Kirjoittaja Aihe: Poika on Tylypahkassa, S  (Luettu 3134 kertaa)

Marlene McKinnon

  • ***
  • Viestejä: 84
Poika on Tylypahkassa, S
« : 05.10.2008 13:32:10 »
// Alaotsikko: (S, Sirius)

Kirjoittaja: Minä!
Beta: Welma (Vuotiksesta), kiitos hänelle!
Ikäraja:S
Tyylilaji:draama

Cornelius Toffee, taikaministeri, kävelee vähän matkan päässä kohti selliäni. On järkyttävää, miten tällaiset ulkopuolisten käynnit vankilassa ovat ainoat ilonaiheeni elämässäni. On kuitenkin virkistävää nähdä ihmisiä ulkomaailmasta, tuntuu tavallaan siltä kuin olisi itsekin yhteydessä elämään tämän avulla. Tarkkailen vaatteita kuten eräs tyttöystäväni viidennellä luokalla, eli painan ne kaikki mieleen yksityiskohtia myöten voidakseni ajatella niitä myöhemmin. Voin miettiä, miten asua voisi parantaa ja mikä siinä on hyvää. Naurettavaa, että minulla on tällaisia huveja. Jos kouluaikana olisin tiennyt jonkun miespuolisen harrastavan tällaista, olisi se raukka ollut pilkankohteenani hyvin pitkän aikaa. Azkabanissa eläminen on kuitenkin ääriolosuhteissa elämistä, joten mikä tahansa kelpaa täällä iloksi.
    Kun täällä käy ulkopuolisia ihmisiä, muistaa, että Azkaban ei ole koko maailma. Sen ulkopuolella on paljon suurempi maailma. Paha sekin, mutta siinä maailmassa on niin paljon hyvääkin. Muuten täällä Azkabanissa näkee vain toisia vankeja, ankeuttajia ja kolme noitaa sekä kaksi velhoa. Harvoin tänne eksyy vankien omaisia. Kukaan ei halua tulla tänne, ja kaikki tahtovat katkaista siteensä pahamaineisiin roistoihin. Muiden vankien kanssa ei juuri tule juteltua, he ovat hulluja.  Ei tämä mikään vankila ole, lähinnä hullujenhuone.
   Täällä työskenteleviä velhoja ja noitia ihmettelen. Mitä pahaa he ovat elämässään tehneet, että ovat tänne joutuneet töihin? He joutuvat asumaan täällä aina. Minä en kauhean helposti tänne vapaana miehenä suostuisi muuttamaan, vaikka olisi kuinka hyvä tarjous asunnosta. Ne kaksi noitaa ja velhot ovat hyvin sulkeutuneita. Eivät puhu kenellekään mitään, tuskin edes toisilleen. Velhot ovat vanginvartijoita ammatiltaan. Yksi noidista on keittäjä ja toinen mielisairaanhoitaja. Mutta kolmas noita, hänen kanssa juttelen toisinaan. Hän on viisissäkymmenissä oleva parantaja ja hoitaa siis sairaita vankeja. Niin kuin se mitään hyödyttäisi. Kerran viikossa saan jutella hänen kanssaan. En ole saanut selville, miksi hän on tullut tänne töihin. Ensimmäisen täällä olovuoteni jälkeen lakkasin kyselemästä, tuskin minkään iloisen syyn takia.
   Parantajan nimi on Beatrice. Hän toimittaa minulle toisinaan ristikkolehtiä ja joitain juorulehtiä, mutta hyvin suurella viiveellä. Eivät ne häntäkään kovin nopeasti tavoita. Beatrice on ihminen, joka auttaa minua pysymään täällä selväjärkisenä. Olen onnellinen siitä, että hän on täällä. Hän on ainut järjissään oleva minun lisäkseni tässä talossa.
   Minusta on uskomatonta, että Toffee tosiaan valittiin taikaministeriksi. Sain tietää tästä valinnasta vasta kuukausien päästä sen tapahduttua, tänne eivät sanomalehdet ensimmäisenä eksy. Beatricekin oli siihen aikaan puoli vuotta poissa. Syytä en tiedä, Beatrice ei tahtonut kertoa. Tässä rakennuksessa suruista vaietaan, vaikka ne koostavat koko paikan.
