A/N:Pahoittelen kirjoitusvirheitäni. Yritän kirjoittaa mahdollisimman oikein. Pahoittelen silti, jos jokin pilkku puuttuu tai kirjoitusvirheitä tulee teille vastaan ja luultavasti Emmettin nimi on kirjoitettu väärin, kunhan tekstistä saa selvää
. Ja kiitos kommenteistanne
. Ja odotan uusia kommenttejanne innoissani
Toinen luku: RosalieBPOVAstelin Alicen saattamana ruokasaliin. Vilkuilin samantien täynnä olevia pöytiä kun astelimme eteenpäin ja Alice minun huomaamattani lastasi tarjottimeni täyteen ruokaa.
”Alice?” Kysyin kun en nähnyt ainuttakaan vapaata pöytää. Jokaisessa pöydässä istui ihmisryhmiä, jotka olivat uppoutuneet keskusteluun.
”Niin?” Alice vastasi hajamielisesti laitten taas jotain tarjoittimelleni.
”Öö... Missä me istutaan?” Kysyin Alicelta tuijottaen edelleen varattuja pöytiä.
”Oikealla ikkunan vieressä”, hän sanoi naurahtaen. Katseeni kääntyi automaattisesti ruokalan oikeanpuolisen, ikkunan viereiseen pöytään. Siellä istui vain kaksi poikaa toinen pitkä ja hoikka, toinen lihaksikas ja iso. Emmettin tunnistin samantien, mutta pitkän ja hoikan pojan nimeä en muistanut. Olin varma, että Emmettin tunnistaisin monen kilometrin päästä tai miljoonan ihmisen seasta sillä hän oli niin komea ja huomiota herättävä.
”Onko sinun veljesi muuten...” Aloitin, mutta keskeytin, sillä minua alkoi nolottaa kysyä sellaista.
”...
varattu?” Alice jatkoi kysymystäni ja naurahti. Minä puolestaan ihmettelin, miten hän arvasi mitä olin kysymässä.
”Siis, onko hän sinun pikkuveli vai isoveli?”, kysyin valehdellen samalla. Hän ei näyttänyt huomaavaan sitä.
”Isoveli”, hän vastasi. Hänestä huomasi, että asia ärsytti häntä. Se oli ihan ymmärrettävää, mutta hetkessä hänen ilme kirkastui.
”Nyt keksin! Pidetään sinun tulosi kunniaksi bileet”, hän sanoi ja alkoi hymyilemään säteilevää hymyään.
”Loistavaa, menen heti kertomaan muille!” Hän huudahti ennen kuin ehdin sanoa mitään
ja hän vain lähti olettaen että seuraisin häntä.
Suuni loksahti auki kun katsoin hänen menoaan. Ei voinut olla totta! Alice järjestäisi bileet!
Suljin suuni ja ravistelin päätäni. Eihän tämä käynyt päinsä. Käännyin ottamaan tarjottimen, mutta jähmetyin siihen paikkaan.
Katsoin tyrmistyneenä tarjotinta. Alice oli ollut hyvin hajamielinen kun hän laittoi ruokaa tarjoittimelleni. Se nimittäin oli TÄYNNÄ ruokaa. Alimpana siinä oli lautanen, joka pursui yli ranskalaisia. Sen ympärille oli pitkin tarjotinta levitetty
runsaasti ketsuppia. Keskellä ranskalaisia oli muutama keksi ja ketsuppiin oli liimautunut salaatinlehtiä. Lisäksi tarjottimen reunalla seisoi lasi maitoa, josta oli mennyt yli maitoa myös tarjoittimelle. Kaiken huipuksi keskellä lasia kellui MYSLIPATUKKA!
Ravistelin taas päätäni uskomatta näkemääni. Otin tarjoittimeni ja astelin kohti pöytää, missä kolmikko jo istui. Alice näytti yli-innostuneelta. Hän puhua pölpötti, miten hänen bileistään tulee unohtumattomat. En ollut vihainen Alicelle; kai sitä pitää tottua uuteen ja ainoaan
ystävääni.
”Niistä bileistä tulee mahtavat”, hän sanoi minulle, kun istuin hänen ja Emmettin väliin.
”Sinulla on outo maku Bella”, kuulin Emmettin sanovan, kun hän katsoi tarjotinta.
Täytyi myöntää, että se näytti kerta kaikkiaan ällöttävältä.
”Alicen hajamielisyyttä”, mutisin ja otin ranskalaisen. Pian ranskalainen oli jo kadonnut suuhuni.
”Bileistäkö täällä puhutaan?” kuului vieras ääni. En huomannut, että Emmettin ja Edwardin välissä oli vapaa tuoli. Mutta ei se kauan vapaa ollut, kun blondi tyttö siirsi sen melko lähelle Edwardia ja istui siihen. Tuo blondi oli hoikka ja hänen hiuksensa olivat kiharat. Ne loistivat kultaisina ikkunan läpi tulvivassa auringon valossa, ja hänellä oli vaaleansiniset silmät, jotka näyttivät aivan akvamariineiltä. Hänen ihonsa näytti sileältä, ja hänen kasvonpiirteensä olivat sulavat ja yhtä täydelliset kuin Alicellakin. Hän oli kaunein näkemäni tyttö.
