Kirjoittanut: venla
Tyylilaji: Romance, angst
Ikäraja: K11
Sanoja:1367
Disclimer: En omista Dumbledorea enkä sitä todellisuutta jossa hän elää.
KK: En tiedä, miksi kirjoitan Dumbledoresta. Ja melko varmasti tämä on jostain kohdin AU. Yritin kyllä pitäytyä tosiasioissa.
X.X.X
Richard oli suurenmoinen, hän ajatteli, Richard oli jotain muuta.
Richard oli pitkä ja hoikka poika, jolla oli siniset silmät ja kasvoilla pysyvästi samanlainen katse kuin peuralla ajovaloissa. Hän kikatti kovaäänisesti oleskeluhuoneessa ja heilautti poninhäntäänsä kun joku pyysi: “Ole nättinä meille.”
Ei häntä varsinaisesti kiusattu, mutta hänen kirjansa katosivat usein ja ilmestyivät tyttöjen makuusaliin, josta hän ei voinut hakea niitä. Lopulta hän tietenkin sai ne takaisin, mikä aiheutti yleistä hämmennystä ja arvailuja siitä, kuka kirjoja kuljetti. Tavallisesti tytöt karttelivat Richardia ja hänen kirjattomien päiviensä lukumäärästä tuli nopeasti suosituin vedonlyönnin kohde. Yhtenä aamuna joku loitsi hänen kaapunsa kirkuvanpunaiseksi juuri ennen ensimmäistä tuntia ja Richard vain iski silmää yleisölle ja painui ulos oleskeluhuoneesta. Hän oli jälki-istunnossa sen viikon jokaisena iltana ja lopulta hänen oli ostettava uusi kaapu, sillä hän ei millään löytänyt vastaloitsua. Kaikesta huolimatta hän jatkoi hymyilemistä ja silmäiskuja ja hiustensa heiluttelua aina kun joku sitä pyysi.
Richard oli ainoaa laatuaan ja Dumbledore olisi voinut olla homo vain hänen vuokseen.
- Ei se minua haittaa, Richard sanoi ja hymyili vuoteestaan.
- Minua haittaa. Dumbledore inhosi itseään sen vuoksi, häntä inhotti oma heikkoutensa. Varsinkin kun Richard oli niin vahva.
Richard nousi sängyltä ja käveli hänen taakseen. Hän katsoi Dumbledoren selkää ja upotti kätensä tämän hiuksiin.
- Sinä olet valvojaoppilas. Kyllä minä ymmärrän.
Dumbledore kääntyi hänen puoleensa ja häpeä ja harmistus oli värjännyt hänen poskensa punaisiksi. Hän katseli tuimana Richardia silmiin, mutta tajusi lopulta häviävänsä ja sanoi vain vaimeasti melkein anellen.
- Sinun pitäisi ainakin leikata hiuksesi.
Richard hymyili ja pudisti päätään niin että olkapäille ulottuvat ja lievästi lainailevat kutrit heiluivat.
- En minä voi. Äiti ei pitäisi siitä.
He katselivat toisiaan vielä hetken ennen kuin suutelivat ja Richard nosti kätensä Dumbledoren lanteille.
Aluksi kaikki oli ollut epävarmaa ja tuntunut luonnottomalta. He haparoivat ja tunnustelivat jäätä, kumpikaan ei osannut sanoa mitä halusi, mutta molemmat halusivat lujaa. Nykyään huulet kohtasivat toisensa pehmeinä ja vaivattomasti ja hyväilyt olivat varmoja, mutta helliä ja tutkivat juuri oikeat paikat.
Dumbledorea hävetti ettei hän puolustanut Richardia. Hän vältteli tilanteita, jossa toiset osoittivat pojalle huomiotaan ja jos sattui olemaan oleskeluhuoneessa samanaikaisesti, hän pysytteli syrjässä ja yritti kadota varjoihin.
Vain joskus hän katseli kuinka Richard keinutteli lanteitaan samalla kun muut nauroivat ja osoittelivat, tai kun Richard heitti lentosuukon punatukkaiselle pojalle, joka loitsi tuulen nostattamaan Richardin kaavun helmaa. Silloin hän kiristeli hampaitaan ja hänen katseensa synkkeni entisestään. Hän inhosi Richardin saamaa huomiota ja hän inhosi sitä, kuinka toinen näytti nauttivan.
- Luuletko että se on minulle helppoa? Muut pilkkaisivat minua joka tapauksessa pitkien hiusteni takia ja köyhien jästivanhempien.
