chapter2
Uusi alku
Olisiko sittenkin ollut järkevämpää yrittää selvitä yksin?
maanantai aamu
Ti-ti-ti ti-ti-ti ti-ti-ti...
Kurotin unisena pimeässä käteni sammuttamaan herätyksen. Nousin hitaasti sängyn reunalle istumaan ja hieroin silmiäni. Nousin kokonaan ylös ja kävelin ovelle. Alakerrasta nousi valokajo ja kuului astioiden kolinaa. Ulkona oli harmaata niikuin eilenkin oli ollut. Tosin ikkunaan rikkoutui vesipisaroita, joita tuli tiheään tahtiin lisää. 'Ai nyt sataa...' ajattelin unisena ja lähdin laahustamaan portaat alas.
"Huomenta. Nukuitko hyvin?", isä kysyi.
"Huomenta. Yllättävän hyvin", vastasin haukotellen.
"Huomenta. Istu pöytään. Aamupala on kohta valmis", Janet sanoi
Vedin itselleni tuolin pöydän äärestä ja kävin istumaan. Janet kantoi pöytään kattilan puuroa.
Aloin törkkiä puuroa lusikallani. En todellakaan ollut aamuihmisiä. Nojasin käteeni ja meinasin nukahtaa istualtani. Sain kuitenkin syötyä loppuun.
"Hayley. Kai sulla on ajokortti?", isä kysyi aamulehden takaa.
"On. Miten nii?", menin lähemmäs häntä.
"Ajattelin vain täytyykö sut viedä vielä tänään kouluun ja sitten iltapäivällä autokouluun..."
"Miks ihmeessä eihän... Ooks sä ostanu mulle auton?!".
Hän alkoi hymyillä ja otti taskustaan avaimet.
"Et oo tosissas! Kiitti!", riemuitsin, nappasin avaimet hänen kädestään ja halasin häntä.
"Se on autotallissa... Mutta eikö kannattaisi ensin pukea päälle!?"
"Ei vielä!"
Juoksin ovesta ulos ja jäin heti paikoilleni seisomaan. Sadevesi oli ihanan virkistävää. Ravistin päätäni ja menin vetämään autotallin oven ylös. Jäin suu auki tuijottamaan punaista BMW:tä. Isä tuli mun viereen.
"No... Mitäs pidät?", hän kysyi.
"SE on ihana!", hihkaisin ja halasin häntä uudestaan.
"No hyvä. Menes sitten pukemaan. Ei kannata ensimmäisenä päivänä myöhästyä."
Nyökkäsin ja lähdin takaisin sisälle. Heitin avaimeni eteisen lipaston päälle ja juoksin portaat ylös huoneeseeni. Nappasin vaatekaapista valkoisen paitiksen, mustan villapaidan ja mustat pillifarkut. Puin ne pikaisesti päälle ja lähdin vessaan meikkaamaan ja laittamaan hiukset. Kun olin valmis pakkasin laukkuuni vielä lompakon ja penaalin. Sen jälkeen kiiruhdin alas.
"Mä lähen nyt sitte".
"Okei. Hyvää koulupäivää ja muista ensin mennä sinne kansliaan", isä sanoi.
"Juu juu."
Otin lipaston päältä avaimeni ja lähdin autolle. Avasin etuoven ja heitin laukkuni apukuskin paikalle ja lähdin pihasta koululle päin. Olimme eilen käyneet isän kanssa koululla, joten osasin ajaa sinne. Parkkeerasin autoni mahdollisimman lähelle sisäänkäyntejä. Otin laukkuni ja nousin autosta. Lukitsin ovet ja jäin katsomaan ympärilleni. 'Etuovista sisään, käytävää pitkin suoraan. Portaat ylös ja... hitto oliks se oikealle vai vasemmalle?' Muistelin isän neuvoja. Lähdin ovelle. Päätin kulkea niin pitkälle ohjeiden mukaan, kun muistin ja katsoa sitten ympärilleni.
Portaiden yläpäässä katsoin oikealle ja vasemmalle. Kaikki ovet olivat kuin toistensa kopioita, eikä ovien nimikylteistäkään saanut selvää. Puuskahdin ja käännyin, jotta voisin istua ja odottaa, että joku tulisi, ja auttaisi mua. Olin kuitenkin törmätä johonkin.
