Title: Kevät - tarina rakkaudesta
Author: Saoo
Beta: LordPuhdemort kiitos
Genre: romance
Pairing: Hermione/Draco ja pieni Draco/Pansy
Rating: k-11
Summary: Tarina kasvavasta ja kuolevasta rakkaudesta.
Disclaimer: JKR omistaa kaiken
Warnings: Tavallaan rajua kielenkäyttöä osassa ficciä ja viittauksia seksiin.
A/N : Eli teen nyt kaksi ficciä, ensimmäisen osan nimi on Kevät ja toisen Syksy. Tämä kevät siis kuvaa tätä kasvavaa ja kukoistavaa rakkautta ja jos/kun teen tämän Syksyn niin se on sitten se masentava pätkä
Mulla on ollut pieni tauko tässä kirjoituksessa ja ennen kaikkea tässä vähän 'pidemmässä' ficcailussa, joten toivottavasti jälki on mukavaa luettavaa !
Kommentit ovat aina tervetulleita ja iloisia yllätyksiä joten jos tämän luet niin ole hyvä ja jätä palautetta
Enjoy
***
”Miksi itkit silloin kerran, kun kohtasimme?”
”Olin surullinen, olin yksin. Sitten tulit ja suutelit huuliani.”
***
”Jos herra Malfoy ei osaa olla tunnilla kuudennenkaan varoituksen jälkeen, hän on hyvä ja poistuu luokasta”, Professori Lipetitin ääni kohosi yllättävän kimeänä Dracon korviin, joka jo kuudetta kertaa langetti vastaloitsuja muiden oppilaiden ilmassa piirtäviin sulkakyniin.
Hänen viimeisin uhrinsa oli ollut ruskeahiuksinen rohkelikkotyttö, jonka sulkakynän hän oli pistänyt piirtämään hävyttömyyksiä pergamentille. Hermione kääntyi vihaisen näköisenä, Dracon vieläkin keskittyessä piirtämiseen hänen paperilleen, ja vastasi loitsuun loitsimalla pojan oman kynän tekemään kukkasia ja prinsessoja Dracon pergamentille. Pojan ilme värähti tahtomattaan ja hänen suunsa alkoi hymyillä, mutta ei ilkeästi. Suu hymyili iloista hymyä. Draco huomasi vasta nyt kenet hän oli valinnut uhrikseen, joten perinteestä kiinni pitäen aikoi langettaa ilkeitä herjoja, mutta erehtyi sitten katsomaan tytön silmiin. Hän ei ollut koskaan nähnyt Hermionea tässä valossa. Tyttö oli kauniimpi kuin hän oli muistanut ja hänen silmänsä säkenöivät timanttisesti. Hän oli yksinkertaisesti kauneinta mitä Draco oli koskaan kohdannut, ei kalpea ja kivisydäminen kuten luihuiset tai muut pojan tapaamat naiset.. Poika huomasi tytön hätkähtävän hieman, kun hänenkin paperiin alkoi ilmestyä ritareita ja lohikäärmeitä mauttomuuksien sijaan. Draco pisti myös merkille, että tyttö katsoi häntä syvälle silmiin ja Hermionenkin suu oli viekkaassa hymyssä.
”Herra Malfoy ja neiti Granger ovat hyvät ja lopettavat heti!” Lipetit alkoi vaihtaa väriään punaiseksi.
Draco ei olisi tahtonut kääntyä poispäin Hermionesta, mutta hän ei halunnut, että hänet poistettaisiin tunnilta, joten hän kääntyi takaisin eteenpäin oudon lämpöisen aallon pyyhkäistessä hänessä. Pojan sydän takoi tuhatta ja sataa.
Hermionekin lopetti melkein heti Dracon perään ja heidän pergamenttinsa putosivat yksi toisensa jälkeen oppilaiden eteen. Poika tarkasteli omaa paperiaan jossa oli lentosuukkoja antava kaunis prinsessa sekä kukkia ja lintuja. Muutama sydänkin löytyi. Siihen oli myös kirjailtu kauniisti H ja G kirjaimet. Draco hieman nolostui, koska ei tiennyt, millaista jälkeä hän oli saanut tytön paperiin, mutta huomasi Hermionen hymyilevän toisessa päässä luokkaa.
