Nimi: Kolme asiaa joita Hermione Granger inhoaa
Kirjoittaja: H.P Luvcraft
Genre: romance, lievä fluff
Paritukset: Herm/Sev
Aika: FK:n jälkeen
Ikäraja: S
Disclaimer:Tämä tarina perustuu hahmoihin ja tilanteisiin, jotka on luonut ja omistaa J.K. Rowling kustantajineen, joihin kuuluvat ainakin Bloomsbury Books, Scholastic Books, Raincoast Books, Warner Bros sekä Suomessa Tammi. Tämän tarinan avulla ei ansaita rahaa, eikä tarkoitus ole rikkoa kenenkään tekijänoikeuksia.
A/N:Tämä on vastaus onnennumeroni kolmosen ympärillä pyörivään haasteeseen, höystettynä yhdellä lempiparituksistani. Betaa ei ole ollut, joten kannan vastuun kirjoitusvirheistäni.
Kolme asiaa joita Hermione Granger inhoaa:
1.Että hänen älyään aliarvioidaan
2. Painajaisia
3. Olla Severus Kalkaroksen ystävä
Hermione Granger ei inhonnut mitään niin paljon, kuin että hänen älyään aliarvioitiin. Mutta professori Kalkaros tiesi, että oli vielä yksi asia, mitä Hermione inhosi jopa enemmän. Se että vanhempi, miespuolinen henkilö aliarvioi hänen älyään. Siksi professori piti huolen siitä, että teki sitä vähintään kerran tunnillaan. Tytön silmiin syttyi aina palo, kun professori kommentoi alentuvasti hänen ylisuorittamistaan, ja se palo tuntui levittävän lämpöä aina hänen sydämensä kylmimpiinkin nurkkiin asti.
Joskus, Hermione heräsi tuntien kaiken hapen katoavan keuhkoistaan, ja hänen mielensä oli vielä täynnä vihreitä, punaisia valoja, lentäen luoteja nopeammin. Ne tappoivat niin hiljaa, että se tuntui loukkaukselta kaikkea tuskaa kohtaan, mikä huusi hänen sisällään. Piilopaikka Hermionen ympärillä oli enää pelkkä mätänevä ruumis siitä ylpeästä herrainkartanosta mikä se oli joskus ollut. Hermione harhaili viereiseen huoneeseen, nähden Severuksen hereillä. Hän ei tiennyt että mies heräsi aina hänen kanssaan, hänen huutoonsa, ja odotti, teeskennellen välinpitämätöntä, kunnes tyttö tuli hakemaan äänetöntä lohtua, joskus jopa uskomaan uniaan tälle entiselle kuolonsyöjälle. He istuivat siinä vierekkäin, ja koska Hermione tärisi, Severus nosti viittansa tämän hartioille, yllättyen, kun tyttö nojasi pehmeän, lämpimän vartalonsa vasten Severusta. Hermione lepäsi Severuksen ja hänen viittansa muodostamassa pesässä. Hän tunsi olonsa jälleen turvalliseksi.
Joskus Severus vain oli hiljaa, kuin mitään ei tapahtuisi, kuin sähkölataus heidän välissään lopettaisi olemassaolonsa vain kieltämällä sen. Lopulta Hermione ei kestänyt enempää, vaan sinetöi heidän välissään olevan sähkön suudelmaksi. Nopeasti, ettei Severus ehtinyt reagoida, kuin ruumiillaan. Hermione painautui tiiviimmin kiinni mieheen, tarraten tämän kaavun etumukseen. Severus riuhtaisi itsensä irti. Odottaen loukkausta, vihaa, mitä tahansa, Hermione seisoi, odottaen. Severuksen kasvoilla kulkivat hienon hienot väreet, kertoen tunteista niiden alla. Hermione oli oppinut ratkaisemaan miehen kasvojen kuva-arvoituksia.
”Sinäkin haluat minua.”
Severus pudisti päätään. Hän ei pystynyt kieltämään tunteitaan ääneen. Tunteita, jotka olivat jo kauan olleet enemmän kuin pelkkää halua.
”Älä mene pois, nyt kun kaikki voisi alkaa,” Hermionen ääni oli tukahtunut menettämisen pelosta. Hän katui jo tekoaan. Miksei hän voinut tyytyä ystävyyteen?
Severuksen olisi pitänyt kävellä pois. Silti hän jäi, sanoi:
”Mutta kaikki on ohi, loppu. Tuhottu.” Hermionen kasvoille levisi hymy.
”Juuri niin. Täydellinen hetki aloittaa alusta.”
Severus mietti kaikkia niitä hetkiä jolloin hän luuli kuolevansa, jotta saisi rohkeuden siihen mitä teki seuraavaksi. Toisten silmiin, se olisi ollut suudelma. Hermionelle ja Severukselle se oli hyppy tuntemattomaan.