Title: Kuolemankielen laulu
Genre: angst
Author: hymykuoppa
Paring: Severys(/Lily)
Raiting: S
Summary:
Varhain opin, miten hauras onni onkaan, kuinka se ei kestä kauaa.Warning: Epäsuora maininta kuolemasta
A/N:
PMMP - Lautturi on tämän ficin mukana kulkeva biisi, kuulin tämän pitkästä aikaa radiosta ja siitä lähti ajatus surulliseen ja haikeaan ficciin. Lyhythän tämä on, mutta en viitsinyt alkaa väkisin pitkittämään, koska se pilaa ficin kuin ficin. Enjoy.
Kuolemankielen lauluHän katsoi odottaen noita punaisia silmiä. Kaipuu oli korventanut hänen tiheästi hakkaavan sydämensä ja toivon menetys sammuttanut pilkkeen silmistä. Ikävä oli sumentanut ajatukset ja rakkaus vienyt hänen elämänhalunsa. Ja nyt, siinä hän seisoi odottaen tulevaa.
Minä odotan täällä tunnelissa
jossa valo kylmä hohtaa
jossa pimeän koirat ulvoen
tuon kirkkauden kuoron kohtaa Punaiset silmät tuijottivat pimeydessä takaisin. Ne tarkkailivat, odottivat jotain tapahtuvan. Miltein huuleton suu oli jäätynyt napakaksi viivaksi ja äänetön hiljaisuus tuntui olevan liian räiskyvä heidän välillään.
Siinä he tuijottivat toisiaan yön keskellä, odotten toisen sanovan jotain. Mutta hiljaisuus vain tiukkeni heidän ympärillään entisestään. Severus kuuli veren kohisevan suonissaan, kuuli sydämensä lyönnit kovempina kuin koskaan. Kurkkua kuivi silkasta onnellisuuden tunteesta, pian hän olisi vapaa. Pian hän pääsisi kotiin, saisi jatkaa elämäänsä ilman tappavaa ikävää.
Kaikki kävi niin pian
kun aina luulin, että vähitellen lähden
Minä katuisin
vaan en tiedä kuinka”Isäntäni”, Severuksen sanat kuuluivat huutona siinä äänettömyyden keskipisteessä, ”On aika.”
Missä, miten päin täytyisi olla
huutaisinko, jos sä täällä sittenkin oot ”Olet viisas mies, Severus”, kylmä ääni vastasi tunteettomasti, vaikka tiesi itse välittävänsä, ”Mutta tämä on vain turhaa ja tarpeetonta.”
”Minä olen päätökseni tehnyt.”
Punasilmäinen Voldemort katsoi vastassaan olevaa mustatukkaista ja kalpeaa miestä pää hivenen kallellaan.
”
Isäntäni”, pyyntö kuulosti lähes anovalta. Niin kovin ikävä poltteli häntä, että sai anomaan Pimeyden Lordin edessä. Severus tiesi ettei hänen isäntänsä sietänyt anelua, hän toivoi samaa kohtelua kuin kaikki muutkin olivat anellessaan saaneet: ”
Tiedän mitä tahdon.”
Viekää minut sinne missä hän on
virta ole halki edessa airon
Viekää minut sinne missä hän on
lautturi, kuule mitä mä toivon
Severus tunsi jalkojensa irtoavan allaan olleesta nurmesta. Hän näki vihreän valon hiipuvan taikasauvasta, joka laskeutui hitaasti kohti maata. Kaikki tuntui pysähtyneen, vieraskielinen lause oli hukkunut autuaaseen onnen tunteeseen. Severus saattoi nähdä edessään Lilyn, punatukkaisen, kauniin ja siron naisen. Hän hymyili miehelle.
Tämä valo käy silmiin tunnelissa
jossa yhä kuoro laulaa
Varhain opin, miten hauras onni onkaan
kuinka se ei kestä kauaa Nainen asteli kauniin keinuvasti kohti Severusta ja ojensi miehelle kättään. Kättään, jossa nimetöntä sormea koristi hopeinen rengas. Merkki ikuisesta onnesta. Autuaisuus väistyi ja tilalle tuli tyhjyys. Kun hän tarttuisi tuohon käteen, he siirtyisivät iättömyyteen. Kauniiseen, helmien lailla kimaltelevaan paratiisiin. Lily hymyili edelleen Severuksen alkaessa kohota ylös ruumiistaan. Sielun oli määrä jatkaa matkaansa, jättää maanpäällinen vankilansa taakseen.
Viekää minut sinne missä hän on
tumman virran ääreen
Viekää minut vielä hänen luokseenMies katsoi ahnaasti edessään seisovaa naista. Naista, jota hän oli rakastanut enemmän kuin kukaan saattoi koskaan arvata. Naista, joka oli jättänyt hänet suremaan kuoliniltansa jälkeen. Ne kaikki vuodet tuntuivat nyt pyyhkiytyvän pois. Ikävä oli poissa ja tilalle oli tullut rakkaus. Eliksiiri, joka sai kenet tahansa uhrautumaan toisten vuoksi. Kuten Lily oli osoittanut.
Severus tarttui naisen käteen.
Maan ja vetten alla tyttö soutaa
ja kuolleilla kielillä laulaa
Maan ja vetten alla tytto soutaa
se verkkainen ja tyyni virta on 
