Kirjoittaja Aihe: Twilight: Veren kutsu II - kielletyt tunteet (K-11, luku 27, osa 1 - 11.1) [keskeytetty]  (Luettu 91940 kertaa)

Tuhisija

  • Vieras
Vs: Veren kutsu II - kielletyt tunteet | Luku 17 - 16.08
« Vastaus #120 : 16.08.2009 21:59:00 »
Luku 17 - Suudelma


Kylmä käsi laskeutui Renesmeen olkapäälle hänen asettaessa vesipulloa tarjottimelle.  Silmäkulmastaan hän näki punaiset hiukset, jotka heilahtivat toisen kasvojen peitoksi käden kadotessa hänen olkapäältään.  Renesmee otti nopeasti yhden banaanin ja kiirehti sitten Jaredin luokse katsomatta eteensä.  Hän tunsi katseen porautuvan selkäänsä, väreiden lävistävän hänen kehonsa.

Miksi Rebecca piti häntä silmällä?


Renesmee laski kuvan käsistään keittiönpöydälle ja siveli sen reunoja etusormellaan.  Tuntui kuin hän olisi tuijotellut kuvaa jo ikuisuuden ja miettinyt, mitä Rebecca halusi.  Tämä oli pitänyt häntä silmällä pari päivää, muttei kertaakaan ollut sanonut sanaakaan.  Renesmee oli yrittänyt olla ottamatta huomioon Rebeccaa, mutta Jared oli huomannut hänen hieman oudon käyttäytymisensä.

”Onko kaikki hyvin?”
Renesmee kohotti katseensa pöydän keskelle asetetusta tarjottimesta. ”Joo, tietenkin.”
”Miksi vaikutat niin hermostuneelta?”  Jared ihmetteli.

Renesmee tuijotti pojan ohitse pöytään, jossa hänen perheensä istui yhdessä Rebeccan ja Dominicin kanssa lievästi kireissä tunnelmissa.  Rebecca nojasi vasten Dominicin kylkeä katse hänessä.

”Ness?”
”Mitä?”
”Onko jotain sattunut?”
”Ei, olen vain vähän väsynyt.”


Kuva lennähti lattialle Renesmeen huitaistessa kättään pöydän päällä.  Mihin Rebecca tarvitsi hänen apuaan?  Kyse tietty oli hänen isästään, mutta halusiko tämä apua Edwardin unohtamiseen vai hurmaamiseen?

Parempi etten ota selvää asiasta.  Parempi vain pysyä erossa koko Rebeccasta, mutta… Renesmee kääntyi tuolissaan ympäri ja katseli ikkunasta avautuvaa näköalaa metsään.  Pari oravaa hyöri männyn ympärillä leikkisästi.  Ei, hän ei kerro Jakelle.  Hän ei edes tietä, kuka Jake on!  Hän ei ole koskaan nähnyt tätä.

Tyttö tuijotteli vihreää näkymää silmiensä edessä ja huokaisi ääneen.  Pelkästään Jared ei ollut kysellyt, oliko hän kunnossa.  Hänen äitinsä ja tätinsä olivat myös olleet hänen perässään ja kyselleet, miten hän voi, mitä hän oli tehnyt…

”Saammeko tulla?”

Renesmee vilkaisi ovelle, Bella, Rosalie ja Alice seisoivat sen suulla.  Hän nyökkäsi myöntävästi kolmikolle ja sujautti kuvan nopeasti tyynyn alle piiloon.

”Onhan kaikki hyvin?” Bella kysyi ilmaantuessaan sängyn laidalle.
”Eihän ole tapahtunut mitään omituisia asioita?” Rosalie kysyi heti perään.
Renesmee vilkaisi heitä kaikkia kolmea vuorotellen ja pudisti päätään. ”Kaikki on hyvin!  Voisitteko lakata kyselemästä tuota?  Alkaa ärsyttää, kun olette koko ajan perässäni, ettekä anna melkein edes hengittää!”  Hän suuntasi katseensa Aliceen, joka katseli häntä mietteliäänä. ”Sinä olet nähnyt jotain, etkö olekin?  Mitä ikinä oletkaan nähnyt, sanon, ettei se tule toteutumaan, kun te suunnilleen varjostatte minua.”


Renesmeestä oli alkanut tuntua, että he tiesivät jotain Rebeccasta.  Alice oli saattanut nähdä heidät vessassa, mutta jos näin oli, miksi he eivät myöntäneet sitä?  Oliko heillä jotain salattavaa?
Renesmee painoi leukansa tuolin selkänojalle ja sulki silmänsä.  Oli ihan hiljaista, liiankin, mutta se ei häntä haitannut.  Hän kaipasi rauhaa selvittääkseen Rebeccan takia sotkeutuneet ajatuksensa ja tunteensa.  Aivan, Jared oli ollut hänen mielessään viime päivinä luvattoman paljon.

Red, mitä sanoisit, jos kertoisin välittäväni sinusta ihan liikaa?  Mutta välitänkö minä?

Pieni hymy nousi tytön kasvoille hänen muistellessa muutamien päivien takaista suudelmaa.  Jared oli ollut lempeä, niin lämmin, vaikka tämä olikin tuntunut kylmältä hänen ihoaan vasten.  Eikä tämä ollut yrittänyt työntää häntä pois, päinvastoin.  Jared oli vetänyt häntä lähemmäs itseään.

En ymmärrä.   Haluaisin kysyä häneltä, mitä hän ajattelee siitä, mutta en uskalla.  Renesmee vei toisen käden poskelleen, se oli lämmin.  Pelkkä ajatuskin suudelmasta sai hänen verensä liikkumaan hurjasti kohti kasvoja.  Tosin, ei siinä mitään väärää olisi, mutta me puimme asian läpi jo.  Molempien mielestä se oli pelkkä erehdys.  E-r-e-h-d-y-s.  Mutta oliko se sittenkään?

Lämmin ailahdus sydämessä sai Renesmeen hätkähtämään ja nousemaan ylös.  Hän käveli lattialla lojuvan kuvan luo, otti sen käteensä ja katsoi sitä hymyillen, kaipausta silmissään.

Oli se, pakko sen oli olla.  Red sanoi niin, eikä hän ollut myöntänyt tädilleen, että olimme suudelleet ja...  Hän pudisti päätään ja painoi kuvan rintaansa vasten. Ketä minä oikein yritän huijata?  Se ei ollut erehdys.

***

Matematiikan tunti oli lopuillaan, ja oppilaat käyttäytyivät hieman levottomasti kuiskuttelemalla toistensa kanssa ja lähettelemällä lappusia. Opettaja Bolton istui pöytänsä takana keskittyneenä, eikä kiinnittänyt minkäänlaista huomiota luokkaan.  Se oli outoa, yleensä hän ei sallinut minkäänlaista häiriköintiä.
Outoa oli myös se, että kaksi oppilasta istui paikoillaan aivan maltillisesti ja tuntui keskittyneen tehtäviin, vaikka molemmat olivat ajatuksissaan.  Punatukkainen tyttö suttasi lyijykynällään tyhjää vihkon sivua ja mietti, mitä tekisi viikonloppuna.  Hänen ajatuksensa olivat katkonaisia, jokseenkin väkinäisiä, mutta hänen oli pakko ajatella jotain, mitä tahansa, jottei paljastaisi oikeita ajatuksiaan vieressään istuvalle pojalle, joka tarkkaili häntä silmäkulmastaan.

Voisimme lähteä Nicin kanssa vaikka käymään Kanadassa, se olisi kivaa.  Tai sitten… En tiedä!

Rebecca nosti katseensa vihkon sivusta ja huokaisi hiljaa ääneen.  Hän oli salaillut ajatuksiaan siitä lähtien, kun oli kuullut Renesmeestä ja Jaredista metsässä.  Koko touhu kävi hänen voimilleen ja hermoilleen, ja toisinaan hän halusi vain huutaa ja luovuttaa, mutta ei hän voinut.  Hän ei saisi pilata suunnitelmaansa, ei nyt.

Soisipa kello jo, jotta… Niin.

Rebecca oli pelännyt äänen hänen päässään pilaavan kaiken tupsahtamalla esiin kesken koulupäivän, mutta ääni olikin ollut hiljaa ja pysynyt poissa.  Se oli alkanut riekkua vasta sitten, kun Rebecca oli turvallisesti päässyt kotiin, kauas Edwardista.  Kaikki oli siis tähän asti mennyt hyvin, mutta pari pientä ongelmaa oli, Renesmee ja Rosalie.
Renesmee ei ollut ottanut häneen laisinkaan yhteyttä sen jälkeen, mitä vessassa oli tapahtunut.  Tyttö oli suorastaan vältellyt häntä, karttanut kuin jotain tarttuvaa tautia.  Kyllähän Rebecca oli arvannut, että näin kävisi, Renesmee ei auttaisi häntä, mutta se ei ollut paha takaisku.  Hänellä oli vielä yksi suunnitelma käyttämättä.
Mutta toisin kuin Renesmee, Rosalie oli ollut hänen perässään kuin vainukoira, seurannut häntä lähes joka paikkaan.  Vaalea vampyyri oli ahtanut hänet pari kertaa pieneen tilaan yhdessä Edwardin kanssa, jolloin hänen oli tosiaan täytynyt keskittyä, jottei tekisi mitään, mikä pilaisi hänen suunnitelmansa.  Mutta kerran ruokalassa lipsahdus oli ollut erittäin lähellä.

Rebecca istahti epäröiden Edwardin viereen, Rosalieta vastapäätä, ja Dominic asettui hänen viereensä.  Hän tunsi Culleneiden katseet itsessään hipaistessaan vahingossa Edwardin käsivartta omallaan.  Väreet kulkivat Rebeccan kehon lävitse saaden hänen ajatuksensa poukkoilemaan hallitsemattomasti sinne tänne, mutta tuntiessaan Dominicin käden hiuksissaan hän sai ajatuksensa taas hallintaan.
Bellan alkaessa jutella Edwardin kanssa, Rebecca jäi tuijottamaan pöydän valkoista pintaa, josta hyvin haaleasti heijastuivat Rosalien kasvot.  Punahiuksinen tyttö vaipui hetkeksi tiedottomuuteen eikä kuullut puhetta ympärillään.  Hän alkoi vaarallisesti kallistua oikealle, kohti Edwardia, jonka olkapäätä hänen päänsä jo kosketti, kun Rosalie alkoi murista saaden hänet säpsähtämään hereille ja painautumaan nopeasti vasten Dominicin kylkeä.  Bella ja Alice katsoivat Rebeccaa, joka yritti olla huomaamatta heidän katseitaan näpläämällä tummahiuksisen pojan hupparin naruja hermostuneena.  Vahinko oli ollut lähellä, hän oli melkein pilannut kaiken.


Kello alkoi piristä saaden Rebeccan hätkähtämään ja pakkaamaan laukkuaan nopeasti.  Hän vilkuili samalla Edwardia, jonka pöytä oli jo lähes tyhjä.  Hänen pitäisi avata suunsa nyt tai kaikki menisi pieleen, ja hän joutuisi siirtämään tätä ensi viikkoon.

Onnea, ääni toivotti hiljaa hänen päässään. Älä pilaa tätä.

”Edward”, Rebecca henkäisi juuri kun poika oli lähdössä ovelle.  Tämä kuitenkin kääntyi katsomaan häntä uteliaana, jokseenkin varautuneena. ”Voimmeko jutella?  Se vie vain hetken.”
Edward tuumi hetken ennen kuin nyökkäsi. ”Hyvä on.  Mitä asiaa sinulla on?”
”Odota hetki.”  Rebecca kääntyi kohti opettaja Boltonia, joka seisoskeli opettajanpöydän takana odottaen, että oppilaat lähtisivät luokasta. ”Bolton, voisimmeko me jäädä tänne hetkeksi juttelemaan?  Lukitsemme oven sitten, kun lähdemme.”
Bolton rypisti otsaansa ja otti suorakulmaiset silmälasit päästään. ”Kaipa se käy, minulla on kiire Phoenixiin.  Mutta muistakaakin lukita ovi!”
”Tietysti.”

Opettaja keräsi nopeasti muutamia papereita kasaan, pisti ne mustaan salkkuunsa ja lähti sitten vauhdilla luokasta jättäen oven raolleen.  Rebecca käänsi katseensa takaisin Edwardiin ja hymyili ystävällisesti.  Hänen ajatuksensa olivat livetä raiteiltaan, mutta hän sai ne kuriin ennen kuin mitään paljastavaa syöksähti ilmoille.  Hän ei saisi pilata tätä tässä vaiheessa!

”Olet varmasti huomannut, että minä ja Nic olemme tulleet hyvin toimeen taas?”
”Olen.  Dominic on ollut hyvin iloinen sen takia.  Sinäkin tunnut olevan.”
Rebecca nyökkäsi pienen epävarmuuden piston iskiessä häneen.  Halusiko hän todella tehdä tämän? ”Niin olen ja siitä halusinkin puhua.”  Hän laski laukkunsa tuolilleen ja tunsi kouristuksen sydämessään, kuuli kaukaisen äänen protestoivan hänen päässään, mutta hän koetti olla välittämättä siitä.  Hän halusi tätä, hän ei perääntyisi nyt. ”Minä ja Nic olemme alkaneet rakentaa suhdettamme uudestaan ja lähdemme ehkä Kanadaan lähiaikoina.”
”Suhteen alkulähteille vai?” Edward kysyi ristiessään kätensä rinnalleen tarkkaillen tytön ilmeitä ja käytöstä tarkkaavaisesti.
”Aivan.  Hän rakastaa minua valtavasti ja yrittää kovasti auttaa, jotten juoksisi perässäsi ja itse asiassa hänestä on ollut paljon apua”, Rebecca kertoi yrittäen kuulostaa iloiselta. ”Haluan pyytää anteeksi käytöstäni, Edward.  En olisi saanut yrittää tulla sinun ja Bellan väliin.”

Edward kurtisti kulmiaan, ja Rebecca pelkäsi hetken, ettei tämä uskonutkaan häntä, mutta pian tämä hymyili vinosti ja naurahti hiljaa.

”Tarkoitat sinä tuota todella?”
”Miksi en tarkoittaisi?”
Edwardin huulet mutristuivat. ”En tiedä.  Ehkä siksi, koska pidät ajatuksiasi kurissa.  Et ajattele vapaasti, enkä minä siis tiedä, puhutko nyt totta.”
”Miksi minä valehtelisin?” Rebecca kysyi astuessaan askeleen lähemmäs Edwardia katse tämän kullanruskeissa silmissä.  Hän ei enää tuntenut epävarmuutta, halu oli vallannut hänen kehonsa.
”Taidat tietää itsekin vastauksen.”

He tuijottivat toisiaan arvioivasti, ja Rebecca astui vielä yhden askeleen lähemmäs poikaa, joka yritti saada selkoa hänen ajatuksistaan.  Ne oli kuitenkin salattu, eikä tämä saanut minkäänlaista vihiä siitä, mitä seuraavaksi tapahtuisi ennen kuin oli jo myöhäistä.

***

Miksi meillä pitää olla viimeiset tunnit eri paikoissa?  Ärsyttää kävellä kakkosrakennukselta vitosrakennukseen.

Dominic työnsi vaaleankellertävän rakennuksen ulko-oven auki ja sujahti vikkelästi ulos oppilaiden joukkoon.  Hän ei kuitenkaan lähtenyt kävelemään parkkipaikalle vaan kohti rakennusta, jossa Rebeccalla oli ollut viimeinen tunti yhdessä Edwardin kanssa.  Hän toivoi, ettei poika olisi vielä kerinnyt lähteä, koska halusi kysyä tältä, mitä Rebecca todella ajatteli.  Tyttö oli muutamia päiviä sitten metsästä tultuaan pyydellyt anteeksi käytöstään ja sanonut haluavansa yrittää hänen kanssaan vielä.

”Nic.”

Dominic nosti katseensa pelikorteista, joita hän piteli käsissään istuessaan pöydän ääressä Jaredin kanssa.  He olivat pelanneet korttia jo pitkään ja jutelleet samalla Culleneista, mutta pikku hiljaa peli oli alkanut käydä väsyttäväksi, ja he olivat olleet aikeissa lopettaa.

”Becky”, Jared sanoi ja heilutteli korttejaan huolimattomasti, ”tuletko pelaamaan?”
Rebecca istahti veljenpoikansa viereen pudistaen päätään. ”Haluaisin jutella Nicin kanssa.”
”No, jutelkaa”, Jared kehotti laskiessaan korttinsa pöydälle.
”Kahdestaan, Jar, joten olisitko niin kiltti ja poistuisit?”

Jared kohautti olkiaan, mutta nähdessään Rebeccan varoittavan katseen hän nousi nopeasti pystyyn ja viiletti ulos keittiöstä.  Osa pöydällä lojuvista korteista lennähti lattialle ilmavirtauksen myötä.

”Sait siis vihdoin ajateltua tarpeeksi?”
Rebecca nyökkäsi poimiessaan yhden kortin käteensä. ”Joo.  Tajusin, että olen ollut tyhmä.”
”Niin oletkin ollut”, Dominic myönsi ja naputti korttejaan pöytää vasten, ”mutta niin minäkin olen tainnut olla.”
”Miten niin?” Rebecca ihmetteli kohottaessaan katseensa poikaan, joka oli täysin ilmeetön.
”Vedin taas omia johtopäätöksiäni ajatuksistasi tänään.  Luulin, että ajattelet taas Edwardia, vaikka sinulla tosiaan taisi olla muuta mielessäsi.”
”Niin olikin, mutta ymmärrän kyllä, miksi luulit niin.  Olen koko ajan ajatellut Edwardia, juossut hänen perässään ja pilannut välini Culleneihin, mutta nyt olen päättänyt muuttua.  Aion jättää Edwardin rauhaan ja haluan sinun auttavan minua.”

