Kirjoittaja Aihe: Tartuntavaara, K-11  (Luettu 2576 kertaa)

xenophile

  • Vieras
Tartuntavaara, K-11
« : 15.04.2011 23:22:15 »
// Alaotsikko: K-11, one-shot, xenophilia (ihminen x alien, Krekt x Resé), sci-fi, romanssi

Xenophily or xenophilia means an affection for unknown objects or human beings. In common usage it means an attraction to foreign peoples, cultures, or customs. For example, a person may date someone of another race not because they like them as people but specifically because they are different.

Nimi: Tartuntavaara
Kirjoittaja: xenophile
Beta: ystäväni, Ämpäri.

Ikäraja: K-11   
Genre: Sci-fi, xenophilia, romanssi, ihan kevyenkevyt angst.
Varoitukset: Xenophiliaa, eli ihmisen kiinnostusta erilaisuuteen, tässä tapauksessa alieneihin. Tekstissä myös käsitellään alienin ja ihmisen välistä seksiä, mutta itse toimintoa / sen kuvailua ei ole.
Haasteet: One True Something 20 = xenophilia.

Yhteenveto: Resé on sairaana ja Krekt, hänen rakastajansa, saapuu pitämään hetkeksi seuraa. Kerronta on Resén näkökulmasta, ja käsittelee hänen ajatuksia ja tunteita Krektiä kohtaan.
A/N: Tämä juoni / idea on jo pidemmän aikaa pyörinyt päässäni. Pidän ajatuksesta, että seksi alienin kanssa voi johtaa johonkin pieniin sivuoireisiin tai on muuten hieman riskipeliä.
Minä sitten itse sairastuin viikolla ja poden nyt korvatulehdusta, joten mikäs sen parempi tunnetila kirjoittaa kun Resé sairastaa?
Paritus on siis sama kuin tässä tekstissä.  Tartuntavaara on henkinen jatko-osa TjaK'ille, mutta ne eivät ole sidoksissa toisiinsa (joten en luettele tätä jatkotarinaksi).
Varautukaa outoihin sanajärjestyksiin ja sanavalintoihin tai vastaavaan. Lääketokkurassa syntyy tekstiä helposti ja silloin on mitä hauskinta kirjoittaa, mutta laadusta en takaa mitään. (Vaikka itse tekstiä pidänkin ja koitin sen ulkoasua parannella osaamiseni mukaan.)
Kritiikkiä saa nakata ja kirjotusvirheistä saa (pitää) ilmoittaa.

Toivottavasti joku tästä tykkää.


----




Tartuntavaara



Vihasin sairaana oloa.

Naksauttelin varpaitani yksitellen apaattisena välttäen nousemasta istumasta lattialta ja kohtaamasta kaunista kevätpäivää ikkunan takaa.
Koin todellista vääryyttä, kun pitkän talven jälkeen ensimmäiset kunnon kevätpäivät tekivät tuloaan ja minä olin vankina omassa huoneessani sairauteni kanssa. Käheä yskäisy karkasi rohtuneiden huulieni välistä,  kun suoritin fyysisen toimenpiteen ja kurottelin pöydällä olevia nenäliinoja. Kohta kuitenkin saisin taas niistää punoittavaa nenääni.
"Resé, onko yhtään parempi olo?"
Havahduin rypistelemästä pehmoista paperinpalaa käsissäni ja kuljetin utuisen katseeni ovelle, jonka luona äitini seisoi käsissään höyryävä juomamuki. Hän tuijotti minua vaitonaisesti pitkän aikaa ja puhui jälleen, "Toin sinulle teetä".
Irvistin tummahiuksisen naisen sanoille. En pitänyt sitten laisinkaan teestä, varsinkaan jos siihen oli upotettu hunajaa.
"Toisit mieluummin vahvempia särkylääkkeitä tai lääkärin", jupisin kankeasti ja viimeiset sanat miltei nielin äänettömiksi. Sisälläni alkoi kuplia puhdasta vihaa. Yskän, kuumeen, pääkivun ja nuhan vielä kestin, mutta kurkkukipu oli kaikista kauhein oire.
"Jäätelökin kelpaisi", rykäisin ja vastahakoisesti ojensin käteni ottamaan vastaan äitini tarjoaman juomamukin.

Lämmin astia tuntui mukavalta kylmiä sormenpäitäni vasten. Katselin ihaillen höyryävää juomaa. En tulisi nauttimaa sen mausta, mutta onneksi se tuotti edes sormilleni jotain mielihyvää.
Äitini seisoi edessäni vaitonaisesti ja tuijotti minua vaativana.
Kohotin katsettani empien ja laskin juomamukin lattialle viereeni vain vetääkseni peiton paremmin alakehoni suojaksi.
"Niin?" mumisin hiljaa ja kirosin mielessäni kurkusta säteilevää kipua. Kaiken muun voisin kestää kuin mies, jopa tukossa olevat korvani, mutta tämä kurkkukipu oli jotain niin... sietämätöntä.
"Olet jo kuudetta kertaa pahasti sairaana tälle vuodelle, Resé..."

