UntenLaiva, saas nähdä millainen niiden suhteesta kehittyy. Tuleeko pelkkää ystävyyttä vai jotain enemmän vai miten käy? Mulle käy kalpaten?
Kiitos kommentistasi
ERIKOISPITKÄ LUKU, yli 5000 sanaa! Toivottavasti pidätte.
Luku 15 - SuunnitelmiaMiten saan sinut hiljaiseksi?”Red! Kuuntele minua!” Renesmee huudahti, mutta Jared vain jatkoi selittelyään, eikä ollut kuulevinaankaan.
”…mutta kai ymmärrät, että…”
Renesmee antoi kirjan pudota käsistään maahan hänen ja Jaredin väliin. Hänen laukkunsakin kolahti maahan, kun hän aivan yllättäen, suunnittelematta otti Jaredin kasvot käsiinsä ja painoi huulensa pojan huulille. Kutkuttava tunne alkoi kiusata tytön vatsan pohjaa, ja hänen sormenpäänsä kihelmöivät Jaredin sileän ihon kosketuksesta. Lämmin, ihana tunne valtasi hänen koko kehonsa, kun hän raotti hieman huuliaan ja tunsi Jaredin kielen hipaisevan niitä. Renesmeen oli pitänyt painaa huulensa pojan huulille vain hiljentääkseen tämän, mutta pienestä pususta olikin kehkeytynyt lempeä suudelma.
Jared hätkähti tytön huulten kosketusta, mutta hänen aivonsa tyhjenivät ennen kuin hän ehti edes ajatella tämän työntämistä pois. Hän asetti kätensä tytön lanteille, kun sydän hänen rinnassaan roihahti liekkeihin, alkoi suorastaan leimuta. Poika veti tyttöä lähemmäs itseään ja toivoi, ettei hänen tarvitsisi irrottautua tästä. Hänen sydämensä huusi Renesmeen nimeä, hänen mielensä oli huumautunut suudelmasta, eikä hänen kehonsa totellut häntä. Kädet kiipesivät tytön vartalolla ylöspäin, tämän hiuksiin ja työntyivät niiden sekaan.
”Ness”, Jared sanoi hiljaa, kun heidän huulensa erkanivat. Hän aikoi painaa omansa uudestaan tytön huulille, hän oli vieläkin täysin huumaantunut äskeisestä, mutta tämä ehti kääntää päänsä pois ja painaa sen hänen olkapäätään vasten.
Mitä oikein tein? Renesmee mietti tuntiessaan käsien alkavan silittää hänen hiuksiaan. Tytön sydän hakkasi, ja hänen poskensa olivat tulessa. Mahan pohjassa kutkutti edelleen, kun hän mietti äskeistä suudelmaa.
Minun piti vain hiljentää hänet, mutta… se oli ihanaa.Mitä oikein annoin tapahtua? Annoin meidän suudella tässä keskellä koulun pihaa! Jared ajatteli palatessaan maan pinnalle. Hän oli nauttinut suudelmasta enemmän kuin oli arvellut, mutta nyt hän katui. Renesmee rakasti Jacobia, ei häntä. Renesmeen oli pitänyt vain hiljentää hänet, ei mitään muuta, eihän?
Ja kaiken lisäksi halusin suudella häntä uudestaan. Hän… en voi tälle mitään! En voi sille mitään, että pidän sinusta aivan liikaa, Ness.Renesmee irrotti otteensa pojasta ja erkani tästä hitaasti. Hänen poskiaan kuumotti yhä, eikä kutkuttava tunnekaan ollut vielä kaikonnut. Tyttö piti katseensa maassa ja tunsi pojan katsovan, ei, pikemminkin tuijottavan häntä. Mitä hän voisi sanoa? Pahoittelisiko hän äsken tapahtunutta? Jatkaisiko hän siitä, mihin he olivat jääneet ennen suudelmaa?
Renesmee kohotti katsettaan ja näki Jaredin hymyilevän hämmentyneenä. Hänkin alkoi hymyillä ja koetti olla välittämättä muutamista oppilaista, jotka kävelivät heidän ohitseen silmät pyöreinä, heitä tuijottaen.
”Red”, hän aloitti katsoen poikaa silmiin. Ne hymyilivät, hehkuivat lämpöä ja ihastusta. Renesmee räpäytti silmiään pari kertaa ja tuijotti tarkemmin pojan silmiin. Ihastusta? ”Niin, tuota sinun ei tarvitse selittää.” Hänen äänensä oli hiljainen, hämmentynyt ja säröili hieman.
Jared nyökkäsi ymmärtäväisenä ja kumartui nostamaan maasta tytön kirjan ja laukun. ”Jos niin sanot.” Hän ojensi tavarat tälle ja katsoi tätä tutkivasti. ”Tässä.”
”Kiitos.”
Renesmee tunki kirjan nopeasti vaaleaan laukkuunsa ja heilautti sen sitten olalleen. Puna oli alkanut häivyttyä pois hänen poskiltaan, ja kutkuttava tunne oli jättänyt hänen mahansa rauhaan. Sen sijaan Renesmee tunsi pienen katumuksen siemenen työntyvän esiin sydämestään.
En vieläkään tajua, mitä oikein tapahtui! Minä… me suutelimme. Minä suutelin häntä. Hän vastasi suudelmaani… Renesmee katsoi uteliaana poikaa, joka hymyili edelleen. Miksi tämä oli vastannut suudelmaan?
”Onko sinulla mitään tekemistä nyt?” Jared kysyi yhtäkkiä kuulostaen hieman vaivaantuneelta. Sanat olivat lipsahtaneet hänen suustaan vahingossa, hänen ei ollut tarkoitus kysyä sitä juuri tällä hetkellä. ”Ajattelin, että meillä varmasti olisi juttelemista ja sitä paitsi, kaipasin seuraasi paljon, kun et puhunut minulle, joten mennäänkö jonnekin?”
Renesmee pudisti päätään. Hän oli luvannut Jacobille viettää koulun jälkeen pari tuntia tämän kanssa ennen kuin tämän pitäisi mennä takaisin La Pushiin susivelvollisuuksien takia.
”Minulla on muuta menoa”, Renesmee selitti lyhyesti. Hän olisi kyllä halunnut jutella Jaredin kanssa, mutta hän oli jo luvannut Jacobille.
”Koko illan?”
Renesmee pudisti taas päätään ja tajusi. Hänellähän olisi aikaa sen jälkeen, kun Jacob lähtisi takaisin La Pushiin. ”Tuota, mitä, jos tavataan kuudelta järvellä? Tänään?”
Jared nyökkäsi. ”Sopii, jos sinullekin sopii.”
