Nimi: Harpyija
Kirjoittaja: Rowena
Ikäraja: S
Tyylilaji: Romance + huispausficci
Paritus: Gwendolyn Morgan/Rudolf Brand
Vastuuvapautus: Kaikki, minkä tunnistatte kuuluvan Rowlingille, myös kuuluu hänelle.
Kehykset: Tämä on vastaus taidehaasteeseen. Inspiraationani toimi Frida Kahlon teos The Suicide of Dorothy Hale. (Varo verta, jos googletat.)
Tiivistelmä: "Harpyijoiden voittoa Heidelbergin Haukoista vuonna 1953 pidetään laajasti yhtenä kaikkien aikojen hienoimmista huispausotteluista." - Huispaus kautta aikojen, sivu 33. (Samalla sivulla kerrotaan matsista lisääkin, kopioin sen ficin loppuun.)
Kirjoittajan puheenvuoro: Tämä ficci ei ole suora tulkinta maalauksesta, pikemminkin vain yksi lentävä ajatus, josta nappasin kiinni Dorothy Halen murhaa katsellessani. Harpyija on kirjoitettu keväällä 2007.
Harpyija
"Aikalisä loppuu viiden minuutin kuluttua. Yleisöä pyydetään siirtymään katsomoon."
Henkipään Harpyijoiden kapteeni Gwendolyn Morgan katsahti kesäiselle taivaalle. Punertava aurinko valaisi huispauskenttää, jossa Heidelbergin Haukat ja Henkipään Harpyijat olivat ottaneet mittaa toisistaan jo viikon verran. Nyt seitsemäs päivä oli kallistumassa iltaan. Samoin Gwendolynin kärsivällisyys.
Yleisö palasi päivä päivältä penkeilleen nihkeämmin. Nyt pelaajien pukuhuoneeseen kantautui jo epäselvää mutinaakin, mikä oli kaukana siitä innostuneesta ilmapiiristä, mikä oli vallinnut Huitsuntaussuolla kilpailujen alettua.
"Lähtisivät kotiinsa, jos eivät jaksa enää keskittyä kisaan", Gwendolyn murahti Harpyijoiden etsijälle, Glynnis Griipsikselle. Samalla hän napitti vihreää kaapuaan kiinni, sillä pian joukkueiden olisi jälleen palattava kentälle.
"Eivät he lähde minnekään, ennen kuin lopputulos on selvillä. Ja kyllähän jotkut jaksavat olla vieläkin innoissaan, kuulitko, miten katsomon vasemman reunan velhojoukkio huusi nimeäsi, kun pyysit aikalisän?"
"Pyh, he vain halusivat mennä ostamaan lisää kermakaljaa. Minullekin kyllä jo maistuisi", Gwendolyn sanoi ennen kuin passitti joukkueensa kentälle hajanaisten hurraa-huutojen saattelemana. Gwendolyn puristi Puhtolakaisu viitostaan rystyset valkoisina. Vaikka hän yritti näyttää ulospäin tyyneltä, häntä jännitti aina kentälle meno.
"Hei taas, oliko rentouttava aikalisä?" Heidelbergin Haukkojen kapteeni Rudolf Brand kysyi Gwendolynilta, kun kapteenit asettuivat erotuomarin eteen. Gwendolyn vastasi Rudolfin aurinkoiseen hymyyn happamalla katseella. Herra Brandin olisi jo kuulunut tietää, että jos Gwendolyn jotakin inhosi, niin tyhjänpäiväisiä sanoja.
"Loitko uuden strategian etsijäsi kanssa? Ainakin teillä oli päät tiiviisti yhdessä", Rudolf jatkoi jutusteluaan, kun varatuomari venytti ottelun alkamista kuiskuttamalla jotakin erotuomarin korvaan. Ryhmyarkut tempoilivat maassa, kaadot olivat varatuomarin käsissä ja erotuomari pallotteli pikkuisella sieppilaatikolla.
