Tessu: Kiitos
Enemy: Kiitos
themarauders: Kiitos
justnu: Kiitos
Amanecer: Kiitos ja tässä nyt tämä eka luku on
Lansu: Kiitos, toivottavasti muistat lukea
Kuurankukka: Kiitos
Evora:Kiitos, mullakin on välillä sama ongelmä ton kanssa, että ficci unohtuu ja sitten ei enää jaksa lukea
Ja oot oikeessa Kelmificciä on mahdoton tehä ilman kliseitä
A/N:Tässä olis nyt tää eka luku. Toivottavasti pidätte ja laitatte kommenttia
Luku 1. Godrickin notkoon
”Minä en enää kestä sinua Petunia!” Lily Evans huusi siskolleen.
”Miksi sinä et voi hyväksyä sitä, että olen noita?” Lily kysyi kiukusta kihisten.
”Lily sinä et ole noita, sinä olet friikki!” Lilyn sisko, Petunia, huusi takaisin.
”Minä en jaksa tätä enää! Yritä jo hyväksyä se tosiasia, että olen noita”, Lily pyysi turhautuneena. Tätä oli jatkunut jo vuosia. Kaikki alkoi siitä, kun Lily oli saanut kirjeen, jossa hänelle ilmoitettiin, että hän oli noita ja pääsisi opiskelemaan taikuutta Tylypahkan noitien ja velhojen koulussa.
”Lily, sinä et”, Petunia aloitti, mutta Lily keskeytti hänet.
”Sano äidille ja isälle, että olen Alicen luona. En jaksa tätä enää”, Lily sanoi, otti takkinsa naulasta ja lähti ulos Evansien talosta pamauttaen oven kiinni.
Vihaisesti Lily lähti harppomaan kohti naapuritaloa, kunnes muisti Prewettien muuttaneen Godrickin notkoon. Hitsi. Lily ajatteli. Hänen oli pakko puhua Alicen kanssa. Hän ja Alice olivat olleet ystäviä jo pienestä pitäen, ennen kuin menivät Tylypahkaan. Tylypahkassa he olivat tavanneet toiset parhaat ystävänsä Brianna Kensingtonin ja Emma Deanin.
Mutta tästä asiasta hän ei halunnut puhua Brien tai Emman kanssa, hänen täytyi saada puhua juuri Alicen kanssa. He olivat aina yhdessä kesäisin kestäneet Petunian loukkauksia. Niinpä hän ojensi sauvakätensä.
Hetken kuluttua Lilyn eteen ilmestyi kaksikerroksinen, punainen velhobussi.
”Mihis nuori noita on menossa?” kysyi hieman rähjääntyneen näköinen rahastaja.
”Godrickin notkoon”, Lily vastasi kiivetessään Poimittaislinjan kyytiin.
”Kuulit kyllä Ernie, nasta lautaan!” rahastaja sanoi kuljettajalle.
”Se tekisi sitten kolme kaljuunaa”, rahastaja sanoi, kun he olivat päässeet Godrickin notkoon. Lily maksoi matkansa ja nousi bussin kyydistä vatsaansa pidätellen.
Kyyti oli ollut Lilylle hieman liian nopeaa ja pomppuista. Poimittaislinjalla Lily oli tullut notkoon viidessä minuutissa, mutta tavallisella jästiautolla matkaan menisi ainakin kaksi tuntia.
”Hei rouva Prewett. Onko Alice kotona?” Lily kysyi, kun oli päässyt Prewettien oven taakse.
”Ei ole valitettavasti. Hän on jossain ulkona Frankin kanssa”, rouva Prewett vastasi. Frank Longbottom oli heitä vuoden vanhempi Rohkelikko ja Alicen pitkäaikainen poikaystävä.
”Ai, no minä sitten menen. Hei hei”, Lily sanoi ja lähti kävelemään ympäri Godrickin notkoa. Hän ei ollut vielä valmis toiseen pomppuisaan ja liian nopeaan matkaan Poimittaislinjalla.
