Title: Eikä mikään ollut yhtä kaunista
Author: Hopeaprinssi
Beta: -
Raiting: S
Genre: Romance, fluff
Pairing: Ron/Seamus
Warnings: Slash
Disclaimer: Rowling omistaa, minä leikin
Summary:
”Sinä olet minun.”A/N: Pitkästä aikaa kirjoitin jotain Potter-aiheista edes jollain tapaa julkaisukuntoon. Toivottavasti tämä saa minut viimein kunnolla jatkamaan tämän satasen parissa, nämä viime kuukaudet kun ovat olleet mitä ovat. Mutta tässä tällainen joulutervehdyksen tapainen, kommentit ovat tietenkin tervetulleita.
Sataseen, jossa aiheenani Ron/Seamus, sanalle
097.Oma valinta/Syyllinen (77 to go!)
Eikä mikään ollut yhtä kaunistaTalvi oli tullut.
Se piiskasi ikkunoita ja ujelsi savupiipussa saaden kylmät väreet kulkemaan pitkin Seamusin paljasta rintakehää. Tummanruskea, pörröinen matto tuntui pehmeältä ja turvalliselta sormien lomassa, lämpimältä paljasta ihoa vasten. Iloisesti rätisevä takkatuli lämmitti huoneen viileää ilmaa luoden suuria, petollisen hilpeitä valoja ja varjoja tummille kiviseinille. Se sai kaksi lähekkäin makaavaa, alastonta vartaloa näyttämään paljon suuremmilta, vaarallisemmilta, paljon syyllisemmiltä kuin ne oikeasti olivat. Se sai yhteen painautuneet kehot ja toisiinsa takertuneet jalat täyteen vääryyttä luomillaan, totuutta vääristävillä varjoilla. Kuin rakkaus, jota he osoittivat toisilleen olisi ollut likaista, inhottavaa. Kuin kaksi käärmettä kuristamassa toisiaan.
Seamus oli eri mieltä tulen kanssa.
Mikään ei ollut yhtä puhdasta ja kaunista kuin he kaksi siinä ja nyt.
Ron kierähti vatsalleen hänen vieressään, nojaten kasvonsa toiseen käteensä ja juoksuttaen toisen Seamusin rinnan yli tämän kyljelle. Kylmät väreet leikkivät taas Seamusin keholla, eikä hän uskaltanut liikahtaa senttiäkään toisen kosketuksen alla. Varpaat kipristyivät kun viileät sormet jäivät hyväilemään Seamusin toista kylkeä kevyesti. Niin kevyesti, että jollei tuo kosketus olisi ollut ainoa asia johon Seamus keskittyi, hän tuskin olisi tuntenut sitä lainkaan. Ronin punaiset hiukset ja siniset silmät saivat tulen kajosta lämpimiä sävyjä, ja yhtäkkiä yleensä niin kalpea, pisamainen iho näytti siinä valossa kauniin kellanruskealta. Silmät uppoutuivat toisiinsa, mutta kumpikaan ei liikkunut. Talvi teki tekojaan ikkunan takana ja tuli tanssi.
Ron painautui lähemmäs Seamusia. Pian pienempi tunsi toisen hengityksen kasvoillaan, niin lähellä, että hän pystyi melkein maistamaan Ronin kielellään.
Ron maistui pipareilta ja sokerilta.
”Seamus,” Ron kuiskasi vasten toisen huulia. Kylkiä kutittavat sormet olivat kaikonneet ja yhtäkkiä miesten vartalot eivät enää koskeneet toisiaan. Seamus tunsi yhä Ronin ruumiinlämmön, toisen kehon siinä lähellä, mutta iho ei enää koskettanut ihoa.
Niin lähellä mutta niin kaukana.
