LW4: Hyötynäkökohta (James/Lily, S)

[Jester]

Disclaimer: J.K. Rowling.
Rating: S/G
Pairing: James/Lily, tulkinnanvarainen James/Sirius
Summary: Oli helpompaa, kun merkittävimmät osat itseä eivät sijainneet muissa.

A/N: Vastaus Lyrics Wheelin neloskierrokseen, joten pohjana käytetyt laulunsanat löytyvät postauksen lopusta. Varoitamme liian pitkistä ja sekavista virkkeistä sekä tyylikokeilusta enterin raiskaamisella hoidetun rytmityksen kanssa. Ja tietenkin rakastamme kaikenmoista palautetta. ^^


Hyötynäkökohta

Harry vie paljon aikaa ja on pieni ja vaaleanpunainen ja juuri sellainen, millaiseksi Lily Evans ei maailmankaikkeuttaan kuvitellut ennen kuin tapasi elämänsä miehen ja alkoi opetella kotiäidiksi jo kolmannen vuosikymmenensä alkutaipaleella.
Tai ainakin James oli hänen elämänsä mies ennen tätä paranneltua varmuuskopiota, joka ilmoittaa jo ensimmäisellä tietoisesti punaisia kutreja tavoittelevalla kädenpuristuksellaan muistuttavansa vielä joskus kipeän paljon alullepanijaansa.
Harryn esitellessä ensimmäisen hymynsä James ja Lily Potter (Potter? Potter.) ovat ylpeitä vanhempia, mutta väistämättömän satunnaisia aivastuksia ja kiukutteluja ennen päiväunia todistaa vain toinen.
Vaikka Lily pyyhkisi silmiään paidanhihaan ennen pihakukkien kastelua, hän voi luottaa Harryn riippuvuuteen itsestään.

James on jo hieman isompi poika, jonka villi vapaus kutistui säyseisiin, pinnasängyn suojiin mahtuviin mittoihin kun juniori ensimmäisen kerran läväytti pohjattoman kysyvän vauvankatseen jotakuinkin hänen suuntaansa.
Tai ainakin James on ehtinyt luulla, kuvitella, uskoa, toivoa, että ainoa hänen katselemansa horisontti olisi nyt maalattu lastenhuoneen seinään matalilla aalloilla keikkuvan purren seuraksi.
Kun hänen vaimonsa (on Jamesin maailman kahdeksas ihme, että hän todella kutsuu naista siksi) hymyilee ja kysyy, miten töissä meni, hän varmistaa silloin tällöin, tuntuuko vastuualueiden jako vähääkään epäoikeudenmukaiselta.
Lily naurahtaa ja vakuuttaa paikkojen pysyvän kasassa huomattavasti paremmin, jos miehenretale viihtyy poissa yhdeksästä viiteen.

Sirius pudistaa päätään poiketessaan kylään ja naljailee hyväntahtoisesti heidän kauheasta sovinnaisuudestaan.

*

Lily ei osaa päättää, ahdistuuko enemmän töistä ennen aikojaan kotiinsa lähetetyn velhon levottomista askelista eteisen matolla vai siitä, että tämä viipyy ja viipyy ja viipyy (ja hänelle on varmasti tapahtunut jotain) ottamassa selvää asioista, joista ei sovi, ei voi, ei saa vielä puhua päivänvalossa, ei ennen kuin ne tajuavat tämän olevan oikeasti vakavaa.
Hän on enemmän kuin valmis tekemään jotain oman universuminsa ulkopuolista hyödyllistä ja liittyy Kiltaan ensimmäisten joukossa arvellen myöhemmin jopa etuilleensa jonossa.
Vuorokaudet lipuvat portaattomasti kohti pimeämpiä ja joskus hän pelkää Jamesin, Harryn, Jamesin, Harryn puolesta niin paljon että hengitys takertuu kurkkuun kylmänä ja nihkeänä möykkynä.
Lilystä tuntuu, ettei hän riitä.

