Nimi: Satu prinsessan sulhasesta
Kirjoittaja: Sanskrit
Beta: käynyt äidinkielen opettajan kautta
Genre: satu, draama
Henkilöt: prinssi Marius, prinsessa Aida, kuningas ja kuningatar, elollistettuja luonnonilmiöitä
Paritus: Aida / kamaripalvelijan poika
Ikäraja: S/G
A/N: Tämän kirjoittamisen koin todella haastavana, sillä en ollut kirjoittanut mitään kunnolla juonellista vuosiin. Idean kanssa tuskailin ihan mielettömän kauan, olin oikeasti ihan helisemässä, kun mitään ei meinannut ilmestyä päähän. Pääjuoni sinällään ei ole mikään hämmästyttävän originelli, samantapaisia satuja on paljon, mutta henkilöt ja miljöö ovat kaikki täysin omiani. Kohderyhmä on about 4-6-vuotiaat tytöt.
Satu prinsessan sulhasesta
Kauan, kauan sitten, paljon ennen meidän aikaamme, oli eräässä kaukaisessa valtakunnassa suuri ja mahtava kaupunki. Siellä kivilinnojen korkeat tornit tavoittelivat kilvan yllä kaartuvaa taivaankantta, ja jokainen linna oli toistaan majesteettisempi. Kävellessään vehreissä laaksoissa linnojen alapuolella kaupungin asukkaat näkivät katujen varsilla taloja, joista myös jokainen oli toistaan ihanampi ja kodikkaampi. Jokaisen talon ikkunassa oli suloiset verhot ja pihalla kukkiva puutarha värikkäine ja erikoisine kasveineen.
Siinä linnassa, joka oli uljain kaikista ja jonka korkein torni oli kaikkein lähimpänä taivasta, asuivat valtakunnan kuningas ja kuningatar poikansa ja tyttärensä kanssa. Kuningaspari oli hallinnut valtakuntaa monet vuodet viisaasti ja helläkätisesti, ja niinpä asukkaat kunnioittivat heitä ja pitivät heistä niin paljon, kuin vain alamaiset suinkin voivat hallitsijoistaan pitää. Heidän poikansa prinssi Marius oli hyvätapainen ja vilpitön nuorukainen, joka oli monen nuoren neidon mielitietty. Mutta jos prinssi oli kuuluisa, vielä tunnetumpi oli hänen sisarensa prinsessa Aida, jonka kerrottiin olevan kaunein ihminen koko maailmassa yönmustine hiuksineen ja tähtisilmineen. Tarinoita prinsessan ihmeellisestä kauneudesta ja ystävällisyydestä kulki valtakunnan kaukaisimmissakin kolkissa asti, ja kaikki lapsista aina harmaahapsisiin vanhuksiin tunsivat hänen nimensä.
Prinsessa Aida oli kuninkaan lapsista vanhempi. Hänen vanhempansa olivat jo varhain päättäneet, että heidän luopuessaan kruunusta Aidan tulisi ottaa se vastaan. Nuoresta prinsessasta ajatus koko valtakunnan hallitsemisesta tuntui vielä niin kovin kaukaiselta, eikä hän siksi voinut ymmärtää, miksi kaikki puhuivat asiasta jo niin aikaisin. Katsos, myös hänen mielestään kuningas ja kuningatar hallitsivat hyvin, eikä hän siksi ollut varma, pystyisikö hän heidän jälkeensä täysin täyttämään hänelle asetettuja odotuksia.
Eräänä päivänä kuningas päätti, että prinsessa oli tullut naimaikään ja että hänelle pitäisi etsiä sopiva puoliso. Mutta kenelle hänenlaisensa kaunotar voitaisiin naittaa? Kuka olisi siihen tarpeeksi arvokas?
”Minun tyttäreni on kaunein ihminen maan päällä”, sanoi kuningas. Hän ei suostunut edes harkitsemaan kuningattaren ehdotusta prinsessan naittamisesta kamaripalvelijansa pojalle, joka oli vuosien kuluessa osoittanut kunnollisuutta. Myös prinsessa itse oli poikaan mieltynyt. ”Minun tyttäreni voidaan naittaa vain jollekin hyvin arvokkaalle ja suurelle”, hän jatkoi ja kutsui poikansa Mariuksen luokseen.