Ron laski yhden sormen vain kevyesti koskettaen Seamusin nenän kärjelle, koskematta kuitenkaan muulla kehollaan toisen omaa. Hitaasti hän lähti liikuttamaan sormea toisen nenänvartta pitkin otsalle, kiertäen siitä poskelle, korvan ohi ja kaulalle, jossa Ron tiesi Seamuksella olevan erittäin kosketusherkkä kohta.
Toisen pojan kurkusta karkasi pieni, lämmin huokaus, ja hän sulki silmänsä.
Kuinka jokin niinkin pieni ja viaton, kuin sormenpään kevein kosketus saattoi tuntua paremmalta kuin kaikki maailman nautinnot yhdessä?
Sormi jatkoi taivaltaan yli solisluiden, jatkaen matkaansa verkkaisesti, mihinkään kiirehtimättä kohti Seamusin vasempaa kättä, jonka lihakset se ylitti hitaasti, käyden jokaisen sormen yksitellen läpi, ja palaten sitten ylös kohti rintakehää. Sormen ylittäessä kylkiluita, Seamus värähti, muttei sanonut mitään, ei avannut silmiään. Kosketus jatkui alemmas. Se kiersi navan, jota myös pieni, lämmin henkäisy kutitti. Alavatsan kohdalla se kierteli hetken, kuin miettien, mihin suuntaisi seuraavaksi. Tämä sai Seamusin värähtämään entistä rajummin, mutta hänen onnistui hillitä itsensä. Hän ei halunnut pilata tilannetta, sen jännittynyttä tunnelmaa tai sitä latausta, joka heidän kehojensa välillä vallitsi.
Kun sormi suuntasikin Seamusin etumuksen sijasta kiertämään vasenta jalkaa, karkasi huulien välistä pieni, pettynyt huokaisu, joka katosi nopeasti takkatulen rätinään. Sormi kävi jalan jokaisen yksityiskohdan, jokaisen arven ja lihaksen läpi, kääntyen sitten takaisin, siirtyen kohti oikeaa jalkaa. Sama käsittely toistui toisellakin puolella Seamusin vartaloa, mutta kertaakaan ei Ron koskettanut hänen jo tuskaiseksi käyvää etumustaan, mutta jokaisen kehon muun herkän kohdan se kosketti, jokaista tutki. Sormi kiersi Seamusin vartaloa ikuisuuden, mutta kertaakaan ei hän liikahtanut värähtämistä tai kylmiä väreitä enempää, ei avannut silmiään, tai sanonut mitään.
Ja koko sen ajan Ron katseli häntä. Katsoi jokaista, pienintäkin ilmettä, liikettä jota Seamus teki, kuunteli jokaista henkäystä ja jokaista sydämenlyöntiä.
Ja rakasti jokaista niistä.
Kun sormi tavoitti Seamusin huulet, se pysähtyi siihen, ja Ron painautui kuiskaamaan toisen korvaan.
”Sinä olet minun.”
Nämä sanat saivat aikaan voimakkaimman reaktion Seamusissa siihen asti. Hän vetäisi ilmaa sisäänsä ja tummat silmät aukenivat nopeasti, tarkentuen tuijottamaan Ronin omia. He katsoivat toisiaan pitkään, vieläkään koskettamatta, vieläkään hengittämättä rauhassa. Ulkona talvi leikki autuaan tietämättömänä tilanteesta, ja takassaan tuli alkoi väsyä, muuttuen enää vain hämyiseksi hiillokseksi.
Seamus tunsi sydämensä hakkaavan rinnassaan kun hän vastasi.
”Sinun,” hän kuiskasi käheästi vasten Ronin sormea. He katsoivat toisiaan silmiin, ja minuuttien, ehkä tuntien kuluttua Ron liikahti.
”Minun,” hän hymyili, ja painoi viimein huulensa Seamusin omille.
Ja sitten he suutelivat ja makasivat siinä sylikkäin, tunsivat toisensa, kuuluivat toisilleen.
Eikä mikään ollut yhtä puhdasta ja kaunista kuin he kaksi siinä ja nyt.
(Hyvää joulua!
)