James alkaa uskoa jalkojensa auraavan rosoreunaisia uria ovelta keittiöön, olohuoneeseen, takaisin, tarkistamaan, onko takaovi yhä lukossa.
Oli helpompaa, kun merkittävimmät osat itseä eivät sijainneet muissa.
Lily on täysin kykenevä huolehtimaan itsestään siinä missä hänkin, mutta onko kukaan koskaan onnistunut rauhoittamaan perheenisää vakuutuksilla teoreettisesta ja tilastollisesta turvallisuudesta?
Kädestä piteleminen, ”ainakin sinä olet siinä”, melkein loputtomiksi venyvinä öinä lohduttaa juuri sen verran, ettei kummankaan tarvitse alkaa valehdella ääneen.

Sirius ei ole edes vitsaillut kahteen viikkoon, ja Lily joutuu vakuuttamaan itselleen, ettei ole ruvennut pelkäämään miehensä parhaan ystävän, sielunveljen, toisen (kolmannen? neljännen?) puoliskon vierailuja.

*

Harry itkee kahden avoimen oven päässä ja Lily on jalkeilla ennen kuin äänennopeus ehtii alakertaan, josta kajastaa yhä punertavankellertävä valo.
Rystyset silmillä hän yrittää olla kuvittelematta, kuinka ensimmäiset merkit parransängestä raapivat toisen kaulansyrjää rutistuksessa, jollaista ei saada aikaan hänen voimillaan ja joka käyttää päinvastaisia tunteita muistuttaakseen nuorukaisia huolettomuudesta.
Ja ihan varmasti James hymyilee Siriukselle.
Harryn pienenpienen ruumiin paino on höyhenenkevyt ja lyijynraskas samaan aikaan, ”älä pelkää, kulta, minä olen tässä”, eikä Lilyn auta muu kuin jatkaa luottamista.

James yllättää itsensä miettimästä, miksei hän tullut opetelleeksi luovuttamista ennen kuin ajatuskin siitä alkoi tuntua vastenmieliseltä.
Ehkä he nyt voisivat kohauttaa olkiaan ja kääntää selkänsä ja paeta ja piiloutua ja olla turvassa – vaikkakin sitten pelkureina.
Mutta päätökset on jo tehty, ja pidellessään kiinni parhaasta ystävästään (joka ei ole hänen vastuullaan) ja ajatellessaan perhettään James ei tiedä, kenen puolelle ne ovat hänet johtaneet ja ketä vastaan.
Kun he kuulevat äänet portaiden yläpäässä Jamesista tuntuu (melkein fyysiseen kipuun riittävän paljon) siltä, että Lily ja Harry tulevat selviytymään ilman häntäkin.

Harryn itku leikkaa Siriuksen karheaa kommenttia siitä, kuinka jotkin tilanteet on vain kestettävä.

*

[size=75]Bon Jovi - Livin on a Prayer

Once upon a time
Not so long ago

Tommy used to work on the docks
Union's been on strike
He's down on his luck... it's tough, so tough
Gina works the diner all day
Working for her man, she brings home her pay
For love - for love

She says we've got to hold on to what we've got
cause it doesn't make a difference
If we make it or not
We've got each other and that's a lot
For love – we'll give it a shot

Chorus:
Whooah, we're half way there
Livin on a prayer
Take my hand and we'll make it - I swear
Livin on a prayer

Tommy's got his six string in hock
Now he's holding in what he used
To make it talk - so tough, it's tough
Gina dreams of running away
When she cries in the night
Tommy whispers baby it's okay, someday

We’ve got to hold on to what we've got
cause it doesn't make a difference
If we make it or not
We've got each other and that's a lot
For love – we'll give it a shot

Chorus

We've got to hold on ready or not
You live for the fight when it's all that you've got[/size]

[Jassminadara]

Vaikka tämä onkin nyt näin vanha ficci, niin on ihan pakko saada kommentoida, varsinkin kun tähän ei näytä tulleen yhtään kommenttia. Oikeasti, tämä on vain ihan järkyttävän hyvä ficci. Menee ehdottomasti top vitoseen minun listallani, ja minä olen kuitenkin lukenut lähemmäs satoja ficcejä. Yksi sana, Vau. Vau. Ei pysty hehkuttamaan tarpeeksi.

