Poltettu oranssi || S, FF-100, Luna/OC

[Hermy^]

Title: Poltettu oranssi
Author: precious
Pairing: Luna/OC
Genre: drama, angstinen romance
Rating: S
A/N: Osallistuu sataseeni Lovekivoista, sanalla oranssi. Jooh, mielestäni tämä ficci on jotenkin..noh, oranssinvärinen. Älkää kysykö. (=


~~~~~~~~~~~~


Poltettu oranssi


Juhlahiiri, sanotaan saksalaisittain. Juo itsensä aina penkin alle, sanotaan ja hymyillään sillä tietyllä tavalla, hitusen varautuneesti. Hampaat välkähdellen. Mutta en minä osannut aavistaa.

Sillä pojalla on kädessään nauru. Sellainen pulppuileva ja takertuva ja käteenpuristettava, jota ei niin vain päästetä karkaamaan sormien välistä. Hieman kuin taikaolento, mutta silti jotenkin niin hänen omansa.

Hänen hymynsä on niin kaunis. Tiedättehän, osa hymyistä on vain sellaisia veistoshymyjä, ja osa on sellaisia, jotka sulattavat kokonaan. Nesteeksi lavuaareihin, hyytelöiksi viemärikanaviin. Hytiseviksi polviksi nurmelle, riisutuiksi raajoiksi ja hiekanmakuisiksi suudelmiksi.

Hän on aina viinihuuruissaan, hän rakastaa humalaa ja sen tuomaa lämmöntunnetta, sellaista, jossa mieli vapautetaan avarammaksi kuin koskaan ja aamulla menetetään muisti. Sangria virtaa eikä koskaan lopu, siitä pidetään huoli. Halpaa ja pullotettua nuoruuden hulluutta. Kaikesta huolimatta hän juo vaan edullista jästiviiniä.

Hänen nimensä on Minun Poikaystäväni.

Hän ei taida ymmärtää sitä sanontaa enkä ymmärrä minäkään, se on sellainen lause joka käskee pitämään jalat maassa. Kaikkea kohtuudella. Minähän olen Lovekiva, enhän minä ole tippaakaan maanläheinen enkä pidä mistään konkreettisesta; mistään mitä voi koskettaa. Yleisemmin haaveilen vain olemattomasta ja muiden mielestä epäolennaisesta.

”Se rakastaa sinut ruvelle.”

”Katselisit mieluummin vaikka Terryä. Sillä pojalla on hyvä sielu, mä olen melkein nähnyt.”
En minä näe mitään Terryssä. Näen vain hänet, hänet hänet hänet. Enkä ketään muuta.

”Sä näkisit varmaan ihan kunnolla, sä kun olet tuollainen. Luna.”

En minä enää mitään näe enkä kai samanlainenkaan ole kuin ennen. Enkä minä uskonut ketään enkä vieläkään usko.
En edes silloin, kun joku kysyy: ”Mitä sinulla on poskessasi?” Ei mitään, tuloksenkin näkee vasta kun jälkeenpäin vilkaisee peiliin, mutta huudot kuuluvat korvissa aina.
Joskus jään sänkyyn koko päiväksi, silloin kun jalkani eivät enää kanna. Mutta heidän puheitaan en usko.

Ehkä hieman uskon silloin, kun kuulen siitä pienestä puuskupuhista, joka kaatui alas portaat, ne kaikista jyrkimmät. Vaikka se oli vahinko.

Silloin sanon että nyt ei enää, nyt se on loppu. Vaikka se ei ole vielä edes alkanutkaan.

Minä itken suihkussa hymyjä jotka vieläkin sulattavat minut (kaiken ajan ja tapahtuneen jälkeenkin), ja itken sitä, etten osannut aavistaa, ja sitä, etten nyt osaa päästää irti. Eikä ehkä ikinä voi päästääkään irti jostakin niin rakkaasta. Ehkä täytyy vain valua viemäriin, sitten joskus kun ei enää jaksa. Kun lämpötila nousee neljäänkymmeneen.


~~~~~~~~~~

[Urandael]

Mielettömän nätti.

Rakastuin tuohon otsikkoon, ja siksi tulinkin lukemaan ihan vaan tän (sormet syyhyten). Poltetusta oranssista tuli jotenkin mieleen kuuma santa. Lukiessani tätä eteenpäin ja eteenpäin tulin yhä epäuskoisemmaks että miten kukaan pystyy kirjoittamaan näin? Osasit jotenkin kertoa Lunan ajatukset juuri niin Lunamaisesti kuin voi, silleen epärealistisesti, ja se oli kamalan kutkuttavaa luettavaa. Kiitos kiitos kiitos. Jumaloin sua. Ihan sekopäistä..

