Title: Kuolemassakin olen sinun
Author: Muppe omassa persoonassaan
Beta: ooga
Pairing:Bella/Voldemort
Raiting: S // Frederica muokkasi ikärajan uusien ikärajasääntöjen mukaiseksi :>
Genre Romance, Deatfic, Ficlet
Warnings: Deathfic
Disclaimer: Row-täti saakoon kaiken kunnian hamoistaan, rahallisesti tästä en hyödy.
Summary: "Sinulle omistin elämäni, sinulle omistan kuolemani, Lordini"
A/N: Osallistuu FF10, aiheenani Bellatrix Lestrange, sanalla 4. loppu. Pidemittä puheitta, olkaa hyvä.
Kuolemassakin olen sinun
Olette varmasti kaikki kuulleet eräästä kuoleman suurimmista kliseistä, siitä kuinka elämä vilahtaa silmien edessä.
Minä nauroin moiselle humpuukille. Ei se minua koskettanut, minähän uskoin olevani kuolematon, viimeistään silloin kun Voldemort olisi vallassa. Minähän olin hänen uskollisin kuolonsyöjänsä.
Mutta silloin kun hemmetin Molly Weasleyn kirous osui minuun sain todeta, että kliseet ovat kliseitä, koska ne ovat niin totta.
Kaatuessani näin pieniä paloja elämästäni, leikkejä Narcissan kanssa, Andromedan kiusaamisesta, lajittelustani, häistäni.
Ne olivat vain häivähdyksiä, pieniä melko turhia tilanteita.
Kaikki elämäni tärkeimmät hetket liittyvät häneen, esikuvaani, ainoaan oikeaan rakkauteeni, Pimeyden Lordiin.
Näin kristallin kirkkaita kuvia jokaisesta tärkeästä hetkestä.
Siitä kuinka luin innolla kaikkea Pimeyden Lordiin liittyvää Tylypahka-aikoinani, kuinka liityin kuolonsyöjiin,
kuinka muserruin kaikkien luullessa hänen kuolleen, kuinka olin mukana kiduttamassa Longbottomeita, kuinka
jouduin Azkabaniin, kuinka ankeuttajat veivät melkein kaikki mielikuvat hänestä, kuinka hän tuli ja pelasti minut.
"Sinulle omistin elämäni, sinulle omistan kuolemani, Lordini", oli viimeinen ajatukseni, jonka pystyin muodostamaan.
Sen jälkeen kaikki pimeni.