Title : Kuolisin jos lähtisit pois
Author : Whitesun
Genre: Romance
Pairing : Harry ja Ginny
Rating : S
Summary : Harryn ja Ginnyn välillä tapahtuu väärinkäsitys, josta seuraa ikäviä(kö?) juttuja... En kerro enempää, lukekaa ite
Disclaimer : En omista henkilöitä enkä koskaan tule omistamaankaan.
Warnings : "Normaalia" herkemmille ihmisille suosittelen hakemaan nenäliinan
No ei
A/N : Harry ja Ginny asuu tässä oneshotissa jästimaailmassa joten älkää miettikö poliiseja. Ensimmäinen oneshottini täällä, toivottavasti tykkäätte, väkersin tätä tunnin vaikka olisi pitänyt tehä jotain ihan muuta zD En ole koskaan kirjoittanut tänne aijemmin joten älkää ruvetko vihaamaan minua jos tein jotain väärin, pliis
Toivottavasti tykkäätte tästä, muita oneshotteja ja ehkä jopa ficejä kirjoittelen myöhemmin ja pistän ehkä tänne
Kuolisin jos lähtisit pois
Istuit penkillä, odotit minua. Tulin hitaasti luoksesi, en pystynyt tulemaan nopeammin, koska nilkkani oli murtunut. Ilmeesi oli synkkä, tiesin heti että jotain oli pielessä. Mietin olinko tehnyt jotain väärin. Vilkaisin vaivihkaa kelloa, ei, en ollut myöhässä. Mietin uskaltaisinko istua viereesi, päätin uskaltaa. Katsoin sinua kysyvästi, muttet katsonut minuun. Tuijotit suoraan eteenpäin mykkänä. En uskaltanut sanoa mitään, pelkäsin sanovani väärin. Olit avaamassasi suutasi, mutta suljit sen saman tien. Oli hiljaista, kello kävi. Lopulta kysyit missä olin ollut eilen illalla. Vastasin että olin ollut kotona. En voinut kertoa totuutta, ei ollut vielä sen aika. Silmäsi kostuivat, mietin mikä sinulla oli. Olin juuri kysymässä sitä sinulta, mutta kysyitkin minulta oletko nätti. Vastasin et. Kysyit minulta eläisinkö kanssasi ikuisesti. Vastasin en. Kysyit itkisinkö jos lähtisit. Vastasin en. Näin kuinka kyyneleet valuivat kasvoiltasi. Nousit ylös ja juoksit pois. Jäin katsomaan perääsi. En lähtenyt perääsi, koska tiesin, etten saisi sinua kiinni murtuneen nilkkani kanssa.
Kahden päivän päästä sain tietää että olit hypännyt kalliolta alas ja kuollut. En kestänyt sitä, tiesin että olin syyllinen siihen. Kunpa olisin lähtenyt perääsi silloin ja kertonut totuuden, mutta se oli myöhäistä. En voinut tehdä muuta kuin…
Kirjoitin lapun jonka laitoin takkini taskuun, jotta se olisi mukanani kun tekisin sen. Kiipesin vaivalloisesti kalliolle josta tiesin sinun hypänneen. Olin jättänyt kainalosauvat kotiin, en tarvitsisi niitä enää, kun olisin tehnyt sen. Meinasin tipahtaa puolessa välissä kalliota, mutta sain juuri ja juuri otteen kalliossa olleesta kolosta. Ei sillä että sillä olisi ollut väliä, ei minulla ollut enää mitään jäljellä, olin menettänyt vanhempani ja nyt myös ihmisen jota rakastin enemmän kuin elämää, olin menettänyt sinut. Toivoin että voisit lukea kirjeeni joskus. Minusta tuntui että se ei ole mahdollista. Tosin olin kuullut, että isäni sanoi eläessään aina, että mikään ei ole mahdotonta.
Kallion huipulla tarkistin että kirje oli vielä tallessa, olihan se. Kompuroin kallion reunalle nilkkani kanssa, katsoin alas. Näin alhaalla montun, johon tiesin sinun hypänneen ja kuolleen. En olisi halunnut tehdä tätä, mutta minun oli pakko, ei minulla ollut mitään syytä elää.
Mietin, että nyt olisi aika jättää hyvästit, kunnes tajusin, ettei minulla ollut ketään jolle niitä jättää. Sen sijaan katsoin vielä kerran ympärilleni ja suljin silmäni. Hyppäsin varmaan kuolemaan, niin kuin sinäkin olit tehnyt.
Poliisit löysivät ruumiini paripäivää myöhemmin, aivan niin kuin olivat löytäneet sinunkin ruumiisi. Poliisit tutkivat taskuni ja löysivät kirjeen jonka olin kirjoittanut sinulle, sinua varten. Kirjeen ensin löytänyt naispoliisi luki kirjeen ja hänen silmänsä kostuivat. Kirjeeni oli koskettanut häntä, hyvä että edes jotain kosketti. Hän luki sen muille poliiseille.
”Rakas, Ginny.
Haluan kertoa sinulle totuuden, kun kysyit minulta missä olin, en ollut oikeasti kotona. Olin kaupungilla ostamassa kihlasormusta meille. Tarkoitukseni oli kosia koulun tanssijaisten jälkeen illalla, mutten voinut kertoa sinulle sitä silloin. Yllätys olisi mennyt pilalle. Kysyit minulta oletko nätti, vastasin kieltävästi, koska minusta olet kaunis etkä nätti. Kysyit haluaisinko elää kanssasi ikuisesti, vastasin kieltävästi, koska halusin elää sinun kanssasi kauemmin. Kysyit itkisinkö jos lähtisit, vastasin siihenkin kieltävästi, koska kuolisin jos lähtisit. Ja niinhän minä teinkin, pidin sanani, joita en kerinnyt edes sanomaan sinulle. Mutta ehkä me vielä nähdään taivaassa tai jotain, ei sitä koskaan tiedä.
Rakkain terveisin,
Harry”
Mutta nyt tiedän, että taivas on olemassa, parempaa paikkaa ei ole. Kun vielä elin, minulla ei ollut mitään, nyt minulla oli melkein kaikki mistä olin eläessäni haaveillut. Nilkkanikaan ei ollut enää murtunut. Täällä oli niin rauhallista ja leppoisaa. Katsoin ympärilleni, näin vanhempani jotka olivat kuolleet ollessani vauva. Tuntui hassulta nähdä heidät taas. Kunpa näkisin sinutkin, ajattelin.
Joku laski kätensä harteilleni. Käännyin ympäri ja näin sinut. Silmäsi olivat kosteat, mutta kuitenkin iloiset. Halasin sinua kovempaa kuin oli tarkoitus, olin vain niin onnellinen. Kuiskasin sinulle anteeksi pyynnön, sinä teit samoin. Irrotin otteeni sinusta ja sanoin että haluaisin elää kanssasi ikuisesti. Vastasit minulle että ei ikuisesti, vaan sitäkin kauemmin. Suutelin sinua hellästi ja sinä vastasit suudelmaani. En ollut koskaan tuntenut itseäni onnellisemmaksi, nyt minulla oli kaikki mitä tarvitsin. Minulla oli sinut.
Kommentteja toivoisin mahdollisimman pian, positiiviset ja negatiiviset ovat tervetulleita, Betaa ei ollut joten virheitäkin saattaa olla, ite en äkkiseltään nähnyt mutta ehkä joku on tarkkasilmäisempi
