Walt Disney Pictures

[Sokerisiipi]

Disney-leffat on ♥︎ Tietysti vanhat piirretyt ovat rakkaimpia, kun niitä lapsena tuijotteli aina vain uudestaan ja uudestaan. Lemppareitani on Pieni merenneito, Aladdin, Leijonakuningas, Nalle Puh, Mulan, Pocahontas, Atlantis – Kadonnut kaupunki ja Karhuveljeni Koda. Muistan pienenä halunneeni samanlaisen pitkän, punaisen tukan kuten Arielilla, koska se näytti niin kovin ihanalta vedessä.

Oletteko huomanneet, miten vähän huomiota Atlantikselle on annettu?

No juu, se kyllä tuntuu unohtuvan aika monelta. Katsoin itse Atlantiksen vähän aikaa sitten, ja se on kyllä aika synkkä ja brutaali verrattuna muihin Disney-leffoihin. Yli puolet retkikunnasta kuolee, veri lentää ja aseet ja nyrkit heiluvat. Puhumattakaan siitä lopusta, missä se komentaja heittää Helgan kuumailmapallosta, jahtaa Milota kirveellä ja muuttuu lopulta itse siniseksi hirviöksi :D Ehkä Atlantis on ollut liian todellinen, ja siksi sen suosio on jäänyt vähäiseksi. Siinä se pahuus ja ahneus on näytetty hyvin realistisessa valossa, kuten vaikka se kohtaus, kun kaikki kääntyvät Milota vastaan ja mukana on kaikkien suosikit: Audrey, Vinny, Myyrä ja Cookie. Jos komentaja ei olisi antanut Milolle turpaan, he olisivat voineet lähteä ja jättää kokonaisen kansan kuolemaan rahanahneutensa vuoksi. Ei ihan perinteistä Disney-tavaraa :D

Minusta Atlantis on todella mahtava leffa! Loistavia persoonallisuuksia, hyvää huumoria, otteessaan pitävä ja käännerikas juoni, kauniit musiikit ja upea visuaalisuus. Siinä on ihanan historiallinen fiilis, kunnon sellaista löytöretkiseikkailutunnelmaa, ja päähenkilö Milo on suloinen ja samaistuttava. Atlantis ja sen kulttuuri, ihmiset ja kieli ansaitsevat myös kunniamainninnan aitoudellaan ja kiehtovuudellaan. Aivan ihana.


3D-animaatioista Toy Storyt, WALL-E, Ihmeperhe, Rottatouille, Inside Out ja Ihmeperhe ovat suosikkeja. Uutena rakkautena on myös Moana / Vaiana, jota katsoessa pillitin varmaan puolet leffasta. Ihastuin etenkin sen soundtrackiin, mutta hyvä tarina ja kaunis animaatio eivät nekään olleet haitaksi. Olen aina rakastanut mytologiajuttuja, joten ehkä myös siksi leffa iski minuun niin lujaa. Myös Moanan luonne ja se, että leffa keskittyi hänen itsensä löytämiseen (ja maailman pelastamiseen siinä sivussa :D) eikä paikalle tarvittu pelastajaa tai minkäänlaista rakkausintrestiä, olivat mun mieleen. Itse en koskaan innostunut sen kummemmin Frozenista enkä ihan ymmärrä, miten siitä räjähti niin kova buumi, mutta Moanaan rakastuin aivan täysillä. Lisää vastaavia, kiitos!

mikä on inhokkinne klassikoista? Tai jos ette inhoa niin mikä ei vain ole koskaan napannut samalla tavalla kuin muut?

Lumikki ja seitsemän kääpiötä on kyllä sellainen traumapesäke, ettei tosikaan :D Se kohtaus, kun kuningatar muuttuu siksi vanhaksi eukoksi – hyi kamala! Pienenä pelkäsin koko leffaa niin paljon, että halusin myydä koko videon, mutta niin ei käynyt. Kiinnostaisi kyllä katsoa uudestaan näin vanhemmalla iällä, mutta suosikkeihin tämä leffa ei tule koskaan kuulumaan.

Dumbo on vain ahdistava, ja sitä en kyllä katsoisi enää uudelleen. Liisa Ihmemaassa taas on tylsä, se piirretty siis. Vuoden 2010 versiosta pidän oikein kovasti. Pinocchio on myös melko ahdistava, mutta pidän siitä kuitenkin jollain tavalla, vaikka aika ikävä sävy siinä pääosin onkin.

[Eririn]

mikä on inhokkinne klassikoista? Tai jos ette inhoa niin mikä ei vain ole koskaan napannut samalla tavalla kuin muut?
Mä oon ollu lapsesta asti Disneyn suurkuluttaja, joten mä jaan tän vastauksen niihin, mitkä ei lapsena napanneet ja niihin, mistä en pidä nykyään.

Lapsena mulla ei napannut yhtään Kaunotar ja Hirviö, vaikka se on nykyään Mulanin ja Moanan ohella se suosikki. En tiiä mikä siinä oli, mulla on joku hämärä muistikuva että koin sen lopun noloksi. (No, en oo sen lopun ystävä edelleenkään, mutta ei siitä sen enempää koska muuten rakastan kyseistä leffaa.) Myöskään Tuhkimo ja nää ennen 1990-lukua tehdyt prinsessaleffat ylipäänsä ei iskeneet lapsena. Kai mä koin ne jotenkin tylsinä. Nykyään osaan kyllä arvostaa niitä, erityisesti animaation osalta. Joku Lumikki on ihan mielettömän hieno!

