// Alaotsikko: K11 insest, parody, Lu/D/Nar, one-shot
Title: Révolution de Drago: "Pourquoi, ma mère?"
Author: Nettie, c'est moi
Rating: K11
Pairing: Lu/Dra/Nar
Genre: parody, (indeed!), drama(?), pienenpieni slash (joka onkin insestiä)
Disclaimer: !Rowling omistaa hahmot ja tapahtumapaikat. Minä vain vähän lainailen näitä vailla rahallista korvausta.
!
Warnings: Insestiä ja kuolema heikosti kuvailtuna
Summary: Miksi äiti ei valitse minua hänen sijastaan - lopullisesti?A/N: Aloin kirjoitella galleriassa yhteisöön vähän porukoille luettavaa, ja totesinkin, että tuostahan saisi lyhykäisen one-shotin, joten tännepä sen tunkaisenkin, hieman muoksittuna. Vähän kyllä nyt jälkikäteen hävettää tämä, kun olin niin sarkastisella ja parodisella mielellä kirjoittamassa tätä, mutta väliäkös sen! Ja vielä sen verran, etten ole yhtään varma, minne tämä kuuluu, mutta tässä ei todellakaan ole mitään suurta angstia, tai synkistelyä, eikä suurta ikärajaa, joten tänne laitoin.. (: Så här:
[Ai niin, ja tuo otsikon nimi on aivan oikein, sillä ranskankielisissä Pottereissa Draco on Drago Malefoy! x D]
Révolution de Drago: "Pourquoi, ma mère?" Lucius seisoi tummasti rajattuine, nypittyine kulmineen ja hopeisine luomineen. Ripsien matkalla sinistä mascaraa. Kauniin vetyperoksidiset hiukset hulmahtelevat tuulen leikitellessä niiden kanssa puolitosissaan. Muutama rypistynyt lehti tanssahtelee suortuvien ympärillä kielien syksystä.
Draco juoksee hidastettuna Dressman-juoksuna kohti isäänsä. Harmaisiin silmiin osuu auringonsäde, ja se saa iirikset kimaltelemaan kuin topaasit. Suu on ruusunpunaa ( hailakanpunaisen ruusun ) ja kieli kuin hiipivän syksyn ruska.
Isä levittää vahvat, odottavat käsivartensa vastaanottamaan särkyvän poikansa. Hauraan posliininuken, jolla on ruksit silmiensä päällä, jonne tunteet ovat lukittuina. Poika näyttää vienosti hymyilevältä, odottavalta ja samaan aikaan kutsuvalta, mutta sisäisesti hän värähtää.
Katkerat ajatukset pulpahtelevat nuoremman Malfoyn mieleen, ja ne täyttävät hänen sielunsa joka sopukan, kunnes hän ei enää kestä. Hän juoksee isänsä ojennettujen käsien alitse, juuri kun on aikeissa syöksähtää halaamaan tätä sydämensä mahdilla.
Miksi äiti ei valitse minua hänen sijastaan - lopullisesti?Lucius räpyttelee muutaman kerran taivaita kohti kurottelevia ripsiään, oman poikansa jatkaessa vain päämäärättömästi juoksuaan. Se on hänen visionsa.
Pojan jalat juoksevat, juoksevat. Taas uusi askel. Yksi askel lähempänä kotia.
Kesä yrittää vielä sinnitellä, ja uskotella vielä jaksavansa, mutta herra Syys alkaa olla jo voitolla. Yhden hetken se vielä suo rouva Kesälle, tämän hetken. Ja sitä hetkeä kolmas vaaleakutrinen hahmo - vähän saman näköinen kuin nuorin, joka juoksee - käyttää hyväkseen ja istuukin suuren keskiajalla rakennetun kivisen kartanon pihamaalla aurinkotasolla jota tontun kannattelevat. Hän kohottaa mustaksi värjättyä, täydellisesti muotoiltua kulmakarvaansa huomatessaan liikettä sivusilmällään, ja laittaa Wiorin aurinkolasit nenänsä päähän, jotteivät ne tummentaisi kaukana lähestyvän hahmon muotoa. Hoikkaa, mutta jäntevää vartta. Kaunista, äärettömän vahvaa henkilöä.
Auringon paisteen pimeälle puolelle jäävä varjo peittää hahmon kasvot, mutta kyllä hän tietää, kenen lähestyvä muoto on kyseessä.
Vain muutamaa metriä ennen hahmo pysähtyy, ja yrittää tasaannuttaa hengitystään, ennen suunsa avaamista. Kommunikointia.
"Arvoisa äitini. Minä rakastan sinua enemmän kuin ketään koko maailmassa, enkä tahdo isäni enää koskaan tulevan väliimme. Toivottavasti sinä tunnet samoin?" Poika nostaa äänenstä intonaatiota viimeisen sanan kohdalla, jotta nainen ymmärtäisi, että kyseessä on kysymys, johon tämä odottaa vastausta - kiihkeästi. Vastausta ei kuulu, mutta toistamiseen kuuluvat juoksuaskeleet. Tällä kertaa painavemmat, selvästi, mutta silti aivan yhtä sirot, kuin aiemmatkin. Hän lähestyy niinikään, hiukset menevät pieneen pörröön kun hän pysähtyy ja aloittaa:
"Voi Draco, mitä si-"
"
Avada Kedavra!"
Herra Syys ilmoittaa Kesälle, että tämän aika on tältä vuodelta ohi, sen täytyy odottaa ensi vuoteen. Rouva Kesä vetäytyy hyvän häviäjän elkein, ja antaa maan vaihtaa väriskaalansa kokonaan syksyiseksi. Herra Syksy on voittaja. Vahvin, joka selviytyi ja osoitti suurinta sopeutumista.
Kaksi vaiteliasta hahmoakin ovat. Voittajia. Molemmat hätkähdyttävän vaaleita, kauniita ja siroja. He tarttuvat toistensa käsiin, kuin sinetöisivät ne yhteen, ja lähtevät hitaasti kävelemään sisälle, yhden hahmon jäädessä makaamaan mätänevän maanpinnan päälle.
Alfauros on voitettu.
FINA/N2: Nuo "Wiorit" yrittävät olla velhomaailman Diorit sitten. : D