Author: lähde
Rating: K-11
Paring: (vaikka tässä ei hirmuisesti sellaista olekaan) E/B
Fandom: Twilight
Varoitukset: Itsetuhoisuutta
// Beyond lisäsi.Genre: en kerrokkaa.
selviää lukiessa.
Disclaimer: Maailma, idea ja hahmot kuuluvat kirjailija Stephenie Meyerille, enkä minä saa tästä mitään rahallista hyötyä. Kirjoitan vain omaksi ja muiden iloksi. Stephenie Meyer omistaa kaiken tämän kirjoituksen ja saa vapaasti käyttää sitä omiin tarkoituksiinsa.
Summary: Jacob etsii Bellan käsiinsä Edwardin ollessa metsästysretkellä.
A/N: Joo, päätin tänne jälleen ficin pistää, tässä on teille ensimmäinen luku. Ja rakkaat ihmiset, jos keksitte paremman otsikon, olkaa ystävällisiä ja kertokaa.
1. lukuBella:
Istuin keittiön pöydän ääressä selaillen kärsimättömästi Jane Austen -kokoelmaani. Lopulta paukautin ärtyneenä kirjan kiinni, tietäen että en pystyisi harhauttamaan ajatuksiani. Edward oli metsästämässä, ja Alice oli vahtimassa perääni. Jälleen kerran, mikä tuntui minusta nyt turhalta. Viime kerran jälkeen en halunnut edes nähdä Jacobia.
Tiskasin kovakouraisesti astiat, ja asetin ne pyyhkeen päälle kuivumaan. Samalla ovelta kuului vaativa koputus. Pyyhin märät kädet, ja lähdin avaamaan, mutta ovi riuhtaistiinkin omin avuin auki. Hetken ehdin jo pelätä, kunnes Jacob käveli minua vastaan, tumma ilme kasvoillaan.
Suuttumus nousi sisälläni. ”Minä en halua sinua tänne.” sanoin vihaisesti.
”Meidän täytyy puhua.” Jacob sanoi pahaa enteilevällä äänellä.
”Minä en halua puhua kanssasi.”
”Bella, en tarkoittanut mitä viimeksi sanoin.”
”Minusta se ei siltä vaikuttanut.” Muistin Jacobin ilmeen, kun hän oli vaahdonnut Edwardin huonosta vaikutuksesta, kuinka hän oli huutanut rakastavansa minua. Muistin kuinka hän oli haukkunut minua vampyyrin huoraksi, kuinka hän oli sanonut minun tappavan hänet. Kuinka kun olin sanonut rakastavani Edwardia enemmän kuin voisin ketään koskaan rakastaa, hän oli lyönyt minua kuumalla kämmenellään.
Käteni kohosi jo muistoksi haalistuneelle mustelmalle poskella. Olin ollut onnekas, turvotus oli laskenut Edwardin saapuessa takaisin. Olin valehdellut hänelle, että olin kaatunut portaissa, sillä tiesin, että hän olisi satuttanut Jakea. Kaikesta huolimatta en halunnut sitä. Ja silti tiesin että hän ei ollut uskonut.
Jaken rinta kohoili kiivaasti, ja katsoin hänen kiihkoisiin silmiinsä. Mitä oli tekeillä? Suljin hetkeksi silmäni, ja hän astui askeleen lähemmäs.
”Tule Bella.” hän sanoi painokkaasti, ja veti minua kovakouraisesti mukaansa. Tunsin kuinka sormet painuivat ihooni jättäen siihen varman jäljen.
”Jake, päästä irti, sinä satutat minua.” poika puristi sormensa kuitenkin tiukempaan käsivarteeni.
”Jake, tuo sattuu! Päästä irti, minä olen tulossa.” hän ei vastannut, vaan jatkoi harppomistaan. Kaikki ei ollut hyvin. Liian myöhään muistin puhelimen yläkerran pöydälläni. Pelko oli äkkiä juossut lävitseni. Hän heilautti apukuljettajan oven auki, ja työnsi minut varomattomasti sisälle. Kolautin pääni kipeästi ovenkarmiin.
”Jacob Black, nyt sinä kerrot saman tien, mitä on tekeillä!” Jacob ei vastannut, vaan jyräytti moottorin käyntiin. Renkaat ulvoen hän lähti liikkeelle.
”Jake hidasta!” huusin, kun auto heittelehti pitkin tietä hullulla vauhdilla.
”Kun olemme La Pushissa, hidastan. Verenimijäsi on pian perässäsi.” Jacobin ääni synkkeni uudelleen, ja hänen kurkustaan pääsi murina. Auton moottori vonkui liian kovassa vauhdissa, ja näin että Rabbitin vauhtimittari näytti 130km/h. Päätin että olisi parasta sulkea silmät ja toivoa ettei Edward pääsisi tästä vihille. Jacob kuolisi jos hän kuulisi.