He istuivat järven rannalla edessään koulukirjoja ja kasa pergamentteja. Dumbledore oli kumartuneena taikaliemien kirjan ylle ja mökötti hiljaa.
- Jos minä kaikenpäälle herahtaisin häpeästä punaiseksi tai alkaisin säikyksi ja hiljaiseksi, karttelisin ihmisiä, he tulisivat päälleni kahta kauheammin. En minä halua heitä kimppuuni. He tulevat, mutta näin yritän pitää heidät poissa niin paljon kun mahdollista.
Dumbledore ei vastannut ja Richard puri huultaan. Hän liikahti lähemmäs Dumbledorea kunnes oli aivan hänessä kiinni ja sitten hän laski kätensä toisen jalalle. Dumbledore kavahti äkkiä ja katsoi pakokauhuisena ympärilleen, mutta piha oli tyhjä. Richard hymyili ja alkoi hitaasti silittää Dumbledoren sisäreittä.
- Kyllä minä pärjään ja sinä pärjäät. Me pärjätään, hän sanoi hiljaa, hymyili ja iski silmää.
Oli pitkään vain Richard vastaan muu maailma ja Dumbledore jossain siinä välissä, kunnes Dumbledore alkoi seurustella vuotta nuoremman Sarahin kanssa. Aiemmin Sarah oli vain hakenut hänelle Richardin kirjoja tyttöjen pukuhuoneesta, mutta eräänä iltana kun Dumbledore katseli kuinka Richard kiipesi sen punatukkaisen pojan syliin ja kiehnäsi vasten pojan rintaa, hän huomasi kuinka Sarah istui melko lähellä häntä.
Tyttö katseli häntä lempein silmin ja hymyili kun hän hymyili. Dumbledore tunsi sisällään kuohahtavan kun hän näki Richardin, punatukkaisen pojan ja äkkiä heidät niin kiinni toisissaan, että Richard näytti punatukkaiselta pojalta. Hän hymyili Sarahille entistä lämpimämmin ja iski silmää juuri niin kuin Richard.
He alkoivat seurustella sen illan jälkeen ja viikkoa myöhemmin Dumbledore ensimmäisen kerran harrasti seksiä tytön kanssa. Dumbledore kertoi Richardille, että se olisi loppu nyt. Että hän ei enää jaksanut Richardin esityksiä ja hymyilyä ja outoja vaatteita ja keinuvaa käyntiä. Richard hymyili vain ja sanoi: “Okei.” Mutta edelleen hän kiipesi iltaisin Dumbledoren sänkyyn ja jos tämä ei antanut koskea itseensä, Richard makasi hänen vierellään ja katseli hänen selkäänsä ja hengitti hiljaa.
- Kenet minä haluaisin? Kenen kanssa minä olisin, Richard sanoi kun Dumbledore valitti siitä, että tämä seurasi hänen kannoillaan.
- Minä en halua olla sinun kanssasi. Ymmärrätkö sinä hemmetin hinttari? Hänelle oli aivan sama, kenen kanssa Richard olisi, kunhan se ei olisi hän.
Hän alkoi kulkea Sarahin kanssa käsi kädessä koulun käytävillä ja suuteli tätä avoimesti yleisillä paikoilla. Ensimmäisen kerran elämässään hän vislasi Richardille, kun yön aikana pojan hiukset oli letitetty ja laitettu kiinni punaisella silkkinauhalla. Silti, vaikka hän silloin nauroi ulospäin ja kiersi kätensä Sarahin ympärille, illalla hän tunsi olonsa surullisemmaksi ja yksinäisemmäksi kuin koskaan ennen.
Richard hymyili edelleen, iski silmää edelleen ja kulki pää pystyssä häpeämättä tai piilottelematta mitään. Enää hän ei kuitenkaan tullut Dumbledoren viereen nukkumaan ja enemmän kuin mitään muuta Dumbledore kaipasi iltaisin pojan lämpöä ja painoa vierellään.
Puoli vuotta ennen kuin koulun oli määrä loppua, he olivat aikuisia ja tunnelma tunneilla oli odottavan sähköinen, Richard katosi.
Hän lähti koulusta ilman että kukaan tiesi minne tai miksi. Monet nyökyttelivät tietäväisinä ja vahvistamattomat huhut puhuivat itsemurha-ajatuksista ja Pyhästä Mungosta tai vanhempien puuttumisesta peliin ja yksityisopetuksesta.