Sydämeni tuntui yllättäen kovin raskaalta.

"Ja nyt on vasta huhtikuu. Et yleensä sairastele kuin kerran tai pari vuodessa, mutta nyt olet miltei koko ajan kipeänä."
Jos kasvoni eivät olisi olleet valmiiksi punertavat kohonneesta ruumiinlämmöstäni, ne punottaisivat ainakin nyt helakanpunaisina noloudesta.
"Mitä sinä ajat takaa..?" kysyin vaitonaisesti. Sanojen lausuminen ei sattunut tällä kertaa kurkkuuni niin paljoa kuin aiemmin.
Äitini huokaisi raskaasti ja käveli kuin surunsaattaja ovelleni. Siellä hän keräsi rohkeutensa ja sanoi ääneen sen, mitä olinkin jo pelännyt hänen sanovan, "Liittyykö tämä sairastelusi Sehkretiin?"
'Krektiin...' ajattelin mielessäni.
Katseeni valahti alas hyvin nopeasti. Olinhan minä jo täysi-ikäinen nuori naisenalku, täysin vapaa tekemään omat päätökseni, mutta silti yhteiskunnassamme ihmisten ja ulkomaalaisten suhteet olivat tabu.
Enkä ulkomaalaisilla tarkoittanut meren toisella puolella asuvia ihmisiä vaan valovuosien päässä, vieraalla planeetalla asuvia avaruusolioita.
Kuinka monesti tässäkin talossa oltiin tapeltu tästä asiasta. Ihmisen seurustelu muukalaisen kanssa ei suoranaisesti ollut häpeä, mutta se oli jotakin, jota ei oletettu tapahtuvan.

Pysyin vaiti.
En olisi mitenkään osannut vastata äidin esittämään kysymykseen. Tai no, olisinhan minä siihen osannut vastata. En vain halunnut kohdata siitä seuranneita lisäkysymyksiä.
Liittyikö sairasteluni Krektiin?
Kyllä.
Minkä takia sairasteluni liittyvät Krektiin?
Puristin huuleni tiukasti yhteen ja heiluttelin varpaitani peiton alla levottomasti.

Ovi kolahti kiinni äitini lähtiessä.
Nielaisin kankeasti ja heti perään manasin kipeää kurkkuani syvimpään helvettiin. Kipu oli kuitenkin sen verran pistävä, että se lähes pakotti minut maistamaan hunajalla makeutettua teetä.
Ehdin juuri ja juuri kostuttaa huuleni teellä kun siirsinkin juomamukin syrjään. Silmäluomeni tuntuivat raskailta ja ajatukseni vaeltelivat omia teitään minne halusivat. Sinä aikana en edes erityisemmin ajatellut mitään, kävin vain mielessäni läpi monenlaisia asioita.
Nojauduin paremmin takana olevaa sänkyäni vasten ja suljin silmäni. En ollut yöllä saanut nukuttua kunnolla joten minua väsytti, mutta silti nukkuminen ei houkutellut.
En halunnut kohdata kuivaa ja kipeää kurkkuani herätessäni. Aivan kuin tulehtuneessa nielussa ei muutenkin olisi kestämistä, mutta aina nukkumisen jälkeen se vasta tuskallisenkipeä olikin.
"Vihaan sairaana oloa", huokaisin ääneen ja koukistin suorana olleet jalkani. Korvan takaa karkasi muutama tumma hiussuortuva, mutta en välittänyt vangita niitä takaisin omalle paikalleen. Sen sijaan kallistin päätäni ja tuijotin ikkunaani, jonka olin visusti peittänyt verhoilla. En taatusti halunnut nähdä aurinkoista kevätpäivää kun en itse saanut olla siitä nauttimasta. Silti pihalta kantautuvat iloiset ja pirteät huudahdukset ja naurunpyrähdykset muistuttivat minua aika ajoin siitä että minä ohitin ensimmäiset lämpimät kevätpäivät flunssan kourissa.

Oliko tämä sairastelu kaiken sen arvoista?

