Alaska, S

[Crywell]

Author: Crywell
Pairing: Ginny/Blaise
Genre: angst, drama
Raiting: S
Warnings: ömmömm
Disclaimer: en saa tästä mitään muuta kuin kirjoittamisen iloa ja kaikki kuuluu Rowlingille
Summary: "Katson sivusilmällä, seuraan kauempaa. En saa mennä enää edes lähelle, en saa edes koskettaa."
A/N: Vähän kuin tavallaan pieni jatko Yön prinssin valtakunnassa -shotilleni mutta joo. Risuja ruusuja tai koirankakkaa otetaan ilomielin vastaan.

Alaska

Katson sivusilmällä, seuraan kauempaa. En saa mennä enää edes lähelle, en saa edes koskettaa. Se sattuu, enemmän kuin kuvittelin että voisi enää sattua. Luulisi jo minun turtuneen, muuttuneen kiveksi, kylmäksi jääksi ja sydän verisiksi lumihiutaleiksi jotka satavat kyynelten mukana pois. Vaikka luulisi niidenkin loppuneen, minun suolaisten sadepisaroideni, tulleen rajan vastaan.

Tai eikö voisi olla rajaa, kuinka paljon saa itkeä toisen vuoksi, kuinka monta litraa sydänverta on liikaa? Minä kyllä yritin, yritin olla antamatta pisaraakaan, pitää pääni ja ylvään katseen mutta hitto vie, hitto vie.

Hän heittää lumipallolla ystäväänsä, se lentää, lätsähtää, niin tarkka heitto. Miten voi näyttää niin upealta, talviviitta päällä ja huivi kaulassa, nenä punaisena pakkasessa, silti niin täydellinen että sydän kuolee. Katson, kuinka Malfoyn lapsellinen vesa raivostuu, kiroaa ja puistelee lunta niskastaan, no ei, oikeasti katson vieressä naurajaa. Heitä minuakin lumipallolla, ole kiltti?

Mitä pidemmälle talvi kipuaa, sitä syvemmin maa ja sydämeni jäätyvät. Routa on kivettänyt meidät molemmat, mutta jäätynyt maa saa sentään tuntea Blaisen askeleet. Minä en enää edes muista öitämme, ne ovat sekoittuneet yhteen ja sumentuneet silmiini ja minua ei enää ole. Minun sydämessäni on Alaska.

[Beatrix Bones]

Avasin ficin mielenkiinnosta, sillä Alaska otsikkona vaikutti jotenkin salaperäiseltä ja halusin kuollakseni tietää, mihin se oikein liittyy. Seuraavaksi bongasinkin alkutiedoista Ginny/Blaisen ja tarvitseeko edes sanoa, että jo sekin houkutteli entistä enemmän lukemaan ficin. Paritus oli jossain vaiheessa yksi suosikeistani, mutta vieraannuin siitä ja ajattelinpa nyt sitten ottaa kaiken ilon irti tästä ja tutustua tähän uusvanhaan rakkausparitukseen ja katsoa, millaisen näkökulman sinä olet tähän tuonut ja vastaako se omia monen kuukauden takaisia mielikuviani.

Idea on ihana ja kaunis, kirjoituksellisestikin kaikki punoutuu hyvin yhteen ja se punainen lanka löytyy sieltä tekstin keskeltä. Olet kuvaillut Ginnyn kaipauksen erittäin todentuntuisesti ja sanavalinnat vain korostavat sitä surun ja menetyksen tunnetta, joka on hänen elämässään läsnä. Blaisehan on jo itsessään niin komea herra, että minunkin sydämeni itkisi verta, jos olisin menettänyt hänen kaltaisensa miehen. Pidin paljon luonnon elollistamisesta, kun olit kertonut roudan kivettämisestä, sillä olit tuonut kaiken tuollaisenkin kuvailun uskottavasti mukaan ja se routa sopi paremmin kuin hyvin tähän synkkään ja masentavaan tunnelmaan. Kaiken lisäksi kylmyys loi konseptin siitä, kuinka luihuismainen Blaise kaikessa kylmyydessään onkin ja olit korostanut loistavasti sitäkin, kuinka Ginny naisena on se, joka itkee menettämänsä miehen perään. Väärinpäin käännettynä asetelma olisi ollut erittäin mielenkiintoinen, näin päin tämä haiskahtaa vähän kliseeltä, mutta ei kuitenkaan paljon, sillä klisee on kuitenkin erittäin hyvin toteutettu.

Myös maininta Dracosta ja siitä, että tämä on yhä Blaisen ystävä loi mielikuvan, että Blaise olisi todella irrottautunut Ginnystä ja tytön itku ja kaipuu olisi jopa aiheellista. Dracohan ei välttämättä pyörisi verenpetturin poikaystävän kanssa, vaikka olisivat aiemmin olleetkin kuinka hyviä ystäviä keskenään, imago kun on pojalle se kaikista tärkein asia. Näillä pienillä lisäyksilläkin olit onnistunut siis erittäin mainiosti luomaan ficin synkkää tunnelmaa ja ainakin minuun tämä upposi täydellisesti.