"Woow varovasti", punaruskeahiuksinen poika naurahti ja tarttui mua olkavarresta.
"Kukas sä oot?", hän kysyi ja katsoi mua kysyvästi.
"M-mä oon Hayley", änkytin vastaukseksi.
"Ai Hayley Carter?"
"Nii...?" 'Mistä se sen ties?'
"Ooks sä eksyny?"
"Taidan olla. Missä tääl on kanslia?"
"Tuolla käytävän päässä tuu mä näytän sulle. Mä oon muuten Ennis. Mistä päin sä oot muuttanu tänne?" Ennis kysyi, kun käännyimme käytävällä vasemmalle.
"Miamista", henkäisin vastaukseksi.
"Miamista?! Mikä sut sai muuttaa tänne sateiseen Seattleen?"
"Öm... Mun äiti oli niin kauheesti poissa..."
"Eiks sulla sitte ollu ystäviä? Poikaystävää?"
"Oli mulla ystäviä... Mut emmä niitten kanssa kauheesti ollu... Ja oli poikaystäväki tai... siis... on vieläki."
"Mut sä silti tulit tänne?"
"Nii mun isän ja sen vaimon luo. Mä tiedän, et se kuullostaa hullulta, mut jos tää ei toimi mä lähen takasin."
Ennis hymyili vinosti.
"Toi oli yks oudoimpia juttuja mitä mä oon kuullu."
Nauroin.
"Perillä, tässä on kanslia. Mä voin odottaa tässä sen aikaa, että sä tuut sieltä, ja viedä sut seuraavalle tunnille", Ennis hymyili ja avasi mulle oven.
"Kiitos", sanoin ja menin sisälle.
Kanslia oli pienehkö huone jonka keskellä oli tumma mahonkinen pöytä, nahkatuoli, jolla istui nuorehko nainen. Huoneen nurkassa oli kaksi pientä puuta ja roskakori, joka pursusi hieman yli. Pöytä oli täynnä papereita ja siinä oli myös tietokone, sekä pöytälamppu.
"Ahaa neiti Carter. Odotinkin jo sinua. Olen Cecilia Tron, koulun kanslisti", kanslisti sanoi.
Hätkähdin ääntä hieman. Kävelin hänen luokseen.
"Tässä on lukujärjestyksesi ja tässä kaapin avaimesi. Niin ja sinun täytyisi kerätä tähän kaikkien tämän päiväisten opettajien allekirjoitukset."
"Okei."
"Hyvää päivänjatkoa! Ja muista tuoda se lappu takaisin koulupäiväsi jälkeen."
"Kiitos samoin."
Huokasin samalla, kun avasin oven. Ennis hymyili piristävästi ja ojensi kätensä saadakseen katsoa mun lukkaria.
"Ai sulla on kemiaa ens tunnilla. Ja voi ei sulla on Eric opettajana. Pysy vähän kauempana siitä. Se on vähän... No näät sitten", Ennis irvisti.
"Minkälainen se on?"
"You'll see. Mut älä ikinä suostu menee sen tukiopetukseen!"
"Okei. Pitää muistaa", naurahdin.
Kävelimme käytävää pitkin. Ennis esitteli mulle paikkoja, jotka olivat matka varrella.
"No niin. Tässä on sitte kemian luokat. Koita selvitä hengissä, äläkä pyydä siltä opelta apua tai päästä sitä sun lähelle", Ennis luetteli.
"Selvä. Onks se oikeesti noin paha?", hämmästelin.
"Ou... Sieltä hän tulee. Näät kohta. Nähään taas tunnin jälkeen...?"
"Öm joo nähään!", henkäisin ja vilkutin poispäin kävelevälle pojalle.
Opettajamme avasi luokan oven ja kaikki vyöryivät sisälle. Menin kaikkien perässä sisälle ja kävelin suoraan opettajan luo.
"Huomenta. Sinun täytyy ollakkin neiti Carter, ellen ole pahasti erehtynyt?", opettaja sanoi heti, kun pääsin hänen luokseen.
"Joo oon. Mun piti pyytää tähän opettajan allekirjoitus", sanoin ja ojensin hänelle lapun, jonka kanslisti oli mulle antanut.