”Mene ja etsi sisarellesi puoliso, joka on hänelle tarpeeksi arvokas ja suuri. Aida on kaunein ihminen, mitä kuvitella saattaa Hän on paljon kauniimpi, kuin kukaan häntä ennen, tai kukaan, joka tulee hänen jälkeensä. Valitse siis tarkoin ja muista, että tätä tehtävää en olisi antanut kenellekään muulle kuin sinulle.” Kuningas puhui prinssin kanssa yhden kokonaisen päivän.
Seuraavana aamuna Marius nousi ratsunsa selkään ja lähti matkaan tavoite selkeänä mielessään. Hän suuntasi ylängölle, paikkaan, jota silloin kutsuttiin Auringon temppeliksi, sillä hän halusi puhua itsensä Auringon kanssa. Prinssi kiipesi suurelle kivelle ja kohotti katseensa kohti taivasta.
”Herra Aurinko”, hän kutsui ja kumarsi syvään tervehdykseksi. ”Te valaisette maan ja taivaan, sulatatte keväisin lumen ja jään lämmöllänne ja säteillänne olette aikojen alusta asti hyväillyt valtakuntaamme. Te olette kaikkein arvokkain, jonka koskaan voin löytää. Siksi kysyn teiltä: ottaisitteko sisareni vaimoksenne? Hän on kauneinta, mitä maa päällään kantaa. Hänen silmänsä ovat kirkkaat kuin tähdet talviyönä. Hänen hiuksensa ovat mustat ja niin pitkät, että ne koskettavat maata hänen istuessaan ruoholla nauttimassa antamastanne lämmöstä.”
”Kiitos, prinssi Marius”, vastasi herra Aurinko. ”Tarjouksenne on verraton, mutta valitettavasti en voi ottaa moista kunniaa vastaan. On olemassa minua vahvempi. Pilvi on minuakin mahtavampi, sillä kun hän purjehtii taivaankannella, minun loistettani ei silloin kukaan näe.”
Prinssi kiitti Aurinkoa, kapusi alas kiveltä ja lähti jälleen taittamaan taivalta ratsain. Hän ratsasti kohti lumihuippuisia vuoria, sillä kerrottiin, että niiden takana oli Pilven koti valkoisine pumpuleineen ja tuhansine sateineen. Kuljettuaan läpi kapeiden solien ja ohjastettuaan uskollisen ratsunsa valkoisen lumen halki hän vihdoin saapui perille. Edessään hän näki kivisen rinteen, jolla tepasteli muutama vuorikauris, ja alapuolellaan laakson, joka oli lähes kokonaan peittynyt sumun kaltaiseen harsoon.
”Herra Pilvi”, Marius puhui, ja hänen äänensä kaikui vuorten seinämistä. ”Kun te kuljette taivaankannella, Auringon loistekaan ei ole yhtä voimakas kuin te. Jopa itse herra Aurinko pitää teitä mahtavimpana, mitä on milloinkaan mahdollista löytää. Te viilennätte polttavan kuuman päivän ja annatte valtakuntamme peltoja ravitsevan sateen. Tahtoisitteko siis ottaa vaimoksenne sisareni, maailman kauneimman ihmisen? Hänen kasvonsa ovat suloiset kuin kaikkein harvinaisin kukka ja poskensa sileät kuin syksyn ensimmäisen omenan kylki.”
”Kovin hauskaa, prinssi”, nauroi herra Pilvi ihastuneena, ”mutta tietenkään en voi mennä naimisiin ihmeellisen kauniin sisaresi kanssa, sillä on olemassa eräs minua vielä paljon väkevämpi: Tuuli. Kun hän nousee puhaltamaan, minun on heti mentävä, sillä ei minunlaisestani ole sille vastusta. Tuuli on se, jota sinä etsit. Mene Tuulen kotiin, prinssi hyvä, Tuuli on voimakkain, jonka milloinkaan voit löytää.”
Prinssi Marius lausui Pilvelle kiitoksensa ja käänsi ratsunsa kohti pohjoista, sillä Tuulen koti oli vuorten pohjoisilla rinteillä. Matka eteni hitaasti, ja ennen kuin prinssi huomasikaan, oli päivä jo laskeutumassa iltaan. Iltarusko maalasi taivaanrantaa tummalla kullalla ja purppuralla. Hevosen askeleet olivat hidastuneet aamusta, sillä olihan se kantanut nuorukaista selässään pitkän matkan. Marius kuitenkin tiesi, ettei luovuttaminen tulisi kysymykseenkään, sillä täytyi olla olemassa jotain yhtä arvokasta kuin prinsessa Aida.
