Title:SyysSade
Author: Me, Kleopatra
Genre:Fluff, angst
Beta: MUistaakseni amca ehkä betas tän mutta tää taitaa olla se betaamaton versio tai jotain... ei muista.
Pairing: Ron/Draco(muistaakseni;D)
Rating: S ?
Summary: Eräs kirjan hahmoista tulevassa katselee noita kahta katkerana.
A/N:No siiis tuota noin. kirjoitin tän joskus sata vuotta sitten ja tää oli nyt tuola vanhassa finissä mutta ajattelin että siirrän sen tännekkin kun täällä uudet tuulet puhaltaapi jo
*******
Olipa kerran kaunis aurinkoinen syyspäivä, kaunis ruskan koristama puisto vanhanaikaisessa kaupungissa. Minä istuin yksin valkoisella puiston penkillä ja kuuntelin tuulten lasten laulua ja katselin puiden vaihtelevia mielenkiintoisia värejä. Olin ainoa puistossa, ihmiset unohtavat luonnon syyskauneuden töiden jatkuessa kesän leppoisan loikoilun jälkeen, joka on sinänsä sääli.
Juuri sulkiessani silmäni kuulin kaukaiset askeleen, rohisevat askeleet puiston hiekkatieltä, kaksin kappalein. Mielenkiintoni heräsi, kuullessani askeleiden olevan kummallisen leijuvat, tyttömäiset , mutta paljon raskaammat rotevammat. Mieleni pakotti minut unohtamaan rauhaisan hetken ja silmäni aukesivat ja katse harhaili kahteen hoikkaan mieheen, joiden kädet olivat toistensa vyötäröillä, jotka nauroivat yhdessä ja kävelivät puistotietä. Aloin hymyillä, kunnes aloin tarkastella tuntisinko miehiä, järkytys olisi voinut olla suuri ellen olisi toivonut tätä.
Toisella pojalla oli kullanhohtoiset punaiset hiukset ja pisamien koristamat kasvot, jotka oli nykyisin täynnä metallia. Toinen poika oli blondi, tupeerattujen hiuksien kanssa ja tummien meikkien kanssa, nahkatakki hulmuamassa päällä. Pojat eivät huomanneetkaan minua vaan kulkivat rauhallisesti, mutta kuitenkin pian toisen nauru vaikeni ja tämän katse suuntautui minuun ja tämä hymy levisi vaaleille kasvoille ja silmänisku seurasi hymyä. Toinenkin poika käänsi katseen minuun, ja tämän kasvot levisivät hetken mietiskelyn jälkeen hymyyn. Molemmat pojista hymyilivät kulkiessansa minun ohitseni ja nostivat toista kättä tunnistamisen merkiksi. Onni tuntui rikkumattomalta miesten jatkaessa kävelyänsä pitkää puistotietä pitkin. Katselin heidän peräänsä haikeasti kyynel silmäkulmassa , kateuden kyynel, kunnes pojat katosivat syyslehtien saattelemana.
Olin kateellinen toisten onnelle, jota ei rikkoisi edes syyssade, jota taivas jo enteili.
******