He jäivät tuijottamaan toisiaan eivätkä tienneet enää, mitä sanoa. Suudelma vaivasi vielä kummankin mieltä, ja Renesmeen sydän oli alkanut hakata uudestaan. Kun Jared oli kysynyt häneltä, olisiko hänellä menoa tänään, kutkuttava tunnekin oli hyökännyt takaisin.
”Mennäänkö? Sinulla on varmaan kiire, jos sinulla kerta on tekemistä.”
”Joo, mennään.”
He lähtivät yhdessä kohti parkkipaikkaa hiljaisina ja varoivat koskemasta, edes hipaisemasta toisiaan. Välillä he vilkaisivat toisiaan vaivihkaa ja koettivat selvittää, mitä toisen päässä liikkui, mitä toinen ajatteli tapahtuneesta.
Minä kuolen, kun Jacob kuulee.
Jake ei kuule tästä ikinä! Se oli vain yksi pieni suudelma, jota sen ei pitänyt olla laisinkaan. Hän tappaisi Redin, jos kuulisi.
Tämä taitaa jäädä viimeiseksi illakseni Nessin kanssa. Sitten olenkin vainaa.He pysähtyivät hopeisen Volvon eteen ja katsoivat toisiaan hetken ennen kuin lähtivät omille autoilleen, Renesmee Volvolle, ja Jared Audille. Edward ja Alice vilkaisivat uteliaana tyttöä, joka istahti auton takapenkille sanaakaan sanomatta, pohtiva ilme kasvoillaan. Hän mietti suudelmaa tiiviisti koko matkan kotiin, eikä edes kuullut Alicen kysymystä siitä, miten hänen päivänsä oli mennyt. Ja jos hän olisi kuullut, hän ei olisi tiennyt, mitä vastata.
***
Becky, et olisi saanut katsoa Bellaa niin kylmästi ruokalassa.
Minäkö? Lakkaa syyttämästä minua!
Hmph, lakkaa syyllistämästä itseäsi!Rebecca istui sängyllään ja nojasi sen päätyä vasten pidellen paksua, valkoista tyynyä sylissään. Hän oli koko päivän kiehnännyt Dominicissa kiinni, mutta hänen ajatuksensa olivat olleet täysin muualla, täysin eri henkilössä. Ääni oli ilkkunut ja kiusannut häntä aamusta alkaen ja yrittänyt jakaa hänelle neuvoja Edwardin suhteen. Rebeccan hermot olivat melkein menneet viimeisellä tunnilla, mutta hän oli kärvistellyt sen läpi ja kotiin päästyään halunnut olla yksin selvittääkseen ajatuksiaan.
Blondi katsoi minua ja Niciä pahalla silmällä, hän ei tainnut uskoa näkemäänsä. Ja Edward… hän ei edes vilkaissut minua, kun istuimme pöydässä! Miksi? Pidin ajatuksenikin kurissa kaiken varalta sen ajan.
Sinulla on huono suunnitelma, Becky. Suora toiminta on parasta, se toimii aina!Tyyny lennähti lattialle Dominicin mustan matkalaukun viereen. Rebecca huokaisi ja pudisti päätään. Miksei ääni voinut jättää häntä rauhaan? Hän halusi mielensä hiljaiseksi, hän halusi kuulla vain oman äänensä, omat ajatuksensa.
Jätä minut rauhaan! En tajua, mistä oikein tulit, enkä edes muista, milloin.
Minä tulin Edwardin mukana. Olin päässäsi jo silloin, kun olit vielä ihminen, mutta olin hiljainen, vielä kuoreni sisällä. Sitten vapauduin, vihdoin ja viimein!
Just joo, Rebecca hymähti ajatuksissaan. Hän nousi pois sängyltään hakeakseen tyynyn takaisin, mutta pysähtyikin tuijottamaan mustaa laukkua, joka nojasi seinää vasten purkamattomana. Dominic tosiaan oli muuttanut heidän luokseen, hänen huoneeseensa.
Jos tilanne olisi eri, iloitsisin paljon enemmän Nicin muutosta, mutta… En edes tiedä tarkkaan, mitä tunnen häntä kohtaan! Eilen olin taivaissa, mutta tänään taisin tipahtaa alas.Rebecca risti kätensä rinnalleen ja riiputti päätään. Miksi hän ei voinut olla varma mistään, edes tunteistaan? Oliko taika hänen ja Dominicin väliltä haihtunut, oliko se viimein rauennut? Olisiko heidän aika erota? Rebecca tiesi, että tulisi kaipaamaan poikaa, vaikka hänen ajatuksensa tästä olivatkin epäselvät tällä hetkellä.
Puhu Nicille! ääni karjui hänen päässään.
Puhukaa asiat halki, erotkaa ja sitten sinä alat metsästää Edward Cullenia niin kuin aamulla suunnittelit.
En suunnitellut mitään!
Etkö, Becky? Mikäs se pieni suunnitelmasi sitten oli? Mietitkö sitä vain huviksesi? Siksikö et halua luopua Nicistä? Suunnitelman takia?
Hiljaa!Rebecca jupisi hiljaa ääneen tuijottaen tiiviisti Dominicin matkalaukkua. Hän oli aamulla melkein luvannut itselleen, että saisi yhden suudelman Edwardilta ja samalla hieman suunnitellut, miten sen tekisi, jos edes yrittäisi. Dominicin ja hänen kuntoutunut suhteensa oli kuulunut suunnitelman jokaiseen version, sitä olisi hyvä käyttää hämäyksenä. Rebecca voisi uskotella, ettei enää ollutkaan Edwardin perässä, vaan oli päättänyt jäädä Dominicin rinnalle lopullisesti. Mutta hän oli todennut ajatuksiensa olevan ongelma, niitä hänen täytyisi oppia hallitsemaan ja piilottelemaan.
Ei se suunnitelma edes toimisi! Ajatukseni pilaisivat kaiken totaalisesti. Sitä paitsi, haluanko edes toteuttaa sen suunnitelman?
Haluat!Rebecca kohautti olkiaan ja pyöritti päätään. Hänen kasvoilleen muodostui surullinen ilme.
Niin, taidan haluta, vaikken saisi. Hän asteli huoneestaan ulos kohti portaita ja käveli ne alas hyvin nopeasti. Dominic oli jossain päin taloa, eikä hän halunnut juuri nyt törmätä tähän. Hän halusi lähteä ulos juoksemaan, metsästämään, yksin.
Sinua pelottaa, Becky. Päästä irti pelostasi ja toimi! Tiedät, mitä haluat, joten ota se.Rebecca oli väittämässä vastaan ääneen laskeuduttuaan portaat, mutta Dominic ilmestyi hänen eteensä kuin tyhjästä vihjaileva hymy huulillaan. Tämä tarttui häntä käsistä ja painoi huulensa hänen huulilleen.