Nyt kun oon 23 niin mun on pakko kompata Pienestä merenneidosta. Sinänsä mä pidän siitä edelleen, siinä on hyvät biisit ja mä pidän sen animaatiosta. Mutta se Ariel. Helvetti sentäs, olet 16, chillaa vähän ja elä pikkasen enemmän ennen kuin teet äkkinäisiä, koko elämän muuttavia päätöksiä jonkun random miehen takia jota et ees tunne kunnolla! En oo myös itekään ihastunut Pocahontas kakkoseen. Olkoonkin että se perustuu historiallisiin faktoihin, mä vihaan John Rolfea ja ylipäänsä sitä leffaa. En oo muutenkaan mikään kovin iso jatko-osien fani. Leijonakuninkaan molemmat jatko-osat on olleet ihan hyviä, ja tykkäsin kyl myös Tuhkimon kakkos- ja kolmososista, mutta muuten.

[Natura Morta]

mikä on inhokkinne klassikoista? Tai jos ette inhoa niin mikä ei vain ole koskaan napannut samalla tavalla kuin muut?

Mulla on joku kova asennevamma Pieneen merenneitoon ja Tuhkimoon. Taustalla saattaa olla se, että ensimmäinen kosketukseni näihin tarinoihin olivat ne alkuperäiset tarinat, joten Disneyn versiot näistä olivat mulle jo lapsena hirmuinen pettymys.

Omia suosikkejani ovat ehdottomasti Leijonakuningas, Aladdin, Hercules, Aristokatit ja Aarreplaneetta.

Ja vaikka tämä yksi rakkaus onkin Disney channelin uudempi sarja, niin annan ison, ja lämpimän suosituksen: Katsokaa Gravity falls, jollette ole jo katsoneet.

[Kelsier]

Lapsena mulla ei napannut yhtään Kaunotar ja Hirviö, vaikka se on nykyään Mulanin ja Moanan ohella se suosikki. En tiiä mikä siinä oli, mulla on joku hämärä muistikuva että koin sen lopun noloksi. (No, en oo sen lopun ystävä edelleenkään, mutta ei siitä sen enempää koska muuten rakastan kyseistä leffaa.)

Minkä takia kukaan haluaisi luopua koko aiemmasta elämästään vaan koska näkee kerran jonkun komean hunsvotin jossain? Toki 16-vuotiaalle antaa paljon iän takia anteeksi, mutta onko suurin osa 16-vuotiastakaan noin äkkinäisiä?

Tuo trooppi, että luopuu aiemmasta elämästään lähes kokonaan, on minusta kirjallisuudessa aika yleinen. Ei ehkä ihan noin radikaalina kuin Pienessä merenneidossa, mutta kuitenkin.

Mä pelkäsin pienenä aivan julmetusti Lumikkia ja Tuhkimoa. Lumikkia (tai siis pahaa kuningatarta, tietysti) niin paljon, että videota ei voinut olla meillä kotona, kun pelkäsin sitä VHS:n kansilehteäkin   Siksi mulle nämä klassikot eivät ole muodostuneet läheisiksi.

Mä olen Disneyn renessanssin lapsi, mutta niissäkin leffoissa jakolinja oli yllättävän selvä. Leijonakuningas ja Aladdin kaikkine jatko-osineen olivat himosuosikkeja, kun taas Kaunotar ja hirviö sekä Pieni merenneito olivat vain harvoin katselussa. (Ei varmaan yllätä, että pelkäsin myös Hirviötä.) Lapsuudesta on jo kuitenkin sellainen muistikuva, että Kaunottaren ja hirviön tanssiaiskohtauksen kamera-ajo teki suuren vaikutuksen. Epäilen, että jos tehtäisiin TOP-50 lista parhaista kamera-ajoista koskaan, kohtaus olisi siinä, TOP-100 listalla ihan varmasti. Ai niin, olin unohtaa, myös Pocahontas kuului suosikkeihin.

Musiikki on ollut mulle tärkeää näissä leffoissa. Etenkin Aladdinin ja Leijonakuninkaan laulut oon osannut ulkoa etu- ja takaperin ja isompana myös englanniksi ja niitä oon iloissa ja suruissa hoilannut menemään. Myöhemmin on tullut uusia suosikkeja kuten Mulanin "I´ll make a man out of you" ja tietty Frozenin "Let it go".

Nyt aikuisena hotsittaisi palata etenkin Notre Damen kellonsoittajaan sekä Lumikkiin, josko sen nyt uskaltaisi katsoa. Mun mielipie on se, että Lumikin äitipuoli kuningatar on the ultimate evil Disney villain. Haluisin nähdä vahvistaako uudet katsomiskerrat tätä tunnetta. Kellonsoittajakin aukeaa varmaan eri tavalla aikuisena, mutta pääsyy sille on Frollon alkuperäisääni Jeremy Irons. Mä ihastuin aikoinaan Kolmen muskettisoturin Aramikseen, kun Irons häntä Rautanaamiossa esitti. Ja Frollossa ja Aramiksessa on jotakin samaa (muutakin kuin että ovat kumpikin jossakin elämänsä vaiheessa kirkon miehiä).

[Kelsier]

Frolloa ei ääninäyttele Jeremy Irons, vaan Tony Jay

Oopsie daisy Oon näköjään elänyt harhaluulossa  . No, joka tapauksessa kommentin loppuosa pitää muuten paikkansa.