Nimi: Minerva
Kirjoittaja: Rowena
Ikäsuositus: S
Paritus: (Voldemort/OFC)
Henkilöt: Dumbledore, Minerva ja hänen äitinsä.
Genre: General, hiukan AU
Disclaimer: Kaikki, minkä tunnistatte kuuluvan Rowlingille, myös kuuluu hänelle.
Summary: Norman ja Tomin tyttären nimi on Minerva, koska äiti halusi tyttärelleen viisautta.
A/N: Tämä on LW3-haasteen bonuskierroksen ficcini, ja Dumbledoren kirjoittaminen tuotti suuria vaikeuksia. Leikittelen ficissäni ajatuksella, että Minerva on Voldemortin tytär.
A/N2: Jatkan vanhojen ficcieni julkaisemista. Tämä on kirjoitettu keväällä 2006.
Minerva
"Rauhoitu, Norma."
Norma McGarmiwa ei ollut niitä noitia, jotka lopettivat itkunsa käskystä. Hän ei ollut koskaan totellut muita kuin itseään. Se asenne oli nostanut hänet huipulle - ja syössyt hänet taas alas. Koskaan hän ei kuitenkaan ollut joutunut häpeämään niin paljon kuin nyt istuessaan vastikään rehtoriksi ylennetyn kummisetänsä kansliassa. Oli tukahduttavaa itkeä Albuksen silmien alla. Ja kun nuo silmät olivat niin kirotun lempeät, vaikka niillä katseltiinkin vuosia pimeän puolella ollutta noitaa.
"Rauhoitu, Norma", Albus toisti, kun Norma ei ollut osoittanut mitään merkkejä kyynelehtimisen lopettamiseksi.
"En minä voi."
"Kyllä voit. Olet turvassa täällä", Albus sanoi ja ojensi Normalle uuden nenäliinan kyyneleiden kasteleman tilalle.
"Mutta en voi olla Tylypahkassa loppuelämääni", Norma sanoi ja niisti niin kovaan ääneen, että sen olisi luullut olevan mahdotonta niin sirorakenteiselle noidalle.
"Puhutaan siitä myöhemmin. Toivoisin, että kertoisit minulle nyt kaiken."
Norma jatkoi kyynelehtimistä ja nenäliinan räpläämistä, mutta lopulta hänen oli ruvettava kertomaan synkkää tarinaansa. Sitä ennen hän kuitenkin veti pari kertaa syvään henkeä ja pyyhkäisi nenäliinalla punaista nenäänsä.
"Minä.. kaikki alkoi jo koulussa. Seitsemännellä luokalla. Minä ihastuin Tomiin", Norma aloitti, mutta sai sitten valtaisan itkunpuuskan. Siinä kummisetänsä edessä kyhjöttäessään hän tunsi olevansa yksi niistä kymmenistä yksisarvisista, joita Grindewald oli aikoinaan polttanut uhrialttarillaan. Albus oli tuhonnut Grindewaldin, aikojen mahtavimman pimeyden palvelijan. Albus oli oikealla asialla taistellessaan pahuutta vastaan, mutta sen Norma oli tajunnut vasta äskettäin.
"Ja hänkin kiintyi sinuun", Albus auttoi.
"Siltä se vaikutti. Aluksi. Muutimme yhteen ja Tom sai töitä Borgin & Burkesilta. Vuoden kuluttua siitä Minerva syntyi. Silloin alkoivat vaikeudet."
"Eikö Tom hyväksynyt Minervaa?"
"Ei se Minervasta johtunut. Se johtui siitä, että lausuin epäilykseni ääneen."
"Mitkä epäilykset?"
"Että Tom tappoi Hepzibahin."
Albus hätkähti. Hän oli toki tuntenut Norman äidin hyvän ystävättären.
"Uskotko siihen yhä?"
"Ei sillä ole merkitystä. Mutta Tom lakkasi uskomasta minuun saatuaan kuulla epäilykseni. Silloin hän löi minua ensimmäisen kerran. Mutta hän pyysi anteeksi. Viimeisen kerran. No, kuitenkin, annoin hänelle anteeksi ja maa nieli meidät. Kirjaimellisesti. Tomista meidän oli parempi pysytellä piilossa, jos muillakin olisi aavistuksia hänen syyllisyydestään."
"Hän siis tappoi Hepzibahin?"
"En minä tiedä. Ei hän enää koskaan palannut siihen aiheeseen", Norma sanoi. Enää hän ei itkenyt.
"Missä te-"
"Minä en jaksa vastailla kysymyksiisi nyt, Albus. Minä haluan vain varmuuden siitä, että sinä suojelet minua."
"Tietenkin suojelen. Mutta tahtoisin kernaasti tietää, mikä sai silmäsi avautumaan ja sinut palaamaan takaisin meidän luoksemme."
"Minä en enää kestänyt ikuista pelkoa. Tajusin, että Tomissa on jokin pahasti vialla. Luulen, että-"
Oveen koputettiin ja professori Kuhnusarvion pää työntyi huoneeseen.
"Rehtoria kaivattaisiin täällä. Nyt heti."