Dominic tiputti kortit kädestään ja nojautui lähemmäs Rebeccaa, joka hymyili hänelle lämpimästi.  Tämäkö muuttuisi?  Tämä unohtaisi Edwardin ja haluaisi hänet taas vierelleen?

”Nic, haluan olla sinun kanssasi”, Rebecca kuiskasi tarttuessaan poikaa kädestä. ”Haluan takaisin ne vanhat ajat, jolloin olimme erottamattomat.”

Ilo täytti Dominicin mielen, lämpö valtasi hänen sydämensä.  Sanat kuulostivat niin uskomattoman kauniilta hänen korviinsa, että hän hetken aikaa luuli näkevänsä unta.  Oliko Rebecca tosissaan?  Halusiko tämä aivan varmasti hänet?

”Minä…”, Rebecca epäröi hetken, ”rakastan sinua.”

Dominicin suu vääntyi hymyyn, ja hän kiipesi pöydän yli tytön luokse asettuen tämän syliin hajareisin.  Hän otti tämän kasvot käsiinsä, katsoi tätä suoraan silmiin ja painoi huulensa tämän omille.

”Oletko tosissasi?  Puhuthan nyt totta?” Dominic kysyi kuiskaten pujottaessaan sormensa Rebeccan sormien lomaan.
”Puhun”, tämä vastasi ja suikkasi suukon hänen poskelleen.  Tytön silmissä vilahti kuitenkin pieni pelko, epävarmuus, mikä jäi pojalta huomaamatta. ”Nic, autathan minua unohtamaan Edwardin kokonaan?”
Dominic painoi kylmät huulensa Rebeccan leualle ja lähti kuljettamaan niitä alemmas.  Hän pysähtyi tytön solisluun kohdalle ja sanoi: ”Totta kai.”


Dominic oli ollut sinä iltana onnellinen ja päässyt taas lähemmäs Rebeccaa, joka oli seuraavina päivinä kiehnännyt hänessä kiinni niin koulussa kuin kotonakin ja kiehnäsi edelleen.  Se tuntui mukavalta, mutta jokin häntä häiritsi.  Hänellä oli parin päivän ajan ollut sellainen tunne, että jotain oli pielessä, mutta hän ei ollut keksinyt, mitä.

Bella, Alice ja Rosie.  Dominic näki tyttöjen seisovan vitosrakennuksen ulkopuolella ja tervehti näitä nostamalla kättään, mutta nämä olivat kuin eivät olisi huomanneetkaan. Niin, eihän minua voi tervehtiä.

”Minne olet menossa?” Rosalie kysyi Dominicin tarttuessa vaaleapuisen oven kahvaan.
”Hakemaan Rebeccaa”, tämä vastasi kääntymättä katsomaan tyttöä.
”Voi, pelkäätkö, että hän käy Edwardiin kiinni tunnin loputtua?”

Dominic ei vastannut, riuhtaisi vain oven auki ja marssi sisään rakennukseen.  Valkokeltaiset seinät naulakkoineen vilisivät hänen ohitseen hänen melkein juostessa kohti matematiikan luokkaa.  Hän ei ymmärtänyt, miksi hän yhtäkkiä oli alkanut juosta.

Rosie vain kiusaa, joten rauhoitu!  Ei Rebecca ole iskenyt Edwardiin kiinni.

Opettaja Bolton käveli Dominicia vastaan kiireisen näköisenä saaden pojan miettimään, olisiko Rebecca jo mennyt?  Edward ei ainakaan ollut, koska Bella odotti tätä ulkona.
Saavuttuaan viimein oikealla käytävälle, Dominic kuuli puhetta matematiikan luokasta.  Hän käveli hiljaisin askelin hieman raollaan olevalle ovelle ja kurkisti sisään, Edward ja Rebecca tuijottivat toisiaan.  Hän oli astumassa luokkaan, mutta jähmettyikin paikoilleen Rebeccan painaessa huulensa nopeasti Edwardin omille ja kietoessaan kätensä tämän ympärille tiukasti.

Mitä?  Ei!

Dominicin silmät laajenivat järkytyksestä ja mustuivat vihasta, joka levisi hänen koko kehoonsa.  Hän alkoi täristä, kädet painuivat nyrkkiin, ja hän tunsi suurta halua lyödä jotain, jotakuta.  Miksi?  Oliko Rebecca vain vedättänyt häntä?  Oliko hänen rakkaansa vain käyttänyt häntä hyväkseen?
Dominicin onneksi Edward sai työnnettyä Rebeccan pois läheltään, jolloin tyttö lensi päin pöytäänsä ja kaatui lattialle vetäen tuolin kumoon.  Edward vilkaisi ovelle nopeasti ja kohtasi Dominicin vihaa ja pettymystä leimuavan katseen ennen kuin tämä katosi käytävään.

Ei, ei minun Rebeccani!  Kuinka hän saattoi?  Helvetti!

Dominic puristi laukkunsa hihnaa ja tunsi sydämensä repeytyvän.  Se sattui niin paljon, että hänen oli paha olla, hänen teki mieli vain kuolla.  Hän oli luottanut Rebeccaan, hän oli suojellut tätä Rosalielta ja rakastanut tätä, mutta nyt tämä oli mennyt pettämään hänet.

Ja sinä muka halusit lähteä Kanadaan!  Niin, Edwardin kanssa tietysti!

Sydämestä oli kadonnut kaikki lämpö, se oli revennyt kahdeksi kappaleeksi.  Dominicista tuntui kuin häntä olisi isketty jääkylmällä miekalla rintaan.  Hänen tunteensa olivat sekaisin, täysin vihan ja katkeruuden valloittamia.  Eikö hän ollut rakastanut Rebeccaa tarpeeksi?  Oliko hän tehnyt jotain väärin ja ajanut tytön Edwardin syleilyyn?

”Hei, Nic!”

Dominic katsahti taakseen ja näki Renesmeen ja Jaredin kävelevän häntä kohti hymyt kasvoillaan.  Hän mutisi jotain tervehdyksen tapaista ja lähti sitten kävelemään hitaasti poispäin heistä.

”Mikä sinulla on?” Jared kysyi hänen ja Renesmeen pysähtyessä matematiikan luokan eteen. ”Näytät siltä kuin olisit juuri saanut tyttöystäväsi kiinni pettämisestä.”
Dominic pysähtyi paikoilleen ja kääntyi hetkeksi Jarediin päin. ”Aika hyvin arvattu.”  Hän vilkaisi luokan ovea ennen kuin syöksähti nopeasti juoksuun ja katosi.
”Mitä tuo oli?” Renesmee ihmetteli Edwardin ilmestyessä ulos luokasta jokseenkin pettyneen näköisenä. ”Isä?  Mitä-”
”On ehkä parempi, jos et tule kotiin tänään”, tämä sanoi hiljaa.
”Miksi?”
Edward otti tyttärensä hetkeksi halaukseen. ”Etköhän kohta näe.”  Hänkin katosi yhtä nopeasti pois kuin Dominic jättäen Renesmeen tuijottamaan Jaredia kysyvänä.
”Red, mistä tässä on oikein kyse?”

Samassa Rebecca ilmestyi käytävälle laukku olallaan, etsivä ilme kasvoillaan.  Hän ei ehtinyt huomata Jaredia tai Renesmeetä, kun hänet jo oli työnnettyä vasten seinää, ja kaksi silmäparia tuijotti häntä tiiviisti.

”Mitä sinä teit?” Jared alkoi tivata kuulostaen vihaiselta.  Hänen kullanruskeat silmänsä alkoivat hitaasti tummeta ruskeiksi.
”En mitään”, Rebecca vastasi ja työnsi pojan pois luotaan.
”Teitpäs!  Nic oli täällä ja näytti niin vihaiselta, ettet uskokaan!  Ja Edward, hän oli pettynyt.  Joten, mitä sinä teit?”
Rebecca tuhahti ja vilkaisi Renesmeetä, joka oli ristinyt kätensä rinnalleen ja naulinnut katseensa häneen. ”Mikset käytä taitoasi ja lue?  Vai etkö pysty lukemaan tällaisia asioita?”
”Minä voin arvata, mitä teit.  Miksi, Becky?  Esitit koko ajan!   Tajuatko, ett-”
”Tajuatko sinä”, Rebecca huudahti ja tarrasi Renesmeetä käsivarresta, ”että olet yhtälailla samanlainen kuin minä?  Suutelet varatun tytön kanssa, pitelet häntä muutenkin lähelläsi, mutta syytät silti minua petturuudesta!”
Jared astui pari askelta lähemmäs tätiään. ”Päästä irti Nessistä.  Päästä!”

Yhdessä hetkessä Renesmee tempautui irti Rebeccan otteesta, ja Jared nappasi tytön syliinsä.  Rebecca oli painettu uudestaan seinää vasten, ja käsi oli asettunut hänen kurkulleen.  Kuului murinaa, raivoisaa sellaista.  Rosalie piteli Rebeccaa tiukasti otteessaan, ja Bella seisoi hänen vieressään kädet puuskassa, ilme vihaisena.

”Kannattaisi totella, kun veljenpoikasi käskee päästämään tyttärestäni irti”, Bella sähähti ja kääntyi katsomaan Renesmeetä, joka oli painautunut Jaredin rintaa vasten. ”Onko kaikki kunnossa?”
”On”, Renesmee vastasi hiljaa.
”Mutta sinulla kaikki ei olekaan kunnossa, punapää”, Rosalie naurahti pilkallisesti vetäessään Rebeccan irti seinästä ja asettaessaan tämän kädet selän taa. ”Kaikki vihaavat sinua!  Sinusta ei ole tämän päivän jälkeen jäljellä muuta kuin tuhkat.”
Rebecca yritti rimpuilla irti Rosalien otteesta, mutta tämä potkaisi häntä jalkoihin. ”Oletko varma?  Entä, jos minä teenkin sinusta hakkelusta?”
”Epäilen”, Bella sanoi tarttuessaan Rebeccaa käsivarresta. ”Nessie”, hän vilkaisi taas tytärtään, ”sinun olisi parempi mennä jonnekin täksi päiväksi.”

Renesmee oli aukaisemassa suutaan sanoakseen vastaan äidilleen, mutta Jared oli nopeampi ja kerkesi aloittaa puhumisen ennen häntä.

”Rouva Cullen, Ness voi tulla minun luokseni.  Pidän hänestä huolta, lupaan sen.”
Bella mutristi huuliaan Rebeccan yrittäessä riuhtoa itsensä vapaaksi. ”No, kyllä se käy minulle.”  Hän nyökkäsi hyväksyvästi heidän lähtiessä kävelemään pitkin käytävää. ”Nähdään huomenna, Nessie.”

Jared ja Renesmee katselivat, kun Rosalie ja Bella vetivät Rebeccaa mukaansa ja katosivat pian kulman taakse.  He kuulivat murinaa ja huutoa, joka lakkasi kuitenkin nopeasti, melkein kuin seinään.  Renesmee vilkaisi huolestuneena Jaredia, joka laski hänet jaloilleen, mutta piteli silti lähellään.

”Anteeksi”, tämä sanoi.
”Miksi sinä anteeksi pyydät?” Renesmee ihmetteli painautuessaan Jaredin kylkeä vasten.  He lähtivät hitaasti kävelemään kohti ulko-ovia.
”Beckyn takia ja myös sen, että päätin napata sinut luokseni täksi päiväksi”, poika selitti.
”Ei se mitään, tulen ilomielin luoksesi.  Eivätkä Rebeccan tekemiset ole sinun syytäsi.”
Jared naurahti kolkosti. ”Minun olisi pitänyt tietää, mitä hän suunnittelee.  Minun olisi pitänyt lukea se hänestä!”
”Red, älä vähättele itseäsi.  Rebecca salasi hyvin kaiken jopa isältäni, joka tietää kaiken!”  Renesmee pysähtyi ja käänsi Jaredin itseään päin. ”Se ei ole sinun syytäsi.”
”Tiedän, mutta minusta tuntuu vain niin pahalta.”
”Ja minä olen huolissani.  Pelkään, että joku vahingoittuu tai kuolee.”

Jared veti Renesmeen lohduttavaan halaukseen. ”Tuskinpa niin käy kenellekään perheestäsi, joten ole huoleti.”  Hän painoi huulensa kevyesti tytön poskea vasten ja katsoi tätä sitten silmiin.  Muutama kyynel oli kastellut tämän ripset, saanut ripsivärin tuhrimaan silmänaluset. ”Hei, mennään meille ja koetetaan unohtaa kaikki paha.  Saat vihdoin tavata Lucrezian.”

Renesmee pyyhkäisi kyyneleet kasvoiltaan ja hymyili surullisesti nyökätessään.  Hän tosiaan pelkäsi, mutta Jared sai hänen olonsa paremmaksi ja pelon väistymään.  Se tuntui ihmeelliseltä, aivan kuin Jasper olisi ollut paikalla muuntelemassa hänen tunteitaan.  Mutta Jasper oli muiden Cullenien ja Rebeccan kanssa matkalla kotiin selvittelemään asioita.

Toivottavasti kaikki menee hyvin.  En halua joutua hautaamaan vanhempiani tai ketään muutakaan perheestäni.

***

Hopeinen Volvo ja valkoinen Mercedes pysäköivät Cullenien talon pihaan aivan autotallin eteen.  Mercedeksen takapenkin ovi aukesi vauhdilla Rebeccan syöksähtäessä ulos autosta kohti tietä, jota pitkin he olivat ajaneet tänne, mutta Rosalie ehti nousta autosta ja tarrata häntä käsivarresta.  He murisivat toisilleen uhkaavasti, Rosalie paljasti jopa hampaansa.

”Vieraanamme sinun kuuluu käyttäytyä kunnolla”, hän sihahti punahiuksiselle tytölle, joka oli kohdistanut katseensa Edwardin käsivarsien suojissa olevaan Bellaan.
”Entä vieraanvarainen kohtelu?” Rebecca kysyi tuhahtaen.
”Vieraanvaraista kohtelua sinulle?” Rosalie toisti naurahtaen Emmettin tarttuessa Rebeccan toisesta kädestä kiinni. ”Enpä usko.  No, mennään.”

Muut olivat jo menneet seisoskelemaan keskelle hiekkaista pihaa ja asettuneet yhteen riviin.  Rosalie tönäisi Rebeccan Bellan ja Edwardin eteen ennen kuin livahti Emmettin kanssa toisten luokse riviin Alicen ja Jasperin viereen.  Rebecca risti kätensä rinnalleen ihmismuistojen tulvahtaessa hänen ajatustensa pinnalle.  Hän oli silloin kerran ollut samantapaisessa tilanteessa, seisonut Cullenien edessä ja pelännyt.  Nyt häntä ei kuitenkaan pelottanut, hän oli tasavertainen heidän kanssaan.

Onnea vain, Becky.  Onnistuit ajamaan itsesi tällaiseen tilanteeseen!  Miksi annoit Nicin nähdä teidät?

Ole hiljaa!  Edward olisi kuitenkin kertonut Bellalle, joten sillä ei ole väliä!


Ääni naurahti Rebeccan päässä.  Et tainnut edes tajuta, että näin voisi käydä?  Voi sinua raukkaa.

Bella irrotti Edwardin kädet ympäriltään ja astui pari askelta lähemmäs Rebeccaa, joka piti katseensa tiukasti hänessä.  Hänen vaaleat silmänsä olivat tummuneet melkein mustiksi, hänen kauniit kasvonsa olivat vääntyneet vihaiseen ilmeeseen.  Kaikki se viha ja katkeruus olivat palanneet menneisyydestä ja saaneet hänet muistamaan entistä paremmin ihmiselämän tapahtumat.

”Sinä teit sen taas”, Bella sanoi kireästi. ”Miksi?  Luulin, että olisit jo oppinut!”
”Bella, olisit voinut estää tämän tapahtumasta, jos et olisi luottanut minuun.  Tai, jos olisit pitänyt minut lähelläsi.  Olet varmaankin kuullut sanonnan, pidä ystävät lähellä, mutta viholliset vielä lähempänä?”
”Sinä olet pettänyt meidät kaikki jo toistamiseen!  Olet valehdellut meille, valehtelit Dominicille, käytit häntä hyväksesi… Oliko se kaikki muka yhden suudelman arvoista?”
Rebecca kohotti kulmiaan ja alkoi nauraa. ”Yhden suudelman?  Luuletko tosiaan, että näkisin näin paljon vaivaa yhden suudelman takia?”
”Miten teit sen?” Bella kysyi välittämättä Rebeccan naurusta.  Häntä ärsytti, hän oli saanut tarpeekseen tästä ja tämän tempuista.  Hän ei halunnut enää elää siinä pelossa, että Rebecca keksisi jonkin tavan saada Edward itselleen.
”No, miten nyt yleensä suudellaan”, tämä vastasi. ”Painetaan huulet toisen huulia vasten, raoteta-”
Bella tarttui Rebeccaa kädestä. ”Tarkoitin, että miten huijasit Edwardia?  Hänen olisi pitänyt lukea ajatuksistasi, mitä aiot!”
”Ehkäpä vain en ajatellut sitä, yksinkertaista.  Se oli kyllä vaikeaa, mutta ilmeisesti onnistuin melko hyvin.”