”Olin juuri tulossa luoksesi”, Dominic kuiskasi hiljaa Rebeccan kaulaa vasten, ”mutta sinä ehditkin ensin.”
Rebecca työnsi poikaa kauemmas ja marssi ulko-ovelle. Tämä seurasi perässä kummastunut ilme kasvoillaan. ”Nic, voisitko olla seuraamasta?”
”Minne olet menossa?” poika kysyi ristiessään kätensä rinnalleen. Hänen äänen sävynsä oli utelias, hippusen epäilevä. Rebecca huokaisi ja tarttui ovenkahvaan avatakseen oven, mutta Dominic painautui sitä vasten. ”Minne olet menossa?”
”Ulos, joten voisitko siirtyä?”
”Minne tarkalleen?”
”Metsään.”
”Miksi?”
Rebecca huokaisi syvään turhautuneena. ”Mikä kuulustelu tämä oikein on? Enkö saa edes mennä ulos miettimään asioita?” Hän puristi kahvaa lujempaa ja toivoi Dominic väistyvän, jotta saisi tempaistua oven auki ja pujahdettua ulos. Hän ei olisi halunnut puhua tälle epäystävällisesti, mutta juuri nyt hän ei jaksanut edes yrittää kuulostaa kiltimmältä.
”Miettimään mitä?” Dominic kysyi vivahdus mustasukkaisuutta äänessään. ”Edwardiako? Rebec-”
”Ei! Luuletko, että mietin koko ajan Edwardia?” tyttö kivahti Dominicin liikahtaessa lähemmäs häntä. ”Luuletko, että mietin häntä eilenkin, kun annoin väliemme taas lähentyä?”
”Sinä olet niin ailahtelevainen, ettei sinusta ikinä tiedä! Rebecca, mikä sinun on? Mihin se tyttö, joka päästi minut eilen lähelleen, katosi? Kadutko sitä? Kadutko, että näyttäydyimme koulussa niin läheisissä väleissä?”
Rebecca riuhtaisi talon valkoisen ulko-oven auki ja ryntäsi ulos. Hän olisi halunnut huutaa pojalle, ilmoittaa, että tämä voisi painua takaisin omaan kotiinsa, mutta jokin pieni osa hänen sydämestään esti häntä.
’Sinä olet niin ailahtelevainen, ettei sinusta ikinä tiedä!’ Miksi Nic oikein sanoi noin? Luuleeko hän taas, että muka kuvittelen Edwardin hänen tilalleen? Hän on niin mustasukkainen taas, vaikken ole tehnyt mitään! Kait?Rebecca tunsi vauhtinsa pysähtyvän kuin seinään päästyään metsän rajalle. Dominic oli juossut hänen peräänsä, tarttunut häntä tiukasti käsivarresta ja pysäyttänyt hänet. Rebecca kääntyi hitaasti katsomaan poikaa, jonka kasvoilla oli pahoitteleva ilme.
”Anteeksi”, tämä sanoi hiljaa päästäessään tytön kädestä irti. ”Tiedät kyllä, miksi olen tällainen, miksi hermostun niin helposti.”
”Koska olet mustasukkainen”, Rebecca mutisi painautuessaan kookasta mäntyä vasten.
”Non”, Dominic kuiskasi ranskaksi ja liikkui lähemmäs tyttöä. ”Je t’aime, Rebecca.” Hän vei kasvonsa lähemmäs tämän omia ja oli painamassa huulensa tämän poskelle, mutta tämä työnsi hänet kauemmas.
”Puhuisitko niin, että minäkin ymmärrän?” Rebecca pyysi. ”Tiedät, etten ymmärrä sanaakaan ranskaa.”
”Rakastan sinua, siksi olen tällainen. Lisäksi pohdin hyvin usein, mitä sinä oikein mietit. En pysty lukemaan ajatuksiasi, kuten eräät toiset, joten olisitko kiltti ja kertoisit, mitä ajattelet?”
”Asioita! Sinun muuttoasi meille, meidän suhdettamme.”
”Edwardia?”
”Älä aloita, Nic.”
Rebecca liikahti muutaman askeleen kohti syvempää metsää, mutta Dominic pysyi paikoillaan ja katsoi hänen peräänsä. Rebecca ei enää tiennyt, miksi oli eilen antanut pojan tulla lähelleen. Nyt hän ajatteli vain kaivanneensa hellyyttä, jonkun kosketusta ihollaan, mutta osa hänestä oli erimieltä. Tunteet, joita hän tunsi Dominicia kohtaan, olivat ristiriitaiset, repivät häntä kahtia.
Dominic seurasi katseellaan tytön hitaita, epävarmoja askelia, jotka veivät tätä syvemmälle metsään. Hän ei lähtenyt perään, hänenkin tarvitsi ajatella asioita. Edward ja Rebeccan nopeasti muuttuva mieli ja käytös vaivasivat hänen mieltään. Hän mietti, oliko eilisiltainen ollut edes totta vai oliko hän kuvitellut kaiken? Oliko hän kuvitellut suutelevansa tytön huulia, koskettavansa tämän vartaloa?
Hän ei taida tietää, mitä haluaa, mutta minä tiedän, mitä minä haluan. Haluan Rebeccan takaisin, haluan rakastamani tytön vierelleni.***
Renesmee istuskeli laiturin päässä ja heilutti jalkojaan tyynen veden pinnan yllä. Taivas oli muuttumassa kauniin punertavaksi auringon alkaessa laskea horisontin taa. Tuuli puhalteli puiden latvoissa ja käväisi välillä heiluttelemassa tytön pitkiä hiuksia, jotka hän oli sitonut poninhännälle. Ne levittivät suklaashampoon tuoksua ympärilleen saaden hänet haluamaan palasen tummaa suklaata.
Hän on myöhässä, Renesmee huokaisi ajatuksissaan. Valkoinen muovikassi, josta pilkisti tummat farkut ja pari vaaleaa paitaa, lojui hänen selkänsä takana ja oli vaarassa kellahtaa kumoon.
Ehkä hän ei tulekaan. Ehkä hän ei haluakaan nähdä minua enää sen jälkeen, mitä tein, vaikka hän itse ehdotti, että tapaisimme vielä tänään. Miksi suutelin häntä?Suudelma oli vaivannut tytön mieltä koko päivän. Hän oli pohtinut, miksi oli loppujen lopuksi tehnyt niin, painanut huulensa pojan huulille. Hän ei ollut suunnitellut sitä, hänelle ei ollut tullut mieleenkään tehdä niin. Hän oli vain yhtäkkiä päästänyt tavarat käsistään ja käynyt poikaan kiinni ja tuntenut sydämensä alkavan hakata rinnassaan.