"Kas tässä. Olen Eric Kennid. Voit mennä tuonne perälle Connerin viereen istumaan, sillä Ivy ja Jason eivät ole näköjään paikalla."
Hyvä. En joutunut esitellä itseäni koko luokan edessä.
Otin paperin mukaani ja lähdin kävelemään luokan perälle. Kävellessäni kaikki kääntyvät katsomaan mua. Hymyilin vain typertyneenä ja he hymyilivät takaisin. Kaikki muut paitsi yksi tummanruskea hiuksinen poika. Hän katsoi syvän sinisillä silmillään mua kuin olisi voinut samantien hyökätä mun kimppuun ja tappaa siihen paikkaan. Aivan, kun olisin juuri tehnyt hänelle jotain pahaa. Istuin Connorin viereen.
"Hei Hayley! Hauska tavata!" Connor hihkaisi.
Hän näytti jotenkin hirveän viisaalta ja luokan parhaimmalta oppilaalta.
"Moi. Samoin", sanoin edelleen typertyneenä hymyillen.
Eric tuli luokan taakse hakemaan mulle kirjoja. Sitten hän tuli mun taakse ja ojensi mun kirjat mun eteen samalla hipaisten mun poskea. Kavahdin eteenpääin ja irvistin. Nyt tiesin mitä Ennis tarkoitti.
-
"Ja nyt sitten teemme nämä tämän kappaleen tehtävät", Eric sanoi ja otti oppikirjan auki eteensä.
Katsahdin tylsistyneenä kelloa. Vielä viimeiset 15 minuuttia. Avasin oppikirjan ja aloin tehdä tehtäviä vihkooni. Minuutit kuluivat hitaasti, mutta viimein kellot kuitenkin soivat. Otin kirjani ja lähdin luokasta ulos. Hieman edempänä seisoi 6 kalpeaa oppilasta lukuun ottaen se meidän luokkalainen poika, joka oli katsonut mua murhaavasti. He selvästikkin kiistelivät jostain, sillä se näkyi niiden kolmen kasvoista, jotka näin. Se meidän luokkalainen oli selkä muhun päin kääntyneenä ja hänen nyrkkinsä puristuivat nyrkkiin.
"Moi taas. Mitä sulla olikaan ens tunnilla?", ääni kysyi ja joku laski kätensä mun olkapäälle.
Säikähdin ja hyppäsin sivummas. Ennis alkoi nauraa, kun laskin käden rinnalleni.
"Hyi helvetti mä säikähdin!" huudahdin ja Ennis vain nauroi enemmän.
Ne kuusi oppilasta olivat kääntyneet katsomaan. Heidän ilmeensä oli tuima.
"Anteeks... Mun ei pitäny todellakaa säikyttää sua", Ennis sai sanottua ja yritti rauhottua.
"Ei se mitään", naurahdin.
"Nii mitä sulla olikaan seuraavaks?", Ennis hymyili.
"Öh... Mussaa."
"Tänne päin..."
"Minkä ikänen sä oot?" kysyin, kun lähdimme laskeutumaan portaita.
"Kuustoista niinku sinäkin", Ennis vastasi ja katsoi muhun.
"Okei no onks sulla sisaruksia?"
"On. Isoveli ja pikkusisko. Onks sulla?"
Pudistin päätäni ja käänsin katseeni maahan. Käännyimme portaitten alapäässä oikealle.
"Okei. No perillä ollaan. Tunnin jälkeen on ruokailu, jos sä tulisit suoraan sinne?"
"Öm... Joo. Missä ruokala sitte on?"
"Kävelet tätä käytävää suoraan eteenpäin noitten portaitten ohi, niin kauan, että sun oikeella puolella on käytävä. Kuljet sen loppuun ni sä oot ruokalassa. Sä et voi eksyä."
"Usko vaan, kyllä voin. Mutta enköhän mä muista. Nähään!"
"Haha, joo nähään!" Ennis nauroi ja lähti juosten yläkertaan.
-
Tunnin jälkeen lähdin kulkemaan Enniksen neuvomaa reittiä kohti ruokalaa. Epäröin koko matkan ajan, mutta lähempänä helpotuin, kun huomasin olevani sittenkin oikeassa paikassa. Hain itselleni ruokaa ja etsin katseellani Ennistä. Silmäkulmassani näkyi huitomista ja kun käännyin katsomaan Ennis huitoi kädellään ilmaa. Naurahdin ja katsoin hänen pöytäänsä. Siinä oli kuusi muutakin ihmistä. Lähdin kuitenkin Enniksen luo.