Hymy karkasi huulilleni ja revin lämmintä peittoa paremmin päälleni. Hieman sen jälkeen nukahdin, yhä hymyillen ja heräsin vasta lukuisten tuntien jälkeen karheiden sormenpäiden koskettaessa kasvojani.
"Hm?" ynähdin ja vein kasvojani poispäin kosketuksesta.
"Eikö olisi viisaampaa nukkua sängyllä? Et ikinä parane, jos majoittaudut tähän kylmälle lattialle", matalannariseva ääni jutteli minulle rauhoittavasti. Sormenpäät poskeltani eivät kaikonneet mihinkään, vaikka olinkin yrittänyt välttää niiden kosketusta.
Vaikka silmäni eivät olleet auki, oli minulle sanomattakin selvää kuka huoneeseeni oli saapunut. Enkä ollut tunnistanut henkilöä pelkästään äänestä vaan siitä kosketuksesta.
"Tässä on mukava olla", jupisin hiljaa ja kohtasin jotain, joka nostatti niskakarvani pystyyn: kuiva ja kipeä kurkku.
Nojauduin eteenpäin ja raottelin jo molempia silmiäni jotta löytäisin vesilasini jostakin huoneennurkastani. Kolme karheaa sormea silittelivät yhä punoittavaa poskeani.
"Vettä?"
Kohotin kulmaani ja tuijotin seuralaiseni tarjoamaa juomalasia epäuskoisena. Se oli vasta täytetty raikkaalla vedellä, sillä juomalasin pintaa pitkin valui muutama vesivana.
En kiittänyt ääneen vaan nyökkäsin vaitonaisesti tarttuessani kiinni lasiin.

Uskalsin juoda vain muutaman lyhyen kulauksen ja kurkkuni tuntui heti hieman paremmalta, mutta juttutuulella  en silti vielä ollut.
Kostutin vielä huuliani kielenpäälläni ja laskin juomalasin tuonnemmaksi. Samalla pistin merkille, että teemuki oli kadonnut. Luultavasti äiti oli jossain vaiheessa noutanut sen pois tieltä.

Siniset silmäni tuijottivat pitkän tovin lattiaa. Jännitys hiipi jostain kehoni sopukoista ja vatsanpohjaani kutitti. Keräsin rohkeuttani monen sekunnin ajan ennen kuin nostin katseeni ylös häneen, Krektiin.

Krekt oli kumartunut vierelleni. Hänen leukojen välit olivat kaartuneet jonkinlaiseen hymyntapaiseen, mutta oranssinrusehtavissa silmissä pilkisti huoli ja muutama muu tunnetila. Hän näytti jopa hieman vihaiselta.
Kohotin kulmiani ja tuijotin miestä tiiviisti. Olisin halunnut ääneen kysyä milloin hän oli tänne tullut ja miten äitini oli hänet sisälle päästänyt, mutta kurkkuni takia päädyin vain ilmehtimään.

Krekt kallisti eläimellistä päätään. Hän selvästi pohti, mitä yritin viestiä kulmien kohotuksillani. Lopulta muukalainen päätyi johonkin lopputulokseen ja leukojen välistä karkasi liutajoukko sanoja, mutta minun tukkoiset korvani nappasivat vain tiedon kellonajasta ja pihalla olevasta lämpötilasta.
Parahdin hiljaa ja rojahdin vasten takana olevaa sänkyäni. Yleensä Krekt osasi lukea kaikki pienemmätkin ajatukseni, mutta nyt hän oli täysin hakoteillä.
Hänen kylmät ja karheat sormenpäänsä hyväilivät poskeani yhä. Kosketus tuntui mitä ihanimmalta, sillä omaa kehoani oli kuumotellut koko päivän - varpaita ja sormia lukuun ottamatta.
Laskin oman käteni Krektin kämmenen päälle ja ummistin silmäni. Olisin voinut nukahtaa siihen heti suoriltaan uudestaan, mutta kurkkuni antaessa myöten, aloin puhua, "Kaikista henkilöistä sinun on riskialteinta olla täällä."

Raotin silmäni todistaakseni Krektin reaktiota.
Hän kohotti päätään ojentamalla jäntevää kaulaansa, silmissä häivähdys huvittuneisuutta. Entinen sotilaskenraali, ja nykyinen henkivartija, venytteli kahta alinta leukaansa ja näin todella hyvin terävät hampaat niiden sisäpuolelta. Olin hyvin tietoinen, että noilla hampailla pystyi puremaan hyvällä onnella jopa raudan läpi.
Kaikkien näiden kuukausien jälkeen minulle oli yhä arvoitus mitä tuo leukojen venyttely tarkoitti. Krekt teki sitä monissa olosuhteissa: tappeluissa, ruokaa syödessä, rentoutuessa, seksiä harrastaessa...
Olin kerran jopa kysynyt miksi muukalainen venytteli noita leukojaan ja vastaukseksi sotilaalta olin saanut selityksen siitä, että hän venytteli niitä kun ne tuntuivat jäykiltä.
Minä uskoin, että eleellä oli syvällisempikin tarkoitus.

"Etkö ole sitten iloinen, että olen täällä?" Krekt kysyi matalalla äänellään ja laski turpaansa lähemmäksi minua.
Hymyilin vaisusti ja kallistin päätäni tukien sen vasten seuralaiseni vahvaa kämmentä.
Verhojen läpi pääsi aavemaista auringonvaloa, joka antoi ilmi leijuvan pölyn huoneessani. Ohimennen ajattelin, että minun pitäisi terveeksi tullessani siivota, mutta ajatus karkasi nopeasti. En todellakaan ollut siivoavaa tyyppiä.
Miehen kaulalla oleva laaja, oranssi hengitysrakkula värähteli rauhallisesti hitaan hengityksen mukaisesti. Seurasin tuota elintoimintoa lyhyen vilkaisun ajan ja päätin sitten viedä sinisten silmieni huomion Krektin kasvoille, jotka olivat täynnä arpia.
"En minä sitä tarkoita, mutta--" aloitin yskän käheyttämällä äänelläni, mutta Krekt painoi yhden sormistaan kuiville huulilleni.
Tunsin viileän turvan vasten lämmintä otsaani ja suljin silmäni automaattisesti.