Onpa täällä kaunista. Lily ajatteli ja ihaili vanhoja mäntyjä, jotka oli istutettu kävelytien molemmille puolille.
”Iik!” Lily kiljaisi yhtäkkiä ja kaatui kosteaan nurmikkoon. Hän katsoi taakseen ja huomasi puunjuuren olleen syynä hänen kaatumiselleen. Tyttö yritti nousta ylös, mutta jalan vihlova kipu esti häntä.
”Ja tämäkin vielä”, Lily huokaisi, kun huomasi taivaalta alkavan tippua vettä.
Lily katsoi ympärilleen etsien ihmistä, joka voisi auttaa häntä.
”Anteeksi”, Lily sanoi huomattuaan naisen, joka kantoi kauppakassia kädessään.
”Voisitteko te auttaa minua? Kompastui tuohon puunjuureen ja taisin murtaa jalkani”, Lily sanoi ja osoitti puunjuurta. ”Totta kai”, nainen vastasi ja leijutti kauppakassinsa läheisen talon ikkunasta sisään. Hieman pyylevä nainen tuli Lilyn luokse, auttoi tämän ylös ja lähti taluttamaan punapäätä kohti taloa, minne oli juuri leijuttanut kauppakassinsa.
Saavuttuaan turvallisesti sisälle rouva vei hänet istumaan sohvalle ja otti Lilyltä märän takin pois.
”Noniin, katsotaanpas”, rouva sanoi ja alkoi tutkia Lilyn jalkaa.
”Kyllä, se on murtunut. Jos odotat hetken, niin korjaan sen luunkorjausliemellä”, rouva sanoi ja nousi seisomaan.
”James, tuo minulle kylpyhuoneesta luunkorjauslientä”, rouva huusi rappuihin päin, jotka veivät yläkertaan.
Hetken odotettuaan Lily huomasi tutun tummatukkaisen ja silmälasipäisen pojan tulevan alas liemi mukanaan. ”Lily, mikä sinut tänne lennätti?” poika kysyi.
”Se on Evans sinulle Potter. Ja tulin käymää Alicen luona”, Lily vastasi purevasti.
”Ja sitten päätit murtaa jalkasi, jotta sinulle olisi tekosyy tulla katsomaan minua”, poika lopetti omahyväisesti Lilyn puolesta. Lily päästi suustaan pitkän huokauksen.
”Ei, vaan minä kaaduin ja sinun äitisi auttoi minua”, Lily selitti Jamesille yhden sanan kerrallaan, jotta poika varmasti sisäistäisi asian.
”Noin, juo nyt tämä liemi, niin saat jalkasi kuntoon”, rouva Potter sanoi ja ojensi liemen tytölle. Liemi maistui hirveältä, mutta Lily päätti juoda sen silti loppuun, jotta voisi antaa jalallaan Jamesille opetuksen.
”Missä sinä asut?” rouva Potter kysyi häneltä, kun Lily oli saanut liemen kurkustaan alas.
”Pikku Whiningissä, Surreyssä”, Lily vastasi.
”Selvä. Sinä jäät sitten tänne yöksi. Vanhempasi eivät pääse tänne tuossa säässä, etkä voi mennä Poimittaislinjalla tai hormiverkon kautta tuolla jalalla”, rouva Potter ilmoitti ja alkoi etsiä pergamenttia, jotta voisi kirjoittaa Lilyn vanhemmille.
”Mutta kohta alkaa koulu, ja”, Lily aloitti, mutta rouva Potter keskeytti hänet.
”Ei mitään muttia. Sinä jäät nyt tänne. Voit mennä vierashuoneeseen nukkumaan”, rouva Potter sanoi.
”Selvä rouva Potter”, Lily vastasi alistuneena. Hän joutuisi viettämään yhden yön Jamesin läheisyydessä. Koulussa oli jo tarpeeksi rankkaa ja nyt hänen piti jäädä Pottereille yöksi.