Se oli erehdys, siinä se. Minun piti vain hiljentää Red, ei suudella, mutta… kumpi meistä johti sen pidemmälle? Renesmee nosti jalkansa ylös itseään vasten ja painoi päänsä polviin.
Minäkö?Hän alkoi keinuttaa itseään hitaasti sivulta sivulle ja nosti päänsä ylös ihaillakseen upeaa taivasta. Tuuli oli lakannut, se oli palannut takaisin yläilmoihin ja jättänyt hänet rauhaan. Pari sudenkorentoa pörräsi veden yllä liikkuen kohti vihreää kaislikkoa lähempänä rantaa, laiturin vasemmalla puolella.
”Red…”
”Mitä?”
Renesmee kääntyi katsomaan taakseen ja näki punatukkaisen pojan seisovan siinä valkoinen t-paita ja mustat farkut päällään, virne kasvoillaan. Tämä vilkaisi uteliaana kassia, joka oli kellahtanut kumoon. Farkut olivat tippuneet laiturille, mutta kumpikaan heistä ei viitsinyt korjata niitä takaisin kassiin.
”Luulin, ettet tulisikaan”, Renesmee sanoi Jaredin asettuessa hänen viereensä istumaan. He katsoivat toisiaan hetken hiljaisina, kunnes Jared käänsi katseensa taivaalle.
”Niin, olen myöhässä, tiedän”, tämä huokaisi. ”Anteeksi. Minun piti hoitaa pari asiaa kotona ensin. Oikeastaan kuunnella vain Nicin ja Zian ruikutusta.”
”Saanko joskus tavata tämän Zian? Hän vaikuttaa oikein mielenkiintoiselta ihm- vampyyrilta.”
Jared naurahti ja katsoi Renesmeetä sivusilmällä. ”Haluatko varmasti tavata hänet? Hän saattaisi ennustaa sinulle, jos oikein kauniisti pyydät.” Tyttö katsoi häntä uteliaana ja odotti Jaredin kertovan lisää. ”Hän innostuu joskus ottamaan tarotkortit esiin.”
”Ahaa. Voisihan se olla kivaa, ainakin erilaista kuin se, miten Alice kertoo tulevaisuudesta.”
Poika käänsi katseensa takaisin tyttöön, ja hiljaisuus laskeutui heidän välilleen. He vain tuijottivat toisiaan, toistensa silmiä ja hengittivät rauhallisesti järven raikasta ilmaa. Jared hivuttautui huomaamattomasti lähemmäs Renesmeetä, jonka katse oli lukittuna hänen tummiin silmiinsä. Hän käänsi katseensa pois hitaasti ja asettui selälleen laiturille. Renesmee jäi tuijottamaan veden pintaa hänen sydämensä alkaessa pumpata verta hieman nopeammin.
”Miksi sinulla on vaatteita mukana?” hän kuuli Jaredin kysyvän. Hän käänsi itseään hieman oikealle, jotta näkisi pojan.
”Ajattelin mennä uimaan”, Renesmee vastasi hymyillen.
”Ethän sinä osaa”, Jared tuumasi ripaus huolta äänessään, mutta alkoi myös hymyillä. ”Mutta minä voin kyllä opettaa sinua. En usko, että siinä menee kauan, että opit, olethan puoliksi vampyyri ja vampyyrit ovat hyviä uimaan.”
Renesmee laski oikean kätensä laiturille, ja Jared tarttui siihen hellästi. Hän käänsi katseensa pois pikaisesti, koska tunsi veren pakkautuvan poskiinsa. ”Kiitos, Red.”
Jared päästi kädestä irti ja mietti, mitä oikein oli tekemässä. Hänen ei olisi pitänyt ottaa tyttöä kädestä, hänen ei olisi pitänyt antaa heidän suudella tänään, mutta hän ei ollut pystynyt vastustamaan tunteitaan, eikä Renesmeen pehmeitä huulia, jotka olivat yllättäen painautuneet hänen omiaan vasten. Jared oli ollut pitkään pyörällä päästään ja meinannut ajaa kotinsa ohi.
Taas! Miksi tämä punastelu ei voi loppua? En minä Jaken seurassa niin kauheasti punastele enää, alkuaikoinamme kyllä. Renesmee vilkaisi vaivihkaa Jaredia, joka oli sulkenut silmänsä.
Se suudelma taitaa vieläkin vaivata päätäni.Hän henkäisi hiljaa ja riisui valkomustat tennarit jaloistaan asettaen ne taakseen, kassin viereen. Hän otti mustat sukatkin pois, heitti ne olkansa yli ja laski jalkansa veteen. Se tuntui aluksi viileältä, mutta pian hänen jalkansa tottuivat siihen.
”Red, kertoisitko minulle lisää taidostasi?” Renesmee kysäisi pitkältä tuntuneen hiljaisuuden jälkeen. Hän katsoi poikaa, joka avasi silmänsä ja hymyili mietteliäänä.
”Mitä haluat tietää, Ness?”
”Millaisia asioita voit nähdä?”
”Perustietoja. Missä ihmiset ovat hyviä ja muita erilaisia taitoja, toisinaan muistoja ja asioita, joita henkilö ajattelee usein.” Jared oli hetken hiljaa. ”Enkö muka kertonut jo nämä?”
”Pystytkö näkemään ihmisten tunteita? Pystytkö näkemään, jos joku on vaikka hermostunut tai vihainen?” Renesmee kysyi välittämättä Jaredin esittämästä kysymyksestä.
”Mm, en oikeastaan, se on enemmänkin Jasperin, setäsi, alaa, mutta toki on pari poikkeusta. Voin nähdä rakkauden ja vihan.”
Renesmeen ilme muuttui kiinnostuneeksi, hän halusi kuulla lisää. ”Miten?”
”No, vahvimmat tunteet rakkaudesta ja vihasta näen helpoiten. Jos henkilö rakastaa oikein paljon jotakuta, näen hyvin helposti ison, punaisen sydämen hänen rinnassaan. Tai jos henkilö vihaa jotakuta erityisesti, silloin näen tumman, repaleisen sydämen. Mutta voin toki nähdä pienempiäkin tunteita, ihastuksia ja lievempää vihaa, jos keskityn oikein kunnolla. Silloin sydämet ovat pienempiä”, Jared selitti. ”Sinussa näen erittäin helposti ison, punaisen sydämen, jonka ympärillä on kaksi valkoista rengasta. Saman näen Jacobissa.”
”Vau, kuulostaa kivalta, aika hyödylliseltä.”
Jared kohautti olkiaan. ”Ehkäpä, mutta joskus ei ole kiva nähdä toisten vahvoja tunteita toisia kohtaan, mutta viime aikoina kykyni on osoittautunut hyvin hyödylliseksi.” Hän virnisti salaperäisesti ja risti kätensä päänsä alle. ”Vieläkö haluat tietää jotain?”