"Mitä se sinulle kuuluu? Huolehtisit omasta etsijästäsi. Kaikkihan tietävät, että sinulla ja Ryhmyrillä on luudat ristissä", Gwendolyn sanoi ja sai Rudolfin punastumaan kevyesti. Oli todellakin julkista tietoa, etteivät herrat Brand ja Ryhmyri olleet puhuneet toisilleen sitten huispauskauden alun. Syy välien viilentymiseen oli sen sijaan arvailujen varassa. Walesin WedonlyöjäWelhojen johtajatar Ludowiga Odette Bagmanin viime viikkoisen lausunnon mukaan eniten vetoa oli lyöty sen puolesta, että Ryhmyri oli kermakaljapäissään haukkunut kapteeninsa niin pahasti, ettei Rudolf voinut antaa sitä anteeksi.
"Miksi sinä olet noin kylmä minua kohtaan jatkuvasti?" Rudolf sanoi puoliääneen. Gwendolyn loi katseensa taivaalle, joka oli äkkiä saanut harmaita värejä kanteensa. Pian alkaisi sataa. Pahempi homma.
"Kuulitko, mitä kysyin, Gwen? Sinä tiedät, että merkitset minulle enemmän kuin sieppelikukkatarhani!"
"Siinä yksi ero meidän välillämme. Minä olen allerginen sieppelikukille", Gwendolyn murahti ja lisäsi mielessään, ettei ollut tuumankaan verran kiinnostunut velhoista, jotka kasvattivat rehuja pihassaan.
"Kukistako tässä nyt kiikastaa? Enkö ole velho sinun makuusi, koska tuoksun sieppelikukilta?"
"Voi jestas", Glynnis murahti Gwendolynin selän takaa, "selvittäkää parisuhdesotkunne muualla kuin huispausviheriöllä."
"Ei meillä edes ole suhdetta!" Gwendolyn sanoi ja loi tuskaisen katseen sipiseviin tuomareihin. Onneksi varatuomari oli juuri saanut kerrottua asiansa ja kipitti nyt kentän reunalle. Peli ei kuitenkaan voinut vielä alkaa, koska erotuomari ei löytänyt sieppilaatikon avainta kaulassaan roikkuvasta ketjusta. Gwendolyn ei voinut ymmärtää, miten kenelläkään saattoi olla niin paljon avaimia, olkoonkin, että erotuomarin huhuttiin olleen naimisissa ainakin kuusi kertaa. Hänellä oli varmaan avaimet jokaisen entisen heilansa asuntoon ja luutavarastoon. Käyttäisi taikasauvaa!
"Oli meillä ainakin ennen tämän matsin alkua, mutta nyt sinä -"
"Rauhoittukaapas nyt", erotuomari kivahti päästäessään siepin vapaaksi. Kun kultainen pallo oli kadonnut, hän nosti pillin huulilleen. Gwendolyn ponkaisi luudallaan ilmaan luotuaan vielä viimeisen äkäisen katseen Rudolfiin.
Ilmavirta löi vasten Gwendolynin kasvoja yllättävän kylmänä. Hän oli tuntevinaan myös pieniä sadepisaroita nenällään, jonka Glynnis oli lyönyt murskaksi kerran harjoituksissa. Se oli ollut tietenkin pelkkä vahinko, vaikka kieltämättä on omituinen sattuma, että samaisena aamuna Gwendolyn oli haukkunut Glynniksen mädäntyneeksi fletkumadoksi ja miksi kaikeksi muuksi, koska hän oli keskittynyt syöksylaskuihin enemmän kuin siepin jahtaamiseen.
"No niin, peli on jälleen käynnissä! Näyttää siltä, että pian alkaa sataa, mutta se ei tunnu pelaajia häiritsevän. Tunnelma on erittäin korkealla, melkein yhtä korkealla kuin tämä minun selostuskoppini, hehe. Haastattelin Rudolf Brandia aamusella, ja hän sanoi, että ainakin hän pelaisi mielellään sateessa. Ei siis ihme, että hän nyt suhahtelee innoissaan Gwendolyn Morganin vanavedessä. Kerrotaankin, että Brand piirittää Morgania myös huispauskentän ulkopuolella. Itse olen sitä mieltä, että... ai-ai, tuo teki kipeää! Morgan iski kaadon suoraan Brandin käsivarteen!"
