Title: Rakkauden haudalla
Author: Puhpallura
Beta: Carabella Lëralondîr
Genre: Angst
Pairing: Severus/Lily
Rating: Sallittu
Disclaimer: Nerokas J.K Rowling omistaa hahmot ja paikat, minä vain vähän lainaan niitä.
A/N: Ficci osallistuu
FF100:aan sanalla
Loppu,
3x- haasteeseen aiheella 3 Severuksen muistoa Lilystä, ja
albumihaasteeseen kappaleella Alejate. Ja koska kappale on espanjankielinen, liitän loppuun myös englanninkieliset sanat. Ja albumihaasteessahan minulla on Josh Grobanin albumi Josh Groban.
Kappaleen voi kuunnella
tästä. Suosittelen laittamaan sen soimaan taustalle
Severus käveli lumisateessa tammikuisessa yössä Godricin notkon autioita katuja. Talojen ikkunat olivat pimeinä, ja vain muutama katulamppu valaisi lumen peittämiä teitä. Kaikkialla oli hiljaista, ja hän pystyi kuulemaan oman hengästyneen hengityksensä, joka nousi valkoisena huuruna ilmaan.
Severus näki kauempana talon, joka oli romahtanut kasaan aivan kuin räjähdyksen voimasta. Hän tiesi, että siitä syystä se olikin tuohon kuntoon mennyt, ja Severus käänsi katseensa pois suu tiukkana viivana. Hän ei pystynyt katsomaan sitä kauemmin, sillä se herätti liikaa muistoja.
Vauhtiaan nopeuttaen Severus suuntasi kulkunsa kylän laitamalle, jossa sijaitsi Godricin notkon hautausmaa.
Hän avasi rautaportin, joka avautui naristen ja etsi jo katseellaan tiettyä hautakiveä. Severus tiesi missä se oli, sillä hän oli kerran aikaisemmin käynyt siellä heti hautajaisten jälkeen runsas vuosi sitten, vähän ennen kuin hänet oli vangittu osallisuudestaan Voldemortin pahuuksiin.
Hiljalleen Severus käveli hautaa kohden ja mitä lähemmäksi sitä hän tuli sitä synkeämmäksi hänen kasvonsa tulivat. Viimeksikin se oli ollut yhtä raskas vierailu, mutta Severus halusi tehdä sen kaikesta huolimatta.
Haudalle päästyään hän katsoi hautakivessä olevia nimiä. Toista nimeä hän halveksi ja toista rakasti vieläkin. Välillä Severuksesta tuntui, että niin hän tulisi koko loppuelämänsä tekemään.
Hän kyykistyi ja siveli hellästi kiveen kaiverrettua nimeä. Severus tunsi kiven kylmyyden sormenpäissään ja hänestä tuntui kuin se olisi levinnyt sydämeen asti. Hän sulki silmänsä ja hänen silmiensä edessä kulki nauhana hetkiä punatukkaisen tytön kanssa, jotka lämmittivät hetkisen aikaa hänen sydäntään.
Severus ja Lily istuivat leikkikentän laidalla nurmikolla. Ilma oli lämmin ja aurinkoinen ja se sai Severuksen hyvälle tuulelle. Hän kertoili punatukkaiselle tytölle Tylypahkasta satumaisia tarinoita, ja tyttö kuunteli suuret vihreät silmät innostusta täynnä.
– Siellä jopa muotokuvat liikkuvat ja puhuvat, Severus sanoi ylpeänä tiedoistaan.
– Eikä! Ei se voi olla mahdollista, Lily intti vastaan.
– On se, Severus sanoi nauraen tytön epäileväisyyttä.
– Mistä muka sen tiedät? Lily kysyi epäuskoisena.
– Äiti kertoi. Hän on myös käynyt Tylypahkan koulua, Severus sanoi rintaansa röyhistäen.
– Ai. Ei minun äitini tai isäni ole ainakaan käyneet sitä, Lily sanoi hivenen pettyneellä äänellä.
– He ovatkin aivan tavallisia ihmisiä, jästejä, Severus vastasi tietäväisenä. – Eivät he pääse Tylypahkaan.
