Täytetty lupaus (Taidehaaste, K-11, Sev/Nar)

[Fiorella]

Miten ihana kommentti, Rowena, kiitokset sinulle! <3

Mutta hahah, repesin sille, että Hermione ei erota hilleriä ja hamsteria . Hermione! Tyyppi on vuosikurssinsa paras, mutta eläimet ei ihan taivu .

Naurattaa itseänikin. Toisaalta eläintiede ei ehkä muutenkaan ollut se Hermionen paras aine, vedotaan siihen... Tylypahkassa ei tainnut olla hamsteria kenelläkään, niin ehkä hänelle on jäänyt sivistykseen pieni aukko? 

Minua on aina kiehtonut HP-kirjoittamisessa se rivien väliin jäävä tila. Koska kirjat ovat Harryn näkökulmasta kirjoitetut, ja valtaosin "lapselta lapselle" tai vähintäänkin teiniltä, niin vaikuttaa siltä, että sellaiset seikat kuten mitä sota todella tarkoittaa, kuin myös muut siihen liittyvät ikävät asiat, jäävät Harryn kohdalla etäisiksi. Hän ei luultavasti osaa ajatella kuin hyvin pinnallisesti millainen maailma on edellisellä sukupolvella ollut kohdattavanaan. Dracon vaiheet kuutoskirjassa ovat oikeasti hyvin traumaattiset, vaikka Harry näkee ne pelkästään salamyhkäisen jänninä hiiviskelyinä valeasuissa tai mököttämisenä ja leuhkimisena. Kohtauksessa, jossa Harry törmää kylpyhuoneessa peloissaan itkevään Dracoon, oli minusta hurjasti potentiaalia syvällisempäänkin pohdiskeluun, mutta silti se jäi vain yhdeksi kohtaukseksi. Poika ressu on hirvittävän ristiriidan keskellä; hänen hintelille harteilleen on asetettu niin perheen hyvinvointi kuin kunnian palauttaminenkin, ja kauaskantoisia ratkaisun kohtia koko velhomaailman toiminnan osalta. Hänen pitää teeskennellä reipasta ja rohkeaa koko lukuvuoden ajan, vaikka pelottaa ja ahdistaa, ja samalla pitäisi vielä yrittää opiskellakin. Minusta oli ihanaa tämän ficin myötä antaa Dracolle kaiken sen stressin jälkeen hetki aikaa ihan vain hengähtää, ja myös lupa olla hetken aikaa taas pieni.

[Ricolette]

Olipas tämä tarina! Hilleri-Draco on ollut yksi tämän fandomin koomisimpia juttuja kautta aikojen, minkä vuoksi tartuin tähän. Ehkä odotin Rowenan tapaan vahvempaa huumoriaspektia, mutta yllätyin kyllä todella positiivisesti! Tämähän oli aikamoinen seikkailu Dracon matkassa.

Pidin alun juoksukohtauksesta tosi paljon. Siinä keskityttiin hienolla tavalla muutamiin tuntemuksiin, Kalkaroksen käsi niskassa, jalat maitohapoilla, ahdistava helpotus... Vastuun kantaminen, joka nähdäkseni oli tämän ficin selkeimpiä teemoja, tuli jo heti alussa esiin. Se eteni hienosti koko ficin läpi. Alussa Draco häpeää tuntien oli helpottunut, että joku otti kammottavan tehtävän häneltä pois. Narcissan luona hillerinä ollessaan hän sai ikään kuin luvan olla vielä avuttomampi, muuttua vauvaksi. Azkabanissa näkyi jo vähän teinikapinaa, kunnes sitten Andromedan luona Draco uskalsi lopulta nöyrästi asettua vanhojen vihollistensa puolelle. (Toisaalta se oli varmaan ainoa selviytymiskeino hänelle, kun takaisinkaan ei ollut menemistä.)

Narcissan ja Dracon läheisyyden, jopa intiimiyden kuvaus oli tässä tosi upeaa! Pottereissa on useampikin äitihahmo, joiden tehtävä on olla nimenomaan äiti: Lily, Molly, Narcissa. Ja tässä olet tavoittanut musta tosi hienosti Narcissan vimmaista äitiyttä! Draco menee kaiken edelle. Siinä mielessä tämä vastaa ihan Kuoleman varjelustenkin Narcissaa. Tätä oli muuten siksikin hauska lukea, että luen parhaillani Pottereita ties kuinka monennetta kertaa läpi. Sain äskettäin PP:n valmiiksi ja olen nyt Kuoleman varjelusten alussa. Eli Dumbledoren kuolema ja se, miten Kalkaros ja Draco siihen liittyivät, on vielä tarkkaan mielessä. Ficeissä parasta on päästä tuttuihin tapahtumiin ihan eri vinkkelistä.