   Olisin halunnut taikaministeriksi Dumbledoren, vaikka tiesinkin, ettei hän sitä itse halunnut. Hän halusi pysyä Tylypahkan rehtorina. Hän rakasti työtään siellä ja välitti oppilaistaan aidosti.  Mutta hän olisi ollut niin loistava taikaministeri, ihan varmasti kaikki olisi sujunut mallikkaasti. Ainakin haluan uskoa niin, koska jotenkin sitä vaan uskoo Dumbledoren pystyvän ihan kaikkeen. Tuntuu, ettei ole asiaa, jota hän ei voisi tehdä. Vähän niin kuin James joskus kertoi uskoneensa pienenä vanhempiensa pystyvän ihan kaikkeen ja järkyttyneensä saadessaan tietää, etteivät äiti ja isä osanneetkaan kaikkea.
   Joka tapauksessa, Dumbledore on maailman paras rehtori. Hän tiesi luultavasti enemmän meidän kelmien retkistä kuin uskoimme hänen tietävän, mutta ei tehnyt asialle mitään. Mutta Toffee taas… Tuskin hän pärjäisi taikaministerinä ilman Dumbledorea. Kaikki Dumbledoren tutut tuntuvat turvautuvan häneen, luultavasti siis Toffeekin.  Vaikka mistä minä tiedän, voihan Toffee pärjätä ihan hyvin omin neuvoinkin, enhän minä täällä kirotussa vankikopissa saa tietää mitään ulkomaailman tapahtumista.
   Kouluaikoina Jamesin kanssa nauroimme aina lukiessamme juttuja Toffeesta. Tämä onnistui koko ajan sotkemaan itsensä kummallisiin kommelluksiin. Hän oli töissään taikaministeriössä juoksupoika ja pilkankohde. Jostain syystä jotkut tytöt olivat häneen kovin ihastuneita johonkin aikaan ja pitivät hänen kommelluksiaan suloisina. En minä vieläkään niitä tyttöjä ymmärrä. Onhan Toffeesta kuitenkin voinut kasvaa mies, vaikka sitä kyllä on vaikea uskoa.
   Toffee on ilmeisesti tarkastuskierroksella täällä Azkabanissa. Ei varmaan niitä taikaministerin työn hohdokkaimpia tehtäviä. Hän tuskin asettui ehdolle taikaministeriksi päästäkseen kiertelemään Azkabanin laajaa ja sokkeloista vankilaa ankeuttajat perässään laahustaen. Mies näyttää kalpealta katsellessaan sisään selleihin. Ei ihme, ovathan vangit ja sellit karuja eivätkä ankeuttajatkaan varsinaisesti tee oloa paremmaksi. Hän värähtää, kun eräskin vanki, kuolonsyöjä, joka sattumalta murhasi Lilyn ystävättären, ilkkuu hänelle. Mutta Toffee ei tee mitään, kävelee vain ohi. Eipä hänestä mitään miestä ole tullut, pelkkä nyhverö. Vaikka mitäpä hän olisi voinut sanoa, tai vaikka olisi voinutkin, mitä se olisi hyödyttänyt? Nyt hän saapuu minun kohdalleni.
    “Hei Toffee. Kurja juttu varmaan tuo tarkistuskierros täällä, vai mitä? Oletko jo lukenut tuon lehden?”
“Niin…” Toffee sanoo, katsoen minua epäuskoisena. Miettii varmaan, miten ihmeessä en kuulosta mielipuolelta kuten kaikki muut. Hän näyttää myös pelokkaalta, tietäähän mies tasan tarkkaan, mitä olen muka tehnyt.
“Ajattelin vain, että jos olet lukenut tuon lehden jo, niin voisinkohan saada sen?  On aika tylsää olla täällä, voisin vaikka tehdä sanaristikkoja aikani kuluksi.”
“Ota vaan”, Toffee sanoo. Hän jatkaa matkaansa ja vilkaisee vielä järkyttyneenä minua olkansa takaa.
   Eipä Toffee ole tainnut muuttua. En tajua, miten hänet voitiin valita taikaministeriksi. Huomaan ajattelevani samoja asioita jo toisen kerran. Onkohan Azkaban alkanut muuttaa minua hulluksi? Ehkä se tekee sen vähitellen. En rupea kuitenkaan miettimään sitä tarkemmin, siinähän sitä ainakin hulluksi tulisi, vaan avaan Toffeen antaman taitetun lehden.