"Lyösithän sä perille. Mitä mä sanoin, mun ohjeilla ei voi eksyä!" Ennis hihkaisi ja otti viereisestä pöydästä mulle tuolin viereensä.
"Niin taisin löytää", naurahdin hieman hermostuneena ja istuin hänen viereensä katsoen muita pöydässä olijoita.
"Kröhömm Ennis", yksi pojista rykäisi ja viittosi muhun.
"Ai joo sori. Kaikki tässä on Hayley, meijän koulun uusi oppilas. Hayley tässä on mun kaverit. Tässä mun vieressä on Ivy...", Ennis sanoi ja viittoi punahiuksiseen tyttöön, jolla oli hunajan väriset silmät, musta korsetti, musta-pinkki tyllihame ja pitkät mustat saappaat. "...Sitten on Ivyn isoveli Joel..." Pojalla oli kuparin väriset hiukset ja vaaleanruskeat silmät. Hän vaikutti urheilulliselta. "...Sitten on sisarukset Will ja Celia..." Pojalla oli vaaleanruskeat lyhyehköt hiukset ja suklaanruskeat silmät. Hänen siskollaan oli mustat pitkät hiukset ja kullanväriset silmät. "...Niitten vieressäon Rose..." Tyttö oli ujon näköinen. Hanellä oli oranssit hiukset ja harmaat silmät. "... Ja sitten vielä siinä sun vieressä on aina yli-innokas Jeff..." Ennis naurahti. Pojalla oli mustanruskeat hiukset ja vaalearuskeat silmät. Hänen silmänsä kiilsivät innosta.
"Hauska tavata", naurahdin.
"Sähän muutit tänne Californiasta right?" Jeff kysyi.
"Ei ku Miamista..." korjasin.
"Missä sun rusketus on? Vai lähtiks se seuraavalla lennolla takasin, kun se tunsi tän kylmän ilman täällä?" Will naurahti.
"Itseasiassa mä en oo ikinä ruskettunu. Enkä mä viihdy ees auringossa..."
"No sittehän sä tuut rakastamaan Seattlea! Miks sä muuten ees lähit Miamista?" Jeff kysyi mun vieressä.
"Koska..."
'Koska mun äiti oli niin paljon poissa kotoa...'
"Koska mun äiti oli niin paljon poissa kotoa. Hän on kirurgi..." valehtelin.
Toisaalta se oli totuus, mutta ei todellakaan se syy miksi lähdin.
"Aijaa. Mitä sä teet tänään illalla?" Jeff kysyi ja laski toisen kätensä mun harteille.
"Hmm... Chattaan varmaankin mun POIKAYSTÄVÄN kanssa koko illan", sanoin kiristellen hampaitani.
"No et sä haluis lähtee mun kanssa leffaan?"
"En. Hands off. Ihan vaan sun tietoksi. Branden on tulossa tänne lomalla ja kun mä illalla kerron susta niin se ei oo ilonen. Branden ei kato tykkää kilpailijoista. Se on entinen nyrkkeilijä, nykyinen amerikkalaisen jalkapallon pelaaja. Kerranki yks poika toi mulle ystävänpäivänä ruusun ja se näki mitä tapahtu, seuraava asia mitä se poika ties oli, et se heräs terkkarilta toinen silmä mustana ja haava otsassa. Ja mäki oon harrastanu karatea ja lopetin aika pian sen jälkeen, kun mä sain mustan vyön. Joten käsi pois tai Sä löydät ittes polilta."
"Huu pelottavaa. Seuraavaks sä varmaan kerrot kuinka sä ammuit Elvis Presleyn" Jeff nauroi.
Otin laulustani kuulakärkikynän molempien käsieni nyrkkien sisään ja väänsin sen helposti katki. Hymyilin ivallisesti. Jeff veti kätensä pois ja nielaisi äänekkäästi.
"Haha! Siinäs näät Jackson. Kaikki tytöt ei todellakaan haluu olla sun seurassas", Will nauroi.
Jeff mumisi itsekseen jotain ja laittoi kätensä puuskaan.
Kaikki nauraa räkättivät hänelle.