Rebecca riuhtaisi kätensä irti ja alkoi tuntea syyllisyyttä, katumusta.  Pieni ääni jossain hänen aivoissaan haukkui häntä, huusi kuin pieni eläin ja sai hänet väittämään vastaan mielessään.  Mutta syyllisyyden tunne oli liian voimakas, se otti hänen sydämensä hallintaan.

Miksi?  Miksi tein sen?

Becky, älä nyt aloita!  Sinä teit sen, koska halusit.  Sinä halusit sitä, haluat lisää.


”Eikö sinulla ole yhtään sanottavaa meille?” Edward kysyi yhtäkkiä saaden Bellan ja Rebeccan katseet kiinnittymään häneen.
”Mitä muka?” Rebecca tiuskaisi tapellessaan itsensä kanssa.  Syyllisyys alkoi hävitä.
”Anteeksipyyntö olisi ihan mukava”, Rosalie vastasi Edwardin puolesta, ”vaikka ei se mitään auta!”
”Niin”, Bella sanoi hiljaa kääntyessään taas Rebeccan puoleen. ”Tosin en antaisi sinulle anteeksi.”
”Miksi siis turhaan tuhlata sanoja?  Jos et aio antaa anteeksi, en aio pyytää anteeksiantoasi!”

Rebecca tönäisi Bellaa, ja tämä tarrasi häntä käsivarsista.  Hän sai otteen Bellan vyötäröstä, nosti tämän ilmaan ja oli heittämässä tätä, kun joku hyökkäsi hänen kimppuunsa tönäisten heidät molemmat kumoon maahan.  Bella lennähti irti hänestä läheiselle nurmelle, ja Rebecca jäi maahan makaamaan joku päällään.  Edward piteli häntä tiukasti maassa vihaisena, muristen.

”Jos vahingoitat häntä”, tämä murahti, ”en takaa, että näet ketään perheestäsi enää ikinä.”
Rebecca hymähti. ”Kyllä Bella osaa varmasti itse itseään puolustaa, Edward, mutta osaatkos sinä puolustaa itseäsi?”

Hän toimi nopeasti, tarttui Edwardin kasvoihin, veti ne lähelleen ja painoi huulensa tämän huulille.  Ei ehtinyt kulua sekuntiakaan, kun Rosalie piteli häntä kuristusotteessa, ja Bella seisoi hänen edessään silmät vaarallisesti kiiluen.

”Aika tyhmä veto sinulta”, Alice sanoi hiljaa ilmestyessään Bellan viereen.  Hän katsahti Jasperiin, joka seisoi Edwardin ja Emmettin kanssa etäämmällä keskittyneen näköisenä. ”Suututat meidät kaikki entistä pahemmin.”
Rebecca riuhtaisi itsensä irti Rosalien otteesta ja potkaisi tätä jalkaan. ”Ei siltä kyllä oikein tunnu.”  Hän vilkaisi Jasperia, sitten Alicea. ”Poikaystäväsi taitaa olla asialla.”
”On parempi, ettei ilmapiiri ole liian vihamielinen”, Alice totesi.
”Niin, ettei vain satu käymään vahinko”, Bella lisäsi tarttuessaan Rebeccan mustan hupparin rinnuksesta kiinni. ”Älä enää ikinä koske Edwardiin.  Älä edes katso häntä!”

Rebecca tönäisi Bellan kauemmas ja tunsi kipua selässään, Rosalie oli lyönyt häntä.  Rebecca käännähti ympäri pidellen selkäänsä ja hyökkäsi vaalean vampyyrin kimppuun.  He kaatuivat maahan ja koettivat lyödä toisiaan Emmettin yrittäessä tulla väliin, mutta tytöt nousivat nopeasti ylös ja lähtivät juoksemaan metsään haukkuen toisiaan kaikenlaisilla nimityksillä.  Emmett pinkaisi heidän peräänsä, samoin Bella ja Edward.

”He ovat ihan mahdottomia!” Jasper huudahti Alicen tarttuessa häntä kädestä.
”Tiedän”, tämä huokaisi ja alkoi johdatella Jasperia kohti metsää. ”Mennään ja yritetään rauhoittaa tilannetta.”

Metsässä ei todellakaan ollut rauhallista.  Puiden oksilla istuneet oravat ja linnut juoksivat nopeasti piiloon Rosalien ja Rebeccan ilmestyessä pensaan takaa esiin.  Molemmilla oli lehtiä ja sammalta hiuksissaan, mutta he eivät välittäneet.
Rebecca työnsi Rosalien puuta vasten ja painoi hampaansa tämän olkapäähän, jolloin Rosalie huusi kivusta ja yritti työntää häntä pois, muttei onnistunut.  Rebecca oli niin vihainen, ettei voinut luovuttaa.  Hän voittaisi tällä kertaa, hän ei antaisi periksi.

”Onko kivaa?  Onko kivaa kärsiä?” hän huusi Rosalielle, joka löi häntä kasvoihin saaden hänet perääntymään.
”Sinä se tässä kärsit!”

Rosalie työnsi Rebeccan kumoon oksien peittämään maahan ja potkaisi tätä kylkeen.  Rebecca tunsi oksien pistelevän selkäänsä sekä hurjan kivun mahassaan, Rosalie oli potkaissut häntä uudestaan.  Hän yritti nousta ylös, mutta tämä ehti tarttua häntä käsistä, nostaa pystyyn ja työntää vasten suurta kalliota.  Rosalie asetti kätensä Rebeccan kurkulle toisten tullessa heidän luokseen.

Becky, älä anna hänen vahingoittaa sinua enempää!  Potkaise häntä!  Lyö!

Rebecca yritti kohottaa kättään, mutta ei pystynyt, Rosalie oli lukinnut ne vasten kalliota.  Hän tunsi kovaa kipua, joka raastoi hänen kehoaan ja sisintään niin paljon, että hän hetken aikaa hän halusi kuolla.  Rebecca alkoi nyyhkyttää mielessään ja tunsi syyllisyyden palaavan, korvaavan vihan.

”Älä”, hän mutisi Rosalien kohottaessa kätensä. ”Olen pahoillani!  En olisi saanut tehdä niin!  Bella”, Rebecca haki katseellaan Bellaa, joka ilmestyi hänen eteensä, ”olen niin pahoillani, anteeksi.”
”Rose, kuulitko sinä jotain?” tämä kysyi vilkaistessaan Rosalieta, joka pudisti päätään. ”En minäkään.”
”Ei, oikeasti!  Ei sinun tarvitse antaa anteeksi, päästäkää vain minut!”

Rebecca tunsi pelon kouristavan sisuksiaan.  Hän ei tiennyt aikoiko Rosalie tappaa hänet vai vain lyödä, mutta kumpaa tahansa tämä aikoihin, hän ei halunnut sen tapahtuvan.  Hän halusi vain pois metsästä, hän halusi päästä omaan rauhaan.

Becky, älä luovuta!  Olet nyt omillasi, kukaan ei pelasta sinua, joten pistä vastaan!

”Minä en jaksa enää sinua!” Bella huudahti kuulostaen raivostuneelta ja perääntyi pari askelta. ”Haluaisin elää elämääni rauhassa, ilman, että sinä olet koko ajan pilaamassa sitä!”

Rosalie kohotti kätensä uudestaan ja oli iskemässä Rebeccaa, mutta hän lennähtikin vasten kiveä.  Kuului pieni kolahdus ja matalaa murinaa sekä Rosalien kovaäänistä kiroamista.  Hän löi nyrkein päällään makaavaa Dominicia, joka piteli häntä maassa.  Emmett syöksähti heidän luokseen ja tarttui Dominicin mustan nahkatakin kauluksesta kiinni.

”Päästä hänet”, Emmett mutisi.
”Älä koske häneen”, Dominic murisi Rosalielle tämän lyödessä häntä edelleen. ”Älä kuvittelekaan satuttavasi häntä enempää!”
”Oho, kukas se tänne ilmestyikään?” Rosalie tunsi Dominicin raskaan, viileän hengityksen kasvoillaan yrittäessään työntää tätä pois. ”Punapään oma suojelija, enpä olisi uskonut.  Etkö olekaan vihainen hänelle?”

Dominic ponnahti pystyyn ja näki silmäkulmastaan Bellan astuvan lähemmäs Rebeccaa.  Hän syöksähti heidän väliinsä terävän murinan kummutessa hänen rinnastaan.  Edward tarttui Bellaa kädestä ja veti tytön kauemmas Dominicista, joka katseli heitä varoittavasti.

”Nic”, Rebecca sanoi hiljaa pojan kääntyessä häneen päin. ”Sin-”
Dominic painoi tytön vasten kalliota tiukemmin kuin Rosalie ja sai tämän tuntemaan olonsa entistäkin pelokkaammaksi. ”Tämä sai olla viimeinen kerta!  Tämän jälkeen en enää pelasta sinua, olet tästä lähin omillasi.”  Hän painoi peukalon kyntensä vasten Rebeccan käsivarren ihoa tehden siihen pienen viillon.  Tämä parkaisi. ”En enää jaksa pelejäsi!”
”Nic… olen niin pahoillani”, Rebecca yritti sanoa, mutta poika hiljensi hänet laittamalla kätensä hänen suunsa eteen.
”En halua kuulla!  En halua kuulla anteeksipyyntöjäsi ja itsesi vähättelyä, jolla yrität saada minut antamaan sinulle anteeksi!  En halua kuulla enää sanaakaan suustasi!”

Dominic peruutti ja vilkaisi Bellaa ja Rosalieta, jotka tuijottivat häntä hieman ihmeissään.  Hän katsahti Edwardiin, joka nyökkäsi ymmärtäväinen ilme kasvoillaan ennen kuin hän lähti kävelemään kohti Culleneiden taloa.  Rebecca yritti lähteä pojan perään, mutta Edward tarttui hänestä kiinni.

”Nic!”
”Etkö kuullut, mitä hän sanoi?” Rosalie kysyi astellessaan punahiuksisen tytön luo. ”Hän ei halua kuulla sanaakaan suustasi.”  Hän oli tarttumassa tämän leukaan, mutta Edward tönäisi hänet kauemmas. ”Mitä?  Suojeletko sinä häntä?”
”Dominic pyysi, että jättäisitte hänet rauhaan.  Minä suostuin siihen, lupasin, etten anna teidän satuttaa häntä enää”, Edward selitti Rebeccan kaatuessa polvilleen maahan. ”Parempi, että te muut menette kotiin.  Minä ja Bella selvitämme pari asiaa vielä Rebeccan kanssa.”

Rosalie oli sanomassa vastaan, mutta Emmett tarttui häntä hellästi olkapäistä ja lähti viemään kohti kotia.  Jasper ja Alice vilkaisivat Bellaa ja Edwardia ennen kuin lähtivät Rosalien ja Emmettin perään.  He kävelivät alamäkeä alas ja vilkuilivat taakseen huolestuneina.
Rebecca repi ruohoa ja sammalta irti maasta ja puristi kätensä nyrkkiin.  Hän olisi halunnut itkeä, tuntea kyyneleiden virtaavan kasvoillaan ja huutaa.  Syyllisyys painoi hänen sydäntään paljon saaden äänen katoamaan hetkeksi aikaa pois.  Hän hakkasi nyrkeillään maata ja mutisi hiljaa itsekseen.

”Hän on hyvin vihainen sinulle”, Edward sanoi rikkoen hiljaisuuden.  Hän kietaisi kätensä Bellan vyötärölle, ja tämä painoi päänsä hänen kylkeään vasten. ”Dominic tuskin antaa anteeksi.”
”Ja se on sinulle ihan oikein”, Bella lisäsi katkerana. ”Sinä et ansaitse häntä kaiken tekemäsi jälkeen.”
Rebecca kohotti katseensa maasta hitaasti Bellaan. ”Anteeksi.”
”Et saa.  Luotin sinuun, luulin, että voisit muuttua, mutta päätitkin käyttää tilaisuutta hyväksesi ja luoda suunnitelman, jolla petit meidät kaikki!  Tiedätkö, se ei tunnu kenestäkään meistä mukavalta.  Ja muuten”, Bellan ilme muuttui tiukaksi, ”miksi annoit Nessielle sen lapun?  Luulitko, että hän auttaisi sinua saamaan Edwardin?”
”Aliceko näki?”
”Niin.”
”En tiedä.  Ehkä vain halusin koettaa onneani, katsoa, auttaisiko tyttäresi minua, mutta kun hän ei ottanut minuun yhteyttä, päätin antaa asian olla.”

Bella kumartui ja tarttui tiukasti Rebeccan hiuksiin. ”Älä enää ikinä edes yritä sisällyttää tytärtäni suunnitelmiisi!  Jos satutat häntä jotenkin, lähetän sudet perääsi.”  Hän käännähti Edwardiin päin ja katsoi tätä kysyvästi. ”Oliko sinulla vielä jotain?”
Edward pudisti päätään. ”Kaikki taisi olla siinä.  Rebecca, koeta pärjäillä.”

Hän ja Bella kääntyivät ympäri ja lähtivät juoksemaan pois Rebeccan luota. Tyttö kellahti maahan makaamaan, kietoi kätensä itsensä ympärilleen ja tuijotti kuusten, mäntyjen ja koivujen latvoja, jotka tuntuivat olevan niin korkealla, niin kaukana.  Orava tuli esiin oksien suojista ja katseli uteliaana maassa makaavaa kaunista tyttöä, joka toivoi voivansa vain kadota.

Tämä on sinun syytäsi!  Sinä sait minun tekemään tämän!  Rebecca huusi vihaisena äänelle ajatuksissaan.

Ei, tämä on ihan kokonaan sinun syytäsi.  Sinä yksin päätit, mitä teet.  Sinun ei olisi tarvinnut kuunnella minua, Becky, mutta sinä kuuntelit.  Ja sitä paitsi, olisit jossain vaiheessa tehnyt näin ilman minuakin.  Haluat Edwardia, haluat häntä vieläkin.  Yksi suudelma ei riitä sinulle.


Rebecca sipaisi sormillaan viiltoa, jonka Dominic oli tehnyt kynnellään hänen käsivarteensa.  Hän huokaisi surullisesti ja näki mielessään pojan vihasta ja pettymyksestä mustuneet, kärsineet silmät, jotka olivat tuijottaneet häntä tiiviisti pelon puristaessa hänen sydäntään.  Poika ei antaisi hänelle ikinä anteeksi, tämä ei enää puhuisi hänelle.

Becky, ota suunnitelma B käyttöön!  Becky!

Rebecca nousi istumaan ja löi nyrkkinsä maahan.  Hän oli niin vihainen itselleen, ettei pystynyt ajattelemaan.  Erilaiset haukkumanimet pyörivät hänen mielessään, mikä olisi hänelle sopivin?  Ehkä hän oli niitä kaikkia, ehkä kaikki sopivat hänelle.

***

Renesmee tuijotti auton ohi kiitäviä maisemia, joista hän ei kuitenkaan saanut mitään selvää.  Hänen ajatuksensa olivat hänen perheessään ja Rebeccassa, hän oli niin huolissaan.  Olivatkohan he päässeet jo kotiin?  Olivatko he jo aloittaneet juttelun?  Vai olivatko he siirtyneet tappelemaan?  Renesmee painoi päänsä ikkunaa vasten ja tunsi kylmän käden tarttuvan hänen omaansa.

”Mietit heitä?” Jared kysyi kääntyessään ison, vaalean kivitalon pihalle.  Hän pysäköi auton aivan talon eteen ja käänsi katseensa Renesmeehen. ”Ness, kaikki on varmasti hyvin.”
”Entä jos ei ole?” tyttö mutisi.
”Hei, Rosalie päihittää Beckyn ylivoimaisesti, joten ole huoleti.  Sinun perheesi säästyy vahingoilta.”
Renesmee katsoi Jaredia. ”Niinpä kai, mutta… Red, en halua kuulla, että joku on kuollut!”
”Sinä”, Jared vei kasvonsa lähemmäs tytön omia, ”et tule kuulemaan mitään sellaista, lupaan sen.”  Hän hipaisi huulillaan tytön omia ja katosi äkkiä autosta.  Renesmee katseli ympärilleen, kun hänen puoleinen ovensa aukeni, ja Jared kurkisti sisään pieni hymy kasvoillaan. ”Neiti on hyvä ja unohtaa huolet ja lähtee kanssani tapaamaan Lucreziaa.”

Renesmee otti laukkunsa ja astui autosta ulos.  Jared pamautti oven kiinni, ja he lähtivät kävelemään kohti toista vaaleaa taloa, joka seisoi jonkun matkan päässä talosta, jossa Jared asui.  Renesmee ei kysynyt, miksi he eivät menneet tähän ensimmäiseen taloon, hän oli hieman hämmentynyt Jaredin huulten hipaisusta.  Kaikki huoli ja pelko tuntuivat peittyvän lämmön alle.

”Asutko sinä täällä?” Renesmee sai kysyttyä Jaredin soitettua pyöreää ovikelloa.
”En, mutta Lucrezia ja Philip asuvat, ja Dominic asui”, tämä vastasi oven avautuessa hitaasti.