Tunti päättyi, mutta Dracon ajatukset olivat aivan jossain muualla kuin tulevassa viikonlopussa.
Mitenkä tässä näin oli käynyt? Draco Malfoy, joskus luultu luihuisen perijäksi, oli ihastunut kuraveriseen rohkelikkoon. Hän silti halusi palata takaisin tunnille ja nähdä taas ne kauniit suklaanruskeat silmät. Mutta mitä sitten kävisi, jos joku saisi tietää tästä? Poika ei tiennyt. Hän vain sai selvän siitä, että tahtoi nähdä tytön uudestaan heti, vaikka se olisikin mahdotonta. Draco päätti vain lampsia ensiksi tyrmiin oleskeluhuoneeseen ja rentoutua edes hetken.
***
”Draco, lähdetään”, Pansy Parkinsonin ääni huhuili lempeästi makuusalin muotokuva-aukon edestä.
”Joo, mene sinä jo edeltä ja odota minua aulassa. Tulen ihan heti perässäsi”, Draco huikkasi olkansa yli etsiessään kuumeisesti talvitakkiaan.
Pansy lähti oleskeluhuoneesta näyttäen liiankin diivalta, kuten yleensä. Tytön lanne liikkui kävelyn tahtiin puolelta toiselle aiheuttaen parin kolmannen luokkalaisen pitkän katseen hänen takamukseensa. Draco huokaisi, taas yksi ilta tuon likan seurassa. Hän puki yllensä juuri löytämänsä lämpimän takin ja asetti karvareunuksisen hatun vaaleiden hiuksien päälle. Poika katsoi itseään peilistä ennen kuin lähti kävelemään kohti aulaa. Hän toivoi todella, ettei hänestä tulisi isänsä kaltaista koskaan. Harmaat silmät kivettyneinä hän suuntasi askeleensa muotokuva-aukolle. Draco lampsi pitkin tyrmän portaita kohti aulaa.
Draco astui lumeen ja ojensi kätensä herrasmiehen tavoin Pansylle, joka tarttui käteen ja astui itsekin pois näkymättömien ratsujen vetämästä vaunusta. Tyttö suoristi takkiaan ja koukkasi kiinni Dracon kädestä.
”Nyt mennään, vaikka Kolmeen luudanvarteen. Alkajaisiksi”, Tyttö hymyili.
”No mennäänpä”, Draco tuhahti.
Tyttö iski silmää jokaiselle vastaan tulevalle pojalle, jotka eivät voineet olla huomaamatta hänen suurta rinkiä pyörivää takamustaan. Välillä Pansy pysähtyi ja heilautti lähes tahattomasti päätään saaden hiuksensa heilahtamaan kuin jästien shampoomainoksissa. Koko Tylyaho kuolasi tuon luihuisen perään ja vain siksi, että tämä kyseinen henkilö tyrkytti itseään kaikille. Pansy kiersi kaikilla, mutta Dracosta ei tuntunut kovinkaan hyvälle, että hänen juuri hänen, täytyi kulkea tämän mukana joka paikassa, kuin koiranpentu. Draco riuhtaisi taas pysähtynyttä Pansyä kohti Kolmen luudanvarren ovea. Sisällä tyttö automaattisesti valitsi itselleen keskimmäisen pöydän ja paikan Blaisen ja jonkun tuntemattoman, mutta todella järkyttävän hyvännäköisen pojan välistä. Siinä neiti istui kuin ei olisi Dracoa huomannutkaan kahden korston välissä ja veti takkiaan yltä. Draco arveli, ettei häntä tarvittaisi, joten hän lampsi maansa myyneen näköisenä yksin nurkkapöytään.
”Pojat, kuka haluaa tarjota minulle juomista?”
Draco kuuli, kun Pansy kikatti kaiken huomion keskipisteenä. Oikea ämmä, ei kukaan hänelle merkinnyt mitään. Kun joku oli kysynyt häneltä kaikista kivoimmat asiat, mitä hän oli tehnyt entisien poikaystäviensä kanssa, vastaus oli ollut joko jättäminen tai seksi. Onneksi se nainen ei ollut vielä Dracon sänkyyn päätynyt.