Sirius katsoi ulos Rääkyvän röttelön ikkunasta. Ilma oli kurja, vesisade vihmoi maata ja tuuli tuiversi nurkissa. Puut huojuivat ja näyttivät koko ajan olevan katkeamaisillaan. Ulkona oli jo hämärää, vaikka oli vielä iltapäivä. Tyypillinen myöhäissyksyn ilma… Tällaisina iltoina Tylypahkassa oli ollut mukava istua pehmeissä nojatuoleissa rätisevän takkatulen ääressä. Siriuksen oli niin ikävä noita ystävien kanssa vietettyjä hetkiä. Mutta eihän mikään voisi niitä tuoda takaisin, teki mitä teki. Turha murehtia asioita, joille ei yksinkertaisesti voinut mitään. Muisteleminen kuitenkin auttoi Siriusta jaksamaan.
   Sirius hytisi kylmästä. Tätä paikkaa ei ollut helppo lämmittää, pieni takkatuli ei siihen riittänyt. Hän vetäisi lattialla lojuneen rispaantuneen viltin harteilleen ja jatkoi tuijotteluaan ulos. Hän oli juuri miettinyt Toffeen vierailua Azkabanissa. Se päivä oli totisesti muuttanut Siriuksen elämän, joka oli ollut kurjaa viimeiset kaksitoista vuotta. Tylypahkan vuodet olivat olleet niin onnellisia, samoin ne muutamat koulun jälkeiset vuodet, vaikka Voldemort olikin ollut voimissaan ja paljon kauheita asioita oli tapahtunut. Silloin Sirius tunsi niin selvästi elävänsä, tunsi olonsa vapaaksi ja pystyi vaikuttamaan asioihin.
   Nyt hän oli pelätty vankikarkuri, jonka kuva oli liimattu joka seinään ja ilmoitustauluun. Se kuva oli viime vuodelta, jokaisena jouluaattona vangit valokuvattiin. Vähän niin kuin koulussakin otettiin joka vuosi koulukuva. Sirius ei tiennyt, mitä varten kuvat otettiin. Tuskinpa vangeista mitään vuosikirjaakaan tehtäisiin… Azkabanissa oli niin paljon arvoituksia. Hän uskoi elämänsä muuttuneen Azkabanista paon jälkeen parempaan suuntaan. Hän luuli ja uskoi yhä, kaikesta huolimatta.
   Oli ollut järkytys nähdä Peter aivan ilmielävänä lehdessä. Toffee tuskin ihan heti uskoisi, että Siriuksen pako oli ollut hänen vikansa. Tai itse asiassa hänen ansiotaan, mutta sitähän ei tiennyt kukaan muu kuin Sirius. Sirius oli tunnistanut Peterin oitis lehdestä. Olihan hän nähnyt Peterin animaagimuodossaan satoja kertoja. Hän varmistui asiasta, kun huomasi, että kuvassa olevalta rotalta puuttui yksi varvas, Peterhän leikkasi itseltään sormen syytettyään Siriusta Lilyn ja Jamesin murhasta. Peter ei ollutkaan kuollut vaan hän eli ja oli täysissä voimissaan.
   Peter oli ollut Egyptissä! Hän oli ollut siellä yhdessä Weasleyjen kanssa. Mollyn ja Arthurin! Miten hekin järkyttyisivät, jos saisivat tietää rottansa olevan Peter Piskuilan, joka oikeasti oli tehnyt ne kammottavat teot, joista Siriusta yhä epäiltiin. Molly ja Arthur olivat niin hyviä ihmisiä, vaikkakin vähän hassuja. Siriuksen alkoi yhtäkkiä tehdä kauheasti mieli niitä pannukakkuja, joita Molly aina paistoi. Ne olivat olleet niin uskomattoman hyviä. Kunpa hän vielä joskus saisi maistaa niitä…
   Nyt Peter oli Tylypahkassa. Hän oli Weasleyjen pojan Ronin rotta. Ron oli Harryn ystävä. Peter nukkui ja eli aivan lähellä Harryä! Se oli Siriuksesta käsittämätöntä, niin uskomatonta. Sirius tahtoi kovasti tavata Harryn ja täyttää kummisedän velvollisuutensa Lilyn ja Jamesin poikaa kohtaan. Hänen maineensa pitäisi puhdistaa, ja ennen kaikkea Peterin pitäisi joutua vastaamaan teoistaan hänelle. Sirius tahtoi kostaa murhaamalla Peterin. Tärkeintä silti on, että hän löysi syyn, jonka vuoksi voisi vielä elää. Hän ei ollut turhaan pysytellyt järjissään Azkabanissa kaikkia niitä vuosia. Vaikka syytön onkin, on Azkabanissa hyvin helppo tulla hulluksi, se ei ole ongelma eikä mikään.
    Sen kuvan avulla Sirius oli löytänyt itsestään voimia karkaamiseen. Hän oli jopa onnistunut siinä. Kuva oli yhä Siriuksen taskussa, hän katseli sitä aina, kun tunsi tavoitteidensa olevan saavuttamattomissa. Muutama viikko sen jälkeen, kun Sirius sai tietää Peterin olevan elossa, hän oli karannut. Se tapahtui eräänä yönä, kun ankeuttajat toivat hänelle ruokaa. Sirius ei ollut koskaan käsittänyt, miksi ruoka jaettiin yöaikaan, taas yksi asia listaan Azkabanin arvoituksista. Sellin ovi oli kuitenkin silloin auki ruuan jakelun takia. Sirius muuttui animaagihahmoonsa koiraksi, jolloin ankeuttajat eivät aistineet häntä, ja karkasi Azkabanin pahamaineisesta vankilasta, josta kukaan ei ollut koskaan ennen karannut.