Renesmee ei kuullut kysymystä, hän oli pysähtynyt ajattelemaan. Jared näki rakkaudet, ihastukset, joten pystyisikö tämä myös näkemään, jos hän oli, jos hän tunsi jotain tätä kohtaan? Renesmee ei tiennyt, milloin Jared oli lukenut häntä viimeksi, mutta häntä mietitytti, mitä tämä ajattelisi siitä, jos löytäisi pienen sydämen ison sydämen juurelta.
”Kuinka monta sydämiä pystyy olemaan?” hän kysyi nopeasti kuulostaen hitusen hätääntyneeltä.
”En ole koskaan nähnyt kahta isoa sydäntä, mutta pari kertaa yhden ison ja yhden pienen. Kerran tosin näin kolme, yhden ison ja kaksi pientä”, Jared vastasi tutkaillen tytön mietteliästä katsetta. ”Miten niin?”
”Ajattelin vain.”
Tuuli palasi, heilutteli tytön hiuksia ja sekoitti pojan hiukset. Kaislikko kahisi heiluessaan tuulen mukana, ja vesi alkoi aaltoilla lempeästi hellien tytön jalkoja. Hän oli ajautunut mietteisiinsä, koetti miettiä, kysyisikö Jaredilta, mitä tämä todella näki hänessä? Näkisikö tämä pienen sydämen ison lisäksi?
”Minun pitäisi käydä metsästämässä”, Jared totesi hiljaa ja sai Renesmeen havahtumaan ajatuksistaan. ”Haluaisitko tulla mukaan?”
”Ei, minä kävin jo”, tämä vastasi.
”Milloin?” Jared kysyi uteliaana.
”Silloin, kun olin vihainen teille.” Renesmeen suu vääntyi pieneen virneeseen. ”Vihaisena oli hyvä metsästää, sain aika hyviä saaliita.”
Jared naurahti. ”Peuroja kenties? Ei puolivampyyri voi pystyä mitään karhua metsästämään.” Renesmeen virne katosi, hänen huulensa mutristuivat. ”Vai voiko?”
”Voi, Red, kyllä voi.”
”En tiennyt, anteeksi.”
Renesmee huokaisi. ”Älä nyt tuollaista pyydä anteeksi! En minä suuttunut.”
”Kuule, sinun silmäsihän eivät muutu miksikään sitä mukaa, mitä janoisemmaksi tulet? Joten tunnetko, että sinulla olisi tarvetta saada verta vai pärjäisitkö pelkällä ihmisruoalla, jos haluaisit?”
”No, voisin pärjätäkin, mutta olen puoliksi vampyyri, joten kyllä minä verta haluan. Tarvitsen verta, minua on ruokittu sillä pienestä pitäen, mutta pikku hiljaa vanhempani totuttivat minut myös ihmisruokaan. Enkä tiedä, tunnenko mitään erityistä, mutta tiedän aina, milloin minun pitää saada verta. Ja silmistäni en osaa sanoa. Näyttävätkö ne sinusta erilaisilta nyt kuin aiemmin?”
Renesmee siirtyi hieman lähemmäs Jaredia, joka nousi istumaan ja katsoi häntä silmiin. Poika tarkasteli tytön kauniin ruskeita silmiä ja lumoutui niistä. Hän tunsi lämmön kerääntyvän kehoonsa, sydämensä kohdalle ja saavan sen syttymään. Mikä tuossa tytössä oikein sai sen melkein taas lyömään?
Hänen silmänsä ovat niin kauniit. Ja nuo pehmeät huulet… Ei, älä ajattele tuollaisia!Jared vei kätensä hitaasti Renesmeen kasvoille ja vei kasvonsa lähemmäs tämän omia. Tyttö hengitti katkonaisesti, vaikutti hermostuneelta, muttei vetäytynyt kauemmas. Jokin esti häntä, hänen vartalonsa oli lukkiutunut siihen paikkaan. Poika sipaisi sormellaan tytön silmänalusia ja tunsi tämän hengityksen kasvoillaan. Heidän huulensa koskettaisivat kohta toisiaan, he suutelisivat taas. Jared huusi itselleen ajatuksissaan, yritti saada itsensä vetäytymään, mutta turhaan. Hän sulki silmänsä, tyttö teki samoin, ja ehti hipaista tämän huulia ennen kuin käänsi katseensa pois ja antoi kätensä valahtaa alas tämän kasvoilta.
Minä… se oli niin lähellä. Olisiko minun pitänyt antaa sen jatkua? Olisiko minun pitänyt painaa huuleni hänen huulilleen?
Hän vetäytyi, hän ei suudellutkaan minua, mutta ehti hipaista huuliani. Sydämeni hakkaa liian lujaa!Renesmee avasi silmänsä ja näki Jaredin tuijottavaan polviaan. Hänen kehonsa lävitse olivat kulkeneet väristykset, kun tämä oli sivellyt hänen kasvojaan ja hipaissut hänen huuliaan. Hän oli hetkellisesti halunnut vetää pojan takaisin, suudella tätä niin kuin aiemmin koulussa.
”Red”, Renesmee kuiskasi. Jared nosti katseensa häneen ja hymyili pahoittelevasti.
”Ness, tuota… Aiotko kertoa Jacobille?”
Renesmee ei ymmärtänyt heti, mistä poika puhui, mutta hetken mietittyään hän tajusi. ”Mm, en. Hän suuttuisi ihan turhaan, sehän oli pelkkä erehdys. Vai?” Hän tunsi olonsa kummalliseksi tuon sanottuaan. Erehdys?
”Niin, erehdys”, Jared myötäili tyttöä hiljaisella äänellä. Sanat olivat pistäneet vastaan, ne eivät olisi halunneet tulla ulos hänen suustaan. ”Se… niin.”
He käänsivät katseensa toisistaan pois ja olivat taas hiljaa. Jared olisi halunnut perua sanansa, sanoa, ettei suudelma todellakaan ollut hänelle erehdys. Renesmee taasen pohti, miksi tunsi niin, miksi hänen sanomansa sanat tuottivat sellaisen tunteen. Oliko hän väärässä? Eikö se ollutkaan pelkkä erehdys?
”Vieläkö haluat mennä uimaan?” Jared kysyi saatuaan ajatuksensa kasaan. Renesmee nyökkäsi. ”Eiköhän mennä sitten.”
Renesmee riisui ruskean hupparinsa, jonka alta paljastui musta toppi. Hän riisui myös farkkunsa, joiden alle hän oli pukenut vaaleat shortsit ja laskeutui varovaisesti veteen, kun Jared oli saanut paitansa pois. Tämä epäröi hetken ennen kuin riisui myös farkkunsa ja sukelsi sitten järveen.