”Saisiko teille olla jotain?” Nätti tarjoilijatar pyörähti Dracon eteen.
”Kolme pinttiä, kiitos”, Draco tokaisi.
”Kolme pinttiä kermakaljaa siis”, Nainen kohotti kulmiaan, kun yksinäinen Draco tilasi yli kannullisen juomaa.
”Eikö täällä saa mitään alkoholillista?” Draco kysyi viattomana.
”Tietenkin täällä saa viskiä ja likööreitä sekä kaikenlaisia muitakin viinapohjaisia juomia, mutta meillä ei ikävä kyllä ole anniskelulupaa tähän aikaan, vasta kello yhdeltätoista. Ja tehän olette alaikäinen?”
”Olen alaikäinen joo, enkä taida tilata sittenkään mitään.”
Draco nousi pöydästä ja käveli ulos kapakasta. Perhanan säännöt ja lakipykälät ja kaikki. Onneksi poika tiesi, missä hänelle tarjoiltaisiin, vaikka paikka ei järin mukava ollutkaan. Hän maleksi lumisateessa kohti Tylyahon kaukaisimpia kauppoja ja kapakoita. Hän astui sisään Sianpään pölyiseen ja tunkkaiseen ilmapiiriin, paikka oli kutakuinkin täynnä, olihan nyt perjantai-ilta ja kaikki vanhat juopot juhlimassa. Tai no, tarkalleen ottaen töissä, siinä mitä he parhaiten osaavatkin. Juomassa itsensä kaatokänniin. Sen Dracokin meinasi tehdä, joten hän käveli suoraan tiskille. Muodon vuoksi hän hieman sotki hiuksiaan ja törmäsi pariin seinään saaden mukavan pölykerroksen takkiinsa. Hän asetti hattunsa tiskille ja lievästi sanottuna räjähtäneennäköisenä istui baarijakkaralle.
”Tuplaviski, kiitos”, Draco huikkasi baarimikolle.
”Tulee, hetki vain.”
Draco joi viskin kerralla. Osti sen jälkeen toisen ja sen jälkeen vielä toisen. Kolmantensa jälkeen hän päätti vielä ostaa itsensä piikkiin neljännen ja viidennenkin viskin.
”Onko herralla varaa maksaa?” Tiskijukka kysäisi tuodessaan viidennen tuplaviskin.
”Minä…olen Malfoy suvultani,”, Draco mongersi humaltuneena. ”minä voin maksaa, vaikka kuusituhatta tällaista.”
”Parempi, että tämä on viimeisesi täällä”, Tiskijukka naurahti ja Draco alkoi kaivaa rahojansa esiin.
Sinne meni vuori kultakolikoita, mutta Draco päätti joka tapauksessa ja myös ilmeisen humalassa ostaa vielä tuliviskipullon ennen kuin lähti Sianpäästä. Ja valoisa puolihan oli se, ettei hänen enää tarvinnut pistää itseänsä törmäilemään seiniin, koska hän törmäili jo luonnostaan, sekä kompastui omiin jalkoihinsa, ennen kuin pääsi edes ovelle asti.
”No voi jumalauta!” Draco noitui noustessaan likaiselta lattialta.
”Hei poika, unohdit hattusi tiskille.” Joku huusi Dracon takaa.
Poika kävi hakemassa hattunsa ja yhä törmäillen ”käveli” ulos kapakasta. Ulkona ei satanut enää lunta, ja oli kaunis kuutamo, vaikka poika tosin ei tajunnut sitä. Kello lähenteli jo puolta yötä, mutta Tylyaho oli vieläkin täynnä oppilaita ja Dracon kävellessä kohti Rääkyvää röttelöä hän huomasi Pansyn ja jonkun pojan suutelevat puiden katveessa.
”Oikea emäsika tuollainen, Draco huusi ja kompastui juureen.
Pansy ja poika eivät huomanneet, toisaalta se oli Dracon onni, koska poika näytti aika lihaskimpulta.
Draco raahautui kivelle istumaan ja otti viimeiset huikat viskipullosta, jonka jälkeen heitti sen menemään. Siinä se poika vaan istui, minuutit menivät ohi hitaasti. Yhtäkkiä Dracon korviin kuului askeleita ja hänen päässään mielikuvitus pääsi käyntiin.
