Nimi: Laiturilla
Kirjoittaja: pihlajanmarja
Ikäraja: Sallittu
Paritus: Elina/Jose
Disclaimer: Kaikki hahmot ovat omiani, tarina myös.
A/N: Tuota joo. Tämä vaan tuli jostain, kun piti käydä uimassa enkä käynytkään ja seisoin laiturilla ja tuuli ja miulla oli uusi mekko päällä (joka on muuten ihana!) ja sitten mie kirjoitin tämän kun tulin kotiin. Ja tämä on hettiä. Ja fluffyä. Ja hui. : D Saa valittaa, ja tietysti kehuakin, siellä on se kommentointinappula.
Mä katselin mekon helman hulmuamista tyttöystäväni ympärillä ja päätin että siinä oli mun uusi lempinäky, ainakin tänä päivänä. Viime aikoina mun lempinäyissä oli aika usein ollut Elina. Se huomas mun tuijotuksen ja katsoi takaisin kysyvästi.
”Mikä nyt on?” tyttö kysyi ja sipaisi yhden ruskean hiussuortuvan pois kasvoiltaan. Ei kuulosta kovin mainitsemisen arvoiselta asialta, mutta kaikki mitä Elina tekee, on mainitsemisen arvoista mulle.
”Sä näytät niin hyvältä tossa mekossa, että tekisi mieli riisua se pois”, mä sanoin ja tajusin vasta sitten, mitä olinkaan sanonut. Ei me nyt ihan siinä vaiheessa vielä oltu. Ja kyllä mulle riitti tämäkin, oikein hyvin. Toivottavasti Elina ei nyt vain loukkaantuisi, vaikka kohteliaisuushan se oli ollut, mitä nyt vähän arveluttava sellainen.
Elina astui askeleen lähemmäksi mua ja hymyili. Olisi mun tuosta hymystä pitänyt jotain arvata, mutta olin liian keskittynyt miettimään, mitä tapahtuisi, jos oikeasti riisuisin tytön mekon pois.
”Eihän siinä mitään järkeä ole, Jose”, hän sanoi ilkikurisesti. Elina oli sanonut mua Joseksi siitä asti kun me tavattiin, vaikka oikeasti olen Juuso. Vielä niin, että J-kirjain äännetäänkin hoona. Ensin mä inhosin sitä nimitystä. Mutta sitten mä totuin siihen, ja nyt mä oikeasti pidin siitä. Pidinhän mä kaikesta, mitä Elina teki. ”Jos mulla ei olis enää tuota mekkoa päällä, ethän sä silloin voisi sitä ihailevasti tuijottaa.”
Mä päätin olla vastaamatta tuohon mitenkään, sen sijaan vedin Elinan lähemmäksi ja suutelin sitä. Se vastasi suudelmaan ja kietoi kädet mun niskan taakse. Oltiinhan me pienellä laiturilla, jossa ei koskaan käynyt kukaan, eikä siis ketään ollut näkemässä. Mitä nyt vastarannalla oleva uimaranta meitä haittasi, ja se, että tällä kylällä juorut kulki valoa nopeammin.
Elina kiskoi multa paidan pois päältä, ja jatkoi sitten suutelemista. Kummastelin liikettä. Eihän Elina ollut mekonriisumisen puolella, ei ollenkaan. En vieläkään osannut epäillä mitään, en ennen kun oli liian myöhäistä ja tyttöni oli työntänyt minut vilpoisaan järveen ja nauroi laiturilla makeasti kun nousin pinnalle pärskien ja kiroillen. No, onneksi mulla oli päällä uimasortsit, eikä ollenkaan kenkiä. Niin, ja Elina oli ajattelevaisena ihmisenä pitänyt huolta paidastani.
”Sä olet ilkeä”, sanoin kiivetessäni takaisin laiturille. ”En tajua, miksi valitsin tuollaisen tyttöystävän.”
”Ehkä se johtuu mun hämmästyttävästä kyvystä näyttää hyvältä mekossa”, Elina sanoi ja hymyili mulle. ”Ja eihän sun paita kastunut ollenkaan, ja siitä saat kiittää mua.”
Mä jätin mainitsematta, että mä olin kylmä ja märkä, toisin kuin paitani, ja siitäkin sain kiittää Elinaa. Sen sijaan juoksin sitä kohti kädet ojollaan, vettä tippuen ja rutistin sen itseäni vasten. Elina katsoi mua silmät sikkaralla, mutta se nauroi ja vastasi halaukseen, vaikka mä kastelin sen oikein taidokkaasti.
”Kyllä mä tajuan, miksi mä valitsin sut tyttöystäväkseni. Koska sä valitsit mut, ja sulle ei uskalla väittää vastaan. Mutta miksi sä sitten ylipäätään valitsit mut?”
”Olet kevyt ja helppo työntää järveen, Jose-rakas.”
En ollut koskaan kuullut naurettavampaa lausetta, mutten voinut muuta kuin todeta mielessäni, että me oltiin täydellinen pari.
