Title: Mitä jos Harry ei muistaisi?
Author: LND
Rating: S
Pairing: H/D
Genre: Comfort, AU, Slash , One-Shot
Warnings: Kahden miehen välinen suhde
Beta: Ei ole betattu
Disclaimer: Rowling omistaa kaiken.
A/N: Ostin tässä vanhan aikaisen kirjoituskoneen, tuli kauhea himo kirjoittaa jotain. Päähäni pälkähti idea: Mitä jos Harry ei muistaisi. Aloin kirjoittaa, innolla. Jotenkin tarina eteni yllättävästi ja uskon että tällaiseen tarinaan ei ole ennen törmätty. Vai onko?
Olen tuosta loppu osasta todella epävarma. Sopiiko se sitten ollenkaan tähän ficciin?
Mitä jos Harry ei muistaisi?
Asun Draco nimisen miehen kanssa Lontoon keskustassa. Hän on melko erikoinen, mutta minä pidän hänestä silti. Hänellä on sellainen keppi, jota hän sanoo taikasauvaksi.
Hän hakkaa usein päätään seinään. Yleensä se johtaa siihen, että hänen vaaleat hiuksensa värjääntyvät verestä punaisiksi. Silloin sanon hänelle, että me olemme vain ihmisiä. Hän vastaa minulle:
”Harry… Voi Harry, me emme ole vain ihmisiä. Olemme velhoja. Toivottavasti sinä sen vielä jonain päivänä muistat.”
Minusta hän ei ole kunnossa, vaikka hän kovasti niin väittääkin. Hänestä minä en ole kunnossa.
Hän sanoo aina, että meidän suhteemme on ihme. Minä en taas muista edes, miten olen päätynyt tähän taloon tämän miehen kanssa.
Hän kertoo aina, kuinka me olemme olleet vihollisia. Hän puhuu jostain suuresta sodasta, jossa minä melkein menetin henkeni.
Muistini taisin ainakin menettää.
Hän kertoo minulle ystävistäni, Hermionesta ja Ronista. He ovat kuolleet, kuolivat minun takiani. Hän kertoo minulle Weasleyn perheestä. Hän kertoo minulle Siriuksesta ja Remuksesta. Hän kertoo, kuinka tutustui heihin juuri ennen kuin heidät tapettiin. Hän kertoo minulle Kalkkaroksesta ja McGarmiwasta. Hän kertoo minulle vanhemmistani, Lilystä ja Jamesista. Hän ei tiedä juuri mitään heistä, mutta yrittää parhaansa.
Omista vanhemmistaan hän kertoo vain, jos minä pyydän, ja silloinkin hän puhuu ainoastaan halveksivaan sävyyn. Voldemortista hän ei kerro mitään, hän ei halua. Se ei olisi hyväksi minulle.
Dumbledoresta hän kertonut kaiken minkä voin itsekin paksusta satukirjasta lukea. En muista häntä ja hänkin on jo kuollut. Niin vanhoiksi eivät edes velhot voi elää.
Draco sanoo, että hän on ainoa, joka voi auttaa minua muistamaan. Kaikki muut ovat poissa.
Kaikki minulle läheiset ihmiset ovat kuolleet paitsi Draco. Joskus Draco mutisee, että velhoyhdyskunta kuolee sukupuuttoon, että me olemme viimeiset hengissä olevat velhot.
En muista mitään, en voi olla varma, onko Draco oikeassa. Draco on kertonut minulle, kuvaillut niin todentuntuisesti, että uskon velhomaailman olevan oikeasti olemassa.
Uskoin, että Tylypahka, Kalmanaukio, Azkaban, Iskunkiertokuja ja laituri yhdeksän ja kolme neljännestä olivat oikeasti olemassa. Sitten Draco kertoi, ettei sitä taikamaailmaa enää ollut, että se oli tuhoutunut. En enää tiedä, mitä ajattelisin. Olen omalla tavallani katkera, en ehtinyt nähdä sitä loisteliasta paikkaa.
Draco sanoo, että se on yksi syy, miksi en vieläkään muista. Ei ole tuttuja henkilöitä tai paikkoja, joista voisin saada näkyjä.
Draco sanoo, että toivoi minun muistavan hänet. Mutta kun olin herännyt, kaikki toivo oli menetetty.
En henkäissyt edes: ”Malfoy.” Olin vain kysynyt, missä olin ja kuka hän oli.
Kaikki muistoni olivat jääneet tuuleksi taivaan rantaan.
Draco itkee usein öisin. Silloin rutistan hänet kainalooni ja syssyttelen. Draco näkee paljon pahoja unia. Hänellä on varmasti traumoja sodasta. Uskon, että se helpottaa aikanaan. Tiedän, että hänestä on vapauttavaa kertoa niistä asioista minulle ääneen. Jakaa ne minun kanssani.
Draco haluaisi lapsia, ettei velhosuku kuolisi. Hän puhuu aina, että he voisivat saada keskenään lapsia. Mehän olemme velhoja.
Hän unelmoi Tylypahkan uudelleen perustamisesta. Hän opettaisi itse liemiä ja minä pimeyden voimilta suojautumista. Jos Hermione ja Ron olisivat elossa, Hermione opettaisi muodonmuutoksia ja Ron varmaan olisi surkea lennonopettaja. Hymyilen aina, kun Draco sanoo niin.
Dracon kasvoilla on vain kaipaus, haikeus. Joskus pieni unelmoiva hymy karkaa hänen huulilleen.
Draco sanoo, että tapoin Voldemortin liian myöhään.
---
Hän rutistaa minun selkäni vasten rintakehäänsä ja suutelee poskeani.
”Rakastan sinua, Harry.”
”Niin minäkin sinua, hilleri.”
Draco värähtää.
Hän ei ole ikinä kertonut minulle siitä, että sanoin häntä aikoinaan hilleriksi. Näin sen unessani.
Dracon silmissä pilkahtaa toivoa.
---