Renesmee tuijotti ovella seisovaa ruskeahiuksista naista, jolla oli päällään tiukka, musta toppi ja lyhyt, sääret paljastava farkkuhame.  Jalassa naisella oli pitkät, mustat nahkasaappaat, joissa oli korkeat, kapeat korot.  Nainen hymyili heille, mutta muuttui pian pahoittelevan näköiseksi ja piiloutui oven taakse.

”Tuota, käyn vaihtamassa vaatteet”, Lucrezia sanoi. ”Tulkaa vain sisään.”

Jared pudisteli päätään kietoessaan kätensä Renesmeen vyötärölle.  Hän veti tämän sisään taloon ja johdatti olohuoneeseen, joka oli koristeltu pienillä punaisilla tuikkukynttilöillä.  Sohvapöydän päällä olevassa lasimaljakossa oli tusina punaisia ruusuja sekä kermavaahtoa että mansikoita.

”Anteeksi tästä”, Jared sanoi Renesmeelle heidän istahtaessa sohvalle.
”Ei se mitään.  Philipiä vartenko tämä kaikki on?” tämä kysyi katsellessaan ympärilleen.  Pari suurta kirjahyllyä seisoi punertavanvalkoista seinää vasten, televisio oli sohvapöydän toisella puolella, ja katosta roikkui kaunis lasinen lamppu.
”Joo, ihan vain Philipiä.  Zia taisi odottaakin häntä, eikä meitä.”

Jared nappasi yhden mansikan lasisesta kulhosta ja ojensi sen Renesmeelle, joka söi sen sanaakaan sanomatta.  Jared otti kulhon syliinsä ja tarjosi tytölle lisää, mutta tämä pudisti päätään juuri Lucrezian ilmestyessä heidän seuraansa hieman hillitymmät vaatteet päällään.  Musta neule ja vaaleat farkut pukivat naista hyvin.

”Hei”, Lucrezia tervehti ja istui pöydän viereiseen nojatuoliin. ”Sinä taidat olla Renesmee?”
”Niin, hauska tavata”, Renesmee sanoi nyökäten.
”Olet siis Jaredin tyttöystävä?” Lucrezia kysyi saaden tytön posket punehtumaan. ”Ei siinä mitään noloa ole.  On vain hyvä, että Jared on vihdoin löytänyt jonkun vierelleen.”
”Zia”, Jared mutisi, ”me emme ole yhdessä.”
Lucrezia kohotti kulmiaan yllättyneenä. ”Ai, mutta te aivan näytätte suloiselta parilta.  Niin nuorilta ja sopivilta toisillenne.  Hieman ujoja molemmat…”.  Hän hymyili ystävällisesti ja napsautti sitten sormiaan riemastuneena. ”Haluaisiko tyttö, että ennustan hänelle?”
”Jos siitä ei ole vaivaa”, Renesmee vastasi, ja Lucrezia katosi hetkeksi pois.  Hän vilkaisi Jaredia, joka tuijotteli ruusuja kaihoisasti. ”Hän vaikuttaa mukavalta.”
”Aluksi, mutta et ole vielä nähnyt tai kuullut, kun hän koettaa taivutella Philipiä itselleen.”

Samassa Lucrezia tuli takaisin kortit kädessään.  Hän tyhjensi sohvapöydän nopeasti ja kävi polvilleen lattialle sekoittaen kortteja.  Renesmee seurasi, kun Lucrezia asetti seitsemän korttia pöydälle väärinpäin ja sulki hetkeksi silmänsä.  Lopulta tämä käänsi ensimmäisen kortin auki, sitten toisen ja viimein kolmannen.

”Hmm, rakkautta ja lempeä tiedossa.”  Lucrezia käänsi kaksi seuraavaa korttia auki ja hymyili. ”Lämpimiä, mutta kiellettyjä tunteita jonkun läheisen henkilön kanssa.  Tämä henkilö tulee saamaan sydämesi villiksi, tuntemaan voimakkaita tunteita.”

Jared ja Renesmee vilkaisivat toisiaan vaivihkaa, mutteivät sanoneet mitään.  Jared tarttui tyttöä kädestä ja silitti tämän kämmenselkää peukalollaan hellästi.

Lucrezia avasi kaksi viimeistä korttia. ”Voi ei, ei.  Onnettomuus, verta joka paikassa.  Haavoittunut, tärkeä henkilö ilmestyy luoksesi kuoleman kielissä.”  Hän asetti vielä kolme korttia pöydälle. ”Kielletty rakkaus kukoistaa.”  Lucrezia jäi tuijottamaan kortteja mietteliäänä Renesmeen ja Jaredin alkaessa nauraa hiljaa. ”Hei, tämä on vakavaa ja täysin totta!  Saatat menettää jonkun läheisesi, tyttö.”
”Zia, et ole koskaan ollut oikeassa”, Jared totesi noustessaan ylös sohvalta, Renesmee teki samoin.
”Olenhan.  Minähän ennustin sinulle, ett-”
”Niin, mutta silti.  Olet vain kerran ollut oikeassa.”
Lucrezia keräsi kortit kokoon ja näytti loukkaantuneelta. ”Tämä on hyvin tulkinnanvaraista puuhaa, Jared.”
”No, miten vain, mutta me lähdemme nyt.  Pidä hauska ilta Philipin kanssa, jos hän suostuu sellaiseen.”

Jared veti Renesmeen eteiseen, ja he poistuivat talosta nopeasti Lucrezian alkaessa asettaa kortteja uudestaan pöydälle.  He nauroivat ja pudistivat päitään kävellessään kohti taloa, jonka pihaan Jared oli pysäköinyt auton.

”Hän ei siis ollut oikeassa?”
Jared kohautti olkiaan. ”Ei varmaankaan, mutta ei sitä koskaan tiedä.  Kannattaa luottaa Alicen ennustamiseen ennemmin kuin Lucrezian.”
”Joo, taidan olla samaa mieltä”, Renesmee sanoi hymyillen.

Jared vei hänet luokseen ja esitteli talon nopeasti.  Siellä oli neljä huonetta, olohuone, keittiö ja kellari, jonne he eivät kuitenkaan menneet.  Renesmee piti talosta ja ihastui Rebeccan huoneen sisustukseen, muttei sanonut sitä ääneen.

”Tämä on minun huoneeni”, Jared esitteli heidän astuessa huoneeseen, jonka seinät olivat valkoiset hyvin pienellä vihreällä vivahteella.  Ruskea sohva ja nojatuoli oli asetettu kulmaukseen aivan ikkunan lähelle.  Muutama pieni kirjahylly nojaili vasten ikkunanviereistä seinää täynnä lehtiä, cd-levyjä, pieniä koristepatsaita ja muita tavaroita.  Vaaleanruskea, kaksiovinen vaatekaappi seisoi ikkunaa vastapäätä toinen ovi raollaan.  Huoneessa oli myös pieni, musta televisio, joka oli ahdettu yhteen kirjahyllyistä yhdessä dvd-soittimen kanssa.
”Pidän tästä”, Renesmee tuumasi vierittäessä katsettaan pitkin huonetta, jonka seinille oli aseteltu muutamien bändien julisteita. ”Erilainen kuin muut, aivan sinunlainen.”
”Kiitos.”

Jared istahti sohvalle ja taputti paikkaa vieressään.  Renesmee asteli hänen luokseen ja istui sohvalle.  He tuijottelivat toisiaan hetken ennen kuin Jared nousi pystyyn ja käveli kirjahyllyjen luo alkaen etsiä jotain.  Renesmee seurasi hiljaisena pojan puuhia.

”Haluaisitko katsoa jonkun elokuvan?  Vai kulutammeko aikaamme juttelemalla?”  Jared kysyi löydettyään etsimänsä.  Hän piteli käsissään mustaa laatikkoa, joka oli hyvin pölyinen.
”No, jos vaikkapa molempia?” Renesmee ehdotti hymyillen Jaredin avatessa laatikon. ”Saanko minä valita elokuvan?”
Jared nyökkäsi ja ilmestyi takaisin sohvalle laatikko kädessään. ”Valitse sieltä, minulle käy mikä vain.”

Renesmee katseli aikansa elokuvia, joita Jaredilla oli.  Useimmat niistä olivat romanttisia komedioita, mutta löytyi sieltä pari kauhuleffaakin ja muutama fantasiaelokuva.  Lopulta Renesmee valitsi yhden romanttisista komedioista, ja Jared pisti elokuvan pyörimään.

”Oletko nähnyt tämän?”
”Mm, en.  Onko tämä hyvä?”
”Ihan ok.”

Renesmee nyökkäsi ja hivuttautui lähemmäs poikaa, joka piteli kättään hänen takanaan sohvan selkänojalla.  Hän painoi päänsä tämän olkapäätä vasten ja tunsi käden kiertyvän ympärilleen.  Renesmee hymyili itsekseen tuntiessaan väreiden kulkevan hänen vartalonsa läpi.  Lämpö oli taas syttynyt hänen sisälleen, kutkuttava tunne oli palannut.

Red, se ei ollut erehdys.

Jared nuuhkaisi Renesmeen hiuksia, suklaata.  Hän kuuli tytön hieman nopeutuneet sydämenlyönnit ja veti tämän lähemmäs itseään.  Hänen mielessään pyörivät Lucrezian sanomat sanat kielletystä rakkaudesta, sen kukoistuksesta.  Jos tämä oli ennustanut oikein, tarkoittiko kielletty rakkaus heitä, häntä ja Renesmeetä?

Jos tarkoitti, en kai voi perääntyä.

Tyttö ja poika vilkaisivat toisiaan ja hymyilivät toisilleen.  He olisivat halunneet tietää, mitä toisen päässä liikkui, mitä toinen ajatteli toisesta.  Oliko Jared ihastunut Renesmeehen?  Oliko suudelma todella ollut pelkkä erehdys tytölle?
Jared painoi huulensa tytön hiusrajalle, tämä värähti.  Hän hiveli huulillaan tytön otsaa ja kuunteli tämän hengitystä, joka katkeili, muuttui melkein olemattomaksi.  Poika tunsi tytön sormien näpläävän hänen hupparinsa vetoketjua, avaavan sitä hieman.  Renesmeen käsi pujahti Jaredin hupparin alle, hän alkoi sivellä tämän rintaa sormillaan.  Jared tiesi, että tämä oli väärin, että hänen olisi pitänyt työntää tyttö kauemmas, mutta hän ei voinut, hän ei halunnut.  Hänen huulensa laskeutuivat alemmas tytön kasvoilla, etsivät tämän huulet ja painautuivat niitä vasten lempeästi hänen sydämensä syttyessä tuleen.

Ness, anteeksi.

Renesmee vastasi suudelmaan, eikä pystynyt ajattelemaan mitään.  Hänen kätensä kietoutuivat pojan kaulalle, hän nousi tämän syliin ja painautui kokonaan tämän vartaloa vasten.  Hän tunsi pojan kielen hipaisevan omaansa, sydämensä alkavan hakata niin lujaa kuin mahdollista.  Kaikki veri pakkautui tytön poskiin, teki niistä lämpimät.
Jared ja Renesmee tuijottivat toisiaan hämmentyneinä suudelman loputtua.  He tunsivat toistensa hengitykset kasvoillaan, näkivät jonkinlaista hermostuneisuutta toistensa kasvoilla ja silmissä.  Renesmee painoi vielä kerran huulensa pojan omille ennen kuin painoi päänsä tämän rintaa vasten leijuen pilvissä.

Red…

Ness…

…älä lähde pois viereltäni.



A/N: Joo, tuon Rebecca/Edward jutun piti tapahtua jo luvussa 16, mutta suunnitelmat sitten muuttuivatkin.  Ja en halunnut enää pitkittää tätä, joten se sai luvan tulla tähän (meinasin tunkea Jaredin ajatuksia tuohon Nessien ajatusten jälkeen, mutta se olisi ollut vain turhaa täyttöä, sillä Redin ajatuksia saadaan kuulla sitten luvussa 18), mutta kuvailulla koetin hieman.. hmm.. kertoa, että mitä on tapahtunut, jottei tämä tulisi niin yhtäkkiä.  Enkä tiedä, miten tarotkorteilla oikeasti ennustetaan, joten laitoin vain jotain :D  Ja awws.. Jared ja Nessie <3

Kommentteja?

kakku.

  • ***
  • Viestejä: 501
  • I know it hurts, it was meant to
Vs: Veren kutsu II - kielletyt tunteet | Luku 17 - 16.08
« Vastaus #121 : 16.08.2009 23:34:43 »
Pitääkin laittaa tähän aikaan illasta seuraava lukun, niin ei voi mennä nukkumaan :DDDDD Pakkohan tää on heti lukea. en voinut odottaa huomiseen.
Ihan alkuun, meinasin itseasiassa polttaa hihani jo siinä vaiheessa, kun luin, että tän luvun nimi on suudelma, mutta oikeastaan en tuntenut sellaista "mukavaa" vihaa sisälläni tätä lukiessani. Olin niiiiiiiiiin tyytyväinen, että Rosalie pisti parastaan Reccan suhteen. Dominic tuli vaan viisi sekuntia liian aikaisin pelastamaan. Mutta jos Recca olisi kuollut, niin ficcihän olisi kanssa loppunut kohta, ja sitähän minä en halua! :)

Tykkään tästä ihan jumalattomasti. En oo piiitkiin aikoihin lukenut näin hyvää tekstiä!! :) Jatkoa, kunhan kerkiät.

P.s: Toivottavasti et ole loukkaantunut siitä, kun minä aina kerron, kuinka viha kiehuu sisälläni lukiessani tätä. :-[ Eikö se ole vain hyvä, että teksti herättää tunteita? Tässä tapauksessa helvetin vahvoja tunteita! :D

P.p.s: Olin eka!
But I am the chosen one.
Avatar by Aiju

``Milma

  • ***
  • Viestejä: 11
Vs: Veren kutsu II - kielletyt tunteet | Luku 17 - 16.08
« Vastaus #122 : 16.08.2009 23:41:32 »
Uskalsin vasta ny kommentoida >:   Tykkään, tykkään ja tykkään  :)
Mut yäh, millo rebecca kuolee?
Inhoan sitä ihmistä  >:(    ..Vampyyria..
Mutta mikä tän ficin idea sit oiskaa ollu jos tuota 'pientä' draamaa ei ois ollu.
Mutta siis kaikinpuolin olen koukussa tähän jatkoa pyytelisin.
 ja ei, en osaa kirjottaa mitään järkevää vähillä yöunilla. :-D

Tykkään muute hirveesti jos koira heitettäs ulos tästä ja paritus ois Renesmee/Jared.
Nam.   ;)

Amanecer

  • ***
  • Viestejä: 392
Vs: Veren kutsu II - kielletyt tunteet | Luku 17 - 16.08
« Vastaus #123 : 17.08.2009 17:29:27 »
Voi kuinka ihanan piiiiiiiitkä luku. Et ole kuitenkaan pitkittänyt mitään häiritsevästi, niin kuin usein näissä pitkissä luvuissa käy, ja mielenkiinto pysyi koko ajan yllä. Historia toistaa itseään (vai miten se sanonta menee?), Rebecca vain oli nyt vampyyrina ja menetti myös poikaystävänsä. Dominic parka, käy häntä sääliksi. Oikeasti. Rebeccaa kohtaan taas ei minulta myötätuntoa heru, olisi vain pitänyt näppinsä erossa Edwardistamme ja kaikki olisi hyvin! :D

Renesmee/Jared etenee suloisesti ja sillä tavalla, mitä nyt tässä olen kuvitellutkin. Sitä en kuitenkaan osaa sanoa, kumpaa kohtaan Nessien tunteet ovat vahvemmat, tätä vampyyria vai ihmissutta. Haluaisinkin kuulla ratkaisun pian erittäin uteliaana ja kärsimättömänä ihmisenä. ;) Mutta siis, jatka niin kuin parhaaksesi näet.
Onni on kuin lasi: kun se on kirkkaimmilleen hiottu, se särkyy.

Tuhisija

  • Vieras
Vs: Veren kutsu II - kielletyt tunteet | Luku 17 - 16.08
« Vastaus #124 : 18.08.2009 18:21:18 »
Kiitos kommentistasi, katriqqq :)  Viivytin omaa nukkumaanmenoani myös korjailemalla luvun ja kirjoittamalla sen loppuun (ja next morning olin vähän väsynyt  ::)).  Luvun nimeä vaihtelin, ensin se oli 'Suudelma', sitten 'Viha', sitten taas 'Suudelma' ja sitten se oli vielä joku eri ja sitten taas tuo, mikä se on nyt (eli 'Suudelma).  Niih, totta, mut voin sanoa, että tästä ficistä saatte nauttia (tai kärsiä ;D) vielä monen luvun ajan.  Mukavaa, kun tykkäsit.  En tietenkään loukkaannu.  Sehän on vain hyvä, että tekstit herättää tunteita :D  Oli ne sitten millaisia tahansa.

Kiitos kommentistasi, ``Milma :)  Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan (tosin ei vielä toki ole myöhäistä kommentoida, ei ei).  Mukavaa, että tykkäät.  Niinpä, jotain draamaa täytyy olla ;)  Nessie/Jared paritus on kyllä ihana, mutta on Nessie/Jake myös, mutta... kumpi paritus tuleekaan lopulta olemaan ficin lopussa?

