// Alaotsikko: K11, oneshot
Nimi: Eikö kaupungissa kannattaisi lentää puluna?
Kirjoittaja: Nukkemestari
Ikäraja: K11
Genre: Oneshot, öh... Draama (oi sinä yleispätevä genre), hiukan slashiä
Yhteenveto: Irakissa riehuu suuri musta lintu hirviö, mutta miten tämä liittyy Elämään? Ja Kuolemaan, joka asuu Tampereella?
A/N: Jaahas, tungetaan tämäkin tänne. Pakottavista syistä kokoon rääpystetty teksti vanhan idean pohjalta, en ole ihan tyytyväinen, poikkeaa sen verran pahasti alkuperäisestä ideasta, mutta jotain hyviä juttuja. Aika perus mua.
Kuoleman hahmo sai ulkonäkönsä meidän ryhmäläisestä. Onneksi kukaan teistä kukaan ei voi kertoa et käytän sitä fiktiivisiin hankkeisiini.
Näin sen kerran liikenne valois ja ajattelin et viikate kätee ja siit tulis loistava Kuolema... Sil on rastat ja se on nörtti? hym... (oon käyttämäs sitä jatkossakin...)
"Seitsemän uutisista hyvää iltaa."
Uutistenlukijan monotoninen ääni:
"Jo kolmatta päivää Irakissa riehuva lintumainen hirviö vaati tänään jo kymmenennen tuhannen uhrinsa, vaikka asiantuntijat uskovat uhreja olevan paljon enemmänkin hirviön tuhoamissa rakennuksissa."
Harmaa uutistenlukija katsahtaa kameraan ja hänen silmissä näkyy epävarmuutta.
"Yhdysvaltain parlamentissa kiistellään tälläkin hetkellä ydinpommin lähettämiseksi Irakiin hirviön kulun estämiseksi."
"Suomalaiset rauhanturvaajat ollaan valmiita evakuoimaan alueelta, mikäli päätös syntyy."
Mies katsahtaa kelloa ja tarttuu kaukosäätimeen kuin vaihtaakseen kanavaa, mutta kesken painamista keskeyttääkin liikkeen.
"Suomen tasavallan presidentti Armo Tähkä, pitäisikö Irakiin lähettää atomipommi?"
Mies vetää käteensä nahkahanskat. Aika lähteä.
Ovenpielessä odottaa viikate ja kuin testatakseen sen terävyyttä hän juoksuttaa käsiään sen terällä.
Viimeiseksi hän kuulee asunnostaan yksin pauhaavan juontajan äänen:
"Juuri tulleen tiedon mukaan hirviö Irakissa on kadonnut yllättäen, tutkijat ovat ihmeissään tapahtuneesta…"
Mies talsii hissin ovelle, jonka likaisen ruskeaan maaliin on tullut taas uusia tahroja, niin että se muistuttaa miehen samanvärisiä, rastoittuneita hiuksia. Hän painaa napista ja jää odottamaan.
Hissi nousee rämisten jostain alemmasta kerroksesta ja ovet avautuvat puolilleen. Astuessaan hissiin mies näkee sielujen silmin kuinka joku tipahtaa alas hissikuiluun. Hymy.
Alas.
Mies kävelee kerrostalon takaovelle. Sen aukko on porattu seinään paloturvallisuuden vuoksi ja karmien välistä vetää pahasti.
Hän astuu kylmään ja loskaiseen Tampereen säähän ja katselee taivaalle.
Pian pieni korppi lentää alas, ja laskeutuu miehen odottavalle kädelle.
"Iltaa, rakas. Iltaa, Elämä. Eikö sinun täällä kaupungissa kannattaisi lentää puluna?"
Korppi muuttuu ja pian hänen kädestään pitää tummanpuhuva mies, hänen täydellinen vastakohtansa.
Naapuri kerrostalon parvekkeelta joku huutaa: "hintit".
"Iltaa, rakas. Pidin vähän hauskaa."
Niin Elämä sanoo vaikka hänen kasvonsa ovat raskaat ja yhä joidenkin sulkien kuvioittamat.
"Mutta kulta, ei sinun sitä olisi minun takia tarvinnut tehdä!" Kuolema huudahtaa ja syleilee Elämää.
"Lupaathan ettet enää tee sitä enää ikinä?"
"En… en milloinkaan."
Elämä tuupertuu Kuoleman käsivarsille ja muuttuu taas korpiksi.
"Rakas, ei sinun tarvitse pukeutua minun pukuuni… Se on kaunis puku, mutta liian tappava Elämälle."
Mies kiskaisee hanskansa pois ja laittaa Elämän hansikkaaseensa, niin pieni se on ja niin suuret ovat Kuoleman kädet.
"Tai muuten jäät vielä joskus ikuisiksi ajoiksi Korpiksi"
