Disclaimer: J.K. Rowling omistaa Potter-universumin, en minä. En myöskään saa minkäänlaista korvausta hänen luomuksillaan leikkimisestä.
Otsikko: Juhlallisesti ja arvokkaasti
Kirjoittaja: Pics
Beta: -
Paritus: Tonks/Ginny
Ikäraja: Sallittu
Genre: Fluffydraama
Varokaa: Ikäeroa löytyy suhteessa
Summary: Nyt jos koskaan oli tärkeää antaa itsestään hyvä ja arvokas vaikutelma, ei käynyt päinsä kompastua kynnykseen ja alkaa änkyttää.
A/N Viikottainen raapalehaaste, viikko 26 ja aiheena Tonks. Muistaakseni tätä paria on minulta toivottu ja innostuin kokeilemaan sitten.
Juhlallisesti ja arvokkaasti
1.
Tonks kävi mielessään läpi sanojaan ja liikkeitään. Nyt jos koskaan oli tärkeää antaa itsestään hyvä ja arvokas vaikutelma, ei käynyt päinsä kompastua kynnykseen ja alkaa änkyttää. Sellainen näyttäisi hänen puutteensa liian selvästi ja saattaisi johtaa liialliseen ajatteluun sekä kieltävään vastaukseen.
Hän harppoi hermostuneesti edestakaisin keittiön matolla kuulostellen avainten rapinaa lukossa, mutta ääntä ei kuulunut vaikka kello eteni. Välillä hän pysähtyi peilaamaan itseään tiskipöydällä olevan kattilan kiiltävästä kyljestä varmistaakseen, että pinkit hiukset olivat pysyneet hauskoina piikkeinä ja että nenä oli sellainen kuin pitikin. Välillä hän taas taputteli taskujaan tunnustellen, että kaikki tarvittava oli mukana.
Lopulta ovi avautui ja Tonks asteli eteiseen.
2.
Ginny odotti tavanomaista ryminää toivottamaan hänet tervetulleeksi kotiin, mutta asunnossa olikin yllättävän hiljaista. Otettuaan kengät jalastaan hän kohotti katseensa etsien Tonksia ja löysi tämän kävelemästä äärimmäisen varovasti keittiöstä.
Tonks katsoi huolellisesti jalkoihinsa astuessaan käytävämatolle ja välttyi kamppaamasta itseään sen reunaan. Silloin hänen päänsä kuitenkin osui katosta riippuvaan pahviseen lintumobileen. Hän hätkähti, perääntyi kiireesti kaksi askelta nähdäkseen, mihin oli törmännyt, osui siivouskomeron oveen, loikkasi jälleen eteenpäin ja lopulta kompastui sittenkin maton reunaan.
”Ei kai sattunut?” Ginny kysyi huolissaan eteensä vatsalleen mätkähtäneeltä naiselta. Tonks näytti olevan kyynelien partaalla. Se oli erittäin harvinaista ja sai Ginnyn pelkäämään, että tämä oli loukannut itsensä pahasti.
3.
Kiukun, turhautumisen ja nolostuksen kyyneleet polttelivat Tonksin silmiä ja lisäksi lantiolla tykytti kipu, sillä hän oli kaatunut taskussaan olevan esineen päälle ja se oli kaivautunut hänen lihaansa. Ginnyn huolestunut kysymys ei paljon lämmittänyt.
”Ei sattunut”, hän valehteli, mutta ankarasta silmien räpyttelystä huolimatta märät vanat piirtyivät hänen poskilleen.
”Kulta... rakas, miksi sitten itket?”
Tonks puhkesi raastaviin nyyhkytyksiin ja Ginny piteli häntä lujasti sylissään kuiskutellen tyynnyttäviä sanoja hänen korvaansa. Hän tunsi itsensä kerta kaikkiaan surkeaksi, kömpelöksi, epäkelvoksi, täydellisen huonoksi. Miten ihmeessä Ginny oikein kesti hänen jatkuvaa toilailuaan, kun oli itse niin täydellinen? Säälikö Ginny häntä ja pysyi hänen kanssaan vain siitä syystä?
4.
Hiljalleen Tonksin niiskutus vaimeni. Ginny rutisti häntä vielä kerran lujaa ja ojensi sitten nenäliinan, jotta Tonks voisi kuivata silmänsä ja nenänsä.
”Kertoisitko nyt, mikä hätänä?” hän kysyi.
”Minä olen niin kömpelö”, Tonks niiskahti ja hänen hartiansa vavahtivat.
”No... olet sinä ehkä vähän, mutta mitä siitä? Ei se ole ennenkään meitä haitannut.”
”Mutta kun minä olisin halunnut... halunnut... tehdä kaiken oikein. Juhlallisesti ja arvokkaasti...”
”Tehdä minkä? Mistä sinä puhut?”
Ginny huomasi, ettei Tonks halunnut puhua aiheesta, mutta nyt hän oli liian utelias antaakseen olla. Hän alkoi vaatia vastausta lempeään mutta vastaansanomattomaan sävyyn, joka sai Tonksin kiemurtelemaan vaivautuneesti. Lopulta tämä antoi periksi.
5.
Tonks veti syvään henkeä terästäytyen sanomaan sanottavansa. Parasta saada se tehdyksi.
Hän työnsi käden taskuunsa ja kiersi sormensa esineen ympärille. ”Minä olisin halunnut polvistua sulavasti eteesi, mutta... Ginny, haluatko tulla elämänkumppanikseni?” Hän naksautti kannen auki samalla, kun veti rasian taskustaan, ja paljasti kaksi yksinkertaista hopeasormusta.
Ginnyn silmät levisivät, kun hän katsoi Tonksista sormuksiin ja jälleen takaisin Tonksiin. Parin hengenvedon päätteeksi hän sanoi lujalla äänellä: ”Haluan.”
Tonksin oli vaikea uskoa korviaan, sitten leveä hymy suorastaan räjähti hänen kasvoilleen.
”Ja kulta”, Ginny sanoi. ”Ei sinun tarvitse olla täydellinen ja sulavaliikkeinen, ei edes yrittää sitä. Olet kompastellut suoraan sydämeeni – rakastan sinua juuri tuollaisena.”