xxx

Olen ollut karkumatkalla jo kolme pitkää, uuvuttavaa päivää. Ihan ensimmäiseksi uin pois saarelta, jossa Azkaban sijaitsi. Saari on hyvin karu paikka, siellä oli Azkabanin lisäksi vain suuria kivenlohkareita, kalliorykelmiä ja pieni vankien hautausmaa. Uiminen on todella verottanut minun muutenkin vähäisiä voimiani. En edes koskaan ole ollut mikään hyvä uimari, ja siitähän James aina minua pilkkasi ollessaan huonolla tuulella tai meidän riidellessämme. Minä itse asiassa olen aina inhonnut uimista, enkä yleensä suostunut ennen kesäloman alkua uimaan Tylypahkan järveen. Nyt antaisin paljon päästääkseni siihen järveen. Mutta eihän minulla mitään annettavaa ole. Onneksi uiminen oli helpompaa koirana kuin ihmisenä. Päästyääni kuivalle maalle vietin osan seuraavasta päivässä löytämässäni luolassa nukkuen ja keräten uusia voimia. Sitten lähdin kulkemaan kohti Pohjoista. Kohti Tylypahkaa. Harry oli Tylypahkassa. Peter oli Tylypahkassa. Sinne minun oli siis pakko päästä. En ole suunnitellut mitä teen päästyääni määränpäähäni, mutten jaksa vielä miettiä sitä.
   Kahtena ensimmäisenä päivänä tunsin pakomatkani turhaksi. Ajattelin ankeuttajien tai aurorien löytävän minut hetkenä minä tahansa. Minusta oli myös tuntunut mahdottomalta, että löytäisin koskaan Tylypahkaa. Nyt on kuitenkin hyvä päivä. Miten aurorit tai ankeuttajat tunnistaisivat minut koirana? Eivät mitenkään, olenhan minä laiton animaagi. Ja minullahan on aina ollut hyvä suuntavaisto, totta kai löytäisin Tylypahkaan. Nyt kuljen eteenpäin ripeää vauhtia ja olen varma, että olen oikealla suunnalla kulkiessani synkässä metsässä.


