xenophile, oioi, jee, kiitos kommentistasi. On uskomattoman ihanaa, kun joku tulee kommentoimaan jotain tekstiä, varsinkin, jos siinä on jatko-osia. Tässä niitä tulle olemaan paljon, enkä edes tiedä kuinka paljon.
Ja mukavaa, jos traileri sai innostumaan. (olen ylpeä, kun joku innostuu trailerista, varsinkin jos et kerran yleensä trailereista innostu) Ja huomasin tuolla kirjoitusvirheen, jonka napsaisin pois.
Mutta, jätän turhat löpinät sikseen ja laitan samantien prologin tänne ja toivon saavani kommentteja ja ehkä uusia lukijoitakin (piilolukijatkin on kivoja, mutta kaikista kivointa on, jos saan ihan esillä olevia lukijoita
)
Prologi: Vauva ja aikapeiliAion kertoa teille nyt pienen Hora-nimisen tytön tarinan. Hora on 10-vuotias tyttö, jolla on erikoinen kyky. Hora pystyy pienen peilinsä avulla valjastamaan ajan käyttöönsä ja se kyky voi olla vaarallinen, jos se joutuu pahuuden käsiin tai jos Hora ei osaa käyttää sitä. Tervetuloa, tämä on Horan tarina.Auringon säteet eivät ulottuneet pieneen kallioon kovertuneeseen luolaan, joten luola oli säkkipimeä heti suuaukon sisäpuolella. Lisäksi luolassa suorastaan tunsi pahuuden. Toisaalta, eipä se ollut ihmekään, kun luolan ainoa asukki oli nuorehko mies, joka oli läpikotaisin paha. Miehellä oli pitkät mustat hiukset ja tämän silmät olivat verenpunaiset. Tälläkin hetkellä, kun kerron tätä tarinaa, tuo mies punoo katalia juoniaan. Mies valmistautuu luomaan itselleen seuraajan, joka toimisi ikään kuin hänen silminään. Tietysti miehellä on muitakin suunnitelmia, tuon tulokkaan varalle, mutta pääsuunnitelmana on saada palvelija, orja, ehkä jopa neuvonantaja tai ystävä.
******
Toisaalla, pienessä maalaiskylässä, vanhahko pariskunta hoiti pientä puutarhatilkkuaan ja haaveili lapsesta. Pienestä suloisesta tyttärestä, jota saisi kasvattaa ja helliä vaikka millä mitalla, vaikka tokihan lapselle pitäisi olla ankara eikä vain lelliä sitä piloille. He kuitenkin tiesivät, että unelma oli mahdoton saavuttaa, sillä lapsia ei ollut riittävästi adoptoitavaksi ja he olivat liian vanhoja saamaan lapsia.
”Kulta, meidän pitäisi oikeasti yrittää löytää joku, joka on turvanamme sitten, kun emme enää jaksa hoitaa puutarhaa tai taloa. Emme voi elää yksin vanhana.”
”Mitä sinä oikein höpötät? Emme me tähän hätään mistään lasta saa. Lapsia ei ole muutenkaan kovin paljoa tässä pikkukylässä.”
Vaimo huokaisi, ehkä oli liikaa toivoa pientä tyttöä, jolle voisi opettaa kaiken, ja joka voisi huolehtia pariskunnasta sitten, kun nämä olisivat liian vanhoja pärjätäkseen yksin. Elämä tulisi olemaan haasteellista ilman perillistä, mutta sillä oli mentävä, mitä oli. Lapsesta olisi hyötyä, mutta kun sellaista ei ollut, niin ei oikein voinut asialle mitään.
”Hiro-kultaseni, miksemme voisi edes yrittää löytää jostain jotain pientä orpoa huollettavaksemme? Voisimme tappaa kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Saada perillisen ja auttaa orpoja. Voimmehan ottaa useammankin orporukan, jos yksi ei tunnu sopivalta.”