Rakastin Krektin läsnäoloa.

"Minä aiheutin sinulle tämän", sotilas kuiskasi hiljaa vasten hiuksiani ja hamusi niitä leikillisesti leuoillaan.

Rakastin Krektin eleitä.

"Vähintä, mitä sinulle voin tehdä, on olla täällä".

Rakastin Krektin sanoja.

En olisi ikinä uskonut, että Krektin kaltainen muukalainen kykenisi olemaan näin hellä.
Hän oli suurikokoinen ja lihaksikas, kasvoilla aina se sama tympääntynyt perusilme. Muukalainen ei tuntunut pitävän mistään tai kenestäkään. Hänen oranssinrusehtavat silmänsäkin olivat toisinaan niin ilmeettömät, että minustakin joskus tuntui, että könsikäs oli kadottanut kaiken elämänilonsa.
Mutta toisaalta, Krekt omien sanojensa mukaan oli menettänyt syyn elää. Minä olin kuitenkin onnistunut tuomaan sen takaisin.
Kuljetin molemmat käteni Krektin kasvoille. Hänen ihonsa tuntui kovin karhealta ja sitä se olikin.
"No jos et pelkää saavasi minulta pientä flunssaa ja kuolevasi siihen, on sitten varmaan ihan okei suudella sinua?" kysyin ja pidin silmiäni edelleen kiinni.

Krektin turvalta karkasi ilmahenkäys ja korviini kantautui pieni hymähdys.
Muukalainen toi turpansa lähemmäksi huuliani. Tunsin sormieni alla, miten hänen kasvolihaksensa jännittyivät. Jos olisin pitänyt silmäni auki, katsoisin häntä varmaan venyttelemässä niitä alaleukojaan.
Se alaleukojen venyttely taisi johtua hermostuneisuudesta? Tai sitten ne olivat merkki siitä, että Krekt valmistautui johonkin.

Krektin turpa oli vain muutamien millien päässä, kun painoin huuleni jonnekin hänen oikeanpuoleisten leukojen tienoille. Tiesin niiden olevan arpiset ja pienikin kosketus tuotti kirvelyä, mutta juuri siksi halusinkin sinne huuleni viedä.
Krektin kansa, foreildrerit, eivät suudelleet. Krekt ei edes tiennyt, mikä sellainen toimenpide oli ennen kuin minä sen hänelle opetin. Suuteleminen merkitsi minulle paljon, mutta sotilas itse oli sanonut, että hän ei juurikaan tuntenut ihollaan mitään. Se oli tietenkin aivan loogista, sillä foreildrerien iho oli sitkeää ja paksua.
Tuon tiedon jälkeen olin tajunnut kokeilla suutelemista Krektin arville.
Jos foreildrer sai ihoonsa haavan, se oli pysyvä riesa. Haavat umpeutuivat hitaasti ja jättivät jälkeensä pysyvän arven. Lisäksi ne olivat aina kipuherkkiä kosketuksille.

Muukalainen värähti huulieni kosketuksesta.
Hän tunsi.
Suudelmani ei ollut pitkä ja kun erotin huuleni Krektin leuoista, hän kietoi vahvat käsivartensa ympärilleni ja vaivatta nosti minut istualleen sängylleni.
"Hmm?" hymähdin katkonaisesti kipeästä kurkustani huolimatta ja katsoin, miten sotilaani hamusi leuoillaan paljasta reittäni.

Aina näinä hetkinä minusta tuntui, että sydämeni voisi puristautua pois paikoiltansa.
Muukalaisen lihakset värähtelivät napakasti. Hän selvästi keskittyi kaikin voimin jalkani ihon hellään hamuamiseen, ettei vahingossa repisi minua vereslihalle hampaillaan.
En millään tavalla häirinnyt Krektiä. Katselin vain hänen rakkaudenosoitustaan lämpimästi hymyillen, puristaen sormillani lakanaa allani. Minua jännitti.
Ruskeasävyinen foreildrer lopetti hamuamisensa ja kuljetti turpaansa reidelläni vielä hetken aikaa, ennen kuin hän vei katseensa minuun,
Krekt oli polvillaan lattialla ja nyt kun minä olin istualleen sängyllä, päämme kutakuinkin olivat samalla korkeudella. No, vieraalta planeetalta tulleen seuralaiseni kasvot olivat toki ylempänä, vaikka hän hieman selkä kumarassa istuikin.