Gwendolyn kihisi kiukusta. Ylipirteä ja tekohauska huispausselostaja sai hänen ajatuksensa särkemään lähes jokaisessa ottelussa. Nytkään Gwendolyn ei sitä paitsi tahallaan ollut iskenyt kaatoa päin Rudolfia, mutta minkä hän mahtoi kaatojen liikeradoille?
Tilanne näytti suhteellisen hyvältä Harpyijoiden kannalta. Peli oli keskittynyt Haukkojen maalialueelle, joten Gwendolyn saattoi partioida Harpyijoiden maalisalkoja ylhäisessä yksinäisyydessään. Hän seurasi katseellaan vuoroin aktiivista peliä ja vuoroin etsijöitä. Glynnis teki taas näyttäviä ja vaarallisia syöksylaskuja, joille yleisö välillä hurrasikin. Gwendolynia risoi huispauksen uusi maine esittävänä taiteena enemmän kuin rehtinä kilpailuna. Hän valmisteli Glynnikselle "sinun pitää etsiä sieppiä eikä viihdyttää mieskatsojia" -saarnaa niin keskittyneesti, ettei ollut huomata, että peli oli hiljalleen siirtynyt Harpyijoiden aluuelle. Hän havahtui juuri parhaiksi torjuakseen kaksi peräkkäin iskettyä kaatoa.
"Ethän sinä ole unohtanut minua? Sano, ettet", Rudolf huusi epätoivoissaan syöttäessään kaadon joukkuetoverilleen.
"Minä keskityn peliin!" Gwendolyn kivahti ja valmistautui torjumaan kaadon, joka kuitenkin suhahti reilusti ohi maalin.
"Sinun pitää sanoa, minä en kestä muuten!"
"Minä en todellakaan -" Gwendolynin lauseen loppu hukkui huutomyrskyyn. Harpyijoiden kapteeni katseli hetken ymmällään ympärilleen, ennen kuin tajusi, mitä oli tapahtunut. Glynnis oli napannut siepin ja seitsemän päivän peli oli vihdoinkin ohi. Gwendolyn suhahti Rudolfin ohi ja teki pari Glynnis-syöksyä pelkästä ilosta. Tuuli ja ilo yhdessä saivat hänen silmänsä vuotamaan kyyneleitä, kun hän lensi keskelle kenttää ja kaappasi etsijänsä halaukseen. Pian heidän ympärilleen sulautui koko hihkuva joukkue.
"Vihdoinkin! Vihdoinkin se on ohi!" ääni selostamosta kiekui, "Henkipään Harpyijat voittavat vuoden 1953 liigamestaruuden! Mestaruus on ensimmäinen tälle joukkueelle, eikä varmasti viimeinen, sillä Gwendolyn Morgan on saanut joukkueensa huippukuntoon! Vielä pari vuotta sitten ei olisi tullut kuuloonkaan, että Harpyijat laittavat kunnon vastuksen Haukoille tai että huispausottelu voisi kestää seitsemän päivää! Kiitos kaikille katsojille ja pelaajille, jaksoitte hienosti! Ja nyt Harpyijat lähtevät kunniakierrokselle. Katsokaa noita mainioita noitia, katsokaa, miten liigamestareiden vihreät kaavut välkehtivät laiskoissa auringonsäteissä. Ja katsokaa, miten Glynnis Griipsis pistää taas parastaan kehiin! Hänen syöskylaskunsa ovat todellakin iloa silmälle. Tänään hän nappasi siepin sellaisella näyttävyydellä, ettei huispaushistoriassa taideta toista tuntea. Jaha, kapteeni Morgankin lähtee etsijänsä leikkiin mukaan! Häneltä ei usein luudan kanssa kikkailua nähdä, mutta hyvinpä tuo näyttää häneltäkin sujuvan. Gwendolyn Morganin huispausurasta voi sanoa sen verran, että..."
