Selviydyt (keskity hengittämään) |K11| Peter

[Isfet]

Nimi: Selviydyt (keskity hengittämään)
Kirjoittaja: Isfet
Ikäraja: K11
Genre: Angstidraamaa
Hahmot/Paritus: Peter
Vastuunvapautus: Ei ole minun ei, rahat, maine ja kunnia J.K -tädille.
Varoitukset: kevyt päihteiden käyttö, ohimenevä maininta kidutuksesta
Yhteenveto: ”Mihin olisit valmis saadaksesi elää? Että vanhempasi saavat elää?--"

A/N: Tämä on Salainen ystävä-haasteen pelastusteksti Kaarnelle. Toivottavasti tykkäät tästä, oli mukavaa päästä kirjoittamaan Peteristä. Tulkinnat eivät aina kohtaa, mutta yritin parhaani. Varoitan etukäteen pompsahtelevasta kerronnasta.

*

Nykyisin Peterin on enää vaikea muistaa, milloin se oikeastaan alkoi.

Vaikka eihän siitä kauan ole. Oliko se jo ensimmäinen kesä Tylypahkan päättymisen jälkeen? Ei, se oli varmaankin syksy. Niin, tuuli riipi puista lehtiä ja kolhuinen asfaltti kiilsi kosteudesta. Oikein dramaattista, Peter naurahtaa kuivasti. Melkein aplodien arvoinen suoritus. Hän oli juuri tulossa kotiin jostain, vaikea sanoa mistä. Oman kämpän etsintä oli vielä vaiheessa. Kun hän saapui ovelle, se olikin raollaan.

Sydän alkoi saman tien takoa kovempaa, kädet hikosivat. Keittiöstä kuului kolahduksia, hän huomasi astuneensa sisälle eteiseen. Minkä hemmetin takia, sitä hän ei tiennyt. Jos hän olisi luikkinut karkuun ja unohtanut, ehkä elämä olisi ollut helpompaa. Kirkaisu naulasi hänet paikoilleen. Ivallista naurua, sormet kiertyivät tiukemmin taikasauvan ympärille. Hän hiipi ovelle kammottavan uteliaisuuspuuskan vallassa. Hänen äitinsä makasi sidottuna pöytään kiinni, kaksi huppupäistä hahmoa kidutti tätä. Kylmä hiki syöksähti pintaan, epätodellisuuden tunne tykytti otsalohkossa. Pelko, raivo ja pakenemisen halu taistelivat hänen sisällään. Kesken ensimmäisen perääntyvän askeleen taikasauva painautui kipeästi Peterin takaraivoon.

”Kas, kas, kas. Mitäs meillä tässä on? Itse herra Piskuilan nuorempi, vai mitä?” käheä ääni hekotti hänen korvaansa. Peter älähti vaimeasti sormien tarttuessa tiukasti olkapäähänsä.

”Gibbon! Lestrange! Katsokaas mitä tuuli toi!” hän huikkasi potkaisten oven auki.

Miehet nostivat katseensa ja lopettivat huvinsa vastahakoisesti. Äidin pää retkahti vasten pöytää, suupielestä valui verinoro teekupin sirpaleisiin. Peteriä oksetti.

”Ei kovin hääppöinen saalis, Leswyn”, toinen tuhahti arvioiden poikaa pää kallellaan.

”Älä nyt heti tuomitse, Rabastan. Osaatkos poika kertoa, onko äitisi ihan kuraverinen, vai vain puoliverinen? Meidän tietojärjestelmässämme on aukko, ja se häiritsee meitä syvästi”, Gibboniksi puhuteltu virnisti.

Peter haukkoi henkeään ja vapisi, Leswyn kiersi taikasauvansa leuan alle. Väreet juoksivat pitkin hänen kehoaan.

”Vastaahan reippaasti kun kysytään. Vai etkö muka tiedä? Olen kuullut sinun olevan hyvä urkkimaan salaisuuksia…” Leswyn nauroi matalasti.

”Pelotat poikaa, Leswyn. Hän laskee kohta alleen.”

”Eikös tuo ollut rohkelikko? Kyllä se kestää”, Rabastan Lestrange tuhahti.

”Totta vieköön, ehkä sinut pitäisi tappaa ihan sen takia. Pelkäätkö kuolemaa, Piskuilan?”, Gibbon tiedusteli herttaisesti.

Pelkäätkö kuolemaa? Peter olisi nauranut, ellei tilanne olisi ollut niin kaukana huvittavasta. Pelkäsi hän, kammoksui suorastaan. Kukapa olisi halunnut kuolla, jos saattoi elää? Tämä maailma kantoi päällään vain elämää, kuolleet hajosivat tomuksi ja katosivat ajan virtaan. Toisesta maailmasta hän ei tiennyt.

