Elämästä
Author: Mr Izko
Raiting: Sallittu
________________________________________________
"Saanko lähteä nyt?
Luuletko, että hetki on oikea?
Saanko jättää hyvästit tuskallisille päiville
ja loputtoman pitkille öille?
Olen elämänpolkuni kulkenut ja parhaani tehnyt,
esimerkkiä yrittänyt näyttää.
Saanko siis astua toiselle puolen
ja vapaaksi päästä?
Aluksi en tahtonut lähteä,
taistelin kaikin voimin.
Mutta nyt jokin tuntuu kutsuvan minua
Kohti lämmintä ja elävää valoa
Tahdon lähteä
Tahdon todella. On vaikeaa jäädä. "
Sinä aurinkoisena aamupäivänä äiti veti sänkynsä alle kuolleen kissanpennun pois.
Sen nimi oli Täplä, vain siitä yksinkertaisesta syystä, että sillä oli harmaa, täysin pyöreä täplä niskassa. Olin suunnitellut sille suuria suunnitelmia tulevaisuuden varalle: oman kauniin kaulapannan, ison kiipeilytelineen jossa se olisi saanut temmeltää kuin vapaana konsanaan ja tietenkin kaverin, jonka kanssa se olisi voinut leikkiä. Täplä oli joka yö nukkunut tyynyni vieressä ja olin aamulla herätessäni ollut varma, että se nukkuisi siinä vielä seuraavat viisitoista vuotta. Täytin sen ruokakupin kuten tavallista, mutta kutsuessani sitä se ei saapunut. Kohautin vain olkapäitäni kummastuneena ja lähdin pesemään hampaitani.
Mistä minä olisin tiennyt, että Täplä oli maannut jo monta tuntia kuolleena äitini parisängyn alla kituen hitaasti ja hengittäen pölypalloja, jotka tekivät sen hengityksestä vaikeampaa. Miten olisinkaan voinut arvata, että koneen käynnistäessäni lemmikkini kuoli hiljalleen alle metrin päässä minusta?
Meillä oli muitakin kissoja kuin Täplä. Täplällä oli kaksi sisarta, jotka olivat hellyydenkaipuisia ja kaunissilmäisiä. Rakastin eniten yhtä nimeämätöntä pentua, joka aina koneella ollessani hyppäsi syliini ja nukahti siihen.
Lisäksi Täplällä oli vanhemmasta pesueesta pitkäkarvainen isoveli Poika, joka rakasti katsella suihkuveden valumista likakaivoon. Äitikin löytyi, mutta se oli enemmänkin pihalla liikkuvaa sorttia.
En ollut koskaan ollut erityisen huolehtiva Täplää kohtaan. Poikakissa kun oli, se sai vähemmän suukkoja ja silityksiä kuin rauhallisemmat sisarensa. Ruoan se söi viimeisenä, emonsa maitobaarissa se sai huonoimmat paikat ja suurimmat tönäisyt.
Mutta kun näin äidin käyttävän kihvelin harjaa apunaan, jotta saisi Täplän jäykistyneen ruumiin sänkynsä alta, minut valtasi hetkeksi valtava rakkaus. Rakkaus, joka kuoli Täplän kylmän ruumiin tullessa esiin.
Kaikki kissat olivat istuneet sen ympärillä. En tiedä, osaavatko kissat aistia toisen kuoleman. Siinä ne olivat kuitenkin olleet, katsellen toverinsa kuolemaa. Liikkumatta kuin hautausmaan patsaat.
Täplän silmät olivat olleet raollaan sen kuollessa. Siihen ne olivat jääneet kuolemankin jälkeen, pieneen raottuneeseen katseeseen.
Toivon, että kun Täplä kuoli, se sai edes osan siitä rakkaudesta perheeltään, jota minä en kyennyt sille antamaan.
A/n: Täplä kuoli oikeasti 20. -21.1 välisenä yöllä.