– Olenko minäkin sellainen?
– Et, sinä olet erilainen kuin he. Ja kun pääsemme kouluun, niin näytän sinulle paikkoja siellä.
– Pysymmekö aina kuitenkin ystävinä? Vaikka menemmekin kouluun? Lily kysyi kuin varmistaen.
– Totta kai. Me pysymme ikuisesti ystävinä, sen lupaan.
Severus hymyili surumielisenä muistaessaan Lilyn innostuksen koulusta, joka oli tytölle kuin satua. Lilyn tiedonjano Tylypahkasta oli suuri ja Severus oli saanut vastata moneen kysymykseen. Se kesä oli ollut hänen mielestään parhain, sillä Severus oli saanut itselleen ystävän, jollaista hänellä aikaisemmin ei ollut. Ja mikä parasta, Lily pääsi Tylypahkaan myös, sillä he eivät halunneet erota toisistaan.
Severus melkein juoksi punatukkaisen nuoren naisen perässä anteeksipyytävän näköisenä.
– Lily, anna anteeksi. En tarkoittanut sitä, hän sanoi anellen.
Lily pysähtyi ja kääntyi Severukseen päin ja katsoi häntä vihreät silmät kiukusta säkenöiden. Hänen kasvoillaan oli kireä ilme ja hän yritti hillitä itseään.
– Et varmastikaan. Mutta silti menit sanomaan niin. Kuraverinen, Lily melkein sylkäisi viimein sanan suustaan.
– En tarkoittanut mitä sanoin. Se vain lipsahti, Severus sanoi silmät täynnä hätäännystä.
– Seuraavan kerran voisit miettiä, mitä päästät suustasi ja missä seurassa!
– Ole kiltti, anna anteeksi. Haluan vain olla ystäväsi.
– Minä luulen, että ystäväsi taitaa olla aivan jossakin muualla.
– Mutta sinä olet ainoa ystäväni.
– Me kuraveriset emme taida olla sinun arvoisiasi. Etkö juuri sanonut niin?!
– Mutta…
– Minä luotin sinuun ja rakastin sinua ja petit kaiken sen. En halua nähdä sinua enää!
Yksi asia, jota Severus katui, oli hänen sanansa Lilylle, jotka erottivat heidät lopullisesti. Hän menetti ihmisen, joka oli ollut hänen ystävänsä monen vuoden ajan. Eikä siihen tarvittu kuin yksi väärä sana. Se oli asia, jota hän ei voinut antaa itselleen anteeksi, eikä ilmeisesti myöskään Lily.
Severus istui lattialla silmät kiinni seinään nojaten. Hän veti jalat koukkuun ja kietoi kädet niiden ympärille. Severus tunsi, kuinka kyyneleet pyrkivät hänen silmiinsä, mutta hän kiukkuisesti pyyhki ne pois ennen kuin ne ehtivät vieriä poskille asti.
Severus kuuli vieläkin korvissaan naisen kirkuvan ja anovan armoa. Hän yritti sulkea korvansa, mutta ei onnistunut siinä, vaan äänet kaikuivat edelleen hänen päässään. Severus muisti, kuinka vihreä valo oli välähtänyt ja punatukkainen nainen oli lysähtänyt elottomana lattialle suojellessaan pientä poikaansa, ennen kuin hän oli ehtinyt tekemään mitään. Sillä hetkellä myös osa Severusta kuoli mukana.
Voi kuinka hän olisi itse halunnut hypätä eteen ja suojella Lilyä, mutta ei voinut tehdä sitä. Severuksen oli vain pakko katsoa vierestä, kuinka hänen rakastamansa ihminen kuoli hänen typeryytensä ja pelkuruutensa takia. Ja Severus tiesi, ettei koskaan voisi antaa sitä itselleen anteeksi.Severus avasi silmänsä ja tunsi kuinka muutama kyynel valui hänen poskilleen. Tällä kertaa hän ei pyyhkinyt niitä pois, vaan antoi niiden valua poskilleen. Severus oli liian pitkään yrittänyt unohtaa Lilyn, mutta tajusi ettei se onnistuisi. Hän olisi antanut mitä vain, jos olisi päässyt ajassa taaksepäin korjaamaan tekemänsä virheet.