Sotilaan oranssinruskeiden silmien katse oli intensiivinen.
Hän vain tuijotti minuun, leukojen välit kaartuneena hymyyn.
Minä tuijotin takaisin, omilla utuisensinisillä silmillä.

"Olet pukeutunut melko asiallisesti", huomautin yllättäen ja nielin kurkkuani selvemmäksi sanojeni jälkeen, jotta puhuminen ei seuraavan kerran sattuisi yhtä paljoa kuin nyt.
Krekt kohotti kulmiaan jotenkin hyvillään kommentistani. Hän kallisti päätään ja nosti käteni omalle kädelleen. Kokoero käsiemme välillä oli valtava.
"Toin myös kukkia äidillesi. Ajattelin että jos en näyttäisi kuin katukoiralta, hän päästäisi minut tapaamaan sinua", muukalainen mumisi ja sanojensa ohella hamusi leuoillaan kämmenselkääni. En ikinä tulisi saamaan kyllikseni tämän olennon huomionosoituksista.
"Ai lahjoit hänet? Kuinka hauskaa", kiusoittelin polvillaan olevaa avaruusolentoa ja kurottelin lattialla olevaa peittoa. Halusin sen jalkojeni suojaksi, sillä päälläni olivat vain pelkät alushousut ja t-paita. Vaikka olinkin Krektin edessä ollut alasti jo lukuisat kerrat, oli minulla silti tarve saada jotain peittämään paljasta ihoani.

En ollut mitenkään yllättynyt, kun Krekt aavisti toiveeni jälleen kerran. Hän tarttui lattialla lojuvaan vaaleansiniseen peittoon ja ojensi sen minulle, liikuttaen leukojaan yhä kämmentäni vasten.
Otin peiton vaisusti vastaan ja kiskoin sen jotenkuten jalkojeni ylle.
Katseeni valui Krektin kasvoille.
Hänen silmänsä olivat sulkeutuneet kämmentäni hyväillessä.

Muukalaisen lihaksikas kaula värähteli nytkähdellen. Seurasin noita liikkeitä samalla, kun silmäilin hänen ihollaan olevia arpia, "ikuisia tatuointeja, joilla oli tarina".
Krekt oli entinen sotilaskenraali, ennen kuin hänet oli karkotettu omalta kotiplaneetaltaan. Hän oli varmasti ollut hyvin tärkeä henkilö, oikea tappajakone rintamilla, mutta en ikinä kuullut ainuttakaan itsekehumissanaa hänen leuoiltaan.
Minä en ollut rohjennut edes kysyä, mistä osa hänen arvistaan oli tullut. Ne jotka minua kiinnostivat eniten sijaitsivat hänen kaulallaan, hengitysrakkulallaan, käsivarrellaan ja rintalihaksillaan.

Nostin vapaana olevan vasemman käteni Krektin kaulanselustalle ja silitin siellä ollutta laajaa arpea. Muukalainen värähti kosketukseni alla ja tunsin kevyen nipistyksen oikeassa kämmenselässäni. Kivun jälkeen seurasi anteeksipyyntö polvillaan olevalta mieheltä. En jaksanut kääntyä katsomaan päivänselvää asiaa - sotilas oli vahingossa raapaissut hampaallaan kämmeneni ihoa. Omapa oli vikani.
Jatkoin kaulalla olevan haavan silittämistä. Huoneeni ulkopuolelta kuului vaimeaa puhetta. Äitini keskusteli jonkun kanssa, jonka ääntä en tunnistanut. Luultavasti joku naapureista oli tullut pikavierailulle.
Puheen ohella kuulin myös televisiosta kantautuvia ääniä.

"Kadutko sinä..."
Kehoni värähti Krektin aralle äänensävylle.
Hän ei enää hamunnut käsivarttani vaan oli laskenut päänsä matalalle katse kääntyneenä toisaalle, jonnekin ikkunan suunnalle.
Lakkasin silittämästä kaulalla sijaitsevaa arpea ja annoin käteni valahtaa sotilaan harteille, jota peitteli mustan puvun tyylitelty kangas.
Vaikka sotilas oli jättänyt lauseensa kesken jo sanojensa alkuvaiheille, tiesin valmiiksi, mistä hän puhui.
"En kadu", vastasin ja yllättyin kuinka pehmeästi kykenin sanani sanomaan, vaikka kurkkuni käheänä olikin.
En saanut Krektiä nostamaan katsettaan minuun.

Kurtistin kulmiani ja rykäisin lyhyesti. Sisälläni kasvoi kova tunne yskiä, mutta en missään nimessä nyt voinut yskiä, kun seuralaisenikin oli näin lähellä.
"Krekt..." mumisin hiljaa ja nojauduin lähemmäksi alakuloisennäköistä muukalaista kohti.
"Olin varautunut tähän sairasteluun jo silloin kun, mm..." sanani takertuivat kieleeni.