Dumbledore loi pahoittelevan katseen kummityttöönsä ja harppoi sitten ulos toimistostaan. Norma jäi istumaan pieni syyllisyydentunne rinnassaan. Tuntui oudolta olla yksin Albuksen kansliassa. Kukaan kuolonsyöjä ei varmasti koskaan ollut kokenut tällaista kunniaa. Norman katse lukittui Rohkelikon miekkaan, mutta samassa hän palautti itsensä maanpinnalle. Hän ei ollut enää kuolonsyöjä, hän ei ollut enää riippuvainen ja, mikäli se hänestä riippui, hän ei olisi taikamaailman kansalainen enää kauaa. Norma oli päättänyt muuttaa pois velhoyhteiskunnasta, pois koko Englannista. Hän halusi aloittaa alusta, olla välittämättä kirouksista ja nousevasta pimeydestä. Kaikesta huolimatta Norma kuitenkin tiesi, että tulisi vielä kaipaamaan Tomia. Mutta vain ja ainoastaan Tomia, ei sitä hirviötä, joka tunnettiin nimellä Lordi Voldemort.
Albus palasi toimistoonsa ja istuutui takaisin pöytänsä taakse.
"Onko jotain sattunut?" Norma kysyi oitis. Hän oli tottunut aina varautumaan pahimpaan.
"Ei, ei mitään ikävää. Voit jatkaa, Norma."
"Minä olen oikeasti hyvin väsynyt. En ole nukkunut hyvin pitkään, pitkään aikaan. Jos jatkaisimme huomenna?"
"Tietenkin, jos haluat. Suo toki anteeksi tahdittomuudelleni, kun olen näin sinua valvottanut, mutta ymmärtänet, miten tärkeää minun on saada tietää -"
"Huomenna, Albus", Norma sanoi ja kurottautui taputtamaan kummisetänsä kättä.
"Niin, huomenna.. hyviä unia sitten", Albus sanoi hivenen pettyneenä. Norma hymyili hänelle ja luikahti ulos ovenraosta. Silmät lipsuivat kiinni hänen kävellessään kohti vierashuonetta. Oli huojentavaa tietää, että kerrankin hän saisi nukkua yönsä pelkäämättä.
Albus jäi istumaan pöytänsä ääreen. Vuosien kokemuksesta hän tiesi, että oli ollut virhe päästää Norma menemään. Albuksen olisi pitänyt saada häneltä kaikki vähänkin merkittävä tieto talteen nyt, kun hän oli poissa tolaltaan. Huomenna Norma voisi jättää tarkoituksella kertomatta jotain ensiarvoisen merkittävää. Onneksi Albuksella oli keinonsa pitää hänet rehellisenä. Ja onneksi kummityttö oli palannut oikealle puolelle. Siitä Albus todellakin oli enemmän kuin onnellinen.
Ovi raottui taas. Tällä kertaa sisään pujahti pieni tyttö, jonka musta kiharapilvi hulmusi valkoiselle yömekolle. Sylissään lapsi puristi mustaa kissalelua.
"Ah, Minerva, oletpa ylhäällä myöhään."
"Niin sinäkin", sanoi tyttö, joka ei ollut oppinut teitittelemään.
"No, minä olen hivenen sinua vanhempi. Miten pääsit tänne?" Albus kysyi hyväntuulisena. Hän oli ihastunut sanavalmiiseen ja pikkuvanhaan tyttöseen jo päivällä.
"Äiti kertoi salasanan. Haastelin hänen kanssaan käytävällä, mutta hän oli nukahtaa seisaalleen. Minun entinen kissanikin teki joskus niin."
"Mielenkiintoista kerrassaan", Albus myhäili. Minerva istuutui muitta mutkitta häntä vastapäätä.
"Mukavaa, että pidät sitä mielenkiintoisena. Minusta tämä sinun asumuksesi on suhteellisen mielenkiintoinen."
"Tylypahkaako tarkoitat? Oletko viihtynyt täällä?"
"Joissain määrin", Minerva sanoi ja asetteli leikkikissansa istumaan pöydälle ja tuijottamaan Albusta.
"Hyvä. Mikä sinun kissasi nimi on?" Albus nyökkäsi kohti mielipuolisesti tuijottavaa lelua.
"Ei sillä ole nimeä, mutta voin keksiä. Tai en voikaan, en ole kovin hyvä käyttämään aivojani."
"Minusta olet oikein hyvä käyttämään aivojasi."
"No jaa. Mutta sinä olet kuitenkin parempi. Keksi sinä katille nimi."
"Miten olisi Istuu-rehtorin-pöydällä?" Albus ehdotti ja iski silmää.
"Joo, se on aika hyvä. Olet tainnut aiemminkin keksiä kissoille nimiä."
"Muutamille", Albus myhäili.
"Se on varmasti kasvattanut sinua paljon", Minerva sanoi vakavalla ilmeellä. Albus nyökkäsi. Istuu-rehtorin-pöydällä jatkoi hengetöntä tuijottamistaan.
"Suunnattomasti."