[Hermy^]

Jee kommenttia.
Voi kiitos, Urandael. Ihanaa kuulla, että mielestäsi olen saavuttanut Lunan aaltopituuden
Ja voi miten ihana kommentti muutenkin, ei apua, tässähän ihan punastuu..Mutta kiitos. <3

[Jenisei]

Viisi sanaa: Ei tämän kauniimpaa, ei todellisempaa.

[Harry Potter]

Voi kun, tämä on niin herkullinen. Jälleen kerran kuvailusi on vertaansa vailla, ää miten sä osaat?

Hänen hymynsä on niin kaunis. Tiedättehän, osa hymyistä on vain sellaisia veistoshymyjä, ja osa on sellaisia, jotka sulattavat kokonaan. Nesteeksi lavuaareihin, hyytelöiksi viemärikanaviin. Hytiseviksi polviksi nurmelle, riisutuiksi raajoiksi ja hiekanmakuisiksi suudelmiksi.

Minä tiedän, se on ihan totta suurin osa hymyistä melkein on "veistoshymyjä" Mutta todella kaunis, liian kaunista. Pidin tästä ihan hirveästi, koska pystyin samaistumaan tähän.

Tuo Lunan poikaystävä, on aivan kuin kopio omastani, enkä minäkään vaan haluaisi päästä irti siitä nilkistä
Hihii, kiitoksia kultaseni kun mainostit tätä afterpartyissa ja sori, kun tää kommentti on mitä on :'< Olisit ansainnut jonkun hienomman!

//btw: ja mansikka kiikku soi taustalla

[Ringo]

Hah, minä kommentoin!
(hah, lupaukset täytyy pitää.)

Oikeasti, olen aivan mykistynyt! Ah mitä herkullisia lauseita ja sanaleikkejä.

Sillä pojalla on kädessään nauru. Sellainen pulppuileva ja takertuva ja käteenpuristettava, jota ei niin vain päästetä karkaamaan sormien välistä. Hieman kuin taikaolento, mutta silti jotenkin niin hänen omansa.

pulppuileva, takertuva, käteenpuristettava. Nerokasta, miten sinä keksit käyttää tuollaisia adjektiiveja? Itselläni on aina kaikki sellaisia "Kiva." "ihana." "tyhmä" - tyylisiä ilmaisuja. Hahha.

Halpaa ja pullotettua nuoruuden hulluutta.

Ah, minä pidin todella paljon tuosta lauseesta. Se tuntui jotenkin hiukan... katkeralta, mutta silti todella Lunamaiselta. Koko fic oli muutenkin niin täydellisen Luna kuin olla ja voi.
No joo, minäkin haluan kirjoittaa näin hyvin! Äh, todella turhamaista, pitäisi kirjoittaa juuri tällähetkellä elean kanssa yhteisficciä Lunasta! Ja sitten yks tulee ja kirjoittaa tämmöisen Lunaficin, ghöö.
Ei ole kivaa. :<  (ah mikä sananvalinta <33)
-Ringo-

[Miku]

Hitsi mitä kielikuvia! Luna on ihan ehdottomasti mun yksi lempihahmoista, joten sen ja mukavalta kuulostavan nimen takia tulin lukemaan tämän. Paljon hienoja kohtia, joten en edes viitsi etsiä lempparikohtaa. Jostain syystä mulla tulee tän ficin Lunasta mieleen Skinsin Cassie, niissä on ihan hirveen paljon yhteistä.  Varsinki ku tässä puhutaan puhekielellä. Oli muuten aika erikoinen ratkasu, mutta ei todellakaan huono!

[Fiorella]

Tämä oli kauniisti kirjoitettu, joskaan en tiedä olisinko tunnistanut tekstistä itsestään poltetun oranssin (joka on eräs lempiväreistäni, btw) jollen olisi nähnyt otsikkoa. Muutoin itsessään kyllä aika surumielinen, jopa pelottava, kuten kohdassa:

Ehkä hieman uskon silloin, kun kuulen siitä pienestä puuskupuhista, joka kaatui alas portaat, ne kaikista jyrkimmät. Vaikka se oli vahinko.

Paljon omaperäisiä ilmaisuja ja sanankäänteitä, ihanaa. Ainut mitä vähän vierastin, oli välissä ollut puhekielinen repliikki, jonka mä tuntui jollain tapaa ficciin kuulumattomalta, vaikka toisaalta se ainakin toimi erottamassa puhujan kertojasta. Jossain määrin on vähän vaikea kuvitella Lunaa kovin angstiseksi hahmoksi, sillä kirjoissa hänellä on aika mitäs tuosta ja kyllä se siitä lutviutuu -asenne päällä.

itken sitä, etten osannut aavistaa, ja sitä, etten nyt osaa päästää irti. Eikä ehkä ikinä voi päästääkään irti jostakin niin rakkaasta.

Voi kun näitä aina on, jotka eivät voi päästää irti, vaikka olisikin aihetta. Joskus sitä on suurempi syy itkeä kuin mitään muuta. 