Jo se, että Pimeyden voimissa on J/L:ää (lempiparitukseni btw) oli ihan mahtavaa, koska yleensä siitä parista kirjoitetaan vain sitä aina yhtä ihanaa onnea, en ole montaakaan ficciä huomannut missä olisi kuvattu sitä ahdistusta mitä syntyi sodan aikana. Ja tässä ficissä se ahdistus oli kuvattu niin hyvin, se oikein tunki ruudun läpi ja... Oikeasti, vau.

Niin, tähän kommenttiin ei nyt tule yhtään tai ainakaan paljoa negatiivista, mutta sitä enemmän ihkutusta. Liian pitkät virkkeet sopivat tähän ficciin todella hyvin, tuollainen taiteellinen kirjoitustapa. Kaikki kappalejaot ja nuo erilleen nostetut lauseet vain paransivat ficin tunnelmaa, ja se ficin tunnelma oli vain niin käsinkosketeltavan ahdistava, että en ymmärrä miten joku voi kirjoittaa niin hyvin. Ja vaikka tässä ei juurikaan käytetty sanontaa "Lilyä ahdisti, tämä oli kamalaa aikaa" niin se fiilis vain tihkui ruudusta läpi, välillä tuntui että pitää tarkistaa että elänhän minä nyt varmasti 2000-lukua enkä sota-ajan velhoyhteiskunnassa.

Kerrontatapa oli mielenkiintoinen (ja mahtava). Tuollainen dialogiton, mutta silti ei kenenkään minä-muoto. Se oli iso osa ficin ahdistavuutta, toi tunnelman lähemmäksi. Sanavalinnat mitä käyti, olivat aivan ihania. Sanavalintojen helmiä olivat esim. Harry "läväytti kysyvän vauvankatseen", Lily "arvelee etuilleensa jonossa", "ettei kummankaan tarvitse alkaa valehdella ääneen." Tässä vaiheessa minä alan tuntea itseni todella huonoksi kirjoittajaksi, kun näin hyviäkin löytyy.. Ja todella kateelliseksi.

Jos quoteaisin parhaat kohdat, tästä kommentista tulisi pitempi kuin itse ficci, koska joka ikinen lause oli hyvä, sopiva, tunnelmaa vahvistava, täydellinen. Tulisi lainattua koko ficci. Eli ehkä en sitä tee. Ja loppuun mainitsen vielä, että Bon Jovi on kyllä todella hyvä bändi ja tuo kappale on todella hyvä, ja nyt se sai uuden merkityksen vielä minulle. Se sopii todella hyvin tähän ficciin.

Ehkä tässä tuli ihkutettua tarpeeksi tätä ficciä. Mutta jos ei tullut selväksi, niin tiivistetään: aivan täydellinen ficci, eikä vähiten kirjoitustavan ja sanontojen takia. Rakastuin tähän ficciin ja tämä nousee kyllä todella korkealle minun top-ficit listallani. Vau. Kiitos.

[Jassmi]

Tuplapostausta, muahhahhahhaaa!
Eli ilmoittelen vain että tämä ficci on nyt ficcikillassa käsittelyssä

[Celeporn]

Jaahas, minä taas kommentteineni... Tosin tällä kertaa ficcikillan kautta, ei olisi varmastikaan muuten tullut luettua. Kuten olen jo monesti aiemmin sanonut, rakastan tapaasi kirjoittaa, mutta olen niin kauhean nirso paritusten suhteen, etten olisi tätä edes loistavasta kirjoittajasta huolimatta lukenut - ei tuo James/Lily nappaa sitten yhtään.