Yhtäkkiä Gwendolynin luuta ei enää totellut. Se alkoi kieppua holtittomasti ja lähti syöksymään alas. Gwendolyn yritti tehdä kaikkensa, mutta mikään ei auttanut, luuta vain lisäsi vauhtiaan. Vähän ennen maanpintaa joku sai langetettua siihen hidastustaian, mutta Gwendolynin liike jatkui, ja hän mätkähti nurmikolle rähmälleen. Päähän sattui ja katsomon huutomyrsky kuului vain vaimeana. Silmissäkin oli outo sumuverho ja korvissa suhina.
"Rakas, ei kai sinuun sattunut?"
Tokkuraisesta mielentilastaan huolimatta Gwendolyn ei voinut ymmärtää, miten Rudolf saattoi taas olla hänen luonaan, miten mies ylipäänsä pystyi tulemaan hänen luokseen nopeammin kuin lääkintänoita.
"Ei... kai."
"Sittenhän voin vihdoinkin kysyä... kun huispauskausi on viimein tältä vuodelta ohi.. tuota... tämä on hyvin vaikeaa, varsinkin, kun ohimostasi valuva veri sotkee ajatuksiani. Mutta Gwendolyn, tuletko vaimokseni?"
Gwendolyn katsoi käteensä tarttunutta Rudolfia typertyneenä. Oliko mies ihan järjissään? Kukkasieppeli-istutukset Gwendolyn voisi vielä jotenkin sietää, mutta ei kosintaa tällaisella hetkellä, jolloin Gwendolyn ei osannut ajatella mitään muuta kuin luutansa kohtaloa. Eihän se ollut mennyt rikki syöksylaskussa? Gwendolyn haparoi vapaalla kädellään sivulleen ja saikin pian otteen Puhtolakaisu viitosensa varresta. Luutaan ei ainakaan äkkiseltään katsottuna ollut tullut naarmuakaan.
"Gwen? Sinä olet minun koko maailmani!" Rudolf sanoi tuskissaan, kun lääkintänoita vihdoinkin ehti paikkaamaan Gwendolynia. Henkipään Harpyijoiden kapteeni yritti epätoivoisesti muodostaa mielessään järkevää ajatusta, mutta yhtäkään selvää sanaa ei tullut ulos. Kun lääkintänoita kääntyi kaivamaan jotakin salkustaan, Gwendolyn tarttui luutaansa uudelleen. Sen kummempia ajattelematta hän huitaisi sillä Rudolfia päähän. Rudolf parkaisi, katsomo kohahti ja lääkintänoita kiljaisi käännyttyään takaisin loukkaantuneen puoleen. Nyt hänen edessään istui kaksi kapteenia, joiden päästä valui verinoro.
Rufolfin kummastus vaihtui pian suuttumukseksi. Hän tuijotti Gwendolynia äkeissään ja Gwendolyn tuijotti takaisin. Heidän ympärilleen kerääntyivät pelaajat, tuomarit ja pari skandaalinhakuista toimittajaa.
Yllättäen koko mielipuolinen tilanne alkoi naurattaa Gwendolynia. Hän yritti pitää ilmeensä aisoissa ja tuijottaa Rudolfia vimmastuneena, mutta hän ei voinut nykiville suupielilleen mitään. Ei aikaakaan, kun hän purskahti hytkyvään nauruun lääkintänoidan "paikoillasi!"-kivahduksista huolimatta. Hymy oli karannut Rudolfinkin huulille, kun Gwendolyn nosti jälleen katseensa. Liigamestaruusjoukkueen kapteeni pyyhki naurunkyyneleet silmiltään ja kurottautui sipaisemaan miesystävänsä kättä. Kun mestaruus oli ratkennut, itsepäisellä harpyijalla ei ollut enää mitään syytä piilotella rakkauttaan.
"Kyllä minä tulen."
A/N2: "Seitsemänpäiväinen ottelu päättyi, kun Harpyijoiden etsijä Glynnis Griipsis nappasi näyttävästi siepin. Kaikki tietävät, että Haukkojen kapteeni Rudolf Brand laskeutui ottelun päätyttyä luudaltaan ja kosi vastapuolen kapteenia Gwendolyn Morgania, joka puolestaan täräytti häntä Puhtolakaisu vitosella päähän." - Huispaus kautta aikojen, s. 33.