"Sinä käsket minut varmaankin pian nukkumaan", Minerva vaihtoi puheenaihetta.
"Minä en ole koskaan käskenyt ketään nukkumaan", Albus sanoi ja Minervan silmät levisivät.
"Etkö? Sinulla ei taida olla lapsia."
"Ei minulla ole."
"Sitten sinusta on varmasti kivaa haastella kanssani."
"Se tosiaan on nautittavaa, Minerva."
"Haluatko, että opetan sinulle yhden leikin?"
"Jos se vain ei ole turhan vaativa. En käytä aivojani parhaalla mahdollisella tavalla tähän aikaan yöstä."
"Ei se haittaa. Sinun pitää vain heittää kaljuunaa ja toivoa."
"Mitä minun pitää toivoa?" Albus kysyi silmät tuikkien ja otti sulkakynänsä vieressä olevasta rahapussista kaljuunan käteensä.
"Ihan mitä haluat. Leikin idea on tuottaa mahdollisimman paljon hyvää oloa."
"Se on sitten hyvä leikki."
"Se on paras, paitsi jos kaljuuna menee hukkaan."
"Toivokaamme, että niin ei tapahdu. Tahdotko sinä heittää ensin?"
Minerva nyökkäsi ja kurottautui ottamaan kolikon Albukselta. Hän käänteli rahaa hetken käsissään, ennen kuin ummisti silmänsä ja heitti kaljuunan Istuu-rehtorin-pöydällä -kissan viereen. Kolikko pyöri pari ympyrää ja kaatui sitten kuvakyljelleen. Kolikkoa somistavat Helga Puuskupuhin uniset kasvot tuijottivat Minervaa ja Albusta, jotka olivat kumartuneet pöydän ylle.
"Älä kysy, mitä toivoin. Minun tekisi hirmuisesti mieli kertoa, mutta se ei ole sallittua. No, sinun vuorosi."
Albus poimi kaljuunan käteensä. Hänen ei tarvinnut miettiä toivomustaan. Rauha. Miten hän toivoikaan, että velhomaailma saisi elää ilman alituista pelkoa. Sisimmässään Albus ei voinut olla toivomatta, että jonain päivänä - toivottavasti hyvin pian - Tom huomaisi, miten vaaralliselle ja merkitykselliselle polulle oli astunut. Hän oli valinnut yksinäisen osan.
Kolikko kolahti puupöydälle ja kaarsi pitkän kunniakierroksen, ennen kuin tipahti lattialle. Minerva syöksähti nostamaan sen.
"Ei se mennyt hukkaan", hän säteili ojentaessaan kaljuunan takaisin Albukselle, "eikö ollutkin mukava leikki?"
"Oli kyllä. Muistan sen varmasti vastaisuudessakin."
Hymy valaisi Minervan muuten niin totiset kasvot. Tyttö näytti häkeltyvän iloisuuttaan ja punastui hennosti. Hän nappasi Istuu-rehtorin-pöydällä -kissan käsivarrelleen ja vilkutti Albukselle, ennen kuin syöksähti ovelle.
"Minun pitää nyt mennä. Hyvää yötä!"
"Kauniita unia, Minerva."
Albus istui vielä kauan sormeilemassa kolikkoa ja katselemassa ikkunan näyttämään pimeyteen. Hänellä olisi ollut paljon töitä tekemättä, mutta tänä yönä hän ei halunnut lukea yhtäkään pergamenttia. Tuntui siltä, että oli viimeisiä hetkiä nauttia tavallisista asioista, että kulunut päivä olisi ollut loppusoitto jollekin. Mutta jos näin oli, olisi pian koittava huominen alkusoitto. Eikä Albus pelännyt uutta alkua.
Albus käänsi selkänsä pimeydelle ja pudotti kaljuunan pöytälaatikkoonsa.
Kelly Family: Flip A Coin
I recall a friend of mine
With a tear in my eye
I stand here at the altar
He's out
I'm left with a problem now
I'm here on earth left with the pain
Look what you've done
You should have called
Flip a coin, flip a coin, flip a coin
Yeah heads I win, tails you loose
Flip a coin, flip a coin, flip a coin
Yeah heads I win, tails you loose
Sorry I couldn't help
Take it back
Sorry I didn't help
Well f... you, you could have called
What about us what about me
What about the years I spend pampering your ass
Running here running there
"Oh I'm so great, I'm so great,
I'm fine, I'm fine"
You lied
You promised to give your family a break
From your blows
Look at the sad faces you've left behind now
I let you down?
No you let me down
I got a family to feed
You got a little kid yourself
You know what I mean?
You were supposed to stay
No one gave you the right to take your life that way
Flip a coin, flip a coin, flip a coin
Yeah heads I win, tails you loose
Flip a coin, flip a coin, flip a coin
Yeah heads I win, tails you loose
Halle halle halle
Halle halle hallelujah
I feel hate, I feel pain
I feel cold I feel ashamed
Where's the father you should have been to your daughter?
Sad news, sad days
Where are you now?
Talk to me come on talk to me
I know you can hear me
Why brother why?