Mielestäni tämän tekstin olisi jopa voinut lopettaa ennen tuota jatkopätkää. Kolme aikuista oli huolehtinut Dracosta, kukin omalla tavallaan, ja nyt he sitten Andromedan kanssa odottelivat parempia aikoja. Toki tuo Killan porukan ilmestyminen paikalle sai aikaan sen, että Draco todella sai valita puolensa ja tarjota apuaan. Mutta mä olen enemmän avointen ja epämääräisten loppujen ystävä. Lämmin ja pehmeä kirjoitustyylisi meni tuossa viimeisessä kohtauksessa ehkä vielä astetta enemmän siirapin suuntaan, joten siinäkin mielessä itselleni toimi teksti paremmin ennen Killan jäsenten saapumista. Mutta kuten todettua, ymmärrän kyllä, miksi halusit jatkaa tekstiä vielä eteenpäin.

Hilleristä vielä! Osasit huikealla tavalla kirjoittaa eläimen (toki ihminen sen sisällä) tuntemuksista. Arka ja ärhäkkä samaan aikaan. Ja ehkä hillerinä Draco sai vihdoin olla tarvitseva ja pehmeä. Saisipa itsekin vain kuunnella Andromedan tarinointia ja nuuskutella metsän tuoksuja. Tämä oli kyllä hieno ja hallittu kokonaisuus, hyvää työtä olet tehnyt!

[Fiorella]

Kiitos kommentistasi, Ricolette! Pahoittelut, että ehdin vasta nyt vastaamaan.

Hilleri-Draco kutkutti erityisellä tavalla minunkin mielikuvitustani heti alusta pitäen ja jostain tämä idea silloin aikanaan sitten putkahti esiin. Kivaa, että onnistuin viihdyttämään. Itsekin mietin vähän tuota, että omalla tavallaan lopetus muuttaa koko tarinan toisille radoille, mutta aikoinaan pidin toisaalta siitäkin, että se asetti Dracon eteen tilanteen, jossa poika joutuu kasvamaan ja ottamaan oikeasti taas vastuuta itsestään ja teoistaan, ettei koko ficci jää pelkäksi vauvailuksi, niin söpöä kuin se olisikin.

Ja tässä olet tavoittanut musta tosi hienosti Narcissan vimmaista äitiyttä! Draco menee kaiken edelle. Siinä mielessä tämä vastaa ihan Kuoleman varjelustenkin Narcissaa.

Joo, tästä tuli veikeä fiilis, kun luki myöhempää kirjaa. Canon-Lucius tosiaan oli jotain vähän muuta, mutta Narcissa äitinä oli oikeastikin aika vastaava!

[Vendela]

Kommenttikampanjasta hei

Valikoin tämän listauksestasi, koska pidän näistä ficeistäsi joissa paikataan kirjojen aukkoja. Toki se, että tämä on kirjoitettu heti Puoliverisen Prinssin jälkeen, mutta ennen viimeistä kirjaa asettaa tarinan hieman erilaiseen valoon. Mutta itse luin tämän ikään kuin vaihtoehtoisena mahdollisuutena tapahtumille, selityksenä, mitä olisi voinut tapahtua ellei tilanne olisi mennyt siten kuten Rowling päätti Olen myös jättänyt muiden kommentit lukematta, joten tässä voi nyt tulla paljonkin toistoa, pahoittelut.

Tuo alkuun linkitetty maalaus on hieno ja todellakin koko tarinan avain. Todella upeasti vastattu tuohon haasteeseen!

Kuvailusi tässä oli jälleen kerran nautinnollista luettavaa. Moneen otteeseen sai vain uppoutua tekstiin ja nähdä ja kokea hahmojen tilanteet. Erityisesti pidin siitä, miten kuvailit Dracon tuntemuksia hänen ollessaan hillerinä. Narcissan äidinrakkaus ei ollutkaan niin kovin kaukaa haettua, jos sitä peilaa viimeisen kirjan tapahtumiin. Se, että hän on valmis tekemään mitä vain poikansa puolesta on koskettavaa, mutta myös uskottavaa.

Ainoa mikä minua hieman häiritsi, vaikka kuinka yritin olla ajattelematta Kuoleman varjeluksia, oli tämän loppu. Siihen asti kaikki sujui luontevasti ja kerronta soljui hienosti. Sitten kun kiltalaiset astuivat Andromedan taloon, tuntui kuin jokin olisi muuttunut, myös itse tekstissä. Tietynlainen seesteisyys ja tunnelmallisuus katosi kun tilalle tuli joukko ihmisiä ja tapahtumat vyöryivät yllättäen eteenpäin nopeammin. En tiedä miten tämän olisi voinut välttää, muuten kuin jättämällä tuon kohtauksen kokonaan pois. Toisaalta näen tuossa lopussa myös sen mahdollisuuden, että Harrysta ja Dracosta voi mahdollisesti tulla jotain mutta vaikka shipperi sisälläni huutaa heidän romanssiaan, mietin että toimisiko tarina kuitenkin paremmin ilman sitä.