”Se voi olla joku kauhean suuri mies joka on palkattu kaivamaan koppakuoriaisia lumen alta ja eliminoimaan kaikki tielleen tulevat pojat jotka ovat luihuisesta. Tai sitten se voi olla lauma mutanttinorsuja jotka pelkäävät vesikauhuisia apinoita ja voivat talloa minut alleen! Pitää mennä piiloon.” , Draco ajatteli ja ”juoksi” lähellään olleiden puiden suojaan tarkkailemaan tilannetta.
Ainut mitä Draco näki tulevan, oli itkevä Hermione Granger joka istui samalle kivelle missä hänkin oli ollut. Tyttö itki hiljaisesti ja hautasi kasvonsa käsiin.
Dracon täytyi päättää menisikö tytön luo vai kompastelisiko pois, mutta humaltuneessa tilassa hän muisti loitsujen tunnin ja Hermionen silmät.
”Tota Hermoine, eiku siis Hermione, ”, Draco aloitti.
Hermione käänsi päänsä ja kavahti seisomaan. Draco lähestyi tyttöä hieman horjuen ja näyttäen täysin pulilta hiukset yhä sekaisin, hattu kädessään ja takki ihan pölyssä sekä liassa.
”Mitä sinä täällä teet?” Hermione kysyi pikaisesti, pyyhkien naamaansa hihaan.
Draco alkoi selittää jotain mutanttinorsuista ja koppakuoriaisista punastuen sana sanalta enemmän.
Hermione alkoi selvästi huvittua pojan sekavasta tilasta, koska hänen suunsa alkoi hymyillä.
”Oot muuten tosi viehättävä neito, rohkelikoksi”, Dracon suusta pääsi lipsahtamaan.
”Oletko sinä ryypännyt?” Hermione kysyi huvittuneena.
”Ehkä olenkin, mitäs sitten?” Draco punastui.
”Et todellakaan tarkoita mitä sanot, huomen aamuna sinua kaduttaa, että kehuit minua”, Hermione hieman vakavoitui.
”Ei, kun näin sinut loitsujen tunnilla tänään aiemmin, niin minusta tuntui, että olisin ihastumassa sinuun ja minulle se on ihan ok, koska sinä olet ihan hemmetin upea nainen”, Draco vuodatti.
Hermione käveli lähemmäs ja nauroi.
”Autan sinut takaisin linnaan, ok?”
”Joo, kun kerran saa kauniin neidon seurassa olla”, Dracon viimeinen iskurepliikki kuului, kun tyttö alkoi taluttaa poikaa kohti vaunuja.
”Oli kyllä hemmetin isoja mutanttinorsuja tuossa ennen kuin tulit…”, humaltunut luihuinen selitti tohkeissaan hyvin onnelliselle tytölle. Kylmä talvi alkaisi vaihtua kevääksi.
***
”Draco, herätys. Olit aika huonossa kunnossa eilen, kun löysin sinut aulan portailta.” Pansy Parkinsonin ääni huhuili pojan läheltä.
Draco yritti avata silmiään, mutta järkyttävä päänsärky sykki voimakkaammin jokaisesta äänestä, jonka hän kuuli ja hänen teki mieli oksentaa aivonsa ulos. Vähän ajan kuluttua poika alkoi tajuta, että hän oli täysin alasti peittonsa alla ja myös sen, että täysin alaston Pansy makasi hänen vieressään.
”Huomenta kulta”, Pansy venytteli.
”Mitä helvettiä? Ei kai me?” Draco alkoi huolestua, siinä hän makasi koulun suurimman kiertopalkinnon kanssa lakanat täynnä töhnää.
”Ai mitä me ei? Äh Draco, leikki leikkinä. Emme me nyt seurustele tai mitään”, Pansy naurahti ja nousi sängystä ylös alkaen pukea vaatteita päälleen.
”Minä en muista mitään”, Draco mumisi silmät suurina.
”No okei, löysin sinut aulan portailta yksin istumasta, sitten raahasin sinut tänne oleskelutiloihin ja sinä aloit suudella joten minä annoin vaan itseni olla. Kyllä minä tiesin, että olet varma nakki Draco”, Pansy puhui asiallisella äänellä ja veti paitaa ylleen.
