turkinpippurin huispausromantiikka -haaste!
Title: Ryhmyjä ja romantiikkaa
Author: Samara
Genre: fluff, romance, slash,
Pairing: Harry/Draco
Rating: K-11
Summary: Tätä oli odotettu. Harry Potter vastaan Draco Malfoy.
Warnings: Seuraavissa/seuraavassa luvu(i)ssa jonkin verran väkivaltaakin, mutta ei mitään tappomeininkiä
A/N: Juu tosiaan ensimmäinen haasteeni jonka olen tänne aloittanut. Tähän tulee kaksi tai kolme lukua, tämä on nyt se ensimmäinen eikä mikään
kamalan henkeäsalpaava, myöhemmin tulee vasta in löveä.
Ryhmyjä ja romantiikkaa
1.luku
Aamu oli valjennut yllättävän kylmänä ja sumu oli kietonut Tylypahkan hellään syleilyynsä. Oli pilvistä, eikä auringon säteitä voinut erottaa laisinkaan harmaalta taivaalta. Viileähkö tuuli leikitteli mielensä mukaan Kielletyn metsän puilla ja piiskasi kuurosateiden jäätäviä pisaroita ikkunoihin. Järvessä aallot kilpailivat keskenään siitä, kuka olisi ensimmäisenä rannassa. Huispauskentän nurmella oli viime yön sateen jäljiltä pieniä ja hiukan isompiakin vesilätäkköjä. Katsomokin oli märkä. Ei ollut hyvä sää, ei todellakaan. Etsijät saisivat tehdä kaikkensa löytääkseen siepin ensimmäisenä sakenevan sumun keskeltä...
Tunnelma Tylypahkassa oli jännittynyt ja hyvin kireä, varsinkin Luihuisten ja Rohkelikkojen rintamalla, sillä Harry Potterin ja Draco Malfoyn kannattajat
olivat ottaneet jo muutaman kerran yhteen aamupalan aikana. Sankarit itse eivät juurikaan reagoineet ympärillään lentäviin leivän palasiin tai roiskuviin mehuihin. Harry voiteli leipäänsä täysin normaalina, Draco sen sijaan lueskeli Päivän Profeettaa siinä toivossa että hänen kuuluisan isänsä kuva löytyisi jälleen sen sivuilta, tosin ei minkään edustavan otsikon alta...
Opettajat puolestaan yrittivät parhaansa mukaan pitää oppilaita aisoissa, ja se tuotti joskus jopa tulosta. Kaikki puhuivat koko ajan innoissaan parin tunnin päästä alkavasta huispausottelusta, jossa koulun eniten toisiaan vihaavat tuvat olivat vastakkain.
Ensin sitä ei päälle päin huomannut, mutta pikku hiljaa hermostuneisuus ja jännitys alkoi vallata myös etsijöitä, jotka yleensä ratkaisivat pelin.
"Älä viitsi", Draco sanoi kireästi Pansy Parkinsonille, joka oli tullut pojan viereen istumaan ja laskenut leukansa tämän olkapäälle, ilmeisesti suudelmaa odottaen. Draco sysäsi Pansyn loitommalle, hän ei jaksanut tytön seuraa juuri nyt. Eikä oikeastaan muutenkaan, Pansy oli usein liian ärsyttävä Dracon seuraan. Hän ei oikeasti edes pitänyt tytöstä niin kuin tämä itse taisi kuvitella. Pansy oli Dracolle vain joku, jonka kanssa poika saattoi välillä pitää hauskaa, tai jonka kustannuksella Draco saattoi itse pitää hauskaa. Pansy oli vain lelu. Dracon onneksi Pansy lähtikin loukkaantuneena nenä pystyssä pois koko Suuresta salista.
Draco oli tyytyväinen itseensä, ei vain tiennyt että miksi. Hän virnisti itsekseen ja lähti muun joukkueen vanavedessä kohti huispausareenaa. Tänään Harry Potter saisi katua sitä päivää, jona astui etsijän saappaisiin.
Muutama, heikko auringonsäde alkoi pilkottaa surullisten pilvien välistä. Uneliaat säteet jaksoivat juuri ja juuri tunkeutua läpi hälvenneen sumun huispauskentälle. Aurinko ei jaksanut lämmittää juuri ollenkaan, mutta se sai niin oppilaiden kuin opettajienkin mielen kirkastumaan tuossa tuokiossa.