Mutta pidin kovasti kuitenkin, en varmaan edes osaisi olla nauttimatta teksteistäsi. James/Sirius-viitteet olivat aivan ihastuttavia kaikessa hienovaraisuudessaan, ja rakastuin ihan kympillä siihen, että vaikka kyseessä ovatkin nuoret ja nätit mieshahmot, niin parransänki mainittiin! Jee <3<3
Lisäksi olen kovastikin enterin raiskauksen ystävä, joten kappalejako oli minulle suuresti mieleen - kerrontaa oli jaksotettu ja rytmitetty aivan upeasti, eikä tullut lainkaan sellaista ylidramatisoinnin makua. Pidin myös hirveästi jotenkin sellaisesta asioiden pienuudesta, mitä tässä oli. En nyt ehkä osaa sitä oikein selittää, mutta tässä oli jotenkin sellaista arkista epätoivoa ja ahdistusta, liikutaan pienissä kuvioissa eikä maalailla muutenkaan mitään tavallisen pulliaisen elämää suurempia uhkakuvia. Sellaista maanläheisyyttä. Kuulostipa tyhmältä, mutta toivottavasti tajuat.

Myös perus perheyksikkö kaikessa ihanuudessaan ja samalla ahdistavuudessaan oli kuvattu hienosti. Äitiyden kirjoittamisesta suuret pointsit, tykkäsin ihan mielettömästi siitä, miten Lilyn rakkaus lapseen heijastui jotenkin jokaisesta sanasta ilman, että sitä tarvitsi jatkuvasti kuitenkaan alleviivata tai vääntää rautalangasta. Myös Jamesin ajatuksien ja tunteiden monimutkaisuus ja vaikeus oli kirjoitettu hienosti, usein kun hahmojen päänsisäinen maailma tuntuu olevan hyvin suoraviivainen.

Joten kiitoksia jälleen kerran upeasta ficistä. Olet mahtava kirjoittaja.

[Jennea]

Ficcikillan kiltalaiset taas asialla. Olen joskus aikaisemmin alkanut lukemaan tätä. Jättänyt kesken ja sen jälkeen kadottanut sen. Onneksi Jassmi tosiaan valitsi tämän tämän viikon ficiksi, koska muuten en luultavasti olisi koskaan enään törmännyt tähän paitsi tuurilla.

Olen täysin sanaton. Ensinnäkin James ja Lily parina on mielestäni mielenkiintoinen ja heissä on niin paljon monia eri ulottovuuksia ja hienoa, että sinä kerroit tästä heidän hieman synkästä puolesta. Eläydyin tekstiin ihan täysin.

Kerronta tapasi oli jotenkin kaunista ja erilaista. On dialogeja, mutta tavallaan ei kuitenkaan ole. Sanavalintoja en luultavasti osaa hehkuttaa tarpeeksi. Esimerkiksi tuo (Potter? Potter.) oli jotenkin niin hykerryttävän hyvä, että naurahdin. Ja sitten kohta mutta väistämättömän satunnaisia aivastuksia ja kiukutteluja ennen päiväunia todistaa vain toinen, mikä mahtava lause, joka kertoo niin paljon. Muita en varmaan tähän ala listaamaan sillä siitä tulisi liian pitkä. Samoin suosikkikohtia on turha mainita erikseen - se on koko ficci.

Ihastuin - ei, vaan rakastuin - tähän täysin. Tunnelmaltaan mitä mainioin. Hienoa tekstiä. Haluan lukea muita kirjoituksiasi.

[SnowBlind]

Aah, veditpä yhden ficcikiltalaisen melko mykäksi. Abaaba. Pitäisikö nyt antaa rakentavaa?

Tässä ficissä oli mahdutettu ihan valtavasti kaikkea pieneen tilaan. Jokaisesta sanasta aukeni täysin uusi tunnelma, näkökulma tai joku mieltä hivelevä asia, joka rakensi tekstiä ja maailmaa. Suljehuomautukset keskellä lausetta olivat ihania (en voi enää valittaa siitä, etten tykkäisi niistä.) Kaikki tuntui olevan tässä oikealla paikallaan luomassa juuri oikeanlaista mielikuvaa. Täydellistä.