Krekt oli yhdessäolomme alusta asti ollut pidättyväinen, täynnä itsekuria. Minä olin ollut se, joka oli ohjannut sotilaan selälleen sängylle ja tuonut ilmi seksuaaliset tarpeensa.
Sinä iltana me emme harrastaneet seksiä, sillä muukalainen pysäytti aikeeni ennen kuin ne ehtivät kunnolla edes alkaa.
Olin ollut samaan aikaan liikuttunut ja vihainen seuralaiseni huolesta siitä mitä rakastelu teettäisi minulle.
Heti seuraavana päivänä olin ottanut selvää riskeistä. En suinkaan lääkäreiltä vaan tutkijoilta, joilla oli enemmän tieto foreildrerien kehosta ja siitä mitä voisi tapahtua kummallekin osapuolelle pariutumisen aikana.
Tutkijat olivat katsoneet minua ensin kieroon, mutta hetken päästä sain asiallista kohtelua. He olivat jopa uteliaita, sillä minä olin toteuttamassa toimenpiteen käytännössä, jota he olivat vain spekuloineet teoriassa.
Varoitukseksi sain vain mahdollisuuden sairastua flunssaan, jos verityyppini oli A. Muissa tapauksissa mahdollisuuksina olivat migreeni, jos verityyppini oli B tai AB ja jos verityyppi oli O, lopputuloksena saattaisi olla mahdollisesti kuolema.
Minun onnekseni verityyppini oli tylsä A, mutta kokeiluni Krektin kanssa oli siitä huolimatta uhkarohkea.

Parin päivän kuluttua tieteilijät saivat tiedon, että A-verityypin ihminen sai flunssan ja mahdollisesti myös allergiakohtauksen pariutuessaan foreildrerin kanssa.

Huokaisin syvään ja hengitykseni rahisi.
Ruskeasävyisen muukalaisen pää laskeutui lepäämään reiteni päälle ja sydämeni koki lyhyen rytmihäiriön. Vaikka Krekt olikin niin rujonnäköinen kuin mahdollista, oli hän silti jokaista tuntemaani ihmistä kohteliaampi ja ajattelevaisempi.
Foreildrerin takaraivossa olevat oranssinkellertävät sarvet hohtivat. Tiesin tuon hohdon merkitsevän sitä, että seuralaiseni ruumiinlämpö oli päässyt laskemaan normaalin alapuolelle ja nyt hänen kehonsa työskenteli raivokkaasti nostaakseen ruumiinlämmön takaisin kohdilleen.

Huoneessani velloi ikävä hiljaisuus.
Ikkunasta läpipääsevä auringonkajo oli muuttunut hailakan keltaisesti oranssiin, joten tiesin päivän kääntyneen iltaa kohden.
Olisin halunnut sanoa Krektille jotain, mutta en tohtinut. Tiesin hän leukojen kevyestä nykimisestä, että hän mietti mitä sanoa.

"Enhän minä millään tavalla..." matalannariseva, mutta pehmeä äänensävy aloitti lauseensa viimein. Suurikokoinen foreildrer kuljetti kylmiä sormenpäitään säärelläni pitkän matkan, ennen kuin hän lopetti lauseensa, "Enhän minä millään tavalla pakota sinua vasten tahtoasi?"

Tuijotin Krektiä ymmilläni.
'Onko hän idiootti?'
Ei, ei hän ole idiootti. Hän on vain huolissaan minusta ja minun hyvinvoinnista.
Yskähdin niin huomaamattomasti kuin kykenin ja nielin kuivuneen kurkkuni kipua sivummalle, ennen kuin edes ajattelin huulieni raottamista.
"Minähän se aina aloitteen teen", kiusoittelin ja en voinut millään olla hymyilemättä.
Krektin silmien huomio nousi viimeinkin minuun. Yllätyksekseni, hänen sielunpeilit olivat ilmeeltään mitäänsanomattomat, niissä ei näkynyt minkäänlaista tunnetilaa.

"Täällä on aika masentava tunne, eikö sinustakin?" sotilaani sanoi yyhtäkkiä ja nousi seisaalleen.
Älähdin ääneen aikeissa muistuttaa häntä matalasta katosta, mutta kurkkuni takia en saanut sanakaan suustani.
Krekt löi päänsä sujuvasti huoneeni kattoon ja uhkaava murahdus karkasi hänen leukojensa välistä.
Purin huultani, etten olisi nauranut hänelle ääneen. Muukalainen lankesi tähän toimenpiteeseen melkein joka kerta huoneessani.
Kookas foreildrer jupisi itsekseen ja hieroi niskaansa oikealla käsivarrellaan. Hän suuntasi raskaat askeleensa ikkunan luokse ja minun kiusaksi aukaisi verhot.
Auringonlaskun kajo valtasi huoneeni ja ikkunan vastapäässä olevaan seinään muodostui varjoja pihallamme olevista puidenoksista.
"Teet tämän tahallasi", ärisin sängylläni ja revin peiton pääni ylitse, kaatautuen maaten sängylleni.
"Miten niin?" kuulin Krektin kysyvän ja vihoissani käänsin selkäni hänelle.
"Minua ärsyttää, että minua sairastelen täällä vaikka pihalla on noin hyvä ilma..."