Nurmi kimmelsi märkänä ja maalisalot heijastuivat lätäkköjen koskemattomille pinnoille. Puheensorina täytti hiljaksiin täyttyvät katsomot, ja kaikki olivat valmiina seuraamaan parempaakin parempaa huispausottelua. Tätä oli odotettu. Harry Potter vastaan Draco Malfoy.
"Tänään sitten Malfoy saa kyytiä, eikö niin, Harry?" Ron uhosi innoissaan samalla kun teki viime hetken huoltotoimenpiteitä luudalleen.
"Tietenkin", Harry vastasi lyhyesti asetellen suojia käsiinsä, haluamatta ajatella Ronin lausahdusta kaksimieliesesti ilman huispausta.
Kaikki tiesivät, tai ainakin luulivat, että Harry ei pitänyt Malfoysta. Kaikki tiesivät ettei Malfoy pitänyt Harrystä. Huispauskentällä he vihasivat toisiaan. Harry oli hermostunut,
sillä hän tiesi että saisi ensinnäkin kuulla kunniansa joukkueeltaan ja sen jälkeen rivoja Malfoylta, mikäli häviäisi siepin Dracolle. Harry oli huono häviäjä silloin,
kun Malfoy oli pelissä mukana.
Mutta silti, vastoin kaikkia lakeja, Harry oli yllättänyt itsensä tarkkailemasta Malfoyta moneen otteeseen viime aikoina. Tunneilla, välitunneilla, käytävillä... Joskus iltaisin, omassa sängyssään Harry kelaili Malfoyn kuvia mielessään. Malfoyn täydelliset kasvot, vaaleat hiukset ja harmaat, kylmät silmät olivat saaneet Harryn nukahtamaan monta kertaa onnellisempana kuin koskaan...
Ronin äänekäs rykäisy sai Harryn laskeutumaan omista pilvilinnoistaan ja kapteenin asemassa nousemaan oitis penkiltä. Joukkue odotti
varmaan jotakin suurta ja monimutkaista pelistrategiapuhetta. Harryn katse kävi jokaisen pelaajan silmissä yksitellen, hiljaa ja varmasti.
Yleisöstä peräisin oleva meteli kuului vaimeana hiljaiseen pukukoppiin. Kaikki olivat hiljaa, ja tuijottivat vain edessään seisovaa Harrya, joka oli mennyt niin
sekaisin Malfoysta, ettei tiennyt mitä sanoa. Ron alkoi jo hermostuneena katsella ympärilleen, hän kun ei malttanut koskaan odottaa mitään minuuttia kauempaa.
Ennen kuin Harry oli ehtinyt karistaa viimeisenkin Malfoyn kuvan mielestään ja sanoa mitään joukkueelleen, Zacharias Smith käski selostajana joukkueet kentälle.
Harry vilkaisi ovea ja sitten taas joukkuetovereitaan jotka olivat jo nousseet ja tulleet Harryn eteen.
"Päästetään leijonat irti", Harryn huulilta lipui hiljaa, vakavana. Muut nyökkäsivät ja vilkuilivat hiukan epäilevinä toisiaan.
Joukkueet astelivat vihreälle nurmelle ja pian maalisalkojen välillä leijui seitsemän pelaajaa kummastakin joukkueesta Matami Huiskin
muistutellessa reilusta pelistä ja säännöistä.
Harry kohtasi jonkin matkan päässä olevan Malfoyn katseen, ja sai parhaansa mukaan pitää tuulen armoilla olevia mustia hiuksia pois silmiltä, näkökentän edestä. Draco sai perhoset lentelemään hennon kutittelevasti Harryn vatsassa, eikä hän olisi halunnut irroittaa katsettaan noista syötävän ihanista, kapeista kasvoista. Malfoyn katse oli kaikkea muuta kuin lempeä ja suopea Harrya kohtaan, päin vastoin hänestä tuntui että Malfoy oli suunnitellut kaikkea mahdollista Harryn pään menoksi,
jotta Luihuinen voittaisi. Harrya se ei kuitenkaan jostakin ihmeen syystä haitannut, Malfoy saisi tehdä hänelle mitä ikinä tahtoi...
Yleisön kovaäänisten torvien ja huutojen sekamelskan keskeltä saattoi erottaa korkea, pitkän pillin vihellyksen. Kultainen sieppi välkähti
vaivihkaa auringon säteissä, ja peli oli alkanut. Harry ei vain saanut Malfoyta pois mielestään, etenkään kun blondi liihotteli koko ajan hänen
edessään tarkkaillen jokaista pienintäkin välkähdystä. Harry näki vain Malfoyn...
A/N2: Comments? Oliko liian lyhyt? Virheitä? Kaikkea! :---)