Tyttö laittoi yhden kätensä Edwardin olkapäälle ja toisen hän sujautti pöydän alle. Luultavasti Edwardin jalalle. Hän näytti kuiskaavan jotakin Edwardin korvaan, ja Alice näytti hyvin vihaiselta.
Pystyin vain toivomaan, ettei Alice saisi kohtausta, sillä hän näytti repeävän kiukusta.
”Sinua ei ainakaan kutsuta sinne, eitkä sinä ole tervetullut tähän pöytäänkään”, Alice tivaisi
ja katsoi murhaavasti tuohon niin kauniiseen tyttöön.
”Siinäs kuulit Rosalie, Alice on nyt vähän hermona”, Emmet sanoi. Katsahdin häneen, ja hän näytti olevan purskahtamaisillaan nauruun.
”Joku on vähän huonolla päällä”, Rosalie sanoi ja nousi tottelevaisesti. Hän hymyili omahyväisesti ja lähti kävelemään ohitseni omaan pöytäänsä.
”
Noin säälittävä akka ei ole tarpeeksi hyvä sinulle Edward”, Rosalie sanoi niin hiljaa, että olin ainut, joka kuuli.
En viitsinyt sanoa Alicelle mitään.
”EDWARD! Miksi sinä vain istuit siinä!” Alice alkoi huutaa Edwardille huitoen käsillään ja katsoi Edwardiin syyttävästi.
”Alice rauhoitu...” Edward yritti rauhoitella häntä.
”EN! Miksi minun pitäisi rauhoittua!?” Alice vastasi huutaen. "Hänen kätensä oli ties missä, mutta et tehnyt elettäkään siirtääkseen sitä!"
”Sinulla on tunteita ROSALIETA kohtaan!! SINÄ...EDWARD... SIKA!!!" Alice jatkoi ennen kuin kukaan ehti sanoa mitään. Kaikki ruokalassa olivat aivan hiljaa ja tuijottivat Alicea. Äkkiä hän nousi kaataen tuolinsa. ”Edward... Olen pettynyt sinuun...” hän sanoi nyt jo normaalilla äänellä pudistaen päätään ja poistui ruokalasta. Edward pinkaisi pystyyn ja lähti hänen peräänsä huutaen Alicen nimeä.
EDWARD POV”Mitäs pidät Bellasta?” Emmett kysyi minulta. Olimme istumassa ruokalassa vakiopöydässämme.
”En oikein tiedä. On hän aika kaunis", myönsin ja katsoin Emmettiin.
”Entä sinä?” kysyin uteliaana.
”Hän on ihan OK...” Emmett vastasi ja otti ranskalaisen lautaseltaan.
”Hänessä on jotain... erityistä”, sanoin katsoen ikkunasta.
”Et kai ala tunteelliseksi?” Emmett härnäsi. Siitä hyvästä mottasin häntä nyrkilläni olkapäähän.
”Se oli vain vitsi...” hän sanoi nauraen.
”Hei pojat!”, Alice sanoi ja kumartui antamaan minulle suukon.
”Höh. Miksi te vaan suukottelette; ette suutele ollenkaan” Emmett sanoi esittäen pettynyttä.
Pyöräytin silmiäni ja otin Alicea niskasta kiinni ennen kuin hän ehti vetämään päätään pois ja suutelin hänen sileitä, pehmeitä huulia. Hän vastasi suudelmaani. Se kesti melko kauan, mutta sitten Alice irrottautui minusta ja istahti tuolilleen.
”Onko parempi?” Kysyin Emmettiltä. Hän vain virnuili vastaukseksi.
”Olkaas nyt hiljaa ja kuunnelkaa... Minä pidän bileet sen kunniaksi, että lukioomme on saapunut uusi tyttö, Bella”, Alice selosti hymyillen säteilevästi.
”Ja te Emmett Cullen ja Edward Masen autatte minua”, hän sanoi mutta en enää kuunnellut häntä, sillä katseeni oli kiinnittynyt tarjotintaan tuijottavaan tyttöön, Bellaan.
”Edward?” kuulin Alicen kysyvän.
”Niin,
kulta?” siirsin taas huomioni häneen.
”Voisiko äitisi auttaa minua järjestämään ruoat?” Alice toisti, mutta ajatukseni olivat taas muualla.
”Kuka?” Kysyin tällä kertaa keskittyen täysin.
”Voiko sinun äitisi, Esme Masen, tulla kokkaamaan ruokaa juhlia varten, sillä meidän isämme, Carlisle Cullen, auttaa myös” Alice sanoi venyttäen nimet tahallaan jotta varmasti ymmärtäisin.
”Joo. Miksi sinulla on muuten hernekeitossa myslipatukka?” kysyin.
Alice katsoi minua hämmästyneenä ja katsoi lautaseensa. Emmett purskahti nauruun.
Alice otti patukan pois ja kuivasi sen paperiin.
