nimi: Liian myöhäistä
author: nekku
paritus: Hermione/Severus, Lily/Severus
ikäraja: S
vastuuvapaus: Hahmot ovat J.K.Rowlingin, kuten arvata saattaa
Ennen sitä, ennen heidän riitaansa, kaikki oli suorastaan iljettävän hunajaista. Severuksen makuun sellainen oli aivan liian lapsellista ja teinimäistä käytöstä, mutta loppujen lopuksi Hermionehan oli teinityttö. Severus antaisi paljon jos voisi palata takasin ajassa, estää tapahtuneen.
Mies sulki silmänsä ja muisteli. Se kaikki muistui mieleen kuin eilispäivä, vaikka Hermione oli jo kaukana hänen ulottumattomissaan.
Severus katseli vanhaa valokuvaa, hän ei ollut tietoinen seurastaan.
"Hei, Severus", tytön lempeä ääni sanoi miehen takaa.
Severus laski punatukkaista naista esittävän valokuvan vieressään olevalle hontelolle puupöydälle.
"Hermione, mitä sinä täällä teet tähän aikaan?" hän kysyi.
Kello oli jo kolme yöllä, joten kysymys oli täysin aiheellinen.
"En saanut unta", Hermione sanoi ja Severus olisi nauranut, jos ei olisi ollut niin vakavissaan.
Hermione nojasi honteloon puupöytään, jonka jalat keinahtelivat varoittavasti.
"Älä nojaa siihen", varoitti Severus.
"Äh, kyllä se kestää. En minä niin paljoa paina", Hermione naurahti.
Lopulta pöydän jalat eivät enää kestäneet ja puiset lastut irtoilivat, Hermione kaatui lattialle ja mies pystyi kuulemaan rikki menevän lasin äänen. Punatukkainen nainen valokuvassaan näytti vähintään yhtä kauhistuneelta, kuin Severus itse.
"Katso nyt mitä menit tekemään!" Severus karjaisi.
"Mistä minä olisin voinut tietää ettei se kestä?" kysyi Hermione hädissään.
Eihän mies yleensä noin suuttunut.
"Minä varoitin sinua nojaamasta siihen", mies raivosi.
"Se oli vain vanha pöytä ja valokuva! Saisit olla tyytyväinen, etten minä loukkaantunut!" Hermione yhtyi raivoamiseen ja Severus pystyi näkemään, että kyyneleet eivät olleet kaukana.
"Älä ala sanomaan minulle, mistä minun pitäisi olla tyytyväinen, kuraveri. Sinun elämässäsi ei ole puoliksikaan yhtä karmeita asioita kuin minun! Perkele älä sano mitä minun pitäisi tehdä!" mies huusi täysin malttinsa menettäneenä ja tarrasi Hermionen käteen.
Hermione löi miestä kovaa kasvoihin.
"Sinä elät muistoissa Severus. Katsoisit tulevaan, niin ehkä voisit elää oikeasti!" tyttö parkaisi kyyneltulvan kourissa ja riuhtaisi itsensä miehen otteesta.
"Hyvä juokse! Sinähän tiedät kaiken! Kerro minulle miksi juuri minä joudun aina menettämään kaiken?"
"Hyvä on. Minä menen. Tässä sinulle muisto jossa elää seuraavat 20 vuotta"
Sitten tyttö lähti ovet paukkuen. Severus tiesi, että se oli ohi nyt. Hermione oli ollut hänelle kaikki kaikessa viimeisen vuoden ajan, mutta tyttö ei pystynyt silti korvaamaan jotakin kauan sitten kuollutta. Severus vajosi tuoliin ja tunsi yhden yksinäisen kyyneleen eksyneen poskelleen.
"Miksi aina minä?"
Lasinsirpaleiden seasta valokuvassa oleva punatukkainen nainen hymyili miehelle lohduttavasti.
"Lily, anna anteeksi"
Nyt oli jo liian myöhäistä korjata asiat Lilyn kanssa. Lily oli kuollut. Hermionenkin kanssa oli liian myöhäistä. Heidän riitansa jälkeen oli kulunut viisi vuotta ja Hermione oli mennyt naimisiin Ron Weasleyn kanssa ja he odottivat lasta. Severus ei pystynyt enää edes itkemään. Oli jo liian myöhäistä.