”Mitä? Et voi olla tosissaan, en olisi ikinä sinun kanssasi. Ja minä en todellakaan ole varma nakki!” Draco alkoi punastua ja häpeä painoin pojan mieltä. Olisiko mahdollista, että hän olisi menettänyt poikuutensa tuolle maalinukelle. Hän muisti illasta sen, kun oli jutellut jollekin tummahiuksiselle tytölle, mutta ei tarkemmin muistanut kenelle. Kuoleman varma hän oli siitä, että Pansy se ei ollut.
”No, miten vaan. Varmana minä olen sinua aina pitänyt. Nähdään myöhemmin Draco, menen nyt syömään”, Pansy hymyili ja laittoi korvakorua korvaansa jonka jälkeen lähti puolijuoksua kohti muotokuva-aukkoa.
Toden totta, poikuus oli mennyt väärän ajoituksen takia oikealle lehmälle. Draco nousi sängystä ja käveli kohti suihkuja. Häpeä ja ymmärtämättömyys kalvoivat häntä ja samoin se tyttö, jota hän ei muistanut.
”Emme me nyt seurustele tai mitään”, Dracon mieli huusi. Ihan kuin Pansyä seurustelu olisi kiinnostanut. Toisaalta Draco olisi kyllä vähintään lyönyt itseään, jos olisi seurustellut sen jakorasian kanssa. Hyväksikäyttäjä, sitä se nainen totisesti oli. Tapahtuma oli jotenkin todella nolo, koska yleensä tytöt raiskattiin, kun he olivat humalassa, mutta nyt Dracon oma ystävä oli raiskannut hänet. Ei, ei Pansy ollut hänen ystävänsä. Hän oli vain tuttu, joka piti häntä hihnanpäässä, että voisi käyttää Dracoa milloin vain. Draco katsoi itseään peilistä ennen kuin astui suihkuun, nyt hän pelkäsi, että hänestä tulisi isänsä vastakohta, heikko ja syrjäytetty. Hän ei pitänyt katsomastaan, ja katosi suihkutiloihin. Suihkun veden äänen lomasta, pystyi kuulemaan heikot nyyhkäykset, jotka kaikuivat tyhjistä seinistä makuusaleihin.
Dracon henki huurusi, kun hän käveli pihamaalla kirje kädessään. Auringonvalo ei lämmittänyt kylmää ilmaa, mutta Dracon mielen se lämmitti. Kevät tulisi ja purot solisisivat, kukat kasvaisivat ja linnut palaisivat. Dracon sisällä asui myös lämmin, mutta hän ei vielä tiennyt sen tulevan sydämestään. Hän hyppeli rappusia jotka veivät pöllölään. Pojan mieli oli virkistynyt suihkun jälkeen ja hän oli aidosti iloinen kevään tulosta. Ja ehkä vähäsen myös edellisestä illasta, vaikka ei vieläkään muistanut kuka tyttö oli ollut. Hän muisti sen, kun tummaverikkö oli taluttanut häntä kouluun, tyttö oli tuoksunut makealle ja kuinka hänen takkinsa oli ollut pehmeä hänen poskeaan vasten. Draco hyppi viimeisetkin portaat kunnes hänen päivänsä taas pilaantui.
”Potter, seisot tielläni. Siirry”, Draco sanoi kylmästi tuijottaen vihreitä silmiä hyytävästi.
”Tulkaa, Ron ja Hermione, mennään ennen kuin tämä kiero myrkyttää meidänkin mielemme”, Harryn halveksiva ääni kaikui.
Draco katsoi, kun hänen ohitseen meni ensin Ron sitten Harry ja sitten… Hän muisti kuka illan tyttö oli ollut. Hermione Granger käveli pojan ohitse, hänen kasvoillaan ei näkynyt ensin hymyä, mutta ei ivaakaan. Tytön kasvot olivat hieman surumieliset, mutta silmät katsoivat syvälle Dracon lämpenevään sieluun. Pojan kasvot alkoivat hymyillä, samoin tytönkin, mutta tämä kaikki kesti vain hetken. Hermione käveli pojan ohi tönäisten tätä kevyesti. Draco jäi katsomaan tytön perään, kun hän ja kaksi poikaa kiirehtivät alas rappusia. Nyt Draco tiesi, että lämmin olo tuli rakkaudesta. Hän oli ihastunut.