He uivat yhdessä, Jared piteli Renesmeestä jonkin aikaa varmuuden vuoksi kiinni, mutta lopulta hän irrotti tästä otteensa ja antoi tämän uida yksin, mutta pysyi silti tämän lähellä. Renesmee oppi nopeasti, kuten Jared oli arvellut, ja pian he molemmat unohtivat ajatuksensa suudelmasta ja pitivät hauskaa. Jared kiusasi tyttöä piiloutumalla veden alle ja säikäyttämällä sitten tämän.
”Red!” Renesmee huudahti Jaredin ponnahdettua vedestä esiin aivan yhtäkkiä.
”Anteeksi, lopetan nyt”, tämä sanoi virnistellessään.
”Ei se mitään. Hei, uidaanko kilpaa tuonne?” Renesmee osoitti syvemmällä kelluvaa punavalkoista poijua. Jared kääntyi katsomaan sitä ja pudisti päätään. ”Miksi ei? Minä pärjään kyllä!”
”Uskon, sen, mutta en halua, että petyt, kun häviät”, Jared naurahti ja upottautui hetkeksi veden alle.
”Haluan silti yrittää!” Renesmee huusi Jaredin noustessa takaisin pintaan. ”Red, yksi pieni kisa vain, jooko?”
Poika huokaisi, mutta suostui. He uivat hetken rantaan päin, kunnes kääntyivät, asettuivat vierekkäin ja Renesmeen merkistä lähtivät uimaan. Jared oli nopea, Renesmeen oli pakko myöntää se, mutta niin oli hänkin. Hän halkoi vettä edetessään kohti poijua, mutta poika oli edellä ja alkoi kadota näkyvistä. Renesmee nosti päänsä hetkeksi pintaan haukatakseen happea, mutta pysähtyikin ja piteli päätään. Häntä huimasi, hän ei tuntenut oloaan mitenkään hyväksi.
Potki, jottet uppoa!Mutta hän ei saanut jalkojaan toimimaan. Hänen päässään pyöri, hän luuli pyörtyvänsä. Jared oli jo poijulla ja nousi veden alta esiin nostaen kätensä ylös nauraen iloisesti, mutta nauru loppui pian, kun hän huomasi Renesmeen pysähtyneen paikoilleen ja vajoavan.
”Ness!”
Jared lähti pikaisesti uimaan tytön luokse. Hänet valtasi hätäännys, miksi hän olikaan suostunut tähän kilpailuun? Hän oli taas vaarantanut Renesmeen hengen.
Jared kietoi kätensä tytön vartalolle ennen kuin tämän pää ehti vajota pinnan alle. Hän veti tämän itseensä kiinni ja kannatteli tätä. Renesmee hengitti raskaasti painaessaan päänsä Jaredin kylmää olkapäätä vasten.
”Mitä tapahtui?”
”Minua alkoi huimata.”
Jared painoi päänsä Renesmeen omaa vasten. ”Oletko kunnossa? Pelästyin kamalasti, kun tajusin, ettet tullutkaan perässäni.”
”Joo, taidan olla, mutta minua huimaa vielä vähän. Kiitos, Red, pelastit minut taas”, Renesmee sanoi hiljaa ja kietoi kätensä tiukasti pojan vartalolle. Hänen hengityksensä alkoi kevetä, muuttua normaaliksi. ”Lupaan, etten anna kenenkään huutaa sinulle tästä, jos Alice näki. Tämä oli tyhmyyteni syytä.”
”Ei, älä syytä itseäsi. Oletko nukkunut tarpeeksi viime aikoina? Ettei vain huimaus olisi johtunut energia vajeesta?”
”En tiedä.”
Jared oli vieläkin hieman säikähdyksissä, eikä halunnut päästää tytöstä irti. Hänestä tuntui hyvältä pidellä tätä lähellään ja tuntea tämän kädet ympärillään. Renesmee painautui tiukemmin Jaredin vartaloa vasten katse taivaassa, joka oli sinertävän punainen. Näkymä oli niin kaunis, että se sai hänen ajatuksensa pysähtymään, painamaan huulensa pojan poskelle. He vilkaisivat toisiaan, mutteivät sanoneet mitään, sanat olisivat vain pilanneet tunnelman, joka oli kietoutunut heidän ympärilleen.
Sinä saat minut sekaisin, Ness.Poikakin painoi huulensa tytön poskelle ja kääntyi sitten katsomaan taivasta, joka oli lumonnut heidät molemmat.
***
Joki solisi hiljaisesti keskellä hämärää metsää veden virratessa rauhallisesti pitkin joenuomaa. Kuusten ja mäntyjen oksilla istuskeli muutamia lintuja, jotka lauloivat iloisesti, eivätkä tuntuneet tietävän surusta mitään. Hirven verinen ruho makasi parinkymmenen metrin päässä joesta, ja sen saalistaja oli juuri upottanut verestä punaiset kätensä jokeen. Vesi muuttui vaaleanpunaiseksi hetkellisesti, kun se puhdisti punaisen nesteen likaamat vahvat, kauniit kädet. Saalistaja nousi ylös ja pyyhkäisi kätensä liian isoon, harmaaseen t-paitaansa.
Näkemäni ei voinut olla totta! Rebecca valehtelee meille ja Dominicille.Ruskeatukkaisen tytön ruskeista silmistä, jotka vielä äsken olivat olleet lähes mustat, paistoi epäilys. Hän ei uskonut, että Rebeccalla ja Dominicilla olisi ollut kaikki hyvin, että he olisivat taas yhdessä kuin mitään ei olisi muka tapahtunut. Kaikki oli pelkkää esitystä hänen silmissään, siihen päätökseen hän oli tullut.
Edward onneksi tietää, mitä Rebecca ajattelee, ja Alice näkee tulevaisuuteen. Rebecca ei millään voi onnistua siinä, mitä yrittääkään.Bella vetäisi syvään henkeä ja haistoi monia erilaisia hajuja, kuten kasvien ja puiden tuoksut sekä eläimet, niiden veren. Mutta hän ei voisi metsästää enempää täällä, hänen pitäisi lähteä pidemmälle, jos hän haluaisi lisää verta. Kodin läheisyydessä metsästys oli vain hätätapausten varalle, niin Carlisle oli sanonut joskus. Heidän piti huolehtia siitä, etteivät yhtäkkiä kuolevat eläimet herättäisi liikaa huomiota ihmisissä, jotka sattuisivat ehkä retkeilemään metsässä.
Jos hän onnistuukin, en tule vastaamaan seurauksista.Bella nosti katseensa joesta ja näki vaalean, tummasilmäisen vampyyrin seisovan sen toisella puolella. Rosalie peruutti muutaman askeleen, otti vauhtia ja ponnisti joen reunalta korkealle ilmaan. Hän tipahti jaloilleen Bellan viereen ja ähkäisi.