”Oho, mutta ei siitä sen enempää”, hän sanoi ja kääntyi hänen viereensä ilmestyneeseen Bellan puoleen.
”Sinulla on outo maku Bella”, kuulin Emmettin sanovan. Käännyin katsomaan Emmettin tavoin Bellan tarjotinta. Se näytti hyvin... ällöttävältä.
”Alicen hajamielisyyttä”, Bella mutisi ja otti ranskalaisen. Pian ranskalainen oli jo kadonnut hänen suuhunsa.
”Bileistäkö täällä puhutaan?” kuului vierestäni. Katsahdin ylös Rosalieen hänen siirtäessä tuolinsa lähemmäs minua. Hän istui alas laittaen yhden käden olkapäälleni ja toisen reidelleni. Jähmetyin − tästä ei hyvää seuraisi.
”Haluaisitko Edward tulla meille pitämään vähän
hauskaa? Voit soittaa milloin vain.”, hän kuiskasi korvaani.
En vastannut mitään. En halunnut olla liian epäkohtelias, mutta en halunnut suututtaa Aliceakaan enempää, jonka leiskuvat silmät ennustivat jo muutenkin räjähdystä. Toivoin vain olevani jossakin aivan muualla.
”Sinua ei anakaan kutsuta sinne, eitkä sinä ole tervetullut tähän pöytäänkään”, Alice tivaisi
ja katsoi murhaavasti Rosalieen.
”Siinäs kuulit Rosalie, Alice on nyt vähän hermona”, Emmet sanoi pidättellen naurua. Minua ei kyllä naurattanut.
”Joku on vähän huonolla päällä”, Rosalie sanoi ja nousi tottelevaisesti. Hän hymyili omahyväisesti ja lähti kävelemään omaan pöytäänsä. Tukahdutin hepoittuneen huokauksen.
”EDWARD! Miksi sinä vain istuit siinä!” Alice alkoi huutaa minulle huitoen käsillään ja katsoi minuun syyttävästi. Nyt se siis alkoi. Aloin kuumeisesti miettiä, miten saisin hänet rauhoittumaan.
”Alice rauhoitu...” aloitin, mutta hän keskeytti saman tien.
”EN! Miksi minun pitäisi rauhoittua!?” Alice vastasi huutaen. "Hänen kätensä oli ties missä, mutta et tehnyt elettäkään siirtääkseen sitä!" Hän siis huomasi, missä Rosalien kädet viipyivät.
”Sinulla on tunteita ROSALIETA kohtaan!! SINÄ...EDWARD... SIKA!!!" Alice jatkoi ennen kuin kukaan ehti sanoa mitään. Kaikki ruokalassa olivat aivan hiljaa ja tuijottivat Alicea. Äkkiä hän nousi kaataen tuolinsa.
”Edward... Olen pettynyt sinuun...” hän sanoi nyt normaalilla äänellä ja lähti ruokalasta pudstaen päätään. En välittänyt Rosaliesta. Alice oli suuttunut väärän tytön takia: sisälläni tunsin rakastuvani Bellaan. Nousin kuitenkin ylös ja lähdin Alicen perään, sillä en ollut vielä valmis luopumaan hänestä.
Alice oli juossut naisten vessaan. Seurasin häntä sinne, enkä välittänyt siellä olevista tytöistä.
”Alice sinä käsitit kaiken väärin...” aloitin. Tyttö vain kääntyi minuun selin päin. Otin häntä olkapäistä ja käänsin hänet takaisin minuun päin välittämättä siitä, että hän takoi rintaani nyrkeillään.
”PÄÄSTÄ IRTI EDWARD!!” Hän huusi ja hänen silmistään valui kyyneleitä.
”Anna minun selittää...” rukoilin. Vihdoinkin hän nosti päänsä ja katsoi minuun.
”Yritä!” hän sanoi hetken kuluttua. Hänen äänensä oli kiukkuinen.
”Alice, se olisi ollut liian epäkohteliasta, jos olisin vain tönäissyt hänet tuolilta ettei hän vain olisi koskenut minuun. Etkö sinä tajua, että minä rakastan sinua? Jos et niin minä rakastan sinua”, valehtelin hänelle. Aikaisempi palo sydämessäni häntä kohtaan oli kadonnut siitä lähtien kuin näin Bellan. Pidin häntä vain ystävänäni. En uskaltanut sanoa sitä, varsinkaan tällaisessa tilanteessa. Irroitin otteeni hänen olkapäistään ja annoin hänen nojautua rintaani vasten. Kiedoin käteni hänen ympärilleen.
”Minäkin rakastan sinua Edward”, hän kuiskasi ja halasi minua.
”Aiothan sinä pitää ne bileet?” kysyin toivekkaasti. Alice naurahti.
”Jos sinä haluat”, hän sanoi ja tunsin hänen hymyilevän.
”Haluan, mutta mennään nyt tunnille”, ehdotin ja me lähdimme pois vessasta biologian tunnille. Käytävällä Bella liittyi seuraamme. Sydämmessäni tuntui taas syyllisyyden pisto.