***
Talvi oli päättymässä ja tulevalla viikolla oli kauniita saapuvan kevään ensimmäisiä aamuja. Aurinko paistoi puiden lomista. Linnun lauluakin alkoi kuulua.
Draco ei ollut koskaan tavallaan huomannut näitä asioita. Hän oli vaan huomannut talven kylmyyden, kevään sulavan lumen aiheuttamat lammikot, kesän ahdistuksen kun kuumuutta oli liikaa, syksyn masennuksen. Kaikki oli hänelle aina ollut sitä yhtä ja samaa. Mutta nyt tuntui kuin hän hengittäisi ja katselisi täysin uutta maisemaa, hän löysi jokaisesta asiasta kauneuden. Aina kun Hermione katsoi häntä, käveli ohi tai hymyili, Dracon sydän takoi haluten tulla rinnasta ulos. Draco etsi kaikkialta mahdollisuutta nähdä tyttö. Kirjastoon hän ei tosin uskaltautunut vapaasta tahdostaan.
Päivät kuluivat ja menivät, viikot vierähtivät ja kuukausi oli ohi nopeasti. Oli maaliskuun loppu, lähes kaikki lumet olivat sulaneet ja päivät olivat pidentyneet.
”Noniin, oppilaat. Pitäkäähän viikonloppuna hauskaa tosin rajoitetusti. Hyvää päivänjatkoa”, professori Lipetitin kimeä ääni kaikui luokassa.
Draco keräsi kamppeensa ja lähti kävelemään ulos luokasta. Hän mietti kuumeisesti miten pääsisi loitsujen kurssin viimeisen kokeen läpi tänä vuonna. Hän ei osannut oikeastaan mitään hätkähdyttävää. Draco käveli muodonmuutoksen pihamaan viereistä käytävää täysin mietteissään eikä huomannut, että häntä seurattiin. Käytävä oli autio lukuun ottamatta Dracoa ja tätä seuraavaa tyttöä. Poika kuuli takaansa askeleet ja kääntyi katsoen suoraan ruskeisiin silmiin. Hermione Grangerkin pysähtyi ja katsoi arasti Dracon silmiin. Lämmin aalto pyyhki Dracoa nähdessään tytön.
”Unohdit kirjasi luokkaan”, Hermione sanoi hiljaisesti.
”Aijaa”, Draco sai sanottua, jota hän hetkeä myöhemmin katui.
”Minä toin sen sinulle”, hän hieman hymyili ja kaivoi laukusta kirjan. Tyttö ojensi sitä Dracoa kohti.
Poika otti pari tunnustelevaa askelta häntä kohti, kuin Hermione olisi saattanut lähteä karkuun. Draco käveli aivan lähelle Hermionea, otti kirjan ja laittoi sen laukkuunsa. Sitten he vain seisoivat vastakkain molemmilla hymy huulillaan, katsoen toisiaan silmiin.
”Kiitos.”
Hermione selvästi odotti jotain. Dracon mieli huusi, mutta hän ei uskaltanut halata tyttöä vaikka olisi tahtonut. Hän pelkäsi, että Hermione olisi torjunut hänet tai jotain muuta, kunnes hän muisti sen illan, kun hän oli kulkenut tytön kanssa ja mitä kaikkea hän oli sanonut tälle. Pojan sisällä asui ihana tunne ja se vaan lisääntyi mitä enemmän hän upposi Hermionen silmiin.
”Minun varmaan pitäisi mennä”, Hermione viimeinkin sanoi ja käveli pojan ohi jatkaen matkaansa.
”Hermione?”
”No?” Hermione kääntyi nopeasti.
Sitten Draco syöksyi päin tyttöä ja otti hänet syliinsä. Poika painoi huulensa tytön suulle ja suuteli tätä pitkään. Hermione kiersi kätensä Dracon kaulan ympärille ja vastasi suudelmaan.
Lintujen laulu kuului nyt selvästi ja aurinko vielä iltapäivästäkin kurottui pitkälle linnan ylle.
Oli kevät.
