Title: Jäähyväiset
Author: FractaAnima
Genre: romance-chan-het, AU, drama
Rating: S
Pairing: Hermione/Severus
Disclaimer: J. K. Rowling omistaa hahmot, minä omistan mielikuvitukseni. En saa tästä minkäänlaista hyvitystä.
Ficlet
Haasteisiin:
FF100 sanalla 070. Myrsky
Ficlet300 sanalla 3. Loppu
OTP 20 [SK/HG]
Aakkoshaaste II [J]
A/N:
Tämän mukaan keskeinen vuosikurssi suoritti seitsemännen vuoden aivan normaalisti Tylypahkassa.
Jäähyväiset
Tarvehuoneen muodostama piilopaikka oli hämärä. Hermione käveli verkkaisesti ympäri huonetta ja yritti painaa mieleensä joka ikisen pienenkin yksityiskohdan. Hän hiveli sormenpäillään raskaita samettiverhoja, jotka lepäsivät lumotun ikkunan äärellä. Ulkona oli jo valoisaa. Varhaiskesäinen aamu oli sarastanut muutama tunti sitten, mutta kello oli silti vielä vähän. Nuori nainen veti kerta toisensa jälkeen keuhkot täyteen ilmaa, jotta kykenisi hallitsemaan hiljaa nykivän palleansa.
Huoneen takaseinän edessä oli suuri pylvässänky, joka oli verhoiltu samalla samettikankaalla, kuin ikkunakin. Sängyn vieressä mies napitti vaitonaisena paitaansa kiinni. Hän keskittyi kovasti siihen, ettei yksikään nappi jäisi vinoon tai turmeltuisi liian kovista otteista. Hermione katseli miestä ja hymyili haikeasti. Silmät kostuivat tahattomasti, jolloin hänen oli siirrettävä katseensa takaisin lumottuun ulkomaailmaan.
"Kunpa voisimme jäädä tänne ikuisiksi ajoiksi", nainen huokaisi.
"Minä jäänkin", mies sanoi karhealla äänellään ja viimeisteli viimeisimmän nappinsa asennon.
"Tarkoitin tarvehuonetta, tai oikeastaan tätä meidän - salaista maailmaa", huokaus. "Emmekö voisi vain karata yhdessä jonnekin, elää yhdessä kaukana kaikesta", Hermione nojasi ikkunalautaan ja katseli yläviistoon, jonnekin kauas taivaanrantaan ja kuvitteli sinne mitä kauneimpia paratiiseja.
"Minulla on työni", mies sanoi ykskantaan.
"Niin ja minun täytyy opiskella ja plaa plaa plaa, minä tiedän", Hermione huokaisi. Jossain kaukana romahtivat pilvilinnat, jotka juuri olivat kastettu shamppanjaan.
Mies kampasi hiukan harottavat hiuksensa takaisin mustaksi siluetiksi kasvojensa ympärille. Hän on niin rauhallinen, Hermione ajatteli ja tunsi kuinka hänen sydämensä kiihdytti sykäyksiään. Kyyneleet pyrkivät ulos kammioistaan, mutta nainen nieleskeli niitä ankarasti. Ei mitään itkuisia hyvästejä sitten, kaikuivat hänen rakastettunsa sanat muistin kolkoissa käytävissä.
"Tämä kai loppuu tähän", mies sanoi, otti hellästi kiinni Hermionen leuasta ja nosti naisen katseen omansa tasalle. Hän näki vettyneet silmät. Jossain kovan haarniskan alla miehen rintaa puristi. Hän katsoi Hermionea tiukasti silmiin ja suuteli hänen huulia hellästi. Suudelma maistui jäähyväisiltä.
Seitsemästä vuodesta Hermione jäisi kaipaamaan vain näitä hetkiä salaisen maailman uumenissa. Kaikki muu oli merkityksetöntä. Hän rakasti tätä miestä.
"Minä ra- "
"Sinun täytyy nyt mennä", mies sanoi. Hänen kylmää päättäväisyyttään vastaan ei voinut kiemurrella. Hermione sulki raolleen jääneen suunsa ja kääntyi ovelle. Tarttuessaan ovenkahvaan häneen iski valtava tarve saada edes jokin toivon murunen.
"Severus?" hän kuiskasi hiljaa. Mies katsoi häntä kysyvästi. Nainen kääntyi ovella ja katsoi Severuksen syviin mustiin silmiin, jotka olivat myrskyisemmät kuin koskaan ennen. Nainen pelästyi, mutta kätki sen itseensä.
"Ehkä vielä joskus tapaamme?" Hermionen kysymys leijui ilmassa pitkään. Hiljaisuus kosketteli hänen vartaloaan nipistellen. Nainen kääntyi takaisin ovelle, avasi sen ja juuri kun hän oli sulkemassa sitä, mies vastasi.
"Ehkä"
Hermione hymyili urheasti rakastajalleen ja katosi sulkien oven perässään.
Severuksen silmissä riehuvat myrskyaallot pirskoivat suolaisimmat pisarat hänen poskilleen.
"Minäkin rakastan sinua"