Kiitos kommentistasi, Amanecer :)  Jep, kolme viimeisintä lukua ovat olleet melko pitkiä, tämä taisi olla pisin (sitä tekstiä vain tulee ja tulee :D Ja juu, juuri noin se sanonta menee).  Nii-in, Nic raukka, Becca petti sen, vaikka tämä sanoikin rakastavansa sitä ja vaikka mitä  :-\  Jared/Nessie/Jake tulee nousemaan ficin loppupuolella aivan päällimmäiseksi, joten sitä tulee riittämään.  Ratkaisua saa odottaa vielä jonkin aikaa siis, mutta kyllä se sieltä tulee :)

Kiitos kommentistasi, Purriainen :) Ja PALJON ONNEA! :D  Tappelukohtausta oli kiva kirjoittaa, tosin se meni hieman erilailla kuin olin kuvitellut päässäni.  Aivan, Becca saa tosiaan nähdä, mitä seuraa, kun hän teki näin, mutta ottaako opikseen?  Voii, sitä Becca/Nic anteeksi pyyteli/huutamis juttua tulossa ensi luvussa(ko?) :)  Joo, Zia on ihana (en lupaa mitään, mutta kyllä hänestä ja Philipistä ainakin kuullaan vielä lisää ja saadaan tietää, joko se Zia onnistui nappaamaan miehen).  Niin, sitä kannattaakin miettiä (ennustusta) ;)  Joo, en minäkään Jakesta tykkää (montakohan kertaa olen tuon maininnut?  Mutta oikeastaan Jake ärsyttää silloin eniten, kun se on Bellan kimpussa, murr).  
Mutta hyvää syntymäpäivää vielä!


Kiitos kaikille kommenteista, piristivät sateista päivää.  Jatkoa olisi tulossa ensi viikolla (viimeistään), koska koitan saada tuon toisen moniosaisen ficcini kunnolla alulle ja sitten on koulu.. Niih, mutta olen jo mielessäni hyvinkin paljon miettinyt valmiiksi lukua varten, kuvitellut kaiken ja ihan ficin loppuakin miettinyt (tosin en vielä tiedä otanko vaihtoehdon A vai B, hankalaa).
« Viimeksi muokattu: 18.08.2009 18:47:20 kirjoittanut Tuhisija »

UntenLaiva

  • A Musketeer
  • ***
  • Viestejä: 175
  • "Every man for himself"
Vs: Veren kutsu II - kielletyt tunteet | Luku 17 - 16.08
« Vastaus #125 : 18.08.2009 20:22:08 »
oih! Jared <3 Nessie  ----> 4ever :D
Rebecca sais tappaa ittes tosta hyvästä, tai et joku muu tappais sen :D :D
Hyvä hyvä!!!

Embry

  • ***
  • Viestejä: 21
Vs: Veren kutsu II - kielletyt tunteet | Luku 17 - 16.08
« Vastaus #126 : 18.08.2009 20:34:02 »
Ähhhähhää, oonkohan vähän ilkee ku toivon et Rosalie niittais Rebeccan. Rosalie oli just pääsemässä vauhtiin, Nic tuli sit keskeyttää :/ Muttaah, aina ei voi voittaa ja nythän ne saa ottaa matsia vielä uudemmankin kerran.

Voi Dominic-parka, kokoajan joutuu Beccan kieroiluista kärsimään. Ettis uuden naisen 8D Tätä taisin jo toivookkin, mutta laitanpa nyt vielä: Dominic ja Lucrezia treffeille ees :D:D .. Rebecca voi saada sen Philipin sitten, siit tuliski huvittavaa.

Ja voi Edward, oisit antanu naisten meuhkata ;< Noo, enskerralla sitte ;) Ovelaa Rebeccalta käydäkkin tuollaiseen "hyökkäykseen". Pakko myöntää, että taitavalta Becca tuntuu, jos tollein pystyy huijaamaan. :D

Renesmee <3 Jared 4-ever. Söpö pari, ihanasti kaikkia vastoinkäymisiä, mutta näkihän sen Jaakopin (Jacobin) reaktion tässä muutamassa viimeluvussa. Eise niitä silti voi estää, toivottavasti :D Muttaa draamanhaluinen kun olen, niin kyllä se Jacob vois käydä Jaredin luona vierailulla.

Kiitos taas arkea piristävästä lukuhetkestä. ;)

Jatkoa odotellessa..

Tuhisija

  • Vieras
Vs: Veren kutsu II - kielletyt tunteet | Luku 17 - 16.08
« Vastaus #127 : 20.08.2009 19:12:23 »
UntenLaiva, kiitos kommentistasi :) Mm, Ness ja Jar ovat kivoja yhdessä.  Rosie varmasti haluaisi tappaa Beccan, saattaisi ehkä onnistuakin nyt kun Nic sanoi, ettei se aio tulla enää väliin.

Embry, kiitos kommentistasi :)  Et oo, melkein kukaan vain ei pidä Beccasta.  Niinpä, nyt ei enää ole Niciä suojelemassa, mitä vain voi tapahtua.. Ömm, et toivonut, itse asiassa :D  Mutta mie itsekkin olen kovasti pohtinyt Niciä ja Lucreziaa parituksena tai jollain sellaisena pienenä juttuna.  Joo, pistetään paritukset sekaisin ;D  Ness/Jar, Rebecca/Jake, Nic/Zia ja Philip saa olla yksin... Eikö niin?  ;D  Jooh, Beccalla kyllä oli jonkinmoisia vaikeuksia huijata, mutta selvisi niistä.  Aivan, Jar ja Ness ovat ihania.

Purriainen, niin.. :D  Mielenkiintoista se kyllä olisi, tosin kuten mainitsin, olen pohtinut tuota Nic/Zia paritusta.  Ei Becca varmasti tykkäisi.. Ja nyt aivot alkoivat raksuttamaan, kiitos :D


Mm, olen kirjoitellut lukua 18 jonkin verran, saatan saada sen ehkä vklp:ksi valmiiksi (oon kirjotellut tuota toista moniosaista ja sen toinen luku on melkein valmis, joten sitten kun saan sen valmiiksi, ehkä tänään, voin keskittyä kokonaan tämän ficin 18. lukuun!).  Intoa ja ideaa ja kaikkea piisaa kyllä, niistä ei ole pulaa laisinkaa :D

Annoy

  • Lännen paha noita
  • ***
  • Viestejä: 383
  • Dancing through life
Vs: Veren kutsu II - kielletyt tunteet | Luku 17 - 16.08
« Vastaus #128 : 20.08.2009 19:24:57 »
Yhyy, kun näin et olit kirjottanu tähän jotain niin ryntäsin äkkiä tänne mutta sit huomasin että uutta osaa ei tullukkaan vielä. : (  

Kuten Embry sanoi, Nic ja Lucrezia treffeille! Rebecca taintuis järkytyksestä ja Rosalie niittäis sen pään poikki. (Suo anteeks mun brutaaliset ilmaisut : D)

Mulle tuli muuten mahtava älynväläys:  Jacob ja Rosalie vois liittoutua yhteen Jaredin ja Rebeccan pään menoks! Se ois mahtavaa! Kaks kärpästä yhdellä iskulla.
« Viimeksi muokattu: 20.08.2009 19:28:30 kirjoittanut Annoy »
"What everyone does. Like you said. Hope."

Nej, du måste finnas, du måste
Jag lever mitt liv genom dig
Utan dig är jag en spillra
på ett mörkt och stormigt hav
Du måste finnas, du måste
Hur kan du då överge mig?
Jag vore ingenstans, jag vore ingenting
Om du inte fanns

Neavaan

  • Vampires<3
  • ***
  • Viestejä: 79
  • ♥Edward ja Robert♥
Vs: Veren kutsu II - kielletyt tunteet | Luku 17 - 16.08
« Vastaus #129 : 21.08.2009 21:56:00 »
oijj<3 vähä hyvä f ici :)

SabSab

  • Team Cullen<3
  • ***
  • Viestejä: 148
Vs: Veren kutsu II - kielletyt tunteet | Luku 17 - 16.08
« Vastaus #130 : 23.08.2009 11:11:59 »
Jee, jatkoa tullut nähätävästi :D
Hrrr, oisivat vaan grillannu Bebekasta kebabbia XD
Jar<3Ness <!!3
Mutta, jatkoa? :D
Cullenismi<3

Tuhisija

  • Vieras
Vs: Veren kutsu II - kielletyt tunteet | Luku 17 - 16.08
« Vastaus #131 : 23.08.2009 15:43:34 »
Annoy, ei vieläkään uutta osaa  :-\  Mut ehkä myöhemmin tänään, olisi vielä hieman jäljellä kirjoittamista.  Teidän Nic/Lucrezia pyyntöjen takia luvussa 18 on jotain pientä viittausta siihen suuntaan, koska mietin yhtä juttua ja nyt sitten päätin, että asia on vain niin ;D  Jooh, Jake ja Rosie liittoutuu (nehän ei tykkää toisistaan, mutta mikäs siinä kun on ns. yhteinen vihollinen) :D  Noh, katsotaan, katsotaan..

Neavaan, kiitos kommentistasi, mukavaa, että pidät :)

SabSab, kiitos kommentistasi :)  Juu, nähtävästi oli tullut (ja tulee ehkä tänään illemmalla).  Kebabbia Beccasta?  Mahtais maistuu oudolle..  Jatkoa tulossa (tänään/huomenna/tiistaina).


Joo, elikkä jatkoa saattaa tulla tänään, alan kohta kirjottaa lukua 18 loppuun (junnasin eilen yhteen kohtaan pahasti, mut nyt on taas virkeenä ajatukset niin niin..).

Tuhisija

  • Vieras
Vs: Veren kutsu II - kielletyt tunteet | Luku 18 - 24.08
« Vastaus #132 : 24.08.2009 01:04:34 »
Luku 18 - Menneisyys


Jaredin huoneessa oli hiljaista ja hämärää.  Aurinko oli laskenut hetki sitten ja vienyt kaikki valonsäteet mukanaan antaen hämärän vallata joka paikan.  Valkoinen kattolamppu ei loistanut, mikään ei luonut pienintäkään valoa huoneeseen.
Hiljainen huokaus purkautui ilmoille pojan huulilta sohvan suunnalta.  Hän istuskeli sen päällä ruskeahiuksisen tytön pää sylissään.  Tyttö hengitti tasaisesti pidellen pojan toisesta kädestä kiinni, hän nukkui.  Tämä silitteli rauhaisasti nukkuvan kaunottaren pitkiä hiuksia, joita tämä nuuhkaisi välillä hymyillen.

Mitä olen oikein tekemässä?  Jared sipaisi sormenpäillään Renesmeen huulia. En saisi tehdä näin!  Hän siirsi kätensä takaisin tytön hiuksiin ja pyöritteli niitä sormiensa ympärille.  Mutta minä tosiaan välitän sinusta.  Okei, tykkään, Ness, tykkään!

Renesmee mutisi unissaan jotain uimisesta saaden Jaredin hymyilemään leveästi.  Poika kumartui tytön kasvojen ylle ja suikkasi pienen suukon tämän poskelle, aivan huulien viereen.  Hän katseli uinuvaa Renesmeetä päätään pudistaen, hän ei saisi enää ikinä olla näin lähellä tätä.  Hänen täytyisi kieltää itseään.

En kyllä pysty siihen.  Sitä paitsi, Ness, sinä et ole pistänyt vielä vastaan minulle, et ole työntänyt minua pois.  Sinä tulit entistä lähemmäs minua tänään!  En unohda sitä.

Jared muisteli muutamia tunteja sitten tapahtunutta suudelmaa ja sen jälkeen olleita hetkiä, joina Renesmee oli melkein suudellut häntä.  Tämä oli kuitenkin lopulta vetäytynyt, näyttänyt epävarmalta ja punastellut.  Jared oli hämmentynyt tytön käytöksestä, hän ei ollut uskoa, että tämä oli meinannut suudella häntä uudestaan.

Sinä se osaat yllättää.   Luulin, että se vaiennussuudelmasi olisi jäänyt viimeiseksi ja ensimmäiseksi suudelmaksi, jonka saan sinulta, mutta olinkin väärässä.

Jared loi katseensa ikkunaan ja katseli harmahtavan sinertävää taivasta, joita puut peittivät.  Hän mietiskeli hetkeä ennen Renesmeen nukahtamista, näki kaiken tapahtuneen mielessään pikakelauksena.

”Red?”
”Mm?”

Renesmee nosti päätään ja katsoi Jaredia silmiin omiensa painuessa kiinni.  Poika näki tytön kasvoilta, että tämä oli väsynyt, selvästi nukahtamispisteessä, mutta silti jollain ihmeenkaupalla vielä hereillä.

”Kerro, Ness.”

Jared tunsi käsien painautuvan hänen olkapäilleen ja lämpimän hengityksen kohtaavan hänen kasvonsa.  Renesmee toi kasvonsa lähemmäs hänen omiaan ja oli painamassa huulet hänen poskelleen, mutta vetäytyikin kauemmas hetkeksi mietteliäs ilme kasvoillaan.

”Haittaako, jos nukahdan tähän?” Renesmee kysyi mumisten saaden Jaredin hymyilemään leveästi.
”Ei.”
”Hyvä.”

Renesmee painoi huulensa lyhyeksi ajaksi Jaredin omille ja painoi päänsä sitten takaisin tämän rintaa vasten.  Jared tuijotti eteensä katse lasittuneena, ajatukset täysin tytössä, joka oli nukahtamaisillaan hänen syliinsä.  Hän kietaisi kätensä huomaamattaan tämän ympärille hellästi, mutta suojelevasti ja suukotti tämän hiuksia.  Hän tunsi olonsa mitä parhaimmaksi, hän ei jaksanut välittää siitä, ettei saisi olla tytön kanssa näin.  Hän vain halusi tuntea nuo huulet vielä uudestaan omillaan.


”Jared…”

Poika havahtui ajatuksistaan ja katsahti tyttöön, joka mutisi unissaan jotain, mistä hän ei saanut selvää.  Hymy nousi kuitenkin hänen kasvoilleen, ja hän kumartui painamaan huulensa uudestaan tytön poskelle.

Et kai näe unta minusta?  Jacob ei pitäisi siitä, että tunkeudun uniisi.

Renesmee huokaisi ääneen ja puristi Jaredin kättä omassaan yrittäessään kääntyä kyljelleen.  Hän ei kuitenkaan onnistunut, vaan oli tipahtaa lattialle, jolloin Jared tarrasi hänestä kiinni ja veti hänet itseään vasten.

”Ness”, Jared kuiskasi asettaessaan tytön pään rintaansa vasten.
”Red?” Renesmee mumisi ja alkoi liu’uttaa kättään pojan vartalolla kohti tämän kaulaa.  Hän nosti päätään avatessaan silmänsä ja kohtasi Jaredin lempeän hymyn.  Hänen kätensä tavoitti tämän kaulan, kietoutui sen ympärille.

Liian lähellä, liian lähellä, Jared toisti mielessään Renesmeen kohottautuessa lähemmäs hänen kasvojaan.  Tyttö oli vielä selvästi puolinukuksissa, eikä oikein saanut sanoja suustaan ulos.  Liian… ei, tarpeeksi lähellä.

Renesmee vei toisenkin kätensä Jaredin kaulalle heidän kasvojensa ollessa ihan lähekkäin.  Hän ei ajatellut mitään, hän vain tuijotti pojan kullanruskeita silmiä, jotka olivat nauliutuneet hänen kasvoihinsa.
Jared asetti molemmat kätensä tytön selälle ja veti samalla tämän hieman lähemmäksi itseään, jolloin heidän otsansa koskettivat toisiaan, ja he molemmat värähtivät.  Jared kallisti päätään hieman, ja Renesmee vei huuliaan lähemmäs hänen omiaan, mutta kumpikaan ei uskaltanut painaa niitä vastakkain, he eivät liikahtaneetkaan.

Tämä on varmaan unta, Renesmee ajatteli tuntiessaan pojan viileän henkäyksen huulillaan.  Ja unethan ovat vain unia, joten…

Hän painoi huulensa Jaredin huulia vasten, muttei kerinnyt nauttia niistä kauaa, kun huoneen ovi pamahti seinää vasten, ja he hätkähtivät irti toisistaan säikähtäneet katseet kasvoillaan.  Molemmat näkivät Rebeccan seisovan ovella surun ja vihan sekainen ilme kasvoillaan.

”Missä Nic on?” tämä alkoi tivata napsauttaessaan valot päälle. ”Missä Nic on?”
”En tiedä”, Jared vastasi ääni hieman kireänä. ”Olet vielä hengissä.”
Rebecca naurahti. ”Olen, kiitos Nicin, mutta seuraavan kerran, kun Rosalie käy kimppuuni, en tule selviämään!”  Hänen katseensa nauliutui Jaredin sylissä istuvaan Renesmeehen, joka selvästi vältteli hänen katsettaan. ”Ja jos tyttösi ei poistu tällä sekunnilla talosta, hänkään ei selviä!”
Jared laski punastuneen Renesmeen sylistään ja nousi pystyyn. ”Mitä sanoit?”
”Sanoin, että, jos pikkulintusi ei poistu nyt heti talosta, hän ei tule suutelemaan sinua enää ikinä!  En halua nähdä yhtäkään Cullenia enää tänään, enkä huomenna!”
”Anteeksi vain, mutta minäkin asun täällä, ja Ness on minun vieraani, joten sinun pitää vain kestää se”, Jared sanoi kuulostaen pikkuisen vihaiselta.  Hänen silmänsä hohkasivat tuimina, kun Rebecca yritti livahtaa hänen ohitseen Renesmeen luo. ”Lopeta!  Hän ei ole menossa minnekään!”
”Ai, eikö hän olekaan menossa helvettiin?  Minä kun luulin, että toisen pojan kanssa vehtaaminen on syntiä!”  Rebeccan ilme muuttui käskeväksi, mutta suru kuulsi hänen silmistään. ”Vie hänet nyt pois!”