Mitä pidemmälle talvi kipuaa, sitä syvemmin maa ja sydämeni jäätyvät. Routa on kivettänyt meidät molemmat, mutta jäätynyt maa saa sentään tuntea Blaisen askeleet. Minä en enää edes muista öitämme, ne ovat sekoittuneet yhteen ja sumentuneet silmiini ja minua ei enää ole. Minun sydämessäni on Alaska.

Lainasin koko viimeisen kappaleen, mutta kokonaisuutena tuo oli erittäin kaunis lopetus. Loistavat sanavalinnat ja olit kytkenyt kaiken hyvin yhteen mainiten pariskunnan yhteisestä menneisyydestä, jota Ginny niin suuresti kaipaa. Lisäksi tuo lopetus, maininta Alaskasta, jossa maa on ikiroudan peitossa, oli jotain niin upeaa ja oikeasti sinetöi koko ficin yhteen ja toi sen viimeisen pisteen iin päälle. Se huipensi koko ficin, ja siitä tuli mieleen eräänlainen lopullisuuden tunne.

Kiitän ja kumarran, tämä oli erittäin nautiskeltava lukukokemus!

[Upsila]

Beatrixin tavoin avasin tämän ficin kiinnostuttuani otsikosta. Kovin ihana kaikessa lyhkäisyydessään ja yksinkertaisuudessaan. Silti se tosiaan selittää koko ficin niin upealla tavalla, että alta pois. Tiivisti hienosti tämän kaiken tapahtuman pelkällä yhdellä sanalla. Alaska. Ja se riittää, yksinkertaisesti todella kaunis otiskko.

Sittemmin kun katsoin myös kirjoittajaa ja paritusta niin oli pakko tietenkin jatkaa lukemista. (Kai tässä kohdassa voin myöntää, että olen selaillut listaustasi ohimennen ja lukenut salaa Helmiäisverta, vaikka kauhunystäviä en olekaan.) Pitäisi ehdottomasti tämän ficin lisäksi lukea myös useita muita tekstejäsi, varsinkin uudemmat vaikuttavat todella mielenkiintoisilta ja suorastaan huutavat lukemaan ja kommentoimaan.

Tiedät varmasti, että osaat kirjoittaa aivan uskomattoman hyvin, etkös? Tykkään hirveästi tavastasi kirjoittaa; pulppuaa runoutta ja kauneutta, maalailevat ja omaperäiset kuvailut suorastaan saavay silmät ahmimaan niitä (eika kuvailuja ole tietenkään liikaa vaan juuri sopivasti, sellainen joka täydentää ja kuorruttaa kauniisti ja moititta) ja no, saat tekstin imaisemana lukijan mukaan niin helposti. Tunnelma ei ole liian ahdistava tai kurkkua kuristava vaan ihanan hento ja kaunis, sellainen haikeahkon tuulen säveliä. Joskus kyllä harmittaa, että rakkaus on yksipuolista tai se ketä rakastaa ei tule koskaan saamaan.

Tykkäsin myös kovin tekstin ideasta. Toit sen todella kivasti esiin ja ei tätä voi yksinkertaisesti jättää kommentoimatta. Näin hyvää tekstiä mahtavalta kirjoittajalta. Toit surun niin aidosti esiin, kyllähän tämä rakkaus on tälläistä. Seuraa katsellaan toisen perään, mieli haikailee loputtomasti ja sydämeen sattuu; miksi toista ei saa millään? Miten toinen näyttää niin upealta puvussaan, miten upeat piirteet tämän kasvoissaan on. Kuvailit todella upeasti minkä keskellä Ginny oli joutunut ja miten sydän oli niin pahasti routaantunut Blaisen takia.

Kun Blaise heitti lumipalloa Dracoon, toivoi tyttö tietenkin, että poika voisi heittää häntäkin lumipallolla. Ginny näytti valitettavasti joutuneen siihen rooliin kuitenkin, jossa häntä ei lainkaan huomata. Aivan kuin tyttö olisi ilmaa, ei olemassa. Samassa koulussa, joskus samoilla tunneilla - silti niin näkymätön herra Zabinille kuin olla voi. Koska luihuinen ja rohkelikko - niin kiellettyä, niin kirpeää, niin erilaista. Silti Ginny haikaili tumman prinssinsä perään, vaikka sydän olikin kylmyyden ja kyyneleiden turruttama.

Ei voi kuin sanoa kuin, että uskomattoman kaunis fic sinulta! Blaise/Ginny on kyllä toimiva paritus, sitä on tultua luettua muutama ja tietenkin oikein mukavaa luettavaa se on, kun kirjoittajat saavat tuotua erilaisia näkemyksiään, ideoitaan ja taitojaan esiin tekstin aikana. Tämäkin oli ehdottomasti yksi ihanimmista luettavista.

Ja lopetus, oioioi:

Mitä pidemmälle talvi kipuaa, sitä syvemmin maa ja sydämeni jäätyvät. Routa on kivettänyt meidät molemmat, mutta jäätynyt maa saa sentään tuntea Blaisen askeleet. Minä en enää edes muista öitämme, ne ovat sekoittuneet yhteen ja sumentuneet silmiini ja minua ei enää ole. Minun sydämessäni on Alaska.

Rakastan liikaa. ♥ Niin omaperäistä!

Kiitos tästä tekstistä!