Oi kiitoksia kommenteista, ne on ihania! Palvon maata teidän jalkojen alla
Uutta osaa sitten. Tästä tuli vähän ehkä pitkäveteinen, muttaaa toivottavasti ei haittaa. Kommenttia otetaan innolla vieläkin vastaan.
Toinen osa - Salaperäinen tuoksu ”Edward, tiedätkö, että inhoan sinua?” kysyin kävellessäni portaita alas Alicen ja Rosalien luo.
”Minäkin rakastan sinua”, Edward sanoi ja painoi suukon hiuksiini. Katselin kuinka aurinko laski kauniisti taivaanrannan taa Emmettin nuristessa vieressäni. Auringonvalo säteili kilpaa kimaltelevien ihojemme kanssa, ja auringonsäteet laskeutuivat kauniisti huonekalujen päälle luoden niihin kauniit varjot.
”Joudun kuuraamaan koko talon kuukauden ajan, Bella.
Kuukauden ajan! Ja sinun takiasi!” Emmett valitti ja pomppi edes takaisin yrittäen kiinnittää huomioni.
”Minä varoitin”, käänsin katseeni häneen ja sitten taas takaisin ikkunaan. Aurinko laskeutui hitaasti, mutta varmasti, ja yö alkoi valua vähitellen taivaankannen päälle.
Ihanimman päivänkin täytyi päättyä, Edward toisti aina uudelleen ja uudelleen minun vielä ollessa ihminen.
”Hah! Ja mitä vielä”, Emmett sanoi ja tuhahti turhautuneena, ”varoitit? Kuule, en ole nähnyt Esmeä koskaan niin vihaisena sitten sen rikkoutuneen kalliin maljakon.”
”En minäkään”, totesin kiinnittämättä lainkaan huomiota Emmettiin tai hänen puheisiinsa. ”Mutta kuule, voisitko mennä valittamaan vaikka vessaharjalle? Se voisi olla hyvää terapiaa siivouksen ohella. Minulla on näet hieman tähdellisempää tekemistä”, virnistin ja nousin ylös.
”Argh!” Emmett huusi ja nappasi yhden valokuvakehyksen pöydältä ja paiskasi sen päin ovea. Se melkein pirstoutui tuhansiksi paloiksi, mutta Carlisle nappasi sen ilmasta ilmestyessään huoneeseen. Olin siis saanut Emmettin ärsyyntymään, mikä oli missioni.
”Emmett, lopeta riehuminen, se ei auta mitään. Olin tulossa vain ilmoittamaan, että Alicella on jotain tärkeää asiaa”, Carlisle sanoi ja laski hopeisen valokuvakehyksen pöydälle. ”Ei suostunut aloittamaan, ennen kuin kaikki olisivat kuulemma paikalla.” Sen täytyi olla jotain älyttömän tärkeää, sillä yleensä Alice ei jaksanut odottaa Emmettin tuloa. Hänestä se oli turhaa, sillä Emmett ei kuulemma kuuntelisi muutenkaan.
Alakerrassa Alice istui jo dominoivasti pöydän päässä vihainen katse silmissään. Hän oli ilmeisesti odottanut meitä enemmän kuin muutaman minuutin.
”
Vihdoinkin te kaksi riitapukaria suvaitsette tulla alas! Oikeasti, Bella ja Emmett, saatte luvan lopettaa nuo tappelunne”, Alice totesi ja loi murhaavan katseen minuun ja Emmettiin, joka juuri veti itselleen tuolin pöydän alta ja istui Rosalien viereen, ”ne alkavat ärsyttää muitakin.”
Ilmeisesti kaikki muut paitsi minä ja Emmett olimme samaa mieltä, sillä vaikka kuinka yritimme väittää vastaan, kukaan ei edes kiinnittänyt meihin huomiota.