”Nyt sinä menet lämpimään kylpyyn, minä tuon sinulle kuivat ja puhtaat vaatteet”, rouva Potter ilmoitti ja lähti näyttämään Lilylle missä kylpyhuone sijaitsi.
”Tässä sinulle, Lily, nämä vaatteet”, rouva Potter sanoi hänelle kylpyhuoneen ovenraosta.
”Kiitos!” Lily huusi ja kietaisi pyyhkeen ympärilleen.
Rouva Potter oli tuonut hänelle Jamesin mustan T-paidan, jossa oli kultainen sieppi, ja mustat college-housut.
Hmm. Jameshan tuoksuu ihan hyvältä. Eikun siis Potter. Miksi minä edes ajattelen miltä Potter tuoksuu?Puettuaan nopeasti vaatteet ylleen Lily käveli olohuoneeseen ja istui rouva Potterin viereen lämpimälle sohvalle.
”Lily-kukkanen, miksi sinä istut täällä Jamesin vaatteet päälläsi?” kysyi juuri alakertaan tullut Sirius Black.
”Se on myös sinullekin Evans. Mursin jalkani ja rouva Potter auttoi minua”, Lily tiuskaisi väsyneenä.
”Jaa jaa”, Sirius sanoi ja meni keittiön puolelle.
”Sirius, kohta on päivällinen. Älä edes kuvittele koskevasi niihin kekseihin”, rouva Potter huusi Siriukselle.
Lily naurahti. Tämä oli niin Siriuksen tapaista, syödä jotain ennen päivällistä ja silti ahtaa mahaansa kolme lautasellista lihakeittoa.
Rouva Potter meni keittiöön tarkistamaan, ettei hänen ottopoikansa söisi kaikkea ruokaa.
”Sirius Orion Black, älä syö niitä keksejä. Mene hakemaan James, Lily ja Joseph päivälliselle”, rouva Potter sanoi Siriukselle.
”Evans syömään”, Sirius sanoi kävellessään olohuoneen poikki yläkertaan hakemaan herra Potteria ja Jamesia päivälliselle.
Ruokasali oli iso ja lämpimän punaisella maalilla maalattu. Keskelle huonetta oli katettu pitkä puinen pöytä. Lily siirsi yhtä tuoleista taaksepäin, jotta pääsisi istumaan siihen.
Seuraavaksi huoneeseen tuli rouva Potter, joka kantoi kädessään leipäkoria.
”Ja te kaksi ette sitten syö kaikkea”, rouva Potter sanoi huvittuneesti, kun James ja Sirius tulivat ruokasaliin. Pojat olivat tunnettuja pohjattomasta vatsastaan. Aamiaisellakin pojat söivät kilpaa paahtoleipiä ja yleensä molempien mahaan mahtui ainakin kymmenen leipää.
”Söisin kaiken ja Lily kuolisi nälkään? Ei onnistu!” James sanoi muka kauhuissaan ja väläytti tytölle kuuluisan kelmivirnistyksensä.
Lily tyytyi vain mulkaisemaan poikaa. Normaalisti hän olisi ruvennut huutamaan Jamesille, muttei kehdannut, kun pojan vanhemmatkin olivat paikalla.
Loppuruokailu sujui hiljaisemmin. James ja Sirius eivät pystyneet puhumaan suu täynnä, joten he tyytyivät vain olemaan hiljaa. Herra Potter taas kyseli Lilyltä kaikenlaista jästeistä ja jästitavaroista.
Juuri, kun Lily oli kertomassa herra Potterille miten televisio toimii, kuului ikkunasta koputus.
Kaikkien päät kääntyivät ikkunaan päin ja huomasivat lumenvalkean pöllön nököttävän ikkunalaudalla. Rouva Potter meni ottamaan pöllön jalkaan sidotun kirjeen.
”Kirje on vanhemmiltasi”, rouva Potter sanoi luettuaan pergamentinpalan läpi, ”He tulevat hakemaan sinut huomenna kahden aikaan.”
”Selvä”, Lily vastasi ja jatkoi syömistään.