Lily ja James olivat ihania, ja heidän suhteensa kerrottu todella hyvin. Sirius jäi vähän sivummalle, mutta oli vain hyvä että pääpaino oli tässä parikaksikossa. Lilyn epävarmuus itsestään ja Jamesista oli todella aitoa ja sydäntäsärkevää, pidin siitä miten tästä jäi sellainen kuva, että kaikki oli tapahtunut äkkiä, eikä hän ollut vielä ennättänyt oikein löytää paikkaansa. Jamesia kävi miltei sääliksi, ja hänen suhteensa Siriukseen oli hienosti kerrottu. Samoin sodan ahdistuksesta ja pelosta oli kerrottu hienosti. Niinkuin Jassmi sanoi, se miltei tihkui kuvaruudun läpi.

Tämä oli sellainen fic, joka piti todella lukea ajatuksella, pohtia lauseita ja sanoja ja rakentaa tarinaa mielessään. Ja oli siihen juuri oikean pituinenkin. Mieleen tulee sananlasku yksi kuva on yhtä kuin tuhat sanaa. Minusta tämä ficci oli kuin ajaton maalaus, jossa on erilaisia värisävyjä ja elementtejä, ja joka ensikatsomalta näyttää lähinnä eriskummalliselta (onko TUO muka joku kuuluisa taideteos?), mutta johon syvennettyään ei enää koskaan aliarvioi maalin ja pensselin voimaa.

Kiitos.

[Lokitar]

Ficcikillasta pöö!
Ensinnäkin täytyy sanoo että harvinainen ficci, sillä en usein ole J/L angstiin törmännyt o_O hassua sinänsä, luulisi nuorella parilla ja vielä nuorilla vanhemmilla olevan vaikeaakin arkea. Onneksi toit nyt sellaisen esille
Kirjoituksesi oli tosi sulavaa ja mieluista lukea. Viimeinen kappale oli ehkä se vaikein, että siinä piti hiukan miettiä miten tulkita, mutta enköhän minä jotain tajunnut, vaikka sokerihumalassa ja väsynyt olenkin
Tykkäsin tästä kyllä kokonaisuudessaan, arvosana olisi varmaan 9 1/2
Kiitos ja toivottavasti muistan eksyä lukemaan muitakin luomuksiasi!

[Snapu on Pyörylä]

Feeniksin Ficcikillasta minäkin.

En osaa enää ikinä kuunnella tuota Bon Jovin biisiä samalla tavalla. Ennen se kertoi minulle toivosta, nyt se on tarina "Jos sanon näin, kaikki on paremmin, eikö?" -ajattelusta. Mikähän se sana ois.. Petoksesta.

Tämä hieno ficci oli kokonaan tuollainen '...ja kaikki on hyvin' -teksti. Vaikka aina sitä luulee ajattelevansa Lily/Jamesin täydelliseksi pariksi niin minusta heille käy ihan pirun hyvin tuollainen itsepetos. Toinen ficci tänään itseasiassa tällä parilla, jossa aiheena on itsepetos tavallaan.. Varsinkin Lilyn puolelta se toimii, ei hän turhaan olisi taistellut Jamesin flirttiä vastaan niin monta vuotta koulussa, jos heidän suhteensa sitten tulisi olemaan täydellinen aikuisiässä.

Tuo kerronta rokkaa. Se on jännällä tavalla puhekielistä, juuri sellaista ajatustoimintaa, joka tavallisena kerrontatekstinä häiritsisi hirveästi. Tässä on niin nerokkaita sanavalintoja ja viittauksia, että pakko quotettaa muutama silmiin pistänyt.

Harry vie paljon aikaa ja on pieni ja vaaleanpunainen ja juuri sellainen, millaiseksi Lily Evans ei maailmankaikkeuttaan kuvitellut
-
paranneltua varmuuskopiota, joka ilmoittaa jo ensimmäisellä tietoisesti punaisia kutreja tavoittelevalla kädenpuristuksellaan muistuttavansa vielä joskus kipeän paljon alullepanijaansa
-
liittyy Kiltaan ensimmäisten joukossa arvellen myöhemmin jopa etuilleensa jonossa.
-
Rystyset silmillä hän yrittää olla kuvittelematta, kuinka ensimmäiset merkit parransängestä raapivat toisen kaulansyrjää rutistuksessa, jollaista ei saada aikaan hänen voimillaan