”Mitä nyt?” Bella kysyi Rosalien kumartuessa alas.
”Kenkä meni rikki”, tämä vastasi hitaasti noustessaan ylös ja heiluttaessaan mustaa korkokenkää, jonka korko oli katkennut, hänen edessään. ”Ei kai pitäisi käyttää näitä metsässä.”
Bella nyökkäili, hän oli samaa mieltä. ”Miksi olet täällä? Eikö sinun pitänyt mennä vasta viikonloppuna metsästämään Emmettin kanssa?”
”Joo, mutta Esme ei enää kestänyt minua. Hän pelkäsi, että rikon jotain arvokasta, joten lähdin ulos.”
”Miksi?”
”Punapään takia!” Rosalien ilme muuttui tiukaksi. ”Selitin Emmettille, kuinka punapää vain huijaa kaikkia ja yrittää muka olla niin ystävällinen. Siinä samalla kävelin ympäri olohuonetta kihisten kiukusta, ja Esme yritti varovaisesti ilmaista, että minun olisi parempi lähteä vaikka ulos. Minä käännähdin nopeasti ympäri ja tönäisin vahingossa yhtä antiikkimaljakkoa, jonka Emmett sai melkein pelastettua.”
”Melkein?” Bella toisti kummissaan. ”Maljakko siis iskeytyi lattiaan ja-”
Rosalie virnisti. ”Ei, se rikkoutui Emmettin käsiin.”
”Voi maljakkoa”, Bella sanoi ja virnisti myös.
”Ei, vaan voi Emmettiä. Esme kivahti hänelle ja hääti meidät molemmat pois.”
Bella pudisteli päätään ja siirsi katseensa jokeen, jonka pinnasta heijastui heidän kuvajaisensa. Esme huolehti aina antiikkiesineistään ja koetti pitää ne ehjinä, mutta hyvin useasti Rosalie paiskoi niitä pitkin seiniä suutuksissaan saaden Esmen huokailemaan raskaasti.
”Hei, mitä sanoitkaan Rebeccasta?” Bella kysäisi ja kääntyi katsomaan Rosalieta, joka piteli nyt molempia korkokenkiä käsissään ja seisoi paljain jaloin sammaleen päällä.
”Sanoin, että hän valehtelee”, Rosalie mutisi ja puristi rikkinäisen kengän rikki. Palaset lennähtivät hänen kädestään maahan. ”En usko, että hän on Dominicin kanssa sovussa siksi, että rakastaa tätä. Hän suunnittelee jotain.”
”Tiedätkö, minä olen samaa mieltä, Rose. Koko juttu on pelkkää hämäystä.”
Rosalien suu vääntyi virneeseen. ”Kuule, mitä jos pilattaisiin punapään suunnitelmat? Näytetään Dominicille, että punapää käyttää häntä vain hyväkseen?” Hän ojensi oikean kätensä kohti Bellaa, joka tarttui siihen.
”Tehdään niin.”
”Miten?”
Tytöt kääntyivät katsomaan joen toiselle puolelle ja näkivät Edwardin hyppäävän sen ylitse ketterästi. Tämä laskeutui Bellan toiselle puolelle ja veti tytön syleilyynsä.
”Mitä te suunnittelette?”
”Luulin, että tietäisit, kun luet ajatuksia”, Bella sanoi.
”Ikävä kyllä pääsyni sinun aivoihisi evättiin, ja Rosalie salaa ajatuksiaan”, Edward kertoi kohdaten vaalean vampyyrin katseen. ”Teillä taitaa olla pahat mielessänne. Ette ole kovin usein yhdistäneet voimianne.”
”Bella”, Rosalie katsoi Bellaa, joka käänsi katseensa häneen, ”suunnitellaan myöhemmin lisää.” Hän ponkaisi ilmaan ja kiiti ilman halki joen toiselle puolelle laskeutuen juuri ja juuri maalle.
”Haluatko kertoa, mitä te suunnittelette?” Edward kysyi suukottaessaan Bellan otsaa.
”Jos sinä et kuullut, minä en kerro”, tämä totesi ja painoi huulensa pojan huulille. ”Saanko kysyä mielipidettäsi eräästä asiasta?”
Edward nyökkäsi. ”Olen utelias kuulemaan, mitä haluat kysyä.”
”Mitä mieltä olet Rebeccasta ja Dominicista? Luuletko, että he ovat ihan oikeasti taas hyvissä väleissä? Mitä Rebecca ajatteli tänään?”
Edward huokaisi ja otti Bellan kasvot käsiinsä. ”He ovat väleissä.”
”Mutta?”
”Mutta Rebecca on hieman sekaisin. Hän salaili ajatuksiaan ruokalassa, mutta myöhemmin hän ei vaivaantunut tekemään niin.”
”Mitä hän ajatteli?” Bella kysyi kietaistessaan kätensä Edwardin kaulan ympärille.
”Minua”, tämä vastasi lyhyesti. Bellan ilme muuttui epämiellyttäväksi, aivan kuin hän olisi syönyt jotain pahaa.
”Sinua, tietenkin”, hän naurahti kolkosti. ”Eikö hän pysty ajattelemaan mitään muuta?”
Edward kohautti olkiaan. ”Ei näköjään, mutta ikävä kyllä Dominic luulee, että hän pystyy. Dominic luulee, että Rebecca alkaa päästä minusta irti.”
Bella painoi päänsä Edwardin kovaa rintaa vasten. ”Dominiciin tulee vielä sattumaan, jos hän ei ala ymmärtää, että Rebecca ei noin vain päästä sinusta irti. Eikö niin?”
”Niin, olet oikeassa.”
Bella painoi pienen suukon Edwardin kaulalle, ja tämä nosti hänet syliinsä. Hän tunsi heidän liikkuvan nopeasti, ilmavirta piiskasi hänen kasvojaan, mutta se ei haitannut. Hänen ajatuksensa olivat Rebeccassa, hän oli vieläkin varmempi siitä, että tämä suunnitteli jotain, josta he kaikki saisivat taatusti kärsiä. Hän, Edward, Dominic… Ja Rosalie suuttuisi taatusti niin pahasti, ettei jättäisi Rebeccaa rauhaan ennen kuin tämä olisi kuollut lopullisesti.
Edward piteli Bellaa sylissään tiukasti juostessaan hurjaa vauhtia kohti pohjoista. Joki katosi pian heidän silmistään, he alkoivat olla melko kaukana kotimetsästä. Hän hidasti vauhtiaan ja pysähtyi pian. Edward laski Bellan harmaalle, osaksi sammaleenpeitossa olevalle kivelle ja katsoi painoi huulensa tämän hiuksiin. Hän arvasi, mitä tämä ajatteli, joten hän yritti parhaansa mukaan viedä tämän ajatukset muualle.
