Kirjoittaja: Netti
Ikäraja: K11
Päähenkilö: Bettie Jones
A/N: Kommui?
Painajaisia
Istuin yksin huoneessani ajatusteni kanssa. Laskin pörröiset hiukseni tyynylle. Silmäluomeni laskivat itsepintaisesti alas vaikka yritin olla nukahtamatta. Viimein annoin huokaisten periksi ja nappasin Mp3:sen helpottamaan tulevaa painajaista. Silmäni sulkeutuivat musiikin soidessa ja viimeinen silmäykseni ennen painajaista oli avoin vihko lattialla, josta loisti nimeni; Bettie Jones.
Kuljin metsässä. Pimeä ja synkkä metsä ympäröi minua. Tunsin sisälläni onnellisen tunteen. Silti jotenkin muistin että pian, aivan liian pian, tulisi jotakin pahaa ja suljin silmäni hingitykseni kiihtyessä.
Tunsin tutun tuntuisen katseen selässäni. Käännyin nopeasti ja silmäni rävähtivät auki. Siellä hän oli. Valkoinen ihmismäinen olento seisoi ja katsoi minuun silmiään räpäyttämättä.
Käännyin ja juoksin niin kauan kuin jaksoin. Urakan takia jalkani pettivät altani. Katsoin taakseni. Valkoinen olento seisoi samat viisi metriä kauempana kuin ennen juoksuani. Olin juossut turhaan. Hän oli kuin varjo.
Peitin kasvoni käsilläni ja vaivuin epätoivoon. Jokin mielessäni liikahti, en vain tiennyt mikä.Heräsin hätkähtäen. Yritin nousta mutta tunsin jonkin kiristyneen kurkkuni ympärille. Nopsasti vetäsin Mp3:sen johdon kaulaltani a työnsin koko vehjeen kauemmas.
Kun liikahdin enemmän, tunsin kuinka kylmä hiki oli kuivunut. Hikoileminen enteili pahaa joten kipsaisin kylppäriin.
”Ei, ei taas”, huokaisin hiljaa katsellen peilistä itseäni. Punaiset, turvonneet silmät kielivät että olin taas kerran itkenyt unissani.
Huuhtelin kasvojani kylmällä vedellä mikä sai kasvoni näyttämään punaiselta tomaatilta.
Muistelin unta. Jokin oli ollut hieman erilainen kuin miljoonilla edellisillä painajaisillani. Unessa olin tajunnut jotain. Kyllä, olin ollut metsässä ja aluksi onnellinen niin kuin aina painajaisissani. Ja sama hyyppä oli ilmestynyt.
”Mikä perkele siinä oli erilaista”, mutisin potkaisten seinää. ”Au, kiljahdin tuntien kuinka yksi varpaistani murtui rusahtaen.
Katselin peilistä silmiäni. Yhtäkkiä lämpimän ruskeiden silmieni tilalla oli kylmän harmaat, niin vaaleat että hyvä kun erotti silmän valkuaisesta. Värähdin kauhusta ja lyyhistyin. Tunsin kipua ja silmissäni pimeni.
* * *
Päätäni jomotti ja veri oli kuivunut ikävästi otsalleni. Olin lyönyt päänuppini lavuaariin pyörtyessäni. Naurahdin hiljaa. En ollut moneen päivään syönyt hedelmää enempää joten en ihmetellyt pyörtymistäni.
Nousin hitaasti kurkistamaan peiliin peläten mitä näkisin. Huokaisin helpotuksesta kun silmäni oli normaalin ruskeat. Ja seuraavassa hetkessä haukoin henkeä pelosta, katseeni oli noussut otsalleni. Veri oli kuivunut viisihaaraiseksi tähdeksi. Muistin kaikki kauhutarinat missä viisihaarainen oli pirun merkki. Ja siinä se nyt loisti, otsassani. Pirun tähti.
Ryntäsin ovet paukkuen makuuhuoneeseeni kauhuissani. Ikkunassani oli kolme kuutosta peräkkäin, maalattu jollakin punaisella. Ehkä verelle, ajattelin järkyttyneenä. Ryntäsin tietokirjani luokse haluten tietää mitä se tarkoitti. Selasin nopeasti loppuun mistä löysin merkinnän;
666 tunnetaan pirun numerona.Kirja tippui kolisten lattialle ja lysähdin itse sen perässä. Nyt tiesin kaiken. Painajaisia myöten kaikki oli selvää. Liiankin selvää. Minä olin tappanut hänet.
”Anteeksi, olen pahoillani. Oikeasti”, kuiskasi itkultani. Kyyneleeni virtasivat poskiani pitkin tippuen maahan. Silloin sain taas sydämmeeni rauhan. Rauhan itseltäni.
