Author: maisamiisa
Title: I’m trying to let you know, how much you mean
Genre: ehkä angst ? no en mä voi tietää ! joku random.
Rating: PG (K-11)
Pairing: ei ole (luojan kiitos)
Disclaimer: henkilöt omistaa itse itsensä.
A/N: tunteiden purkamista. Mun teki niin paljon mieleni huutaa ja hakata päätä seinään, mutta en sitten kuitenkaan viittinyt herättää noita, joten niin.
Mä haluaisin sanoa sulle päin naamaa niin paljon asioita, ja olen sanonutkin. Ne muutamat lauseet on kuitenkin vain murto-osa siitä, mitä mä haluaisin kertoa, sillä mä olen kuitenkin kohtalaisen rauhallinen ihminen, enkä mä kehtaa sanoa ihan mitä tahansa päin sun naamaa.
Nyt mä kuitenkin kerron, miten paljon mä sua inhoan ja… säälin. Mä inhoan sun puhetta, sun tapaa liikkua, sun vaatteita, sun kenkiä, sun perhettä ja sun musiikkimakua. Mä en pysty ymmärtämään sua, mä olen viimeiset kuusi vuotta yrittänyt, turhaan.
Joskus kakarana, olisinkohan ollut kahdeksan tai yhdeksän, mä itkin sun takiasi monta, monta kertaa. Sä esitit mun kaveriani, mutta sitten puukotit selkään, ei, iskit miekan selkäpuolelta mun lävitseni, pyörittelit sitä mun sisällä, heiluttelit ylös alas. Miten monta kertaa mä lapsena itkin sun takiasi mun vanhemmille, mutta koskaan mulla ei ollut voimia tai uskallusta sanoa sulle, että mä en halua olla sun kanssasi, vaikka mun olisi pitänyt ihan oman mielenterveyteni takia tehdä se.
Nyt mä kuitenkin uskallan kertoa, miten paljon mä sua inhoan. Mä kerron sulle sen vain tän yhden ainoan kerran, sitten mä en luultavasti enää koskaan puhu sulle, ainakaan jos luoja niin suo.
Mä inhoan sun tapaasi hakea hyväksyntää muilta. Siinä missä mä olen omanlaiseni välittämättä siitä, mitä muut musta ajattelee, sä olet sellainen, että pukeudut Wescin paitaan jos sulle sanotaan, että se on tyylikästä, etkä ymmärrä, missä menee raja. Mä inhoan sitä, inhoan niin paljon.
Samoin mä inhoan sun tapaasi ratkaista asioita. Jos joku sulle vähänkin sanoo vastaan, se on sitten heti iskälle tai äiskälle vinkumaan, mutta sä itse sitten saat tehdä mitä sua huvittaa, niinkö? Mä en ymmärrä sua. Mieti sitä, kun mua dissattiin koko seiskan syksy. Valitinko mä kertaakaan mun vanhemmille? Valitinko mä kertaakaan kuraattorille, luokanohjaajalle, vararehtorille tai kenellekään? En. Valitinko mä iskälle, että sä teet mun elämästä helvettiä, koska sä teit, ja usutinko mä sitä soittamaan sulle ja uhkailemaan sua puhelimitse? En. Mä en ymmärrä sua.
Mun pitäisi varmaankin kertoa sulle myös, että sun juttusi olivat ihan naurettavia. Jotain niistä olisikin voinut uskoa, mutta viimeinenkin uskottavuus meni luultavasti sen sun kymmenmetrisen trampoliinin kanssa samaa matkaa. Suloisia, lapsellisia valeita, joista yksi paljastaa ne kaikki paskaksi.
Sulla tuntuu olevan käsitys, että ihmiskunta on jaettu kahteen osaan: sinä ja kaikki muut. Tai ehkä se on kolmessa osassa, ylimpänä sä, seuraavana neutraalit ja alimpana ihmiset, joita sä vihaat. Jos sä vihaat tai inhoat jotain, se tarkoittaa, että se ihminen on paskaa, sen pitää olla paskaa kaikkien muidenkin silmissä. Mä taisin kuulua siihen kolmanteen kastiin, vaikka sä muuta esititkin.
Kun meidän matikanopettaja kysyi, kuka meistä on valmis antamaan anteeksi sulle, että sä puhuit paskaa meistä luultavasti kaikista, vaikka väititkin puhuneesi vain musta ja Sallasta, mä viittasin. Mutta sun on ihan turha kuvitella, että mä tarkoitin sitä. Mä halusin vain päästää muut pois siitä tilanteesta, mutta mä en suostu antamaan sulle anteeksi sitä, että sä pilasit niin monta vuotta mun elämästäni. Tiedätkö mitä? Kun mä lähdin sieltä luokasta, mä olin niin helvetin vihainen, että mä melkein itkin, mutta vain se, että mä päätin, etten antaisi sulle sitä myönnytystä katsoa mun itkevän, sai mut puremaan huulta ja pitämään kyyneleet sisälläni.
Mä en tule koskaan antamaan sulle anteeksi, ja mä kerron tän nyt: mä en pidä susta, mä en vihaa sua, mutta mä inhoan sua koko sydämeni pohjasta. Mä yritän sanoa, että mä en halua, että sä enää ikinä puhut mulle, sillä mä inhoan sua. Sä merkitset mulle suunnilleen saman verran kun kärpäsen paska silmälaseissa, yhtä ärsyttävä läikkä näkökentässä. Ei muistella pahalla sitä, mitä meillä oli joskus, eikä enää puhuta. Jooko?