”Miksi tulimme tänne?” Bella kysäisi katsellessaan ympärilleen, pelkkää metsää. Puut kasvoivat vain muutamien metrien päässä toisistaan, ja pensaat ympäröivät suurta kalliota, joka kohosi maasta aivan Bellan ja Edwardin takana. Oli hiljaista, linnutkaan eivät laulaneet.
”Ajattelin, että haluaisit metsästää”, Edward vastasi sivellessään sormillaan Bellan kasvoja. ”Vai oliko sinulla jotain muuta mielessäsi?”
Bella alkoi hymyillä ja veti Edwardin lähemmäs itseään. Hän nousi ylös antaen käsiensä vaeltaa tämän vartalolla ja kietoutua sen ympärille tiukasti. Edward hipaisi huulillaan Bellan omia ja painoi ne sitten tämän kaulalle.
”Miksi Nessie oli niin hiljainen tänään?”
Edward ei vastannut, vaan jatkoi Bellan kaulan suukottamista.
”Hei, näin kun sinä ja Alice katsoitte häntä uteliaina, kun hän tuli autoon!”
Edward pysäytti huulensa Bellan solisluulle. ”Nessie sopi Jaredin kanssa.” Hän nosti katseensa tämän kasvoihin ja painoi tämän huulille suukon.
”Hän taisi miettiä sitä, niinkö?” Bella kysyi.
”Mm, pikemminkin jotain, mitä tapahtui”, Edward vastasi salaperäisesti liu’uttaessaan käsiään alaspäin Bellan selällä.
”Mitä tapahtui?”
Edward otti Bellan kasvot käsiinsä ja suuteli tätä sujauttaessaan kätensä tämän paidan alle. Bella lennätti omat kätensä pojan hiuksiin ja pyöritteli niitä sormiensa ympärille.
”Niin, mitä tapahtui?”
”Minä vastasin jo.”
Bella ei ymmärtänyt, miten niin Edward oli vastannut? Eihän tämä ollut sanonut sanaakaan! Hän oli pyytämässä tätä vastaamaan, mutta tämä ehti vetää hänet suudelmaan ja istua kivelle hän sylissään. Bella asettui hajareisin Edwardin päälle ja painoi tämän makuuasentoon leveälle, sileälle palalle kalliota.
”Et tainnut ymmärtää?” tämä kuiskasi hiljaa.
”En. Sinä et vastannut.”
”Vastasinhan.”
”Miten muka?”
Edward veti Bellan lähemmäs itseään, ja hänen huulensa etsiytyivät tämän omille, mutta tämä ei ymmärtänyt vieläkään. Miten ihmeessä Edward kuvitteli, että suudelmat auttaisivat häntä tajuamaan? Nehän vain saivat hänen päänsä pyörälle.
Vastaisi jo, eikä vain suutelisi minua, vaikka tosin en pane pahakseni tätä. Edward kuvittelee, että suudelm- hetkinen! Bella katsoi hetken aikaa järkyttyneenä Edwardia, joka siveli hänen kasvojaan kämmenselällään mietiskelevä ilme kasvoillaan.
Nessie ja Jared... Ei!”Taisit viimein ymmärtää?” Edward totesi kysyvästi, ja Bella nyökkäsi hitaasti. ”Mm, Jacob ei tiedä, eikä Nessie aio kertoa, koska se oli pelkkä erehdys.”
”Niinkö meidän tyttäremme ajattelee?” Bella kysyi.
”Joo, mutta on aivan toinen juttu, mitä Jared ajattelee”, Edward sanoi hiljaa. ”Poika oli melko hämillään tapahtuneesta, mutta sätti itseään hänen ja Nessien kävellessä parkkipaikalle. Hän luulee, että tyttäremme kertoo Jacobille.”
”Siitä ei seuraisi hyvää, mutta olisi parempi, jos Nessie olisi täysin rehellinen Jakelle, vaikka suudelma ei olisikaan merkinnyt mitään kummallekaan.”
Bella huokaisi ja painoi päänsä Edwardin rintaa vasten. Tämä kietaisi kätensä hänen ympärilleen ja painoi huulensa välillä hänen hiuksiinsa. Bella ei tiennyt, mitä olisi ajatellut. Hänen tyttärensä ja Rebeccan veljenpoika olivat suudelleet, ja kaikenlisäksi Jared vielä tykkäsi hänen tyttärestään. Hän toivoi, ettei Jared olisi yhtä tyhmä kuin tätinsä, joka roikkui Edwardin perässä.
Jos se poika yrittää tehdä saman Jakelle ja Nessielle, kuten Rebecca minulle ja Edwardille, en aio vastata seurauksista. En aio vastata laisinkaan seurauksista, jos kumpikaan heistä menee liian pitkälle.Jokin rasahti lähistöllä, ja Bella nosti päätään nähdäkseen, oliko heidän luokseen ilmestynyt eläimiä tai kenties ihmisiä. Hän ei kuitenkaan nähnyt mitään, eikä haistanut, mutta jos hän olisi katsonut oikein tarkkaan, hän olisi saattanut nähdä punaisten hiusten pilkistävän puun takaa muutaman kymmenen metrin päässä heistä. Rebecca seisoi paksun männyn takana hiljaa, katsellen kaksikkoa kivellä. Hänen tummat silmänsä välähtivät kateellisuudesta, hänen verinen suunsa muuttui yhdeksi tiukaksi viivaksi.
Jar ja Renesmee? Sepä mielenkiintoista... Itse asiassa erittäin kiintoisaa.Hänen ilmeensä muuttui täysin. Suu rentoutui, muotoutui pahaiseen virneeseen, ja silmiin syttyi vaarallinen hehku.
Täydellistä.A/N: Tykkäilin itse Jared/Nessie kohdista, mutta Rebecca kohta.. aa, tuntui että epäonnistuin siinä, vaikka kirjoitin siitä muutaman eri version. Ajattelin poistaa sen, mutta ei sitä voinut, tarvitsimme selkeytystä hänen ajatuksistaan! Kun siis R on vähän hankala
Se kun ei halua, mutta toisaalta se haluaa, tajusitte? Mutta siis aika pitkä luku, toivottavasti ei haittaa. Alun perin laituri kohdan piti olla viimeisenä, mutta tuo metsä kohtaus sopi lopetukseen todella hyvin, joten päätin vaihtaa niiden paikkaa. Ja kiitos jollekulle tuosta ehdotuksesta, että Jared voisi opettaa Nessietä uimaan (en muista, kuka ehdotti), tähän lukuun siitä sai hyvän kohdan tuohon laituri kohtaukseen.
Ja... Risuja? Ruusuja?