Kokonaisuudessaan tämä oli hieno lukukokemus, kuten tarinasi aina

Kiittäen,
Vendela

[Fiorella]

Iso kiitos kommentista ja tekstin pohdiskelusta, Vendela! Sitä oli kiinnostavaa lukea.

Tämä tosiaan on niin vanha ficci, ettei aikanaan ollut mitään tietoa, kuinka kirja tulee jatkumaan. Siksi onkin ihan hyvä lähtökohta lukea sitä AU-pohjalta, omana vaihtoehtoisena vinkkelinään. Minulle oli kyllä oikea pikku voitto huomata, että Cissy oli kuitenkin lastaan yli kaiken rakastava äiti, vaikka aiemmat kirjat tuntuivat kertovan toistakin. Lucius-parkaa en kohdellut tässä ihan yhtä reilusti. Mutta nössö-Lucius ei ollutkaan vielä canonia siihen aikaan.

Tuo lopetus on sellainen, minkä muistaakseni ajattelin nimenomaan käännekohdaksi, vaikka siinä oli tarkoitus myös tehdä jonkinlainen kaarros palaten alkuun; ficci lähtee nopeatempoisesta tilanteesta, jota seuraa pidemmän tuntuinen seesteinen välivaihe, joten tarvitsin siihen jonkinlaisen paluun todellisuuteen. Niin suloinen kuin Draco hillerinä minusta olikin, kyse oli kuitenkin väliaikaisesta tilanteesta ja tietynlaisesta klassisesta kasvutarinasta. Draco muuttuu kokemustensa myötä käskyläisestä ja äidin pikkuisesta itsenäiseksi toimijaksi ja ajattelijaksi (tai ainakin sinne päin), ja joutuu lopussa ottamaan kantaa ja tekemään vastuullisia päätöksiä itse. Tunnelma siinä tosiaan muuttuu selkeästi, ja muistan itsekin miettineeni, oliko vähän liikaa vyöryttää maailma mullistuksineen Andromedan seesteiseen pikku koti-idylliin, mutta tietyllä tapaa se minusta kokosi paketin jotenkin kasaan. Muistan, että minun teki mieli jatkaa ja jatkaa kirjoittamista, mutta epäilin että se olisi mennyt vain jaaritteluksi ja toisaalta jatkanut kokonaisuutta ihan muuksi, kun tässä oli nimenomaan tarkoitus olla kyse Dracon tarinasta. Aina ajoittain kuitenkin tekisi mieli tehdä jonkinlaista hilleri!Draco-fiilistelyä vaikka pikku spin-offin muodossa. Eihän sitä koskaan tiedä.

[Fairy tale]

Voi että tämä oli mainio löytö.  Ihanan pitkä oneshot, eipä loppunut heti kesken. (Ja vielä näin syyskuun 1. kunniaksi kun koulut Tylypahkassa taas alkavat). En ole vähään aikaan lukenut mitään Tylypahkaan liittyvää. Ja tämä on yksi näitä vanhoja fikkejä, jolloin emme vielä tienneet mitä seiskakirja toisi tullessaan. Tämä on ihastuttava ja koskettava kurkistus siihen, mitä Dracolle tapahtui paon aikana ja sen jälkeen. En ole koskaan ihan tosissani jäänyt sitä pohtimaan ja tämä sukelsi aivan oivallisella tavalla syvemmin koko Dracon tilanteeseen.

Draco on vielä lapsi, noh nuori ja alaikäinen joka tapauksessa. Itsenäistymisen kipuilu ja samaan aikaan kovien vaatimuksien ja odotusten täyttäminen ja siinä epäonnistuminen. Hienosti kerrottu. Ja Draco käsittää sen itsekin, että ei ole vielä niin aikuinen kuin haluaisi, että hän tarvitsee aikuisten apua ja tukea vaikka hän ei millään sitä haluaisi, mutta jonka hän voi kuitenkin ottaa vastaan.

Severus on sitten hieno ja ajattelevainen mies. Hillerin hahmossa Dracon on taatusti jonkin aikaa parempi. Siitä seurasi sellaista, mitä Severuskaan ei tullut ajatelleeksi. Draco sai vielä hetken olla käpertyneenä äitinsä syliin ja äiti sai vielä hetken pitää pientä poikaa lähellä, turvassa. Varmaan hyvin terapeuttista molemmille tuossa kauhean sotkun ja pelon keskellä.