Oleskelusalista tuli vähäksi aikaa astetta hiljaisempi paikka ja silloin Dumbledore alkoi kartella koko paikkaa niin kuin oli tehnyt silloin aiemminkin, kun he vielä… olivat Richardin kanssa. Hän ei palannut saliin silloinkaan kun muut ymmärsivät että alkoi olla viimeiset hetket ottaa kaikki irti kouluajoista, kiusata alempiluokkalaisia ja seurustella vastakkaisen sukupuolen kanssa.
Sarahillekin Dumbledore sanoi vaisusti tarvitsevansa aikaa miettiä tulevaisuuttaan, eikä halunnut pidätellä tyttöä ja he erosivat sovussa.
Ilman Richardia Dumbledore vetäytyi ihmisten seurasta ja alkoi opiskella loppukokeisiin iltaisin kirjastossa
Koulu päättyi hänen osaltaan hämärään sumuun jossa hän eli kuin horroksessa. Hän muutti vähäksi aikaa ystävänsä Dogen luokse koska oli niin väsynyt kaikkeen.
Hän istui päivisin miehen terassilla ja luki.
- Hei, kuului ääni eräänä iltana.
Richard oli ilmiintynyt vähän matkan päähän ja käveli hitaasti pienen metsikön laitaa kohti taloa.
Dumbledore ei osannut sanoa mitään, vaan katseli kuinka Richard tuli pikkuhiljaa lähemmäs. Tällä oli yllään täysin jästivaatteet, hänen kasvoillaan oli terve rusketus, eikä hänen hymynsä ollut muuttunut mihinkään. Dumbledoren katse jumittui Richardin hiuksiin.
- Eikö ole tyylikkäät, Richard sanoi ja iski silmää. - Kävin leikkauttamassa ne jästikampaajalla.
Hän hieraisi lyhyttä sänkeä ja näytti hieman vaivaantuneelta.
- Hieno on, Dumbledore nyökkäsi. - Oletko menossa johonkin?
Richard tuntui rentoutuvan kun sai jotain tähdellistä puhuttavaa ja hän nosti pientä laukkua paremmin nähtäväksi.
- Joo. Minä lähden avustustyöhön Venäjälle. Tiedäthän sinä kuinka huonosti joissain paikoissa edelleen kohdellaan jästejä. Tuntuu tärkeältä, että saan auttaa. Dumbledore nyökkäsi ja he katselivat hetken vaiti toisiaan ja pimenevää iltaa, ennen kuin Richard jatkoi hiljaisella äänellä:
- Tiedän kuitenkin millaista on kärsiä asioista joihin ei itse voi vaikuttaa.
Dumbledore tunsi palan kurkussaan ja hän nielaisi äänekkäästi. Toinen asia vaivasi häntä myös ja hän päätti keskittyä siihen, sillä se oli helpompi hänelle.
- Miksi sinä silloin…
- Lähdin?
- Niin.
- Minun äitini kuoli.
- Ai.
Richard käveli lähemmäs, kunnes oli aivan Dumbledoren edessä. Dumbledore istui yhä tuolilla kuistilla, eikä hän voinut kohdata Richardin katsetta kun toinen tutki häntä kulmat rypyssä pitkään.
- Tiedätkö kenen kanssa minä lähden?
Dumbledore pudisti hiljaa päätään.
- Vaimoni. Anna. Me menimme naimisiin vähän ennen kuin sinulla oli loppukokeet. Viime viikolla varmistui että hän on raskaana. Halusimme tehdä tämän matkan ennen kuin hän synnyttää.
Dumbledore ei voinut sanoa mitään, joten hän vain nyökkäsi. Kun Richard jälleen puhui, hänen äänensä oli karhea ja tuntui että hänen oli vaikea saada sanoja suustaan.
- Minä en oikeasti… minä en oikeasti koskaan ollut… tiedäthän. Minä pidin sinusta, mutta huomasin jo ensimmäisen kerran jälkeen, etten oikeasti…
Dumbledoresta tuntui vaikealta uskoa sitä, mutta kun hän ajatteli asiaa, niin se saattoi hyvin olla totta.
- En vain sitten enää osannut muuta.
Dumbledore nyökkäsi uudelleen. Richard yskäisi lujaa ja astui askeleen taaksepäin.
- Oikeastaan minä tulin antamaan tämän sinulle.
Hän ojensi kätensä ja Dumbledore otti vastaan punaisen silkkinauhan ja katsoi sitä.
Hän ei oikeasti halunnut muistaa ja kaikki se tuntuikin varsin kaukaiselta. Toisessa elämässä hän oli tuntenut Richardin, mutta enää hän ei halunnut edes tutustua. He hyvästelivät kättelemällä ja sitten Richard käveli vähän matkan päähän ennen kuin kaikkoontui napsahtaen