Hiro siveli leukaansa mietteliäänä ja sanoi:
”Ehkä me voisimme kokeilla, mutta mistä me orvon tähän hätään saisimme? Ei tällä seudulla edes ole orpoja, koska lapsia yleensäkin on ihan liian vähän. Meidän pitäisi muuttaa, jos haluamme onnistua. Emmekä ole tarpeeksi nuoria muuttaaksemme. Kylän ulkopuolella on vaarallista.”
******
Mies hihkaisi riemusta luolassaan ja vetäytyi kauemmas katsomaan kättensä tuloksia. Hänen edessään luolan lattialla oli pieni tyttövauva, jolla oli kalpea iho ja mustat silmät, ja joka piteli pientä peiliä kädessään. Hän oli onnistunut! Hän oli saanut itselleen palvelijan, joka olisi vartuttuaan hivenen valmis tottelemaan hänen käskyjään. Nyt mokoma kiljuva käärö olisi vain saatava jonnekin varttumaan, koska miehellä ei ollut intoa tai aikaa hoitaa mokomaa kääröä, joka vain kiljui ja suttasi. Parempi siis vain antaa käärö peileineen jollekin hoidettavaksi tekaistun kirjelappusen kanssa, jossa olisi selitetty peilin tarkoitus ja käskettäisiin opettamaan lasta käyttämään peiliä oikein. Eihän sellaisesta orjasta olisi hyötyä, joka ei osaa käyttää asettaan.
Mutta kuka olisi sopiva hoitamaan tuota kiljuvaa pakettia? Mies ei tuntenut ketään, joka tietäisi edes vähän kääröjen hoidosta, joten kai se olisi pakko jättää se vain jonkin kylän laidalle kirjelapun kera ja toivoa, että joku ottaisi sen. Ja jos ei ottaisi, joku pitäisi järjestää ottamaan se, mikä aiheuttaisi taas lisää työtä.
Mies nappasi pienen käärön lattialta ja kietoi sen peitoksi pari valkoista kangassuikaletta, joiden lomaan sujautti pienen lappusen, jossa luki
Ottakaa tämä tyttö hoidettavaksenne, koska minulla ei ole varaa ylläpitää lasta. Pitäkää tytöstä hyvää huolta ja hänen nimensä on Hora. Horan mukana on pieni peili, jonka avulla tyttö voi hallita aikaa. Opastakaa lasta voimiensa käytössä ja antakaa hänen harjoitella vapaasti.
Kasvattakaa häntä lempeydellä, mutta älkää kertoko, että hänen vanhempansa joutuivat hylkäämään tytön, kun tämä oli pieni. Kasvattakaa hänet omana tyttärenänne.
-Horan äiti, Akira-Allekirjoitus oli tietysti keksitty, ketään Akira-nimistä äitiä ei tuolla tytöllä ollut, koska tämä oli luotu olemattomasta. Hänellä ei ollut edes isää. Tuskin miestä sellaiseksi voisi laskea. Eihän hän edes tiennyt mitään lastenhoidosta.
Mies vei vaivihkaa kapaloidun tyttövauvan pienen kylän portille ja jätti tytön siihen. Tyttö ei kirkunut, miksi olisi kirkunut, kun mitään kirkumisen aihetta ei ollut. Eikä lapsella edes ollut tunteita. Mihin niitä muka tarvitsi? Ei mihinkään. Lapsi ei tuntenut surua, vihaa, iloa, pelkoa tai rakkautta. Lapsi tunnisti tunteet, mutta ymmärsi vain myötätunnon, vaikkei siihen itse kyennytkään. Ehkä joku lapsen huomaisi. Tai sitten ei huomaisi, mutta tyttö ei kuolisi, koska mies itse piteli pienokaisen sydäntä käsissään.
A/N: Noniin, tässä olisi Horan tarinan prologi. Toivottavasti minua siunataan kommenteilla ja lukijoilla : ) Tästä tuli vähän pitkä, mutta luvutkin tulevat luultavasti olemaan kohtuullisen pitkiä. Ihan ylipitkät luvut kyllä pistän puoliksi, mutta joo. Toivottavasti tykkäsitte prologista. Kommentteja?