Jared murisi hiljaa tädilleen, joka astui lähemmäs häntä.  He tuijottivat toisiaan tiiviisti silmiin Renesmeen seuratessa tilannetta hieman peläten.  Tyttö puristi kätensä nyrkkiin ja hypähti pystyyn Rebeccan tarttuessa Jaredia olkapäästä.

”Minä menen kyllä”, hän sanoi asettuessaan heidän väliinsä katse Rebeccassa.  ”Älä pura kiukkuasi Rediin, hän ei ole tehnyt mitään.  Sinä taasen olet.”

Rebecca oli avaamassa suutaan, mutta sulkisin sen ja tyytyi vain hymähtämään.  Renesmee käännähti Jarediin päin, tämä pudisti päätään.

”Sinä et mene minnekään”, tämä kuiskasi tarttuessaan hänen käsiinsä hellästi. ”Ness, minä lupasin Bellalle.”
”Niin, mutta voin jo varmasti mennä kotiin vaikka haluaisin kyllä olla vielä täällä”, Renesmee huokaisi vetäessään kätensä Jaredin omista.  Tämä katsoi häntä anovasti, mutta mietteliäänä. ”Voitko viedä minut kotiin?”
”Vie hänet, Jar”, Rebecca sanoi kärsimättömänä, mutta Jared ei tehnyt elettäkään.  Poika yritti kuumeisesti keksiä, minne hän voisi Renesmeen kanssa mennä, missä he voisivat olla.  Hän ei halunnut päästää tyttöä vielä lähtemään. ”Haloo!”
Jared kohotti katseensa Rebeccaan ja hymyili. ”Älä huoli, Becky, sinun ei tarvitse nähdä Nessiä enää tänään.”

Hän nosti Renesmeen syliinsä, jolloin tämä katsoi häntä kysyvänä, hieman pelokkaana.  Jared hymyili tytölle lempeästi rauhoittaakseen tätä, hän ei halunnut tämän pelkäävän.

”Älä tuo häntä takaisin”, Rebecca mutisi Jaredin napatessa Renesmeen laukun käsiinsä sohvan vierestä ja astellessa kohti ovea.
”En, ainakaan, jos sinä olet täällä.”

Jared vilkaisi tätiään ennen kuin pamautti oven kiinni heidän kadotessa käytävään.  Rebecca hengitti hetken aikaa raskaasti, kunnes potkaisi sohvan kulmaa ja lysähti sen päälle istumaan.  Miksi hänen oli pitänyt purkaa kärsimystään ja pahaa oloaan Jarediin ja Renesmeehen?  Ei hänellä ollut mitään tyttöä vastaan, hän ei vain kestänyt juuri nyt nähdä ketään, paitsi Niciä.  Hän halusi pojan äkkiä luokseen, hän halusi jutella tälle ja selittää, mutta tiesi, ettei tämä ehkä antaisi.

Haluan hänen vain tietävän, että olen kiitollinen siitä, että hän tuli minun ja Rosalien väliin.

Mutta hänpä ei enää tulekaan väliinne, Becky.


”Niin, tuo on niin totta”, Rebecca huokaisi hiljaa painautuessaan sohvan selkänojaa vasten katse kirjahyllyissä.  Hänen katseensa vieri jokaisen hyllyn päältä, mutta pysähtyi pian eräiden kuvien kohdalle.  Mustissa kehyksissä oli kuva heistä kolmesta, hänestä, Dominicista ja Jaredista.  He hymyilivät, he olivat olleet onnellisia, mutta olivatko he enää?

Emme ole, se on minun syytäni.  Minä menin pilaamaan onnemme!  Jos olisin kuollut tänään, jos Nic ei olisi tullut väliin, he voisivat ehkä olla taas onnellisia, mutta… Ei, ei Nic olisi tullut väliin, ellei hän haluaisi minun elävän.

Hän tuli väliin, koska rakastaa sinua!  Tajuatko?


Rebecca veti polvensa koukkuun itseään vasten. Ääni oli oikeassa, Dominic rakasti häntä.  Mutta rakastiko hän tätä?  Rakasti, mutta kuinka paljon?  Rakastiko hän tarpeeksi unohtaakseen Edwardin?

”En tiedä”, hän mumisi polviaan vasten oven narahtaessa. ”En tiedä mitään!”  Hän tarttui yhteen ruskeista sohvatyynyistä ja heitti sen turhautuneena päin kirjahyllyjä.  Miksi hänen piti olla niin vaikea?  Miksi hän ei voinut tietää vastausta?

Käsi laskeutui Rebeccan olkapäälle, jolloin hän hätkähti ja nosti katsettaan nähdäkseen, kuka oli tullut.  Hänen vihasta ja surusta leimuavat silmänsä kohtasivat ruskeat, pettymystä hohkaavat silmät, joiden katse ei ollut ystävällinen.  Käsi puristi hänen olkapäätään, toinen käsi lennähti hänen poskelleen.  Tulijan suu vetäytyi yhdeksi tiukaksi viivaksi, ja käsi tytön kasvoilla liukui leualle, josta se otti tiukasti kiinni päästämättä tytön katsetta pois hänestä itsestään.

”Jar sanoi, että etsit minua”, Dominic lausui hitaasti, hyvin kylmästi Rebeccan katseen muuttuessa pelokkaaksi. ”Kulta, älä nyt.  En minä sinua vahingoittaisi toisin kuin sinä.”  Hän vetäisi tytön lähemmäs itseään ja siirsi käden olkapäältä selälle. ”No, sinulla oli varmasti asiaakin minulle, joten mikset aloita?”

Rebecca tuijotti Dominicin silmiä, eikä saanut sanaa suustaan.  Tämä käyttäytyi eri tavalla kuin ennen, tämä ei ollut koskaan ollut tällainen, näin pelottava, kylmä.  Se pelotti häntä, hän ei tiennyt, mitä olisi tulossa.

”Nic, anna anteeksi.”

***

Minneköhän hän vie minua?  Hän on ollut niin hiljaa koko matkan!  En minäkään ole puhunut, mutta…

Kirkkaat katulamput loivat hetkellisesti valoa pimeään autoon, jossa oli melko hiljaista.  Vain radio soi hiljaisena taustalla toistaen jo ties kuinka monennetta kertaa yhtä kappaletta.  Jared ajoi tasaista tahtia autiolla tiellä, jota reunustivat puut ja harvat talot.  Hän piti katseensa koko ajan tiessä, mutta vilkaisi välillä sivusilmällä Renesmeetä, joka tuijotteli ikkunasta ulos haikean näköisenä.

Olisi varmaan pitänyt kysyä, haluaako hän edes lähteä tänne!  Tosin, hän ei edes tiedä, minne olemme menossa.  Jared laski toisen kätensä ratilta ja oli viemässä sitä Renesmeen puolelle, mutta vetäisikin sen takaisin.  Hänhän voisi mennä myös Jacobin luokse, mutta hän ei sanonut, että haluaisi sinne.  Hän sanoi haluavansa olla luonani.

Puhelin Renesmeen laukussa alkoi soida.  Tyttö penkoi laukkuaan hetken ennen kuin sai puhelimensa esille ja tuijotti näytössä vilkkuvaa nimeä.  Hän ei kuitenkaan vastannut, odotti vain, että soiminen lakkaisi ja pisti sitten puhelimen takaisin laukkuunsa.

Jake, en ole nyt tavoitettavissa, anteeksi.  Tiedän, ettet pitäisi siitä, jos kuulisit, että olen Redin kanssa nyt, Renesmee ajatteli puristaessaan turvavyötään.  Hän tiesi, että olisi voinut mennä myös Jacobin luokse, mutta hän ei halunnut, ei juuri nyt.  Hän halusi tietää, minne Jared oli viemässä häntä, hän halusi viettää tämän kanssa aikaa yhdessä.

Katulamput harvenivat ja lopulta loppuivat Jaredin kääntyessä kapealle hiekkatielle.  Metsä ja pimeys ympäröivät heitä, ja radion kuuluvuuskin alkoi kadota.  Se alkoi rätistä, pian ei kuulunut enää mitään.  Renesmee ja Jared veivät kätensä yhtä aikaa radion nappuloiden luokse, jolloin heidän kätensä koskettivat toisiaan, ja Renesmee värähti.  Jared sulki radion ja tarttui tytön kädestä, jota tämä ei ollut ehtinyt laskea takaisin syliinsä.

Mitä minä teen?  Olen tehnyt tänään aivan liikaa!  Suutelin häntä, pitelin häntä sylissäni, pitelen häntä nyt kädestä…

Mitä me oikein teemme?  Olemme tehneet tänään niin paljon.  Suutelimme, olimme sylikkäin, pitelemme toisiamme kädestä…


He vilkaisivat toisiaan epävarmat ilmeet kasvoillaan yrittäen hymyillä.  Jared oli irrottamassa kättään Renesmeen omasta, mutta tämä ei antanut hänen tehdä niin, tämä piteli hänen kädestään lujasti kiinni.

Ihan sama!  Olen tehnyt jo niin paljon, että ei tämä tapa minua, ei todellakaan, Jared ajatteli kääntyessään vielä kerran oikealle ja ajaessaan keltaisen puutalon pihaan.  Hän pysäköi talon eteen ja katsahti sitten Renesmeehen, joka katseli taloa uteliaana.  Minun taloni, Ness, minun taloni.

Renesmee tuijotti kaksikerroksista taloa, joka vaikutti melko uudelta.  Talossa oli kuisti, joka oli kuitenkin tyhjä lukuun ottamatta kuistin katosta roikkuvia kukkia amppeleissa.  Kaksi suorakulmaista ikkunaa loi pienen näkymän kuistilta sisälle taloon.

”Mennäänkö?” Jared kysyi saaden Renesmeen havahtumaan.
”Joo.”

Tyttö otti laukkunsa, kun Jared oli jo ulkona kaivelemassa takaluukkua.  Hän avasi oven ja astui autosta ulos tarkastellen vieläkin taloa.  Ikkunoita näytti olevan useita, ne kaikki olivat suorakulmaisia ja valkoisia.
Käsi kiertyi Renesmeen hartioille, ja hän katsahti Jarediin, joka alkoi viedä heitä sisälle taloon.  Ovella tämä haki oikeaa avainta monen avaimen nipusta ja löysi oikean vasta neljännellä yrittämällä.  Renesmee astui sisälle ensimmäisenä Jaredin napsauttaessa eteisen valot päälle.  Tämä johdatti heidät oikealle, keittiöön, joka oli sisustettu ruskealla ja valkoisella.  Seinät olivat vaaleanruskeat, lattia vaaleaa puuta ja kaapit ruskeavalkoisia.  Vaaleapuinen, pyöreä pöytä oli asetettu keittiön toiseen päähän yhden ruskean kaapin kera.

Renesmee asetti laukkunsa pöydälle ja istahti yhdelle vaaleista tuoleista, jotka ympäröivät pöytää. ”Pidän tästä.”
”Mm.” Jared laski mustan matkalaukun käsistään lattialle ja pujahti pöydän viereisestä ovesta seuraavaan huoneeseen, jonne hän sytytti valot.
”Red, miksi sinulla on tuo laukku mukana?” Renesmee kysyi noustessaan seisomaan.  Hän oli lähtemässä Jaredin perään, mutta tämä ehti ilmestyä hänen eteensä.
”Otin siihen vähän tavaraa mukaan, sinulle esimerkiksi vaatteita Zialta”, tämä vastasi katse tytön huulissa, jotka olivat hieman raollaan.  Älä edes ajattele!  Jared hymyili Renesmeelle tarttuessaan tätä kädestä ja vetäessään tämän seuraavaan huoneeseen.
”Ai, kiit- Vau!”

Renesmeen katse kiersi pitkin olohuonetta, jonka kolme seinää olivat valkoiset, mutta neljäs oli tummanpunainen.  Punaista seinää vasten nojasi iso, tummapuinen kirjahylly, jossa oli televisio, dvd-soitin, elokuvia, kirjoja, valokuvia kehyksissä… Keskellä huonetta oli punainen kulmasohva, jonka oikealla puolella oli samaa sävyä oleva nojatuoli.  Pieni, tumma sohvapöytä oli asetettu sohvan ja kirjahyllyn väliin, ja katossa roikkui valkoinen lamppu.  Kirjahyllyn viereisellä seinällä oli pari isoa ikkunaa, jotka oli peitetty punavalkoisilla verhoilla.

”Tämä on… ihana!” Renesmee sai sanotuksi.  Seinillä roikkui erikokoisia julisteita, jotka oli kehystetty hopeanvärisillä kehyksillä.  Niissä esiintyi näyttelijöitä ja muutamien bändien laulajia.”Vievätkö nuo portaat yläkertaan?”  Hän osoitti vaaleita portaita, jotka katosivat punaisen seinän taakse.
”Vievät”, Jared vastasi istahtaessaan sohvalle.  Renesmee seurasi häntä katse edelleen seinissä. ”Kuule, sano, jos et halua olla täällä.   Voin viedä sinut kotiin tai Jacob-”

Renesmee hiljensi Jaredin painamalla kaksi sormea tämän huulille, jolloin tämän silmät välähtivät, ja hänen omansa sulkeutuivat.  Viileät huulet saivat aikaan pientä kihelmöintiä sormissa, jotka liukuivat hitaasti pojan leualle ennen kuin koko käsi valahti takaisin tytön syliin.

”Minä haluan olla täällä, missä ikinä sitten olemmekaan.  Ehdin olla Jaken kanssa myöhemminkin”, Renesmee sanoi hymyillen. ”Sitä paitsi, haluan kuulla lisää menneisyydestäsi.”  Hän antoi katseensa kiertää pitkin huonetta. ”Missä me olemme?”
”Minun luonani.”
”Sinun?”
Jared hymyili. ”Niin, tämä talo on minun.  Se on kyllä Adamin nimissä, koska olen alaikäinen, mutta se on silti minun.”
”Sinulla on talo?” Renesmee ihmetteli pysäyttäessään katseensa poikaan. ”En olisi uskonut.  Mitä yläkerrassa on?”
”Pari huonetta, kylpyhuone ja pieni parveke.  Tämä on aika tilava yksinasuttavaksi, mutta minusta on mukavaa, kun on tilaa.  Alun perin talo oli minun, Beckyn ja Nicin, mutta he halusivat oman.  He eivät kyllä ikinä hankkineet taloa.”

Renesmee nyökkäsi ja nousi pystyyn.  Hän asteli kirjahyllyn luo käyden jokaisen hyllyn katseellaan läpi.  Kahdessa hyllyssä oli kirjoja, jotka vaikuttivat nimiensä perusteella fantasiakirjoilta.  Elokuvia oli paljon, suunnilleen neljän hyllyn verran, ja cd-levyjä oli lähes yhtä paljon.

”Mitä tässä on?”  Renesmee kysyi kurottautuessaan ottamaan mustan, peltisen rasian ylimmältä hyllyltä.  Hän puhalsi pölyt siitä pois ja avasi kannen, jonka alta paljastui kaikenlaisia pieniä tavaroita.
”Muistoja”, Jared vastasi Renesmeen palatessa takaisin sohvalle rasia mukanaan.  Hän silmäili sen sisältöä ja hymyili yhtäkkiä riemastuneena. ”Tuossahan se on!”  Jared nappasi hopeanvärisen, kiemuraisen kaulakorun käteensä ja alkoi avata sen lukkoa.  Korun keskellä oli pieni, vihreä kivi, joka kimalsi valon osuessa siihen. ”Saanko?”

Jared ojensi kaulakorua kohti Renesmeetä, joka tutkiskeli rasiasta löytyneitä sormuksia.  Tämä kohotti katseensa häneen ja nyökkäsi.  Jared liikahti lähemmäs tyttöä ja siirsi tämän hiukset sivulle ennen kuin laittoi korun tämän kaulaan.

”Se sopii sinulle”, hän tuumasi hiljaa katsellen tyttöä.
”Saanko nähdä?  Onko sinulla peiliä?”

Jared nyökkäsi ja kaiveli rasiaa hetken ennen kuin löysi pienen, pyöreän peilin, jonka ojensi Renesmeelle.  Tämä katsoi kuvajaistaan hymyillen ja ihasteli korua kaulassaan, se oli kaunis.

