Title: Kauniimpi huominen
Author:Muppe
Beta: Merriadoc
Pairing: Pansy/Astoria
Genre:Romance, fluff, hints of angst
Rating:S
Summary: ”Ei rakkaus ole kiellettyä, rakkaus on rakkautta”
Disclaimer: Row omistaa, en tienaa rahaa, enkä myöskään halua loukata
A/N: Ei mitään erikoisempaa sanottavaa tästä, kirjoitin joskus haasteesta tällä parilla ja innostuin, pieni tunnelmointi palanen vain.
Kauniimpi huominen
Pansy ei osannut pitää häntä enää tunkeilijana, ei vaikka näki, että Draco katseli myöskin tuota toista tyttöä. Tyttöä, joka oli tunkeutunut hänen reviirilleen, hänen elämäänsä. Vaikka totuuden nimessä Pansyn oli myönnettävä, että tuo toinen oli tungettu sinne, siskonsa ja Pansyn ystävän Daphnen toimesta, olivathan he sisaruksia.
Daphne oli toivonut, että hänen sisarensa otettaisiin sisäpiiriin, luihuisten jengiin. Muut olivat suostuneet muitta mutkitta, mutta ei Pansy, hän oli heti nähnyt Dracon katseen harhailevan liian usein tuohon pentuun, kuten Pansy oli mielessään ajatellut silloin.
Nyt asia oli toisin, hän oli kasvanut ja tajunnut, että roikkui Dracossa vain sen vuoksi, että häneltä odotettiin sitä. Hän oli myös viimein myöntänyt, tosin vain itselleen, että piti tytöistä. Ja viimein, monen kuukauden kyräilyn jälkeen Pansy oli päättänyt tutustua Astoriaan, joka oli osoittautunut pieneksi yllätykseksi. Ensinnäkin Pansylle oli selvinnyt, että tuo toinen tyttö ei ollutkaan pentu, vaan erittäin hyvää seuraa, syvällinen ja hauska, ovela ja mukava. Toinen asia, joka Pansylle oli myös selvinnyt, oli ettei Astoria ollut todellakaan tietoinen siitä, että Luihuisen niin sanottu prinssi katseli häntä ja vielä suurempi yllätys oli ollut että Astoriaa ei kiinnostanut, vaikka nyt tiesikin Dracon katselevan häntä.
Nyt Pansy makasi sängyllään jälleen kerran pohtimassa, mihin nämä huomiot olivat hänet johtaneet, ensin ystävyyteen ja sitten ihastumiseen.
”Niin, ihastuminen, toivoton, mahdoton, epätavallinen, kielletty”, hän mumisi puoliääneen tajuamatta itsekään. Joku toinen oli kyllä tajunnut.
”Pansy, mitä ihmettä sinä mumiset?” Astoria kuiskasi viereisestä sängystä.
”Äh, mietin vain”, Pansy huokaisi vastauksen.
”Mitä mietit?” Astoria jatkoi kysymysten kuiskimista.
”Toivottomia ihastuksia ja sen sellaista”, Pansy vastasi vältellen.
Hetkeksi tuli hiljaisuus, joka päättyi siihen, että Pansy tunsi sänkynsä hieman painuvan ja Astorian huulet korvallaan.
”Dracoako mietit?”
”En”, Pansy vastasi yksinkertaisesti, sillä hän ei halunnut joutua selittämään asiaa.
”Kerro minulle”, Astoria pyysi ja kietoi ystävänsä halaukseen.
”Ei siinä ole paljoa kerrottavaa, tyttö tykkää toisesta, toinen ei tykkää tytöstä ja kaikenlisäksi se on kiellettyä”, Pansy vastasi katkeruuden ja liian monta yötä pidäteltyjen kyynelten hiipiessä hänen ääneensä.
”Tyttö tykkää toisesta vai toisesta tytöstä?” Astoria esitti ratkaisevan kysymyksen, kysymyksen, joka sai mustatukkaisen tytön viimein itkemään.
”Toisesta tytöstä”, Pansy vastasi nyyhkäisyjen välissä.
”Ei rakkaus ole kiellettyä, rakkaus on rakkautta”, Astoria lohdutti.
”Noin se teoriassa menee, mutta”, Pansy vaikeni kesken lauseen rauhoittuakseen.
”Mutta mitä?”
Astorian kysymystä seurasi pitkä hiljaisuus, jota rikkoivat vain Pansyn harventuneet nyyhkäykset.
”Mutta me olemme puhdasverisiä, meitä rajoittavat vanhat kunnioitetut perinteet”, Pansy sai viimein vastattua.
”Pansy, minne katosi se pieni kapinallinen, johon minä tutustuin?”
”En suoraan sanottuna tiedä.”
Astoria katseli ystäväänsä, jonka silmät punersivat itkusta ja posket olivat vielä kyynelistä märät. Sillä hetkellä Pansya ei olisi voinut sanoa hyvällä tahdollakaan kauniiksi, mutta ei Astoria sellaiseen kiinnittänyt huomiota, hän vain tunsi suurta suojelunhalua toista kohtaan.
”Älä anna maailman musertaa sinua, yön mentyä sinua odottaa kauniimpi huominen”, Astoria kuiskasi toisen korvaan.
”Ei, en usko. Minun kauniimpaa huomista varjostaa musta pilvi, aina”, Pansy vastasi toiselle vaivautumatta kuiskaamaan.
”Mikä saa sinut uskomaan niin?”
”Koska jokaista hyvää asiaa elämässäni on aina seurannut kaksi huonoa. Pääsin yli Dracosta, mutta ihastuin uudelleen toivottomasti, ystävääni, sinuun.”
Pansy huomasi lipsautuksensa vasta, kun kuuli toisen henkäisevän yllättyneesti, mikä ihmetytti Pansya, eikö toisen olisi pitänyt henkäistä järkyttyneenä ja paeta.
”Olisit kertonut aiemmin.”
”Miksi? Olisit vain paennut luotani aiemmin. Anteeksi että olen itsekäs ja halusin pitää sinut lähelläni siitäkin huolimatta, ettet koskaan ole minun.”
”Nyt kyllä asetat sanoja suuhuni, tavallaan.”
”Miten niin?”
”Minähän olen sinun, aina ja kaikkialla. Tai olen jos huolit minut.”
Pansy osoitti tunteensa mieluummin teoin kuin sanoin, joten hän veti Astorian lähemmäksi itseään ja painoi aran suudelman toisen huulille. Se ei ehkä yleisesti ottaen ollut täydellinen suudelma, se oli ujo, haparoiva ja jännittynyt. Kumpikaan tytöistä ei kuitenkaan välittänyt asiasta, sillä heille hetki oli juuri täydellinen, aidon rakkauden ja välittämisen sävyttämä.
”Minähän lupasin sinulle kauniimman huomisen.”