Hän katui päivää jolloin oli loukannut niin tyttöä, ettei tämä enää halunnut nähdä häntä. Hän katui pelkuruuttaan, kun ei uskaltanut pelastaa Lilyä, vaikka olisi sen ehkä voinut tehdä.
– Entä jos olisin kertonut sinulle, mitä tunnen? Severus melkein kuiskasi ja katsoi hautakiveä. – Entä jos olisin pelastanut sinut, olisimmeko nyt yhdessä? Olisimmeko onnellisia?
Severuksen pää oli täynnä kysymyksiä, joihin hän ei saisi koskaan vastausta, vaikka niin halusikin. Hän ei halunnut elää epätietoisuudessa, johon hänet oli tuomittu.
– Vihasitko sinä minua loppuun asti? Severus kysyi hiljaa ja hänen kasvoilleen tuli odottava ilme, aivan kuin joku olisi todella ollut vastaamassa kysymykseen. – Mutta en saa tehtyä tekemättömäksi, ja olen äärettömän pahoillani siitä. Toivottavasti tiedät sen.
Kankeasti hän nousi ylös lumisesta maasta edelleen hautakiveä katsoen. Severus kaivoi kaapunsa taskusta taikasauvan ja taikoi kynttilän, jonka laski Lilyn nimen alapuolelle.
– Olisit varmaan sanonut minulle, että minun pitäisi olla vahva ja oppia virheistäni, hän sanoi hiljaa ja hymähti surullisesti. – Että minun pitäisi oppia sanomaan hyvästit. Mutta en pysty siihen, vaikka tiedän sen olevan parasta, mitä voisin tehdä.
Severus kääntyi ja lähti kävelemään poispäin, mutta vilkaisi vielä taakseen surullinen ilme kasvoillaan.
– Halusin vain sanoa, kuinka paljon rakastan sinua.
AlejateJamas senti en el alma tanto amor
Y nadie mas que tu, me amo
Por ti rei y llore, renaci tambien
Lo que tuve di, por tenerte aqui
Ya se que despedirnos es mejor
Sufriendo pagare mi error
Ya nada sera igual, lo tengo que aceptar
Ya hallar la fuerza en mi para este adios
Alejate, no puedo mas
Ya no hay manera de volver el tiempo atras
Olvidate de mi
Y dejame seguir a solas con mi soledad
Alejate, ya dime adios
Y me resignare a seguir sin tu calor
Y jamas entedere que fue lo que paso
Si nada puedo hacer, alejate
No voy a arrepentirme del ayer
Amando te hise mujer
Por el amor aquel, por serte siempre fiel
Hoy tengo que ser fuerte y aprender
Alejate, no puedo mas
Ya no hay manera de volver el tiempo atras
Olvidate de mi
Y dejame seguir a solas con mi soledad
Alejate, ya dime adios
Y me resignara seguir sin tu calor
Y jamas entedere que fue lo que paso
Si nada puedo hacer, alejate
Alejate, no puedo mas
Ya no hay manera de volver el tiempo atras
Olvidate de mi
Y dejame seguir a solas con mi soledad
Alejate, ya dime adios
Y me resignara seguir sin tu calor
Y jamas entedere que fue lo que paso
Si nada puedo hacer, alejate
AlejateI never felt so much love in my soul
And no one loved me more than you did
Because of you I laughed and cried
I was reborn also
All I had, I gave to keep you here
I know that saying goodbye is best
Suffering, I will pay for my mistake
And nothing will be the same
I have to accept it
And find the strength in me for this goodbye
Just walk away
I cannot bear it anymore
There's no way to go back in time
Forget it and let me go on alone with my solitude
Go away, tell me goodbye
I will resign myself to go on without your warmth
And I will never understand what happened
If there's nothing I can do
Just walk away
I'm not going to repent for yesterday
Loving you and I know, woman
For that love
For always being faithful
Today I have to be strong and learn
A/N2; Ja tietenkin kommentit ovat tervetulleita