Ikäraja: S
Genre: angst, romance
Paritus: Harry/Colin
Vastuuvapaus: Row-täti omistaa, minä leikin.
Summary: On niin hirvittävän kauan siitä kun he viimeksi todella näkivät toisensa, ja nyt – katsovat suoraa silmiin eikä kukaan enää katso takaisin (ei se jota odottaa).A/N: En oikein tiedä mitä tästä pitäisi ajatella, lähinnä parituksen takia, mutta toisaalta olen myös iloinen että kokeilin tätä, koska olen harvinaisen tyytyväinen lopputulokseen. Syytökset/kiitokset/mitkä ikinä tästä kuuluvat
Ruskapojalle, joka heitti parituksen, sanoja ja kuunteli mun marmatusta. Joten ole hyvä, muru.
Harry katsoo Colinia. Colin katsoo Harrya.
Seinäkello tik tak äänettömänä lähes; heidän välissään ja on niin kovin pimeää kun katsoo silmiin toisen – ei aivan nää –
mitä sinä tahdot odotat minulta sinulta meiltä tästä kuitenkin kai?On niin hirvittävän kauan siitä kun he viimeksi todella näkivät toisensa, ja nyt – katsovat suoraan silmiin eikä kukaan enää katso takaisin (ei se jota odottaa). Kalenterista revitään päivä toisensa jälkeen, syksy, kevät, talvi, he näkevät ne ikkunan ulkopuolella mutta koskaan eivät koske:
vankeja kaiketi. Omalla tavallaan.
Tulipunaverhot eivät kerro heistä enää mitään, viime viikolla vaihdettiin vihreisiin, ja Colin miettii, niinkö helposti Harrykin kaiken teki; katkoi siteet heidän väliltään (verhonpidikkeet revittynä alas) ja se veri jota hänen sydämensä vuotaa, on yhtä kuin rohkelikkoverhot lattialla. Niinkö helposti?
Ja Colin on kysynyt –
pitäisikö meidän vain.... vain -?Ja Harry on vastannut –
ei.Nyt he istuvat pöydän ääressä ja keskellä pöytää on lasikulho. Colin tahtoo täyttää sen toiveilla ja onkia yhden kerrallaan; toteuttaa ne kaikki Harryn kanssa, mutta toinen – toinen sanoo aina niin kaikkeen,
nuorempi typerämpi se valokuvaajapoika on – sanoo että se on turhaa, silkkaa ajanhaaskausta.
Colinin valokuvat ovat muuttuneet mustavalkoisiksi; poissa turkoosisävyt krookuksen kelta – hän sanoi sen Harrylle joskus, ja Harry tuijotti hellaa ja kuunteli seinäkelloa.
Tik tak.
Ja me kuolemme.