Ylitimme rajan, mutta yllätyksekseni emme ajaneetkaan Blackeille. Jatkoimme matkaa, eikä vauhtiviisari laskenut yhtään alemmas.
”Jake minne sinä viet minua!?” vaadin tietää. ”Edward tappaa sinut.” Jacob mutisi jotain epämääräistä, mistä korvaani särähti ikävästi liian myöhäistä. Hän painoi kaasua yhä enemmän, ja ajoi läpi La Pushin. Tiesin kummastuksen näkyvän katseestani.
”Jacob, kerrot saman tien mihin olet meitä viemässä!!”
”Näytän vain paikan, jossa olen viime aikoina viettänyt paljon aikaa.” Jacob vastasi.
Hänen puhelimensa alkoi soida. Se tärisi kojelautaa vasten, ja näin soittajan nimen heijastuksena. Se oli Sam.
”Etkö sinä aio vastata?” kysyin ällistyneenä, kun puhelin jatkoi pirinään.
”En.” hän sanoi yksitavuisesti.
”Minä voin”, sanoin ojentaen kättäni kohti puhelinta, mutta Jacob läimäytti käteni pois. Parahdin kivusta.
”Et.” hän murisi.
Kättäni särki. Oliko hän näin helposti murtanut pari luutani? Yritin varovasti ojentaa sormiani, mutta ne alkoivat täristä ponnistuksesta. ”Hemmetti Jake, sinä mursit sormeni.”
”Sormet eivät merkitse sinulle mitään tämän päivän jälkeen.” hän murisi.
”Mitä sinä sanoit?” älähdin. Puhelin alkoi jälleen soida. Tällä kertaa soittajana näkyi Quil. ”Vastaa jo! Heillä voi olla tärkeääkin asiaa.”
”En!” Jacob murahti yhä vihaisempana. Ojensin käteni uudelleen puhelimelle. Sain sen käteeni, kunnes ehdin nähdä Jacobin reagoinnin. Hänellä oli nyt ase kädessä. Musta pahaa enteilevä ase, jonka laukaisimelle hän oli sormensa asettanut.
”Pistä se puhelin pois Bella.” Jacobin äänestä kuohui viha, ja hänen silmissään oli hullu katse. ”Puhelin pois, nyt heti Bella!' hän sanoi painottaen sanojaan. Nielaisin, ja annoin käskyn aivoiltani toimia. Sydämeni hakkasi, ja silmissäni pyöri. Laskin puhelimen. Mitä Jacob aikoi? Aivoni alkoivat juosta, vaikka Jacob edelleen osoitti aseella minua. Mitä hän oli sanonut? Että oli liian myöhäistä? Että en välittäisi sormistani tämän päivän jälkeen? Mitä hän oli sanonut kun viimeksi olimme eronneet? Että hän mieluummin tappaisi minut, kuin näkisi minut Edwardin kanssa? Nielaisin, kun tajusin mihin tämä oli johtamassa. Jacobin kädet tärisivät, mutta hän hillitsi itsensä puristaen kädellään tiukasti rattia.
”Jacob, sinun ei tarvitse tehdä tätä. Pistä ase pois, niin voimme jutella.”
”Ei!” Jacob huusi, ja painoi kaasua lähemmäs kantaa. Auto olisi pian pois hänen käsistään, ja silloin kuolisimme molemmat.
”Jacob hidasta, sinä tapat meidät.” Jacobin huulille kaartui hullu hymy, mutta samalla hän irvisti.
”Ei.” hän sanoi, mutta ei hiljentänyt vauhtia. Hän kuitenkin laittoi asekätensäkin ratille. Saatoin huokaista hetkeksi. Mitä hemmettiä hän oli tekemässä? Tappamassa minut? Yritin hillitä paniikkia, mutta kun Jacob hiljensi vauhtia, tunsin pystyväni antamaan itseni rauhoittua, vain hetkeksi. Samalla kuitenkin Jacob kietoi asekätensä niskaani. Sävähdin, ja vaistomaisesti vetäydyin sen alta. Jacobin silmissä välähti ja hänen kätensä tavoitteli minua.
”Ole aloillasi.” hän murahti, ja veti minut lähelleen. Oli hälyttävää, että Jacob tähtäsi minua aseella. Yritin keskittyä hengittämiseen. Yritin olla ajattelematta mitä tulisi sattumaan. Purin huultani.
Puhelin alkoi jälleen hälyttää. Se soi kauan, ja pitkään. Tästä vastenmielisestä asennosta en pystynyt näkemään soittajan nimeä. Jacobin käsi painui niskaani niin että kylmä ase kosketti kaulaani, ja sai minut värisemään.