Tuulen kotiin tultuaan prinssi pudottautui alas ratsunsa selästä ja laskeutui polvilleen kivikkoon. Vähän matkan päässä hän kuuli meren pauhinan aaltojen lyödessä kallioon ja siitä hän tiesi, että Tuuli oli lähellä.
”Herra Tuuli, kuunnelkaa minua”, pyysi prinssi Marius katse alas painettuna. ”Pilvi lähetti minut tänne, hän nimitti teitä maailman väkevimmäksi. Te tanssitatte lehtiä syksyn tullen, havisutatte puita ja kannattelette lintuja siivillään. Teidän avullanne meri kuljettaa laivoja turvallisesti uusien maiden rannoille tai upottaa niitä syvyyksiin, sillä te olette niin kovin voimakas ja voitte mennä, minne ikinä tahdotte. Siksi mielelläni soisin, että ottaisitte sisareni vaimoksenne. Hänen kauneudelleen ei löydy vertaista ihmisten joukosta, ja hänen sydämensä on niin suuri, että sinne mahtuisi koko maailma. Hän on siro kuin pääskynen ja kun hän puhuu, se on kuin ihanaa musiikkia.”
”Voi prinssi, voisinpa sanoa olevani se, jota etsit”, Tuuli huokaisi ja nousi lepäämään jyrkänteelle prinssin viereen. ”On totta, että minä olen voimakas, mutta kaikista voimakkain minä en ole. Kivelle en voi mitään; vaikka puhaltaisin miten paljon, en saa siirrettyä vuorta enkä liikutettua kalliota, en liioin tuhottua kivitaloa, jonka ihminen on rakentanut. Ihminen on minua paljon väkevämpi, sillä hän rakentaa sellaista, jolle minäkään en voi mitään.”
Prinssi ilostui tästä tiedosta kovin, sillä hän ymmärsi voivansa heti palata kotiin. Hän oli löytänyt prinsessa Aidalle tarpeeksi arvokkaan sulhasen – ei sen tarvinnut olla enempää eikä vähempää kuin ihminen. Jälleen Marius nousi satulaan ja käänsi hevosensa, mutta tällä kertaa kohti kaunista kaupunkia ja kotia. Hän ratsasti koko yön, sillä hän ei halunnut väsyttää hevostaan enempää ja niinpä hän saapui perille samaan aikaan kun Aurinko nousi taivaanrannan yläpuolelle tervehtimään häntä.
”Oletko löytänyt sisarellesi sulhasen, prinssi?” Aurinko kysyi.
”Olen kyllä”, prinssi Marius vastasi hymyillen. ”Prinsessasta tulee kaunein morsian, jonka olette koskaan nähnyt!”
Saavuttuaan linnaan prinssi meni heti vanhempiensa puheille. Kuningas oli hämmästynyt poikansa sanoista, mutta kuningatar nyökytteli päätään tietäväisen näköisenä. Kuningaspari päätti, että prinsessa Aida naitettaisiin kamaripalvelijan pojalle, sillä kukaan ei osannut enää olla heidän liittoaan vastaan.
Niin tapahtui, että eräänä kauniina kesäpäivänä väki kokoontui sen uljaimman linnan pihalle juhlimaan kuninkaan tyttären ja aivan tavallisen kamaripalvelijan tavallisen pojan häitä. Prinsessa Aida todella oli kaunein morsian, jonka Aurinko, Pilvi ja Tuuli olivat koskaan nähneet. Yksikään niistä ei silti tuntenut kateuden pistosta tai katumusta siitä, etteivät olleet yhdessä prinssi Mariuksen kanssa tehneet itsestään suurempia ja arvokkaampia kuin yksittäin olivat. Niiden oli hyvä olla oikealla paikallaan toistensa rinnalla, kuten myös prinsessan ja tulevan kuninkaan oli hyvä olla toistensa kanssa.
Ja niin kaikki elivät elämänsä onnellisina loppuun asti.