”Pidän siitä”, Renesmee sanoi antaessaan peilin takaisin Jaredille. ”Kenen se on?”
”Se oli siskoni”, tämä vastasi, ja Renesmee saattoi kuulla pienen ripauksen tuskaa tämän äänessä.
”En tiennyt, että sinulla oli sisko.  Oliko hän isosiskosi?”
Jared käänsi katseensa ikkunaan. ”Ei, pikkusisko.  Hän kuoli ollessaan kaksitoista.”
”Olen pahoillani”, Renesmee kuiskasi ja tarttui Jaredia kädestä. ”Se oli v-”
”Minun syyni, minä tapoin hänet.  Palasin vampyyrina setäni ja tätini luokse eräänä yönä, sisareni asui heidän luonaan, kuten minäkin olin asunut.  Tarkoituksenani oli ollut vain käydä siellä katsomassa häntä, mutta minä typeränä menin murtautumaan sisään, enkä voinut vastustaa sitä tuoksua, jonka haistoin hänessä.”  Jared pudisti päätään surullisen näköisenä ja tunsi lämpimän käden kosketuksen niskassaan. ”Kaiken lisäksi minulla oli jano, enkä voinut hillitä itseäni. Ja kamalinta tässä on se, että hän heräsi ja tunnisti minut juuri ennen kuin painoin hampaani hänen kaulalleen.”

Tuoksu huumasi Jaredin, sai kaikki hänen aistinsa valppaiksi.  Hän yritti mielessään pistää vastaan halulle, joka yritti saada häntä lähestymään sängyssä uinuvaa vaaleahiuksista tyttöä, hänen sisartaan.  Mutta hän epäonnistui, verenhimo oli liian vahva.

’Nelly, herää ja juokse karkuun.’

Jared astui pari askelta lähemmäs valkoista sänkyä.  Hänen Nelly-siskonsa nukkui kyljellään, selkä häneen päin.  Hänen olisi helppo lähestyä tätä, kumartua tämän ylle ja painaa hampaansa tämän ihoa vasten, mitä hän ei halunnut tehdä.
Jared istahti sängyn reunalle ja sipaisi hiukset pois Nellyn kaulalta.  Hän henkäisi hiljaa kumartuessaan pikkusiskonsa ylle, ollessaan valmiina imemään tämän verta, mutta yhtäkkiä tämä käännähtikin selälleen ja avasi silmänsä.  Nelly tuijotti häntä ihmeissään, vihreät silmät epäuskoa täynnä.

”Jared?”

Yksi kiljaisu, ja hampaat olivat tavoittaneet tuon kauniin, sileän ihon.  Verta norui pitkin kaulaa, kun Jared joi sitä, joi hänen sisartaan tyhjäksi.  Tämä sätki, mutta lakkasi liikkumasta ennen kuin Jared kohottautui ylös suu veren peitossa.  Punainen neste oli tahrinut vaaleat lakanat ja heidän molempien vaatteet.

”Mitä minä tein?” Jared kuiskasi hiljaa kuullessaan askelien lähestyvän huonetta. ”Nelly, herää!”


Poika tunsi pään painautuvan olkapäätään vasten, hän hätkähti.  Renesmee oli kietonut kätensä hänen ympärilleen lohduttavasti, se tuntui hänestä mukavalta.

”Toivottavasti en järkyttänyt sinua”, Jared sanoi tytön lopettaessa nojaamisen häneen. ”En ole ajatellut tuota pitkiin aikoihin.”
”Et järkyttänyt, mietin vain, että se oli sinulle taatusti hyvin kamalaa.  Kärsit siitä varmasti kauan.”
”Niin kärsin, mutta pääsin sen yli, onneksi.”  Käsi Jaredin ympäriltä katosi, ja Renesmee katsoi häntä pahoittelevana. ”Hei, ei mietitä tällaisia asioita, jooko?”
”Hyvä on, mut-”
”Ei mitään muttia, Ness”, Jared sanoi lempeästi ja sipaisi sormenpäillään tytön ohimoa tämän pudottaessa sormukset käsistään takaisin rasiaan. ”Nuo kuuluivat Nicille ja Beckylle.”
”Mitä?”
”He olivat kihloissa pari kuukautta joskus vuosia sitten.  Becky ei kestänyt nähdä sormuksia, jotka muistuttivat häntä heidän erostaan, joten hän antoi ne minulle.”

Renesmee oli sanomassa jotain yrittäessään samalla kääntyä Jarediin päin kokonaan, mutta hän menettikin tasapainonsa ja nojautui kohti poikaa, joka kaappasi hänet syliinsä rasian lennähtäessä lattialle kolinan saattelemana.  Äkillinen hiljaisuus laskeutui heidän välilleen, eikä kumpikaan uskaltanut liikahtaakaan.  Tytön pää nojasi pojan rintaa vasten tämän käsien ollessa hänen selällään.

Lankeat syliini ties kuinka monennetta kertaa tänään, Jared huokaisi ajatuksissaan pudistaessaan samalla päätään.  Hän tarttui Renesmeestä kunnolla kiinni ja veti tämän kokonaan syliinsä. Anteeksi.

Tyttö asetti toisen kätensä pojan rintaa vasten hänen sydämensä villiintyessä taas kerran.  Hän yritti ajatella jotain muuta kuin tätä, hän yritti saada itsensä rauhoittumaan, muttei pystynyt siihen.  Hänen sormenpäitään kihelmöi, kun hän kosketti Jaredin kaulaa ja sipaisi tämän korvanlehteä aivan varovaisesti.

Minun pitää nousta pois.  En voi olla tässä nyt ja vain nojata häneen!

Mutta Renesmee ei liikahtanutkaan, hänen kehonsa ei totellut hänen käskyjään.  Se teki kaiken toisin kuin hän käski, painautui entistä tiiviimmin Jaredin kehoa vasten.  Sormet sivelivät tämän poskea lempeästi, ja huulet tavoittelivat kaulaa.
Jared tunsi jonkin liikahtavan sisällään, kun tytön huulet tavoittivat hänen kaulansa, painoivat pienen suukon hänen iholleen.  Hänen sisarensa pyyhkiytyi hänen mielestään kokonaan, suru väistyi sivuun lämpimän tunteen kasvaessa.

En voi työntää häntä pois.

Renesmee huokaisi vasten Jaredin kaulaa, miksi hän oli hätääntynyt äsken?  Tämä ei ollut yrittänyt työntää häntä pois, tämä oli antanut hänen olla siinä, joten miksi hän ei muka voisi olla tämän sylissä? 
Renesmee painoi toisen suukon Jaredin solisluulle ja tunsi tämän huulet hiuksissaan.  Hän ei voinut olla tässä, koska tämä oli kiellettyä.  Hän ei saisi olla kenenkään muun sylissä kuin Jacobin, hän ei saisi tuntea näin ketään muuta kohtaan, mutta hän tunsi.  Lämpimät, kielletyt tunteet kasvoivat sitä mukaa, mitä enemmän Renesmee oli Jaredin lähellä.

”Ness?”
”Mm?”

Tyttö kohotti katseensa pojan kasvoihin nähdäkseen tämän silmien kiiluvan onnellisina.  Hän oli avaamassa suunsa kysyäkseen jotain, kun tämän huulet tavoittivat hänen omansa, ja tämä suuteli häntä lempeästi pienen hetken.

Minä pidän sinusta, Jared sanoi ajatuksissaan heidän huulien painautuessa toisiaan vasten vielä kerran.  Tosiaan pidän.

***

Raivokkaat askeleet kaikuivat olohuoneessa korkojen osuessa lattiaan.  Rosalie ravasi edestakaisin huoneessa kädet ristittyinä tiukasti rinnalle ja murahdellen vähän väliä.  Hän oli tehnyt sitä jo jonkin aikaa, hän oli niin turhautunut siitä, että Dominic oli tullut hänen ja Rebeccan väliin taas kerran.

”Olisi pysynyt poissa ja antanut minun hoidella hänet”, Rosalie mutisi vihaisena pysähtyessään ikkunan eteen.  Hänen vihasta tummat silmänsä tuijottivat metsään, joka vaikutti pimeämmältä kuin koskaan.

Bella istuskeli läheisessä nojatuolissa tuijottaen katse lasittuneena eteensä, yrittäen saada oloaan paremmaksi.  Katkeruus piti häntä otteessaan pelon ohella, hän pelkäsi, ettei Rebecca luovuttaisi vielä.  Mutta tämä oli vaikuttanut katuvalta, kärsineeltä tunteja sitten metsässä, kun Dominic oli tullut pelastamaan tämän, joten uskaltaisiko tämä muka enää yrittää mitään?

Tuskinpa.  Dominic ei ole häntä enää pelastamassa, joten ei hän varmastikaan riskeeraisi henkeään vaikka keksisikin jotain.

”Minä menen sinne ja väännän häneltä niskat nurin!” Rosalie huudahti yhtäkkiä ja oli säntäämässä eteiseen, mutta Emmett tarttui hänestä kiinni ja sulki hänet käsivarsiensa väliin.
”Rose”, Esme sanoi rauhallisesti sohvalta, ”yritä rauhoittua.”  Carlisle ja Alice istuivat hänen molemmin puolin katseet Rosaliessa, joka murisi turhautuneesti.  Myös keskenään juttelevat Edward ja Jasper käänsivät katseensa vaaleaan vampyyriin, ja Jasper yritti hillitä tämän tuntemuksia.
”Miten tässä voi rauhoittua, kun punapää on koko ajan erottamassa Edwardia ja Bellaa?” Rosalie kysyi kiivastuneena.
”En usko, että hän enää yrittää tulla heidän väliinsä”, Esme sanoi, mutta Alice pudisti päätään.
”Teidän”, tämä vilkaisi Bellaa ja Edwardia, ”kannattaa vielä pitää varanne ihan vain varmuuden vuoksi.  Olen tarkkaillut Rebeccan tulevaisuutta, mutta välillä se pimenee ihan yhtäkkiä, mikä huolettaa minua.”
Bella huokaisi. ”Mitä hän muka enää voisi tehdä?”
”En tiedä”, Alice vastasi hiljaa, ”mutta kannattaa olla varuillaan.”

Kaikki vilkaisivat toisiaan, mutta Bellan katse oli kiinnittynyt Edwardiin, joka nojasi vaaleaa seinää vasten olohuoneen oven suulla Jasper vierellään.  Olisiko heidän suhteensa vieläkin vaarassa?  Eikö Rebecca älyäisi lopettaa Edwardin jahtaamista?  Bella kietaisi kätensä ympärilleen ja yritti keksiä, miten Rebecca onnistuisi vielä kiusaamaan heitä.

Ei hänellä voi enää olla mitään mahdollisuuksia!  Ei hänellä voi olla temppuja jäljellä!  Paitsi… on yksi mahdollisuus, mutta se ei tule koskaan toteutumaan, toivottavasti.  Bella käänsi katseensa pois Edwardista ovikellon soidessa monta kertaa peräkkäin ja hän näki silmäkulmastaan Rosalien pyrähtävän eteiseen. Edwardhan sanoi silloin joskus kauan sitten, että jos minua ei olisi, hän ei kieltäisi itseltään Rebeccaa.  Tunsiko hän siis jotain tätä kohtaan?  Jos tunsi, hän voisi alkaa tuntea uudestaan ja silloin… EI!  Edward rakastaa vain minua, niinhän?

”Kuka siellä oli?” Bella kuuli Esmen kysyvän Rosalielta, joka palasi takaisin olohuoneeseen.
”Koira.  Hän etsi Nessietä.”
Bella käänsi katseensa nopeasti Rosaliehen, joka seisoskeli keskellä olohuonetta tympeän näköisenä. ”Mitä sanoit hänelle?”
”No, sanoin, että Nessie on sen punapään kanssa.  Kuinka niin?”
”Mitä Jake sanoi siihen?  Miten hän käyttäytyi?”
Rosalie tuumi hetken ennen kuin vastasi. ”Hän vaikutti kireältä ja meni vaitonaiseksi.”

Bella huokaisi raskaasti hänen ilmeensä muuttuessa huolestuneeksi.  Tämä tästä vielä puuttuikin, hän ei kaivannut lisää huolia.  Jacob oli taatusti tullut mustasukkaiseksi, ehkä jopa vihaiseksi kuultuaan, että Renesmee oli Jaredin luona ja lähtisi nyt varmasti etsimään näitä.

Rebeccasta ja Jaredista on vain harmia!  Bella huokaisi uudestaan ja loi katseensa Edwardiin, joka oli ottanut puhelimensa esiin ja painanut sen korvalleen.  Kunpa Jake ei tekisi mitään tyhmään.

***

”Nic, anna anteeksi.”

Dominic naurahti kolkosti ja päästi irti Rebeccasta, joka katseli häntä pelokkain silmin. Luuliko tämä, että hän muka voisi antaa anteeksi?  Luuliko, että hän pystyisi unohtamaan kaiken ja antamaan vielä yhden tilaisuuden lisää?  Ei, hän ei voisi, hän ei enää voinut luottaa tähän.

”Sinä petit minut, valehtelit minulle, Rebecca”, Dominic sanoi ääni kylmänä. ”Tiedätkö, miltä minusta tuntui, kun näin sinun suutelevan häntä?  Tiedätkö?”
”Nic, min-”
”Tiedätkö?” Dominic huudahti saaden Rebeccan kavahtamaan kauemmas hänestä.  Tämä tosiaan pelkäsi, tämä melkein tärisi. ”Se tuntui siltä kuin kurkkuni olisi viilletty auki ja satoja kylmiä jääpiikkejä olisi isketty kehooni!  Sillä hetkellä halusin totisesti olla kuollut.  Toivoin, että vampyyri, joka loi minut, olisi tappanut minut!”

Rebecca käänsi katseensa pois Dominicista, hän ei pystynyt katsomaan tätä, tämän vihasta loimuavia silmiä.  Hän ei ollut ikinä nähnyt tällaista puolta pojasta, ei kertaakaan.  Siksipä häntä pelottikin, hän ei tiennyt, mitä tämä voisi tehdä.

”Olen pahoillani”, Rebecca sopersi haudatessaan kasvot käsiinsä.  Hänestä tuntui kuin hän olisi itkenyt, kyyneliä vain ei tullut. ”Olen niin pahoillani!  Ja kiitollinen siitä, että tulit minun ja Rosalien väliin.”
”Muistakin, että se oli viimeinen kerta.  Enää en sinua pelasta, en koskaan!  Hän saa tappaa sinut, jos haluaa, minä en sitä estä.”

Rebecca vilkaisi silmäkulmastaan Dominicia ja huomasi tuskan, joka vain vilahti tämän silmissä ja kasvoilla.

Becky, ei hän tarkoita sitä.   Hän on vihainen ja sanoo, mitä mieleen tulee.

”Tiedätkö, mikä tässä sattuu kaikista eniten?” Dominic kysyi hiljaa tarttuessaan Rebeccaa kädestä hellästi.
”En”, Rebecca vastasi käden puristuessa hänen omansa ympärille tiukasti saaden hänet voihkaisemaan pienestä kivusta.  Dominic päästi kädestä irti ja nojautui sohvan selkänojaa vasten.
”Se, että väitit rakastavasi minua.  Sanoit, että haluat minun auttavan sinua unohtamaan hänet, mutta kaipasitkin apuani aivan muuhun.  Tarvitsit minua vain esitykseen.”
”Enpäs!  Minä ihan oikeasti välitän sinusta, mut- Älä!”

Dominic oli kaatanut Rebeccan makuulleen sohvalle ja asettunut tämän päälle hajareisin.  Hän piteli tätä käsistä kiinni ja tuijotti tätä silmiin surullisesti.  Kuinka tämä kehtasi väittää, että välitti hänestä kaiken tekemänsä jälkeen?

”Mitä nyt?  Etkö haluakaan läheisyyttäni?  Ennenhän kerjäsit sitä niin paljon.”
”Nic, päästä minut ylös, minua-”
”Pelottaa?  Tiedätkö, minuakin pelotti, kun lähdin koululta tänään!  Olin niin vihainen, että melkein kävin yhden opettajan kimppuun!  Minä purin ennen Philipin tapaamista vihaani ihmisten saalistamiseen, heidän veren juomiseensa ja pelkäsin, että sortuisin siihen taas.”  Dominic nousi Rebeccan päältä, muttei päästänyt tämän käsistä irti. ”Ymmärsit varmaan jo, että kaikki meidän välillämme on ohi?”

Rebecca olisi halunnut väittää vastaan, mutta hän tyytyi vain nyökkäämään surullinen ilme kasvoillaan.  Hän tulisi tarvitsemaan Dominicia, hänhän oli elänyt tämän kanssa melkein puolet elämästään.  Nyt hän tosiaan katui kaikkea tekemäänsä, kaikkea tuottamaansa tuskaa ja kipua, joka iski myös häneen äkillisesti saaden hänet vaipumaan lattialle polvilleen.  Kädet irtautuivat Dominicin käsistä.

”Minä muistan ensitapaamisemme”, Dominic kuiskasi tuskaisella äänensävyllä, jossa oli ripaus haikeutta. ”Kysyitte Jaredin kanssa tietä hotelliin, ja minä lähdin opastamaan teitä sinne.  Jokin sinussa kiinnitti huomioni jo silloin, vaikka kaikki alkoikin vasta parin viikon kuluttua ensitapaamisestamme.”  Hän huokaisi hiljaa ja laski kätensä Rebeccan hiuksiin alkaen silittää niitä. ”Itse asiassa jätin erään toisen naisen heti ensimmäisen kerran tavattuamme.”
Rebecca kääntyi katsomaan Dominicia hiukan ihmeissään.  Mistä naisesta tämä oikein puhui?  Ei tämä hänelle ollut koskaan maininnut mitään toisesta. ”Mitä?”
”Niin, en koskaan kertonut sinulle, koska aavistelin, että olisit helposti mustasukkainen.  Minulla ja Lucrezialla oli suhde.”
”Mitä?”

