Eka ficci jonka olen saanut kirjoitettua puhtaaksi
Rakentavaa kommenttia peliin, niin enköhän minäkin ala kehittyä
Että kommentteja kaivattaisiin paljon
Nimi: Perhosena
Ikäraja: K-11, sisältää itsemurhan
Tyylilaji: Angst, Oneshot
IC
Summary: Yöllä Tylypahkan pihalla tapahtuu itsemurha. Ei voi kertoa tarkemmin, ettei juoni paljastu
Varoitukset: Itsemurha, itsetuhoisuus
A/N: Tuli tosi lyhyt, mutta toivottavasti ei haittaa. Ja inspiraatio lähti pienestä runosta. Ja myöhään illalla, kuten aina
--
On keskiyö. Pihalla on täysin hiljaista. Ei pienintäkään tuulenvirettä. Kuin aika olisi pysähtynyt. Pimeässä erottuu hahmo. Kaukaa siitä tulee mieleen perhonen. Ei ulkomuodosta, vaan se kumpuaa kuin olemattomasta. Hahmo on tyttö, eiväthän pojat pidä hameita, ainakaan tietääkseni. Tyttö näyttää siltä kuin nautiskelisi tuulesta. Se pelottaa minua. Eihän täällä tuule. Tytön heleä ja hiljainen nauru kaikuu korvissani, se on surullista naurua. Rauhallista, mutta silti surullista. Tytön liikkeet ovat sulavia ja rauhallisia. Mieleeni kimpoaa uudestaan perhonen. Mielenkiintoni herää ja, pelosta huolimatta, lähestyn tyttöä. Erotan retiisikorvakorut tytön korvissa ja tämän vaaleat hieman sotkuiset hiukset. Hämmästyn huomatessani katselevani Lunaa. Mitä Luna teki keskellä yötä Tylypahkan pihalla? Toisaalta, mitä minäkään täällä tein. En itsekään ollut varma, aivan kuin joku tai jokin olisi johdatellut minut tänne. Luna kääntää katseensa hetkeksi minuun. Perhonen, tulee heti mieleeni, kun katson Lunan silmiin. Ei voimakas ja kaunis perhonen, eikä myöskään hauras ja ruma. Se on jotain sellaista mitä en ole ennen nähnyt, tai mistä en ole ennen kuullut. Pelkoni kasvaa taas. Luna kääntää katseensa takaisin.
"Älä pelkää", Luna sanoo yksinkertaisesti.
En vastaa mutta kävelen hänen viereensä. Luna kääntää katseensa taas puoleeni
"Minä se vain olen", hän toteaa.
Hämmennyn, enkä saa vieläkään sanottua mitään. Silti Luna hymyilee minulle pienesti. Luna lähtee kävelemään järvelle ja tutkii korkeinta järven lähellä olevaa puuta. Seuraan häntä.
"Mitä sinä teet?" Ihmettelen, kun Luna alkaa kiivetä puuhun.
"Leikin", Luna vastaa.
"Leikit?"
"Niin minä sanoin", Luna toteaa rauhallisesti, pilke silmäkulmassaan.
Katselen Lunan kapuamista puuhun hiljaa. Hän istuu korkealla olevalle oksalle ja heiluttelee jalkojaan.
"Tämä on ihanaa", Luna ilmoittaa.
Huomaan perhosen, joka liihoittelee järven yli kauniisti.
"Kaunis", kuiskaan hiljaa.
Katson ylös, Luna ei ilmeisesti kuullut mitä sanoin.
"Kuule Ginny", Luna huikkaa minulle ylhäältä: "osaatko sinä lentää?"
Katselen hetken Lunaa tämän noustessa seisomaan oksalle, ennen kuin vastaan: "En tietenkään. Mutta mitä sinä teet? Eikö tuo ole vaarallista?!"
"Ei tietenkään, minähän vain leikin", Hän toteaa hymyssä suin.
"Tule alas sieltä Luna!" Yritän komentaa Lunaa, mutta tämä vain levittää kädet sivuilleen.
"Tiedätkö mitä Ginny?" Luna hymyilee rauhallisena, "Minäkään en osaa lentää".
Seuraavaksi tajuan katselevani kuinka Luna hyppää sulavasti oksalta, suoraan järveen.
"LUNA!!" Huudan täysin voimin ja juoksen veteen auttamaan häntä pois järvestä. Ensiksi en meinaa löytää häntä, mutta jatkan etsintöjä, samalla huudellen häntä nimeltä. Kun etsinnöistäni ei tunnu tulevan mitään, juoksen äkkiä linnaan hakemaan apua. Pian järvelle kokoontuu paljon opettajia esimään Lunaa. Lopulta tyttö löydetään. Mutta liian myöhään. Perhonen oli kuollut.