// Alaotsikko: Sirius/Remus, S, FF10, one-shot
Title: 3 päivää, jolloin mikään ei ollut kuin ennen
Author: Ashtray
Beta: Socker Smulan
Pairing: Sirius/Remus
Raiting: S
Genre: angst, romance
A/N: Juu, eipä tästä hirveästi ole sanottavaa. FF10:iin sanalla 04. Loppu ja "3 kertaa kun..." -haasteeseen. Päivämäärät luultavasti heittää jonkun verran, mutta yritin ne kyllä mahdollisimman tarkkaan etsiä.
3 päivää, jolloin mikään ei ollut kuin ennen
30.6.1977
Remus vetää tammisen ulko-oven perässään kiinni ja nostaa sitten katseensa nuoreen mieheen, joka on ehtinyt jo lähteä kävelemään kohti rantaa. Remuksen huulille piirtyy hymy, kun hän katselee, miten Siriuksen mustat hiukset valuvat hänen olkapäilleen ja miten leuto tuuli heittelee yksittäisiä suortuvia. Remus on niin onnellinen.
“Remus!”
Vasta silloin Remus huomaa, että Sirius on pysähtynyt ja hän itse unohtunut paikoilleen tuijottamaan Siriuksen selkää.
“Mihin sinä jäit?”
Siriuksen huulilla kujeilee virnistys, kun hän kääntyy kohti Remusta, ja Remuksenkin on pakko hymyillä. Miten hän aina unohtuukin tuijottamaan kaikkea? Varsinkin Siriusta.
Remus juoksee Siriuksen kiinni, ja yhdessä he jatkavat matkaa kohti järven rantaa. Remus hymyilee, kun Sirius pujottaa sormensa Remuksen sormien lomitse ja puristaa hellästi tämän kättä. Remus on niin käsittämättömän onnellinen.
He istuvat nojaamaan rannassa kasvavaan puuhun, ja Sirius painaa päänsä Remuksen olkapäälle. Pikkuhiljaa laskemaan päin olevan auringon säteet leikittelevät veden pinnalla ja häikäisevät Remuksen silmiä. Hän sulkee silmänsä ja painaa päänsä nojaamaan paremmin Siriuksen päätä vasten.
“Mieti Remus, huomenna me lähdemme täältä ja sitten olemme vapaita tekemään ihan mitä vain."
“Niin.”
Eikä mikään ollut sinä päivänä kuin ennen, koska Remuksella oli lupaus tulevaisuudesta yhdessä Siriuksen kanssa.
1.11.1981
Remus tiputtaa juuri lukemansa kirjeen pöydälle ja painaa kasvonsa käsiinsä. Kirjeen tuonut pöllö huhuilee kimeästi, mutta Remus ei huomioi sitä. Remus ei kuule sitä, ei kykene kuulemaan.
Ei voi olla totta. Ei Siriuskin. Ei Sirius.
Remus ei pysty ajattelemaan mitään muuta. Hän ei kykene olemaan surullinen Peterin takia, ei nyt. Kyllä suru tulisi myöhemmin, kun olisi sen aika, mutta nyt järkytys on liian suuri antaakseen tilaa millekään muille tunteille. Ei Sirius. Kaikista maailman ihmisistä kuka tahansa muu, muttei Sirius. Ei hänen Siriuksensa, johon Remus luotti enemmän kuin koskaan itseensä. Ei hänen Siriuksensa, jota Remus rakasti enemmän kuin mitään muuta ikinä. Kuka tahansa muu, muttei Sirius. Ei Sirius, ei hän tekisi sellaista, ei koskaan.
“Mitä minä teen...”
Eikä mikään ollut sinä päivänä kuin ennen, koska Remus oli juuri menettänyt kaiken.
18.6.1996
Remus sulkee oven perässään ja lysähtää heti lattialle. Hän antaa vihdoin itsensä romahtaa. Kyyneleet puskevat ulos silmistä, eikä Remuksen tarvitse enää pidätellä niitä, kun muut eivät ole katsomassa. Remuksen ei enää tarvitse esittää vahvaa, ei Harryn eikä kenenkään muunkaan takia. Remus on vihdoin yksin ja voi laskea kaikki suojamuurinsa alas.
Kun Remus raahautuu sängylle, hän tajuaa, miten turvaton hänen olonsa on. Vielä edellisenä aamuna Sirius makasi siinä sängyllä Remuksen vieressä, piti hänestä kiinni, piti hänet turvassa. Tyyny tuoksuu vieläkin Siriukselta, ja Remus painaa kasvonsa siihen. Hän kietoo kätensä tyynyn ympärille ja puristaa sitä rintaansa vasten. Ei se auta.
Aamuyö on jo pitkällä, ja Remusta väsyttää, mutta hän ei uskalla sulkea silmiään. Hän tietää, että jos hän nukahtaa, hän näkee painajaista mustahiuksisesta miehestä, joka kaatuu verhon taakse. Remus tietää, että tulee näkemään vielä vuosienkin päästä painajaista ilmeestä Siriuksen kasvoilla.
Eikä mikään ollut sinä päivänä kuin ennen, koska Remus oli menettänyt elämänsä rakkauden toisen kerran.