”Mutta, kuten
olin sanomassa”, Alice painotti sanoja ja katseli kaikki vuoronperään, ”aion pitää juhlat. Ihan vain paluumme kunniaksi. Ja kukin teistä auttaa omalla tavallaan-”
”Alice, oikeasti, tämäkö oli se sinun tärkeä asiasi?” Emmett huokaisi ja kuulosti rasittuneelta.
”-
tietenkin lukuun ottamatta Carlislea ja Esmeä”, Alice jatkoi ja oli kuin Emmett ei olisi koskaan häntä keskeyttänytkään. ”Juhlat ovat muutaman päivän päästä, ja tässä henkilökohtainen lista jokaiselle”, Alice sanoi ja jakoi jokaisella paperin, joka oli täynnä kutsuvieraiden nimiä, juhlatavaroita, musiikkia..
”Mutta lienee paras lähteä nyt kouluun”, Alice sanoi ja nousi omalta tuoliltaan, ”tai muuten myöhästymme. Hei Carlisle ja Esme.” Ja siinä samassa hän pinkaisi kohti autotallia Rosalie kannoillaan.
”Olen varmasti ennenkin sanonut näin, ja vaikka kuinka rakastankin Alicea, hän on välillä melko sekaisin”, tokaisin ja nousin itsekin ylös tuolista.
”Kerrankin olet oikeassa, Bells”, Emmett sanoi ja taputti minua selkään sellaisella voimalla, että jos olisin ollut ihminen, selkärankani olisi varmasti poikki.
”Kiitos, Emmett”, sanoin teeskennellyllä äänellä.
”Te kaksi”, Esme sanoi osoittaen minua ja Emmettiä, ”jollei tämä kohta lopu, kuuraatte koko lopun elämäänne etuoven portaita, ja kuulkaa, se on pitkä aika!”
”Selvä, äiti”, me molemmat kuulutimme kuorossa.
”Paljon parempi. Ehkä teidän oikeasti pitäisi nyt lähteä, kello alkaa olla melko paljon”, Esme sanoi ja katsahti kelloonsa.
”Totta, mennään jo”, Edward sanoi ja pyöritti autonavaimiansa etusormensa ympärillä vinhaa vauhtia, ”Alice tahtoo ottaa kilpailun, enkä halua hävitä sitä. Hän muistuttaisi siitä joka sekunti ääneen sekä ajatuksissaan.”
Siinä samassa Emmett pinkaisi autotalliin.
”Alice kuule, seuraavan kerran suosittelen kahdesti miettimään ajokisaa kanssani, kun et oikein taida hallita autoja”, Edward sanoi ja naurahti. Autokisa oli loppujenlopuksi päätynyt siihen tilanteeseen, että Alicen Porschen kaunis keltainen maalipinta oli saanut järjettömän kokoisen naarmun kylkeen osuessaan yhteen autoon ohituskaistalla.
”Ole sinä siinä hiljaa, kun et tiedä mistään mitään!” Alice kiljaisi ja tönäisi Edwardin päin roskakoria.
”Näyttää siltä, että joku on vihainen”, Rosalie tyrskähti vierestäni.
”Voi kuule, tuntisitpa hänen tunteensa vain”, Jasper sanoi ja kuulosti hieman surulliselta. Joskus säälin Jasperia hänen kykynsä takia, mahtoi olla rasittavaa tuntea kaikkien tuntemukset.
”En jaksa odottaa juhlia, niistä tulee loistavat!” Alice selitti innoissaan taas juhlista, ja yritti saada minutkin innostumaan. Rosalie oli luontaisesti yhtä innostunut kuin Alice.
Yhtäkkiä nenääni leijaili maailman suloisin tuoksu. Se vaikutti todella tutulta, mutta ei ollut Edwardin. Olisin tuntenut hänen tuoksunsa missä vain, vaikka unessa.
”Bella, oletko kunnossa?” Rosalie kysyi huolestuneena, hän oli siis selvästi huomannut valppaan olomuotoni.