***
”Minä taidan mennä nyt nukkumaan”, Lily sanoi haukotellen.
”Hyvää yötä”, rouva Potter toivotti.
Lily käveli portaat ylös suoraan vierashuoneeseen. Avattuaan huoneen oven Lilyn suusta pääsi ihastunut henkäys. Huone oli todella siisti, seinät olivat valkoiset ja huoneessa oli paljon valokuvia.
Lily päätti mennä tutkiman valokuvia hieman lähempää. Suurin osa kuvista esitti Jamesia nuorempana. Punapää naurahti kuvalle, missä Jamesia syötettiin, mutta poika pudisti päätään sen merkiksi, että ei aio ottaa ruokaa suuhunsa.
”Onneksi tulin järkiini ja tajusin ruoan merkityksen”, kuului ääni Lilyn takaa. Tyttö pyörähti ympäri ja huomasi Jamesin seisovan takanaan jokin vaatemytty kädessään.
”Älä tule noin hiljaa, olisin voinut saada sydänkohtauksen”, Lily sanoi ja piti kättään sydämensä kohdalla.
”Anteeksi”, James sanoi ja näytti tosiaan tarkoittavan sanomaansa. Yleensä Jamesin anteeksipyynnöt eivät olleet uskottavia.
”Saat anteeksi, kunhan et enää ikinä tee noin”, Lily sanoi ja pieni hymynkare nousi hänen huulilleen.
”Mitä sinä muuten täällä teet?” Lily kysyi Jamesilta ja istuutui alas sängylle. James seurasi hänen esimerkkiään.
”Ajattelin tuoda nämä kuivat vaatteesi”, poika sanoi ja ojensi vaatemytyn tytölle.
”Kiitos”, Lily sanoi ja hymyili.
”No mitä pidät minun perheestäni?” James kysyi.
”No, sinun äitisi on todella mukava ja huolehtivainen ja sinun isäsi on myös todella mukava. Sirius nyt on mitä on”, Lily naurahti. Jamesin kanssa oli helppo jutella, kun he olivat kaksin. Silloin James oli paljon vakavampi, eikä heittänyt tyhmiä kaksimielisiä vitsejä joka paikkaan.
”Kiva, että pidät vanhemmistani”, James sanoi ja hymyili Lilylle nyt aitoa hymyään, ei sitä hymyä mitä kaikki Kelmit käyttivät tyttöjen hurmaamiseen.
”Onneksi sinun äitisi tuli paikalle. Olisin varmaan jäätynyt tuonne ulos. Ja sitten vielä kun alkoi sataa”, Lily jatkoi vielä.
”Niinpä, olisi ollut aika kurja tapa kuolla. Paitsi, että et olisi kuollut sinne. Koska olisit voinut huutaa ja minä jos kuka tiedän, että sinä osaat huutaa ja kovaa”, James sanoi virnistäen. Lily tökkäsi häntä kylkeen.
”No et tietäisi, ellet olisi ahdistellut minua jo neljä vuotta”, Lily naurahti. James naurahti myös.
Hetken he juttelivat vielä koulusta ja muusta turhanpäiväisistä asioista.
”Minä taidan jättää sinut nyt nukkumaan”, James sanoi ja nousi sängyltä.
”Hyvää yötä Lily”, poika toivotti vielä ovensuusta.
”Hyvää yötä”, Lily vastasi hymyillen.
Hymy ei hyytynyt tytön huulilta hetkeen. Vetäessään peittoa korviin hän ajatteli äskeistä keskustelua.
Kyllä poika osasi olla vakava jos sille päälle sattui. Oli James loppujen lopuksi ihan mukava ja hyvän näköinen.
Mitä minä oikein ajattelen? Minunhan piti vihata sitä poikaa. Lily ajatteli. Häntä alkoi jo pelottaa, että oli ihastumassa tuohon poikaan.
Nämä ajatukset päässään Lily nukahti levottomaan uneen, jossa hän oli Tylypahkan tiluksilla suutelemassa tuota tummatukkaista ja silmälasipäistä poikaa.