Tutut raskaat askeleet lähestyivät sänkyäni ja revin paksua peittoa paremmin päälleni.
"No voisit miettiä seurauksia paremmin seuraavalla kerralla, ---"
Huoneen ovi aukesi.
"-- kun harrastat seksiä kanssani."

Hiljaisuus.

Minä en kehdannut edes tulla esiin peittoni piilosta.
"I-iltaa rouva."
Krektin ääni kakisteli.
Äitini oli onnistunut yllättämään meidät molemmat.

Lisää hiljaisuutta.

Ovi sulkeutui ja minun teki mieli valua alimpaan maanrakoon silkasta häpeästä. Olin tähän asti onnistunut lieventämään vanhemmilleni Krektin ja minun suhdetta, sillä jo silkasta omistushaluisten katseenvaihtojen takia olin saanut nuhteita äidiltäni.
"...No sepä oli kiusallista omalla lyhyellä tavallaan."
Krekt kruunasi tämän kaiken omalla reagoinnillaan.

Painava kämmen laskeutui kylkeni tienoille.
"Toin sinulle muuten tullessani voidetta yskääsi. Se... levitellään suoraan johonkin..?"
"Sitä levitetään rintakehälle.." tuhisin peiton alta ja hautasin kasvoni tyynyä vasten.
"Minun on kuitenkin parasta jo mennä."
Tunsin leukojen hamuamista peiton lävitse olkapäitteni kohdalla. Oli hänellä sitten helppoa - pystyi luikkimaan karkuun julistettuaan ensin äitini kuulen sänkyseikkailuistamme.
"Koita parantua."

Kosketuskontakti Krektiin katosi ja kuulin vain vaisusti, miten muukalainen käveli kohti ovea. Olisi hänellä kyllä melko paljon rohkeutta kulkea yksin minun huoneestani ulko-ovelle äidin haukankatseen alaisena.
"Krekt.." ynähdin äkkiseltään ja foreildrerin askeleiden äänet kaikkosivat. Hän oli pysähtynyt kuuntelemaan mitä asiaa minulla oli.
"Kiitos kun kävit... vaikka tartuntavaarallista aluetta huoneeni onkin juuri nyt", mumisin peittoni suojasta, mutta sen verran pontevalla äänensävyllä, että Krekt varmasti kuuli sanottavani.
"Niin no, toivoin näkeväni sinut avuttomana, heikkona ja eroottisena mutta sen sijaan kohtaankin niiskunenäisen bakteeripesäkkeen."

En tiennyt, olisinko iloinen vai en. Krekt ei yleensä osannut vitsailla ja nyt kun hän vitsaili...
Heitin häntä tyynyllä ja kirosin koko foreildrerien sukujuurta hampaitteni välistä.
Sotilas nappasi tyynyn käsiinsä vaivatta.
Hänen silmissään lepäsi se tietty rauhallisuus ja turvallisuus,  joihin olin hänessä mieltynyt. Muukalaisen kokonaisilmeen kruunasivat ne leuat, jotka olivat taipuneet hymyyn.

Tyyny nakattiin minulle takaisin ja levollisesti tuijotin, miten Krektin varjo lipui viimeisenä ulos huoneestani. Ovea seuralaiseni ei sulkenut perässään, joten kuulin kuinka hän hieman kiusaantuneena toivotti hyvät viikonjatkot vanhemmilleni. He sanoivat jotain takaisin pelkästä kohteliaisuudesta.

Kun ulko-ovi pamahti kiinni, sain viimeinkin yskiä mielin määrin ja täysin vapaasti. En ollut aiemmin uskaltanut yskiä, sillä sen kautta bakteerit olisivat voineet helpommin levitä Krektiin.
Yskiessäni äiti saapui huoneeni suuaukolle.
En kehdannut katsoa häneen.
"Olet toki jo aikuinen nainen, mutta olen huolissani... Onko Sehkret varmasti sopivaa seuraa?"
Sopivaa seuraa?
No tuskin.
Hänen takiaan minä sairastelinkin näin paljon. Mutta tosin jos se minusta olisi kiinni, sairastelisin vielä enemmän. Se ylisuojeleva sotilaskenraali oli sanonut, että sänkyleikkejä sai harrastaa vain kaksi kertaa kuukaudessa. Hän itse ei ikinä saanut mitään jälkiseurauksia, minä olin se ainoa kärsivä osapuoli.
Sisimmässäni olin hyvinkin liikuttunut Krektin suojeluhalusta.
Kun en vastannut, äiti vaihtoi negatiivista äänensävyään myötätuntoisemmaksi, "Hän odotti huoneessasi ainakin kolme tuntia ennen kuin heräsit ja toi mukanaan vieläpä nämä".
Hän nosti paperikassin pöydältäni ja otti esille apteekista ostettuja lääkeaineita.
"Krot Sehkret... Pidätkö sinä tästä tyypistä todella, Resé?"
Viimein äiti esitti tämän kysymyksen. Hän ei ollut ikinä ennen kysynyt mitä minä tunsin. Hän oli vain ladellut vaaroja, joita minulle vielä koituisi Krektin takia. Avaruusolion ja ihmisen välinen suhde kun oli tabu.
En osannut sanoa tunteitani ääneen muille kuin Krektille, joten päädyin vain nyökkäämään äidilleni vaisusti hymyillen katse jossain lattian tienoilla.
"Vai niin..." äitini huokaisi ja laski paperikassin takaisin pöydälleni, käänsi selkänsä ja ennen lähtöään sanoi, "Hän ainakin tuntuu pitävän sinusta".