Eipä kai muuta! Nerokas teksti, pidin kovasti mutta parituksen takia en ala ihkuttaa tätä puhki

//ainiin, pakko sanoa noista pitkistä lauseista vielä että yleensä ne häiritsevät, mutta näin lyhyessä ficissä (ja loistavissa mielikuvissa) niitä oli vain ilo lukea pariin kertaan läpi, että tajusi varmasti kaiken Ja ne ei ollu mitään korulauseita, vaan sellaisia ymmärrettäviä. Kiitos niistä siis!

[amorito]

Minä en valitettavasti osaa tuoda enää mitään uutta muiden kiltalaisten sanomiin, mutta samoilla linjoilla täytyy jatkaa. Minäkin ihastuin kovasti kirjoitustyyliisi, ihanan soljuvaa ja tyylikästä kieltä ja osuvia ja raikkaista sananvalintoja. Asiat, jotka olisi voinut sanoa valtavan paljon yksinkertaisemmin, sanottiinkin persoonallisesti ja mieleenpainuvasti, vaikka näin:

James on jo hieman isompi poika, jonka villi vapaus kutistui säyseisiin, pinnasängyn suojiin mahtuviin mittoihin kun juniori ensimmäisen kerran läväytti pohjattoman kysyvän vauvankatseen jotakuinkin hänen suuntaansa.

Tai näin:

James alkaa uskoa jalkojensa auraavan rosoreunaisia uria ovelta keittiöön, olohuoneeseen, takaisin, tarkistamaan, onko takaovi yhä lukossa.

Niin, mielenkiintoinen pieni vaihtoehto siitä, mitä Potterin pariskunnan elämä sittenkin saattoi olla. Tällaisia tekstejä tarvitaan valtavirrasta poikkeamaan, joten toivon että muutkin tekstisi (joita tulevaisuudessa varmasti lueskelen) tuottavat positiivisia yllätyksiä ja herättävät yhtä ihania ilon läikähdyksiä kuin jotkin tämän ficin kohdista.

[Fiorella]

Ficcikillasta myöhässä, iltaa vain.

Oli ilo lukea tämä ficci, niin synkän ahdistunut kuin tunnelma siinä olikin. Se epävarmuuden ja pelonkin lataus tuntui. Lauseissa on huolellisesti ja harkitusti kirjoitetun tuntua, ja kerronnan hajanaisuus vain korostaa sitä, mitä rivien välistä voi lukea. Hienoa työtä.

Mikä vähän pisti silmään, niin aika paljon oli lyhyeksi ficiksi noita sulkulauseita, mutta toisaalta ne olivat myös niin osuvia, etteivät häirinneet.

Kiitokset minultakin lukukokemuksesta.

[Kaatosade]

Ficcikillasta minäkin, ja erittäin pahasti myöhässä, siitä pahoitteluni. Nyt oli kuitenkin sellainen viipale aikaa, että ennätti jopa lukea jotakin, vau! Olen ollut aivan naurettavan kiireinen ja väsynyt viime aikoina.

En ole tämän parituksen fani missään mielessä, useimmat canon-parit ovat mielestäni aika lailla tylsiä, mutta en minä tätä inhoakaan. Tämä on ehdottomasti parhaita tällä parilla lukemiani ficcejä, tässä perhe-elämä tuntuu oikealta, ei sellaiselta ihannoidun vaaleanpunaiselta hattaralta. Vaan on hankaluuksiakin, huolestumista ja sen sellaista. Se välittyy tekstistä liikoja korostamatta. Pidin myös hienoisesta Sirius/Jamesista tuossa seassa, ja parransänget vetosivat minuun myös.

Mukava kirjoitustyyli, pakotti lukemaan melko rauhallista tahtia, mutta kun ficci oli näin lyhyt, se ei häirinnyt ollenkaan. Sopi jotenkin hyvin tähän, että tätä piti maistella hiljalleen. Pidin kyllä, kiitoksia.