”Joo, olen ihan kunnossa. Menen vain haukkaamaan vähän happea, täällä onko melko tukalaa”, sanoin ja samassa riensin ulos luokkahuoneesta.
Käytävällä juostessani ihmisvauhtia tuoksu leijaili kokoajan minua vastaan. Se ei ollut ihmisen, vaan jonkun muun. Vampyyrin.
Astuessani ulkoilmaan, se oli täynnä kosteutta ja sateen tuoksua. Vampyyrin haju alkoi laimeta mitä nopeammin hengitin sisään ja ulos.
Pienet sadepisarat alkoivat tipahdella taivaalta vasten kasvojani hengittäessäni yhä tiheämpään.
Mitäköhän joku vampyyri teki täällä, keskellä Forksia? Saapuessani ruokalaan kaikki istuivat jo paikoillaan. Katseeni kierteli siellä täällä, kunnes huomasin Alicen kävelevän kohti yhtä pöytää, jossa muut istuivat.
Seurasin Alicea ja istahdin Edwardin syliin, kun muut katsoivat minua kysyvästi.
”Mitä?” kysyin selventääkseni tilannetta. Kaikki eivät olleet ajatustenlukijoita.
”Ei me mitään sanottu”, kaikki totesivat yhteen ääneen.
”Niin varmaan”, sanoin ja pyöräytin silmiäni. ”No, Alice, joko juhlajärjestelyt edistyy?” kysyin ja yritin kääntää keskusteluaihetta juhliin. Puhuisin vaikka puista, kunhan tämä typerä hiljaisuus loppuisi.
Kukaan ei vastannut mitään, katseli vain minua silmät suurina.
”Mikä hitto teitä vaivaa? Olette kaikki kuin joitain patsaita!” huusin ja nousin ylös Edwardin sylistä. Hän veti minut kuitenkin nopeasti alas, huomatessaan kaikkien ruokalassa kääntyneen meidän pöytään.
”Bella”, hän kuiskasi hiljaa, ja laskeuduin takaisin istumaan. ”Alice on nähnyt sellaisen näyn, jossa sinä tappelet vampyyrin kanssa. Välitätkö selittää meille, mitä on meneillään?”
”Tappelen vampyyrin kanssa? Ja hah, hauskaa”, naurahdin, mutta ketään muuta ei näköjään naurattanut. ”Olette liian tosikkoja. Haistoin vain jonkun vampyyrin tuoksun biologian tunnilla, siinä kaikki.”
”Siinä kaikki? Ja päätit lähteä seuraamaan häntä, ihan vain varmistaaksesi, onko hän vaarallinen? Bella, olisit voinut vahingoittua!” Edward sanoi ja porautui katseellaan silmiini. Niistä paistoi suru, ja minua inhotti saattaa Edward hätäännykseen tai suruun.
”Mitä olisi voinut tapahtua? Olemme keskellä kirkasta päivää koulussa.
Koulussa. Ei kukaan täysjärkinen vampyyri rupea rällästämään täällä”, sanoin ja pyöritin haarukka sormieni välissä.
”Bella, mitäpä jos se vampyyri ei ollutkaan täysjärkinen, olisi voinut tapahtua mitä vain”, Alice jatkoi Edwardin palopuhetta.
”Eikä olisi! En ole mikään lapsi, osaan pitää huolen itsestäni, ellette sattuneet tietämään!” tuntui kuin koko ruokala olisi tuijottanut meitä huutaessani tuon.
”Osaat varmasti, mutta ole varovainen, rakas. Kaikki vampyyrit eivät ole hyviä, eivätkä varsinkaan vegetaristeja”, Edward sanoi ja sipaisi samalla hiuksiani. Hän oli vielä jatkamassa lisää, kunnes vaaleatukkainen – joka ei ollut Rosalie – pelmahti ruokalan ovista sisään, ja suuntasi kohti meidän pöytää.
”Edward!” blondi huusi ja pyyhälsi istumaan Edwardin viereen.
- Annabelle