Puhelin lakkasi pirisemästä. Hengitykseni kiihtyi, ja tunsin kuinka Jacob tärisi painaen minua tiukemmin itseensä, satuttaen minua. Kuumat sormet polttivat kättäni. Ne painoivat mustelmia.
Jacob painoi jälleen kaasua. Hänellä oli kiire, ja ymmärsin sen. Edward olisi nopeasti jäljilläni. Samalla kuitenkin kauhistuttava ajatus kohosi mieleen. Mitä jos hän ei pääsisikään jäljilleni? Mitä jos häntä ei päästettäisikään La Pushiin seuraamaan Jacobin auton jälkiä. Mitä jos en enää näkisikään häntä? Hengitykseni kiihtyi ja tunsin Jacobin jalan painuvan yhä alemmas.
Puhelin soi nyt jo neljättä kertaa. Jacob paiskasi sen maahan, ja pystyin näkemään soittajan nyt. Jälleen Quil. He tiesivät että jotain oli tekeillä. Jacob sysäsi minut taas syrjään, ja pystyin hengittämään paremmin ilman hänen läähättävää olemustaan kylkeeni sidottuna. Puhelin oli nyt jaloissani. Jos vain saisin sen jotenkin itselleni. Jos saisin edes pienen yhteyden Edwardiin, tietäisin että olisi mahdollisuus pelastua.
Katsoin ulos ikkunasta. Olimme menossa kohti pohjoista, autiolla paikalla. Arvioltani olimme matkanneet vajaat 100 kilometriä. 100 kilometriä pohjoiseen. Edward oli etelässä, ainakin 400 kilometrin päässä. Hän ei ehtisi. Hän ei ehtisi. Varoin etten romahtaisi. Ja vaikka hän ehtisikin, miten hän löytäisi auton jäljet.
”Voinko avata ikkunan? Minun on huono olo.” kysyin Jacobilta varovasti, peläten että hän suuttuisi. Jacob tuijotti minua hetken, ennen kuin nyökkäsi ja käänsi katseensa tiehen. Rullasin ikkunan auki, ja annoin tuulen leyhyttää hiuksiani. Vaivihkaa riuhtaisin muutaman irti, ja päästin ne menemään tuulen mukana. Sydämeni jyskytti.
Jacob kääntyi asfalttitieltä hiekkaiselle, ja jatkoi matkaa hiljentämättä. Pääsimme tien päähän, ja hän pysäytti niin yllättäen että iskeydyin tuulilasiin. Puhelin jaloissani soi. Soittajana oli Edward. Hengitykseni kiihtyi, ja Jacobkin huomasi sen. Hän otti aseen esille.
”Älä kuvittelekaan.” hän murisi, nousten autosta, ja hölkäten avaamaan oven. Painoin kenkäni kärjellä puhelinta, toivoen että olin saanut vastattua. Jacob riuhtaisi minut autosta, ja työnsi aavemaisen tyhjään paikkaan. Puutkin olivat kadonneet, paikka oli muutamaa puskaa lukuun ottamatta täysin autio. Ja siltikin niin kaukana ajotiestä, että kukaan ei voisi nähdä meitä.
Jacob kohotti aseensa.
”Jacob…” yritin anella. ”Miksi sinä teet tämän? Emmekö voisi selvittää kaiken puhumalla?”
”Ei. Me olemme puhuneet, minä olen puhunut, eikä tästä tule mitään. En aio antaa sinun livetä verenimijäsi maailmaan. Mieluummin tapan sinut omin käsin.”
”Jake kiltti, pane se ase pois. Kiltti, minun vuokseni.” pyysin, ja toivoin että Edward kuulisi. Jacob astui askeleen lähemmäs, ja minä peruutin.
”Minä teen tämän sinun vuoksesi.” Jacob sanoi ääni matalasti hyristen, melkein kuin hän nauttisi tilanteesta.
”Jacob, tämä ei ole hyödyksi kenellekään. Ei sinulle, eikä minulle. Mitä aiot tehdä kun olet tappanut minut?”
”Tapan itseni.” hänen hymynsä pelotti minua. Hullu pilke silmässä sai minut jälleen astumaan askeleen taaksepäin. Jacob astui askeleen eteenpäin. Hän toi asettaan lähemmäs, ja tunsin kuinka sydämeni pamppaili nopeammin ja nopeammin.
”Jacob, eikö ole mitään muuta vaihtoehtoa?”
”Sinulla oli vaihtoehto!! Sinulla oli, mutta tyrmäsit sen! Sano että rakastat minua, niin en tapa sinua. Sano että rakastat minua enemmän kuin verenimijääsi, niin en tapa sinua. Sano että rakastat ja jäät luokseni, niin jäämme eloon.” hänen silmänsä pullistelivat päässä, ja saivat minut voimaan pahoin.
”Minä rakastan sinua.” sanoin voimattomasti.