Pidin myös siitä, miten ihmisen ajatukset ja havainnot kuitenkin puskevat sieltä pienen otuksen olemusta ilman, että ihmismäsyys olisi jotenkin erityisesti paistanut siitä läpi. Poikkeuksena tuo kirjoituskoneella kirjoittelu, joskin se sopii kuitenkin taikamaailmaan ja eläinhahmoissa oleviin velhoihin. Minulle tuli yllätyksenä, että Kilta kokoontui Andromeran kotona ja että hän rohkeni heti kertoa Dracosta. Draco oli onneksi jo ehtinyt luoda luottavaisen suhteen tätiinsä. Ja hänellä oli keino kommunikoida. Ehkäpä se Potterkin vähitellen käsittää että Dracokin osaa olla halutessaan mukava.

Kiitos että tämän aikoinasi kirjoitit. Dracosta ei ole turhan montaa hillerifikkiä ja tämä oli painottunut tähän puoleen. 

[Fiorella]

Kiitokset tämän ficin valinnasta ja pitkästä ja ihanasta kommentistasi, Fairy tale! ♥ Vaikka onkin vanha ficci, tällä on erityinen paikka sydämessäni, sillä tätä oli hyvin tunteikasta kirjoittaa; niin paljon siinä on vahvoja tunteita pinnassa yhdellä jos toisella. Ilahduin kovasti kommentista tähän ficciin.

[Larjus]

Olipa kyllä mukava löytää tämä fici monta vuotta myöhemmin (ihana kun Fairy tale tunnisti tämän kuvauksestani) ja päästä taas lukemaan. Oikeastaan kaikki yksityiskohdat olin toki jo unohtanut (kuin myös sen että tässä oli vähän Severus/Narcissaakin mukana), mutta lukiessa palautui paljon juttuja mieleen ja tästä tuli tosi nostalginen fiilis. Jo silloin ~12 vuotta sitten olin tykästynyt hilleri-Dracoon ja siihen, miten hän eläinmuodossa kommunikoi, ja siitä tykkäsin edelleen :3 Söpöä kun hän hillerinäkin puolustaa äitiään ♥ Ihanasti olit myös kuvaillut hänen käytöstään eläimenä ja ajatuksiaan, ja kuvailu koko ficissä oli muutenkin tosi hienoa ja niin upean runsasta! Osin sen takiahan tämä on näin pitkä, mutta ei kyllä tullut missään vaiheessa tunnetta että kuvailua olis liikaa tai mitään, sen avulla vain pääsi oikein uppoutumaan tunnelmaan 😊 Lisäksi tämä mukavasti elävöitti Narcissaa hahmona, hän kun jäi kirjoissa melko pieneen osaan vaikka loppupuolella hänellä tärkeä rooli juonen kannalta olikin. Lukiessa tuli vahvasti sellainen tunne, että oot nähnyt paljon vaivaa miettiessäsi hahmojen tekemiä valintoja ja heidän ajatuksenjuoksuaan, ja muutenkin sitä miten tuollainen tilanne voisi edetä.

On mun mielestä samaan aikaan jännää ja mielenkiintoista mutta myös hienoa, miten oot saanut tähän luotua tähän lämpimän ja jopa kotoisen turvallisen tunnelman kaiken synkkyyden ja vaaran keskelle. Se ei kyllä tuntunut yhtään ristiriitaiselta. Onhan se niinkin, että myös vaaran ja huolen keskellä voi kokea turvaa. Onneksi muutkin sitten hyväksyivät Dracon joukkoihinsa auttamaan, vaikka alkuun olikin vähän vastustusta.

Dracoa kävi kyllä sääliksi tässä. Onneksi asiat vaikuttivat menevän parempaan suuntaan tässä. Eiköhän Draco ole kokenut tarpeeksi kurjaa jo lyhyen elämänsä aikana. Nyt on aika auttaa ja saada asiat järjestykseen. Niin omat kuin muidenkin.

[Fiorella]

Larjus, tuhannet kiitokset kommentista näinkin pitkän ajan jälkeen (niin siinä käy, kun ei ehdi heti saman tien vastata kommentteihin...), minusta oli ihanaa, että muistit tämän vanhan ficin ja vielä jaksoit etsiä sen käsiisi. Ja että se vielä miellytti näin nykyhetkessäkin. Se ilahdutti suunnattomasti, etenkin kun nykyään kukaan ei oikein minunkaan tekstejäni varmaan muista saati lue. Draco-hillerissä on vieläkin jotain sympaattista ja olen iloinen, että siitä aikoinaan lähdin kirjoittamaan.