[Hermy^]

Kommenttia ^^

eleanorini, kiitos kommentista. Toivottavasti tämä ei ollut sinulle liian surullista luettevaa poikaystäväsi tähden. Mansikkakiikku <3
Ihana että pidit ja kommentoit. ^^<3

Ringopieni, tottakai lupakset pitää pitää tai stalkkaan asuntosi ja tulen kiusimaan sinua! Jee, kirjoittakaa se nopeasti valmiiksi, en malta odottaa että pääsen lukemaan sen. ^_^ Kiitos <3


Miku: Tuo puhekieli jotenkin vain tuli ja tuntui luonnolliselta tähän. Ajattelin sen tuovan tähän sellaisia viboja, että tätähän tapahtuu ihan oikeassa elämässä ja oikeille ihmisille, että tämä on yleinen ja vakava ongelma. Mä en ole katsonut vielä yhtään jaksoa Skinsiä, (jäljessä? öh) mutta ajatteli kuitenkin ruveta katsomaan sarjaa minäkin jossain vaiheessa. Taidan kuitenkin tietää ulkonäöltä mainitsemasi hahmon. Kiitos kommentistasi ja kiva että pidit. ^^

Fiorella, niin, poltettu oranssi sen takia, että vaikka Luna vaikuttaa lannistuneelta ja haikealta tässä ficissä, hänellä on kuitenkin paljon tukahdettuja vihantunteita sisällään, mutta hän ei vaan osaa tuoda niitä julki. Yritin sitä tuoda julki ficin vikalla lauseella. Että joskus Lunankin pinna vaan katkeaa ja sitten se on loppu. (:
Lunasta hahmona - niin, mulla itselläni on Lunasta ehkä vähän oma käsitykseni. : ) Olen aina ajatellut että kirjassa esitetty Luna on vain pintaraapaisu tytöstä ja ehkä hieman myös kulissia - tai enimmäkseen Harryn näkökulmaa.
Niin, irti päästäminen on niin vaikeaa (varsinkin jos tilannetta katsoo ulkopuolelta!) kun asianomainen ei aina itse tajua kuinka paljon onkaan jäänyt riippumaan toiseen kiinni.
Niin ja joo, ihana että kommentoit. ^^

[Jassmi]

Noooniiin. Kommentoidaan sitten Taas näitä stalkkareiden ideoita jotka laitetaan heti käytäntöön

No, jo otsikko on minusta hieno, erilainen ja kaunis. Minä pidän tällaisesta kerronnasta, missä osa lauseista on lyhyitä, vain muutaman sanan ja osa pitkiä, rönsyileviä. Se tekee tekstistä elävää ja hienoa. Ja tässä ficissä sitä kerrontatapaa on vielä hyödynnetty niin hyvin, että oikeasti, kamalan hieno ficci. Mitäs lempikohtia mulla olis.. hmm..

Sangria virtaa eikä koskaan lopu, siitä pidetään huoli. Halpaa ja pullotettua nuoruuden hulluutta.

Minä niin pidän siitä, kun nuoruutta kutsutaan hulluksi, ja siksi tämä ehkä nousee lempikohdakseni, yhdeksi niistä. Ja tuo lausepari vielä on niin hieno, koska siinä on juuri käytetty niitä töksähtäviä (töksähtäviä hyvällä tavalla) lauseita, mitkä eivät sinänsä liity kauheana juoneen, mutta kuvaavat tunnelmaa sitäkin paremmin.
Ficci on myös Lunamainen, siihen on liitetty hieman sitä Lunan omaa ajatusmaailmaa ja ajatustapaa, vähän sitä Lunan omaa elämää.
Joo, tämä taitaa olla niitä ficcejä mitä tullaan lukemaan uudestaan. Kirjoitustapa on niin hieno

[Kaatosade]

Luinpa tämän aamupalaksi, ja pidin lukemastani hyvin suuresti. Hyvä, että tuli tartuttua tähän. Lunan nimi ja otsikko vetivät puoleensa, teki mieli lukea jotakin Lunasta.

En kyllä ole ihan varma siitä, tunnistinko kertojaa Lunaksi. En osaa kuvitella Lunan ajattelevan tähän sävyyn, näin kauniilla vertauskuvilla, jotenkin miellän hänet tavallaan naiivimmaksi, vaikka hän toki älykäs onkin. Mutta ei se lukemista häirinnyt, johti vain siihen, että ajattelin kertojaa mielessäni enemmän kenenä tahansa tyttönä.

Mutta tuo tilanne, se oli niin kipeästi ja hienosti maalattu, että ei voinut olla ihailematta. Pienillä vihjeillä rakennettu, ja karmivuus tulee ilmi melkein rivien välistä. Samoin poikaystävän persoona tulee ilmi todella hyvin, heti alussa, ja nappaa siten lukijan mukaansa.

Eiköhän tällä lähde päivä käyntiin. Kiitoksia. <3