”Sano se niin, että tarkoitat sitä!!” Jacob karjaisi ja asetti aseen ohimolleen. ”Sinä et rakasta minua, kukaan ei rakasta minua.” hänen sormensa vapisi uhkaavasti liipaisimella.
”Jake älä, kyllä minä rakastan sinua, rakastan todella.”
”ETKÄ RAKASTA, ÄLÄ VALEHTELE MINULLE!!” Jacob karjui äkkiä niin että sylki roiskui naamalleni. Sydämeni pamppaili.
”Bella, me jäämme henkiin, jos sinä rakastat minua. Minä en tapa sinua, jos rakastat todella minua!”
”Minä rakastan Jake, minä rakastan!” toistin voimakkaasti. Se oli totta, vaikkakin rakastin häntä vain osittain. En sillä tavoin kun hän tahtoi.
”Todista se!” hän huusi jälleen täynnä raivoa. ”Suutele minua niin kuin suutelet verenimijääsi!” hän huusi, ja painoi aseen ohimolleni. Hengitykseni tahti kiivastui. ”SUUTELE MINUA!!” hän karjui, ja painautui kiinni minuun. Hänen huulensa törmäsivät kovakouraisesti omiini. Ne tuntuivat liian lämpimiltä, tukahduttavilta. Halusin työntyä pois, halusin lyödä häntä. Mutta en voinut kun hänen kätensä oli kurkullani, toisen ollessa valmiina ampumaan minut.
”MINÄ SANOIN NIINKUIN SUUTELET VERENIMIJÄÄSI!” Jacob karjui suuhuni painaen asetta yhä syvemmälle. Hän rutisti sormillaan poskistani, kielellään pakotti minut vastaamaan suudelmaan. Tunsin poskilleni vuotavat kyyneleet. Hän voisi tehdä mitä vain, enkä pystyisi kieltäytymään. Hän puri huultani voimakkaasti, ja sai sen vuotamaan verta. Hän läimäytti poskeani ja hakkasi pääni auton seinään.
”Minä tiesin sen!!” hän karjui, ja tärisi ihmishahmossaan. Hän yritti hillitä itseään, sillä tiesi että yksikin lipsahdus ja sudet olisivat täällä. Hänen nyrkkinsä upposi mahaani, ja sai minut vaikeroimaan ja putoamaan polvilleni. Hän potkaisi minua, ja päästin kivun parahduksen. Hän veti minut jalkeille uudelleen silmät raivosta kiiluen.
”Sinä, vampyyrin huora, olet kuolemaksi minulle! Minä tapan sinut, et ansaitse elää! MINÄ TAPAN SINUT!!” Astuin askeleen taemmas. Nyt olin selkä auton seinää vasten, ahdistettuna nurkkaan. Jacob seurasi perässä.
”Sano että muutat luokseni, sano että jätät iilimatosi minun vuokseni. Sano ettet rakasta häntä.”
Itsesuojeluvaistoni kehotti minua valehtelemaan, mutta sydämeni käski kertomaan totuuden.
”En pysty.” kuiskasin.
Jacob karjaisi, ja löi minua. Parahdin, ja samalla hän väänsi minua kädestä.
”SANO!!” hän karjaisi. Vaikersin kivusta.
”Minä rakastan häntä. Rakastan sinuakin Jacob. Mutta olet veljeni.” Jacobin käsi tärisi. Salamannopeasti hän toi kylmän pistoolin ja painoi sen poskeeni. Kylmä teräs sai minut huohottamaan. Tässäkö se oli? Nytkö hän tappaisi minut? Vain koska en voinut valehdella?
”Jake älä. Me selvitämme tämän.” Uikahdin kun hän painoi asetta syvemmälle poskeen.
”Hiljaa. Sinä et puhu ENÄÄ MITÄÄN!! Et ENÄÄ MITÄÄN!! MINÄ VIHAAN SINUA!!!” hän huusi. Hengitin hyvin pinnallisesti. Puristin silmäni kiinni. Aseen paino katosi kasvoiltani, mutta tunsin sen nyt pohkeellani.
”Voin aivan hyvin aiheuttaa sinulle samanlaista tuskaa, kuin sinä olet minulle aiheuttanut.” hän kuiskasi kieroutunut hymy huulillaan. Tunsin kyyneleiden virran poskillani. Ase painui syvemmälle jalkaani vasten, ja Jacob veti liipaisimesta. Kerran. Hiljaisuus täytti aukean. Hän peruutti, ja samalla huuto pääsi huuliltani, kipu viilsi jalkaani. Yritin olla ajattelematta tapahtuvaa.
Edward. Edward, missä hän oli? Mitä hän tekisi, kun kuulisi? Ei. Ei!
Jacob osoitti aseellaan jälleen minua ja ampui.
A/N: Jatkoa luvassa heti kun sitä tänne saan.. 