Hymy huulillani oli syvempi ja sinisissä silmissäni oli varmasti mitä lämpimin pilke.
Leikittelin ajatuksella, että ennen pitkää koko naapuristomme oma perheeni mukaan lukien rakastaisi Krektiä. Ei tietenkään yhtä paljon kuin minä, olin sentään sen verran omistushaluinen. Mutta he rakastaisivat Krektiä sen verran, että he hyväksyisivät hänet - ja meidät.
Sotilaallani oli lähtemätön vaikutus.

Hänet pitäisi kääriä tekstillä "tartuntavaara".

Sillä ainakaan toistaiseksi ei oltu keksitty rokotetta, joka poistaisi Krektin minusta, minun ajatuksistani ja minun sydämestäni.



----
A/N2: Kritiikki on siis tervetullutta!
Ja jos joku kaipaa kuvitusta Krektille ja Resélle, niin tässä.


« Viimeksi muokattu: 06.12.2014 14:17:12 kirjoittanut Pyry »

Aionka

  • Vapaamatkustaja
  • ***
  • Viestejä: 1 298
Vs: Tartuntavaara
« Vastaus #1 : 10.05.2011 23:56:16 »
Kammenttikompanjasta iltaa! Olen tosi tosi tosi pahoillani, että meni näin kauan. Luin tätä jo aiemmin, mutta mut keskeytettiin, enkä sitten löytänyt tekstin pariin enää vähään aikaan.

Tämä oli todella mielenkiintoinen. Tosi hyvä idea, että alieniseksistä voi saada jotain sivuoireita. Kävi kyllä vähän sääliksi Resétä, sekä sen edestä, että on jatkuvasti kipeä, kuin että seksi on vielä säännösteltyäkin :D Ehkä hänelle kehittyisi tulevaisuudessa joku immuniteetti.

Tekstissä oli paljon jänniä yksityiskohtia. Kuten se, että Resé ajatteli Krektiä kuitenkin miehenä, vaikkei tämä olekaan ihminen. Että hän pystyi kuitenkin ahtamaan heidän suhteensa perusparisuhdekuvioon :)
Myös se kertoi aika paljon päähenkilöstä (ja hänen yhteiskunnastaan), että hän piti Krektiä jotenkin moraalisesti hyvänä, koska tämä ei kehuskellut "tappokoneen" ajoillaan. Normaalia ihmistä varmaan vaivaisi ihan hirveästi, jos kumppani olisi tappanut useita henkilöitä menneisyydessään ja jos tämä ei puhuisi siitä, niin ei ensimmäisenä kyllä tulisi mieleen, että tyyppi on vaiti vaatimattomuuttaan. Mutta toisaalta on varmaan vähän eri juttu, kun kyseessä on muu kuin ihminen.
Niin ja se, että vaikka Resé on täysi-ikäinen, hän asuu vielä vanhempiensa luona. Tai kenties hän vain sairastaa siellä! :D

Tykkäsin kivasta, positiivisesta tunnelmasta, joka tarinassa kulki. Että vaikka päähenkilöä ketutti olla sairaana, niin hän ajatteli silti kuitenkin valoisasti tulevaisuudesta ja kaikkea sydämellistä rakastajastastaan.

Sitten, koska myös toivottua, voisin  (vain) vähän huomautella joistain kieliseikoista.
Lainaus
kun suoritin fyysisen toimenpiteen ja kurottelin pöydällä olevia nenäliinoja
Tämä lause on nyt vähän höpsö, koska fyysinen toimenpide = nenäliinakurottelu? Ehkä sen voisi muotoilla uudelleen :)
Tekstissä oli myös pariin kohtaan jonkin verran englannin/ruotsin kieliopin mukaan väännettyjä kohtia (svetisimejä!). Kaikki tekevät tätä (mukaanlukien allekirjoittanut), joten lienee turha nipottaa...
Tässä kuitenkin esimerkki:
Lainaus
Se ylisuojeleva sotilaskenraali oli sanonut
"Tuo ylisuojeleva.." olisi ehkä luontevampi tai vielä parempi ilman mitään etusanaa :)