Karkumatka oli ollut vaativa. Nyt Sirius oli kuitenkin löytänyt Tylypahkan. Itse asiassa hän juuri oli Tylypahkan pihamaalla. Sirius nautti katsellessaan edessään kohoavaa Tylypahkaa ja maisemaa ympärillään. Siitä oli niin pitkä, kun hän viimeksi oli ollut täällä. Hänen mieleensä kohosi monia muistoja. Tuon puun alle kelmeillä oli aina tapana istuskella. Se oli heidän puunsa, sen alle harvoin ketkään muut eksyivät. Tuon kiven päällä James oli ensi kerran suudellut Lilyä. Oli sekin ollut päivä, Sirius ajatteli ja naurahti. Tuolla tiellä Remus oli kerran liukastunut ja tuolla taas Peter oli kerran tehnyt kepposen sille yhdelle professorille, jonka nimeä Sirius ei enää kyennyt muistamaan, mutta joka oli ollut ihan niin kuin huuhkaja.
  
« Viimeksi muokattu: 15.06.2011 17:06:29 kirjoittanut Vanilje »

Sirina Black

  • Queen of the Beasts
  • ***
  • Viestejä: 4 168
  • Love is a killer that never dies.
Vs: Poika on Tylypahkassa
« Vastaus #1 : 05.10.2008 15:07:35 »
Hmm... Tämä oli mielenkiintoinen ficci... Ensimmäinen laatuaan, ainakin minun lukemanani, jossa kerrotaan Siriuksen ajatuksista vankilassa ja karkumatkan aikana...

Virheitä en huomannut, teksti oli sujuvaa ja ficci oli hyvä... ;D

Ihan vain mielenkiinnosta kysyn, että jatkuuko tämä vai oliko ficci oneshot? Siis kun ehkä jäi kesken tuo loppu ja muutenkin haluaisin lukea jatkoa... ;D

Enpä sen kummempaa kommenttia nyt saanut aikaiseksi, mutta kuitenkin... ;D
« Viimeksi muokattu: 05.10.2008 15:23:14 kirjoittanut Sirina Black »
Sodan ensimmäinen uhri on totuus.

Index librorum prohibitorum.
Tempora mutantur, nos et mutamur in illis.

Kahvin tulisi olla mustaa kuin helvetti, väkevää kuin kuolema ja makeaa kuin rakkaus.

José

  • ***
  • Viestejä: 132
Vs: Poika on Tylypahkassa
« Vastaus #2 : 05.10.2008 15:16:11 »
Tämä oli ihan kivan tuntuinen ficci. Niin erilainen mitä yleensä luen, mutta ei ollenkaan huono. Teksti oli sujuvaa enkä huomannut virheitä.

Minäkin haluaisin tähän jatkoa, sillä lukisin tätä mielelläni enemmänkin.
"Usein Dracon päässä ei liiku muuta kuin silmät."

Pour

  • sidekick
  • ***
  • Viestejä: 203
  • En rupea arvailemaan
Vs: Poika on Tylypahkassa
« Vastaus #3 : 05.10.2008 17:37:56 »
Oi, tykkäsimpä tosi paljon. Sujuvaa, erilaista ja mielenkiintoista. Oli aika haikea ja surumielinen, mutta sopii hyvin Siriuksen aatteiksi. Loppu varsinkin oli hyvä, kun hän muisteli Tylypahkan aikaansa.
Jatkoa, kenties? Mielelläni lukisin lisää.
Muutatko kanssani smialiin?
Toujours purrrrr
Combining History and Hetalia can actually be good.

Marlene McKinnon

  • ***
  • Viestejä: 84
Vs: Poika on Tylypahkassa
« Vastaus #4 : 07.10.2008 12:53:56 »
Sirina Black, hyvä, että oli mielenkiintoinen! En minäkään ole koskaan lukenut ficciä, josta tästä kerrottaisiin. En ainakaan muistaakseni. Enää en kyllä oikein edes lue mitäään, mutta joskus luin paljonkin. Tosi mukavaa, että tykkäsit. En tiedä, jatkuuko tämä. Kirjoittamiseni on vähän jäätynyttä. Tämäkin on viime vuonna kirjoitettu, kesällä. Teki mieli vain se laittaa tänne. Kesken tämä tosiaan on. Jatkosta en silti tiedä. Ehkä, ehkä ei. Hyvä kommenttihan se oli :D. Kiitoksi!

Kiitos sinullekin, siriushio, on mukavaa kuulla, että on tykätty. Jatkosta tosiaan en tiedä.

purr, voi kun ihanaa, että tykkäsit! Mä niin tykkään kirjoittaa tällaista tekstiä, juuri tällaista. On hyvä kuulla, että tykätään. Jatkosta jo kerroinkin.