 29:ksän edellisen tytön kohdalla”'
”Entäs se puolikas?” Peter huomautti väliin, saaden Jamesin katsomaan tätä murhaavasti. Peter sulki suunsa nopeasti.
”Mitenkäs Kuutamolla meni?” Sirius kysäisi, vaihtaen puheenaiheen kepeästi. James kuitenkin huomasi sen.
”Hei! Älä vaihda puheenaihetta!” tämä protestoi.
”Vaihdanpas. No, anna tulla vaan, Kuutamo!”
”Meillä oli hauskaa, ja... no mitään sellaista ei tapahtunut, mitä te oletatte tapahtuneen, mutta aion pyytää häntä toistekin, ja luulen, että Zoey saattaisi vaikka tulla”
”Kuutamo pääsi naisiin”, James hohotti, ja sai Remuksen irvistämään itselleen. Samassa ovelta kuului koputus.
”Ovatko herrat sen verran säädyllisessä asustuksessa että voin astua sisään?” kuului Professori McGarmiwan ääni oven takaa. Sirius hajosi nauramaan hyvin kovaäänisesti, mutta Remus vastasi professorille, mulkaisten Siriusta.
”Kiitoksia, hyvät herrat. Herra Potter, sinulla on tapaaminen minun ja neiti Evansin kanssa puolentunnin kuluttua. Tämän jälkeen on vielä valvojaoppilaiden kokous, jonka te tietysti vedätte”, professori ilmoitti, ja kääntyi lähteäkseen. ”Tulkaa minun luokkaani, älkääkä myöhästykö.”

”Mikähän tämä juttu nyt oikein on?” Lily supatti Jamesin korvaan, kun he lähestyivät McGarmiwan luokkaa. James kohautti vain olkiaan, ja koputti professorin luokan oveen. McGarmiwa avasi oven.

”Iltaa. Olkaa hyvät ja istukaa”, McGarmiwa sanoi, ja istahti itse opettajanpöydän taakse. Lily ja James istuivat myös, opettajan osoittamiin tuoleihin. McGarmiwa kohensi silmälasiensa asentoa, ja risti kätensä pöydälle.

”Kuten varmasti tiedätte, Johtajapojan ja -tytön tehtäviin kuuluu myös koulun käytävillä partiointi. Ensimmäiset kaksi kuukautta sen ovat hoitaneet opettajat, syystä että ne ensimmäiset kuukaudet ovat yleensä hyvin rauhattomia. Ensi viikosta lähtien tämä tehtävä kuitenkin siirtyy teille, ja teidän toivotaan kiertävän koko koulu aina kello kymmenen jälkeen illalla. Siihen aikaan kenelläkään ei ole enää lupaa poistua tuvistaan. Ymmärretty?”

”Kyllä, professori”, Lily ja James vastasivat yhteen ääneen. McGarmiwa nyökkäsi hyväksyvästi.

”Hyvä. Valvojaoppilaiden kokous alkaa 15:sta minuutin kuluttua tässä tilassa. Järjestelkäähän paikat kuntoon, ja muistakaa ottaa esille aihe perinteisistä joulutanssiaisista!”

Kun McGarmiwa oli poistunut huoneesta, Lily nousi huokaisten ylös. Sauvan heilautuksella hän järjesti huoneen kokous kuntoon, laittoi tuolit riveihin ja kaksi tuolia pöydän taakse. Hän istuutui paikalleen, ja pyysi Jamesin istumaan viereensä. Poika nousi ja istuutui, hymyillen leveästi.

”Mikäs nyt noin hymyilyttää?” Lily kysyi.
”No kun satuin juuri kuulemaan, että saan viettää kanssasi aikaa ihan kahdestaan joka ilta!” James hihkui, hymyillen entistä leveämmin. Lilyn katse synkkeni.
”Kuule Potter, sinä tiedät ihan hyvin että minä tulin kanssasi treffeille vain koska kaikki ystävänikin menivät sinne jonkun kelmin kanssa enkä halunnut jättää sinua yksin”, Lily tiuskahti vähän liioitellun äkäisesti. James kalpeni.
”Tiedän.”
”Eli sinä ymmärrät sen, että me olemme kavereita, hyvänpäiväntuttuja, mutta ei mitään sen enempää?”
”Ymmärrän”, James huokaisi, ja painoi päänsä. Juuri silloin huoneen ovelta kuului muutama terävä koputus.
***

”Arvatkaa mitä tytöt”, Lily huudahti saapuessaan oleskeluhuoneeseen. Zoey, Alice ja Jenny kääntyivät katsomaan tulijaa.
”Joulutanssiaiset pidetään tänäkin vuonna!”
”Oikeastiko?” Zoey kysyi, silmät ja suu pyöreinä.
”Joo joo, ja minä olen vastuuhenkilö niiden suunnittelussa!” Muut kolme hihkuivat yhteen ääneen, ja Lily hymyili heidän juhlinnalleen. Hän oli osannut aavistaa tätä reaktiota, koska näistä joulutanssiaisista oli puhuttu niin kauan. Aina ensimmäiseltä luokalta lähtien. Syynä oli se, että perinteisesti virallisiin tanssiaisiin osallistuivat neljäsluokkalaiset ja sitä vanhemmat, mutta tanssiaisten loputtua sali järjestettiin uuteen uskoon, ja seitsemäsluokkalaiset pääsivät nopean vaatteidenvaihdon jälkeen juhlimaan hieman railakammin. Nyt he olivat viimein seitsemäsluokkalaisia, ja myös tanssiaisten jälkeinen juhla odotti edessä päin!

[Kelmitär]

oli hyvä luku en bongannu virheitä



JATKOA!