Rebecca ponnahti pystyyn hämmennyksen ja surun verhotessa hänen kasvojaan.  Jokin puristui tiukkaan hänen vatsassaan, hän tunsi lievää mustasukkaisuutta, joka sai hänet puristamaan kätensä nyrkkiin.  Lucrezialla ja Dominicilla oli ollut suhde juuri ennen kuin hän oli tullut kuvioihin?

”Zia ei ottanut sitä hyvin, kun jätin hänet, mutta hän kyllä tiesi, että ennen pitkää se tulisi loppumaan.  Aluksi kaikki ollut vain peliä, flirttailua Philipin edessä, jotta tämä tulisi mustasukkaiseksi.”

Dominic veti tumman naisen lähemmäs itseään ja hymyili tälle lempeästi ruskeahiuksisen miehen astuessa sisään hotellihuoneeseen.  Hän sipaisi sormellaan naisen kaulaa, suikkasi pienen suukon tämän poskelle, mutta huoneeseen tullut mies oli kuin ei olisi huomannutkaan heitä.

”Tämä ei toimi”, Dominic kuiskasi Lucrezian korvaan, jolloin tämä pujotti kätensä hänen harmaan paitansa alle. ”Älä.”
”Nic, jos tämä ei kerta toimi, siirrytään astetta ylemmäs”, nainen naurahti painautuessaan vasten Dominicin vartaloa.


”Se ei toiminut, joten aloimme olla hyvin helliä toisiamme kohtaan ja pian suukotkin tulivat mukaan, kun pelkkä hempeily ei riittänyt.”

Pojan kieli sipaisi naisen alahuulta ennen kuin hän painoi huulensa tämän omia vasten.  Nainen tarttui pojan paidankaulukseen ja etsi napit käsiinsä alkaen availla niitä hiljalleen auki.

”Mitä sinä teet?” Dominic sähähti Lucrezialle, joka oli siirtynyt suutelemaan hänen kaulaansa heidän istuessa vaalealla sohvalla hotellihuoneessa.  Huoneen ovi avautui, ja Philip astui sisään vilkaisten heitä hieman oudoksuen.
”Yritän tehdä häntä mustasukkaiseksi”, Lucrezia vastasi saatuaan avattua kaikki paidan napit. ”Minusta tuntuu, että tämäkään ei toimi, Nic.”
”Zia, ei.”


”No, minä vastustelin pidemmälle etenemistä, mutta tajusin sitten, että tunsin jotain Ziaa kohtaa, joten lopulta suostuin siihen.  Hänkin sanoi kerran tuntevansa jotain minua kohtaan, mutta en tiedä, valehteliko hän.”

Dominic repäisi paidan Lucrezian päältä ja heitti sen lattialle sängyn viereen.  Hänen oma paitansa oli jo kahtena kappaleena sängyn jalkopäässä, samoin hänen housunsa.  Lucrezia riisui mustan hameen päältään ja virnisti Dominicille, joka liu’utti kättään alemmas hänen vartalollaan.

”Ei alusvaatteita?” tämä kysyi hämmentyneenä käden pysähtyessä naisen lantiolle.
”Miksi turhaan, Nic?” Lucrezia nauroi ja veti pojan suudelmaan. ”Mm, luuletko, että hän kuulee meidät?”

Dominic ei vastannut, painautui vain lähemmäs naista, joka oli saanut hänet sekaisin, saanut hänet rakastumaan pitkästä aikaa elämässään.


”Kun sitten jätin hänet, hän oli raivoissaan ja aneli minua jäämään luokseen, mutta en voinut.  Sinä olit vienyt sydämeni heti nähtyämme sen yhden ainoan kerran.”

”Sinä jätät minut?  Mutta Nic, et voi!”
”Miksi muka?  Zia, minä en jaksa tätä enää!  Philip ei ikinä tule mustasukkaiseksi, hän ei vain rakasta sinua, usko jo!”
”Etkö sinäkään rakasta minua?” Lucrezia kysyi näyttäen surulliselta. ”Etkö välitä minusta?  Eivätkö nämä kuukaudet ole merkinneet sinulle mitään?”
”Ovat, mutta entä sinulle?  Zia, sinä et rakasta minua.”
Nainen hymähti. ”Älä sano noin!  En olisi maannut kanssasi, jos en rakastaisi sinua!”

Dominic veti naisen syleilyynsä ja silitti tämän hiuksia. ”Väärin.  Sinä makasit kanssani, koska halusit tehdä Philipin mustasukkaiseksi.”
Lucrezia vetäytyi irti Dominicista ja tarttui sohvapöydän päällä olevaan maljakkoon, jonka hän iski raivoissaan lattiaan. ”Mene sitten!  Jätä minut!  Ota se hemmetin punapää tilalleni!”


Rebecca tuijotti hieman järkyttyneenä Dominicia, joka näytti vihdoin ja viimein tyyneltä.  Hän ei tiennyt, mitä olisi sanonut, miten olisi reagoinut kuulemaansa.  Dominic oli rakastanut Lucreziaa, hän oli maannut tämän kanssa ja yrittänyt tehdä Philipiä mustasukkaiseksi.  Kauhea tunne iski Rebeccan sydämeen, se valtasi hänen kehonsa.  Dominic ja Lucrezia olivat asuneet saman katon alla kaikki nämä vuodet, Lucrezia oli välillä epätoivoisesti yrittänyt saada Dominicia lämpiämään, tulemaan tätä sänkyynsä.

Ei, ei Nic ole pettänyt minua Lucrezian kanssa.  Se… tai mistäs minä tiedän!

”Eikö tunnukin kivalta?” Dominic kysyi nostaessaan katseensa Rebeccaan, joka näytti siltä kuin olisi niellyt myrkkyä. ”Tuolta minustakin tuntui aina, kun ajattelit Edwardia, kun katsoit häntä… kun suutelit häntä.”
”Oletko sinä maannut Lucrezian kanssa sen jälkeen, kun tapasit minut?” Rebecca mutisi ääni kireänä, mustasukkaisuus oli saanut hänestä otteen. ”Oletko?”
Dominic kallisti päätään ja näytti loukkaantuneelta. ”Luuletko tosiaan, että olisin pettänyt sinua, rakas?  En minä ole maannut Zian kanssa suhteemme aikana, mutta erossa ollessamme olen ehkä saattanutkin.”

Pala nousi Rebeccan kurkkuun, hän ei saanut sanaakaan sanotuksi.  Dominic ei ollut pettänyt häntä, mutta silti se, että tämä oli saattanut palata Lucrezian luokse heidän ollessa erossa, satutti häntä.  Neula oli iskenyt hänen sydämeensä, puhkaissut sen, siltä hänestä tuntui.  Se tuntui pahemmalta kuin Rosalien ote hänestä tänään metsässä, se sai hänen mielensä sumenemaan.

Ei kai hän mene nyt Lucrezian luokse?  Ei, ei hän voi!

Mielikuvat Dominicista ja Lucreziasta täyttivät hänen päänsä, saivat hänet melkein kirkumaan.  Rebecca pudisti päätään, hän halusi eroon noista kuvista, hän ei halunnut nähdä Dominicia toisen kanssa.

”Haluan vielä sanoa, että välitän kyllä yhä sinusta”, poika sanoi kylmyyden palatessa hänen äänensävyynsä, ”mutta en pysty enää luottamaan sinuun.”  Hän nousi ylös, ja halasi Rebeccaa pikaisesti ennen kuin katosi jäljettömiin.  Ovi pamahti kiinni, ja Rebecca heittäytyi sohvalle tunteiden sekamelskan riivatessa häntä.

Nic, tule takaisin!  Tein hirveitä asioita, mutta haluan sinut takaisin!  En halua, että menet Lucrezian luo!

Rebecca hakkasi kättään sohvaa vasten ja painoi päänsä polviin.  Nyt hän tajusi, kuinka paljon Dominic oli merkinnyt hänelle, kuinka paljon hän oli tätä rakastanut.

Nic…


A/N: Tiedättekö, tein Ness/Jared kohtaan kolme tai neljä eri versiota ja tuo, mikä päätyi lukuun, on ensimmäinen versio (pikkuisen muunneltuna)... Mutta eipä mitään, mulla vain oli niin paljon eri ideoita siihen kohtaan :D  Ja Nic/Lucrezia, idea oli pyöriskellyt päässäni, että niillä olisi ollut suhde menneisyydessä, joten sitten teidän ehdotuksienne takia pistin/toteutin sen :)
Jooh, risuja?  Ruusuja?

kakku.

  • ***
  • Viestejä: 501
  • I know it hurts, it was meant to
Vs: Veren kutsu II - kielletyt tunteet | Luku 18 - 24.08
« Vastaus #133 : 24.08.2009 07:35:15 »
OEEE!! Uus luku! :)
Hirveesti tuli kaikkia ylläreitä, kuten se, että Jared tappoi siskonsa  :o ja että Nicillä ja Zialla oli suhde :o
UPEETA :DD Nää luvut on täydellisen pitusia, ja tykkään hirmusesti noista kursivoiduista jutuista :) Ja tietty niistä kohdista, joissa Rosalie on tappamassa punapäätä :D
Yks ainoo huono puoli tässä luvussa oli se, että oli kamalasti Nessie/Jaredii :( Ehkä ens luvussa Becca ja Jar kuolis?! Hah, ei vaa :)
Jatkoa taas jossaki vaiheessa :)
But I am the chosen one.
Avatar by Aiju

Jikke

  • ***
  • Viestejä: 16
  • Cullen addikti
Vs: Veren kutsu II - kielletyt tunteet | Luku 18 - 24.08
« Vastaus #134 : 24.08.2009 15:57:31 »
Ensinäkin olen pahillani, että en oo kommentoinut piiiitkään piitkään aikaan.
Mutta joo... Ei virheitä, muutenkin hyvä luku.
Minusta ois voinu olla E/B juttua enemmältikkin. Rebecca ärsyttää vieläkin ihan valtavasti, mutta nyt tällä hetkellä ei niin paljoa kuin ennen. Paha saa aina palkkansa. Jared, Renesmee juttuun, että en oikein aina tajunnu kenen ajatuksia ``luin``, vaikka siitä tuli ihan selvästi esille kenen perpektiivistä se kohta oli kirjoitettu. Olen kai vaan tyhmä. Nicin ja Zian suhde paljastus oli kyllä aika... yllättävä?! kyllä menee aika sekoiluks kohta. Nic ja Zia on ehkä epätodennäköisimmät tyypit jotka ois yhessä. Missään tapauksessa.
Ei ole kyllä minun päätettävissä ketkä on yhessä. Toivoisin, että Edward rupeis tuntee jotain Rebeccaa kohtaan ja sitten loppu onkin jotain todella DRAMAATTISTA!!! ;D Draamaa, draamaa...
Anteeks nyt taas kun jauhan tästä draamasta. Kohta en  oo ollenkaan Cullen addikti vaan draama addikti.
Jatkoa odotellessa! ;D


 
                                                                              Jikke


P.S Meinasin unohtaa! Tyhmä minä. Kiitti jatkosta jatka samaan malliin oot paras! <3: Jikke
Cullen's are only way to get vampire...

Tuhisija

  • Vieras
Vs: Veren kutsu II - kielletyt tunteet | Luku 18 - 24.08
« Vastaus #135 : 27.08.2009 13:05:46 »
katriqqq, kiitos kommentistasi :)  Mm, kyllä, yllätyksiä täynnä oleva luku.  Mukavaa, että tykkäät.  Hmm, niin, N/J:tä oli aikas paljon, mutta kyllä se Jacobkin sieltä esiin astelee, lupaan :)  Jatkoo ensi viikolla, yritän saada ensi viikoksi.

Jikke, kiitos kommentistasi :)  Ei se mitään, joskus ei vaan kerkeä.  Mukavaa, että tykkäsit.  Juups, E/B:tä hieman ensi luvussa, nyt tuohon ei vaan ollut enempää inspistä, enkä väkisin viittinyt alkaa mitään :)  Noh, mutta ne oli menneisyydessä yhdessä.  Draama on kivaa :D  Mietin, että ei kai tämän ficin loppu vaan mene liian.. hmm "saippuamaiseksi" (koska lukuja olisi tulossa vielä 10 -> mut mut).


Juups, jatkoa ensi viikolla varmaan :)  Ja lukuja olisi siis tulossa 10 -> (en oo varma kuinka monta).

Amanecer

  • ***
  • Viestejä: 392
Vs: Veren kutsu II - kielletyt tunteet | Luku 18 - 24.08
« Vastaus #136 : 27.08.2009 19:58:23 »
on ne vaan niin ihania, renesmee ja jared nimittäin <3

voivoi rosalie, minkäs teit. aika huono ajatus sanoa jacobille, että nessie on redin kanssa jossain (en syytä kuiteskaan rosea, hänhän oli aika sekasin vielä näistä vanhemman sukupolven ongelmista (rebecca/dominic, rebecca/edward, edward/bella jne). jakehan mustasukkaistuu toosi helposti, niin kuin itse kukin on varmaan huomannut. mistä vetoa, että hän lähtee nyt etsimään renesmeetä ja jaredia sieltä sun täältä  ja saa heidät kiinni hänen mielestään liian läheisessä tilanteessa (sylikkäin, tai jotain yhtä söpöä) ja rupee taas rähjäämään jaredille.

huhhuh, miks ihmeessä näitä ihmissuhdekiemuroita ja kolmiodraamoja on niin ihana lukea? suurin osa on kuitenki kliseistä lässynlässyä, tiiän sen, muttamutta...

niin joo ja piti sanoa vielä, että nää luvut on ruvennu piteneen ja piteneen uusimpien lukujen myötä, ja musta se on tosi kiva juttu sinänsä. ei nää luvut oo koskaan mitenkään kitukasvusia ollu, mutta tää vaikuttaa jo aivan mahtavalta. jatka samaan malliin. :)
Onni on kuin lasi: kun se on kirkkaimmilleen hiottu, se särkyy.

Annoy

  • Lännen paha noita
  • ***
  • Viestejä: 383
  • Dancing through life
Vs: Veren kutsu II - kielletyt tunteet | Luku 18 - 24.08
« Vastaus #137 : 27.08.2009 20:33:15 »
Wihii, pian alkaa toiminta. Toivottavasti Jacob saa varmaan jossain vaiheessa tietää että Nessiella ja Jaredilla on vähän enemmän kuin ystävyyttä. Ja turpiin tulee. Siis Jaredille. : D

Kunpa Nic olis antanu Rosalien hoidella Rebeccan. Se ämmä ei muuta ansaitse.

Yääääääk,  Jared ja Renesmee on kauhea paritus. (Taidan olla ainoa joka puolustaa Jacob/Renesmee paritusta : D)
"What everyone does. Like you said. Hope."

Nej, du måste finnas, du måste
Jag lever mitt liv genom dig
Utan dig är jag en spillra
på ett mörkt och stormigt hav
Du måste finnas, du måste
Hur kan du då överge mig?
Jag vore ingenstans, jag vore ingenting
Om du inte fanns

Embry

  • ***
  • Viestejä: 21
Vs: Veren kutsu II - kielletyt tunteet | Luku 18 - 24.08
« Vastaus #138 : 27.08.2009 21:37:37 »
Ohhooo, alkoi tapahtua. Renesmee & Jared, loistava paritus, tuovat hieman mieleen Bellaa ja Edwardia.  =)
Ja meidän Jaakoppi (Jacob) tais vihastua kun kuuli missä Renesmee on, jännittävää tulee, mitä päättää asialle tehdä  ;D

Rosaliestakin taas pidin, vaikka näin vähän kerrottiinkin, hyvähyvä.

Mutta tää Nicin ja Zian suhde kruunas koko luvun, ihan fiiliksissä täällä =D

nomutta, jälleen kerran:

Jatkoa odotellessa..

Tuhisija

  • Vieras
Vs: Veren kutsu II - kielletyt tunteet | Luku 18 - 24.08
« Vastaus #139 : 28.08.2009 17:03:59 »
Amanecer, kiitos kommentistasi :)  Kyllä, he ovat, mutta Jake on varmaan erimieltä (jos sattuu löytämään kaksikon lähetysten ja jos löytääkin, heillä kaikilla kolmella tulee olemaan erittäin mukavaa..).  Niinpä, hyvä kysymys.  Ne ovat vain niin koukuttavia lukea (sekä kirjoittaa), että vaikka kuinka kliseisiä olisivatkin niin on vain luettava.  Juups, eiköhän luvut tule pysymään tässä yli 4000-5000 sanan paikkeilla :)

Annoy, kiitos kommentistasi :)  Khyllä Jake varmaan saa tietää tai sitten hän vetää omat johtopäätöksensä asiasta.  Et ole ainoa, katriqqq on kans Jake/Nessie parituksen puolella (ja toki mäki tykkään Jake/Nessiestä).  So, you're not alone :)

Embry, kiitos kommentistasi :)  Mm, nyt on oikein tapahtumaputki päällä.  Olis pitänyt saada Jaken näkökulmaa tuohon, hmm... Ehkäpä mä saisin ensi lukuun, jotta tiedettäis, mitä se ajatteli (vaikka sitä ei oo vaikee arvata).  Kivaa, että Nic/Ziasta tykkäsit (itseppähän toivoit :D).


Jatkoa aloittelen nyt vklp:na jahka saan MF:n kolmannen luvun valmiiksi.