”Mihin olisit valmis saadaksesi elää? Että vanhempasi saavat elää? Isäsi tulee kohta töistä, mieti tarkkaan. Vaikka hän onkin puhdasverinen.”

”Mihin pyrit tuolla, Gibbon?”

”Älä ole niin tylsä, Rabastan.”

”Niin, meiltähän puuttuu vielä hyvä vasikka… Sinähän tunnet heitä? Sirius Mustan, sen heittiön? Potterin, heidän kavereitaan?” Leswyn kiinnostui.

Peter ei kyennyt liikahtamaankaan. Gibbon käveli aivan hänen eteensä, sytytti sätkän ja puhalsi koreilevan savurenkaan. Hän tuijotti sen hälvenemistä, Peter ei puhunut vieläkään.

”Tehdäänkö näin. Me pyyhimme äitisi muistin, ja unohdamme että häntä onkaan, kunhan sinä tulet nyt mukaamme. Sinusta voi olla hyötyä Lordille. Jos olet kiltti, saat elää. Sovittu?”

Gibbon ojensi sätkän Peteriä kohti. Tämä nielaisi, vilkaisi pöydällä vaikertavaa äitiään – nainen alkoi tulla tajuihinsa. Hän katsoo Gibbonin vihertäviä silmiä, punaista hehkua tämän sormien välissä ja taikasauvallaan leikittelevää Lestrangea. Hän nosti vapisten kättään, josta taikasauva oli hervonnut jo ajat sitten, tarttui tupakkaan kahdella sormella ja vei sen huulilleen. Savu tyynnytti keuhkoja, hän sulki silmänsä. Kilinää, kolinaa. Unhoituta. Entistus. Napakka ote käsivarresta, pusertava pimeys. Kostea ulkoilma (puhalla savu ulos).

Silmille levitettiin kostea liina (vedä savua sisään). Häntä alettiin taluttaa kahdelta puolelta, taikasauva painui lapaluiden väliin (hengitä ulos, älä kompuroi). Peter alistui kuin tahdoton nukke, tupakoi silmät sidottuina (sisään-ulos-sisään) kunnes natsa poltti rakot etu- ja keskisormeen.

(Jatka hengittämistä, älä ajattele.)

Hän oppi siinä päivä päivältä paremmaksi. Kun tilanne tuntui sitä vaativan hän vain kytki aivot pois päältä. Ehkä kaiken sietäminen helpottui siinä sivussa, ajattelematta. Muuttui oikeammaksi, oikeutetummaksi (minä hengitän). Tottele, mielistele, niin saat elää. Niin hänelle opetettiin.

Peter naurahtaa taas, ehkä se on se kevyt humala. Hän nostaa halvan punaviinipullon taas huulilleen, antaa karvaan nesteen valua kurkusta alas. Pullon pohja kilahtaa osuessaan takaisin katukiveykseen, äänestä päätellen vielä puolet jäljellä. Hän nojaa selkäänsä kosteaan tiiliseinään ja kiroaa onnettoman Middlesbrouhin ja sen vanhan suojellun kuljetussillan, Teesjoen ja meren, niistä aiheutuvan sumun. Jos hänellä olisi tarpeeksi sisua, hän kiroaisi myös hänet-kuka-jääköön-nimeämättä, kuolonsyöjät, Leswynin, Lestrangen ja etenkin Gibbonin.

Taskun pohjalta löytyy vielä yksi sikari, jonka pintaan on taiteiltu sinetti lehtikullalla. Hän taisi pölliä ne Malfoyn kartanosta, jos oikein muistaa. Niin se varmaan oli, hänet oli käsketty sinne jotain varten, luultavasti ottamaan käskyjä Luciukselta. Peter irvistää, puree sikarista palan pois ja sytyttää sen vapisevin käsin. Sormet ovat kylmän kangistamat, mutta toimivat kuitenkin tarpeeksi. Peter veti sisään ensimmäisen henkosen, pidätti sitä sisällään niin kauan kuin pystyi ja puhalsi ulos. Viha valui vähitellen ulos, siinä missä kaikki muukin.

Hän oli käynyt viikonloppuna Siriuksen ja Remuksen luona (vedä sisään), Remus oli vaikuttanut vähän apealta, mietti kai tätä sotaa. Hän oli paska ystävä, petturi (puhalla ulos, rentoudu). Vaikka ei hän ollut joutunut vielä paljoa tekemään. Hänen ei ollut vielä ollut pakko kertoa mitään ystävistään (sisään-ulos).

Nyt oli maaliskuu, kaikki lumi oli jo sulanut pois. Talven jälkeen jäljellä oli roskaa, kuten hän. Sitkeää pohjasakkaa, joka ei huuhtoutunut lumipesulla pois. Ahdistus läheni (vedä sisään, rauhoitu). Lily odotti lasta. Peter, tai oikeastaan kukaan muukaan, ei ollut uskoa korviaan, kun James oli kertonut. Kelmit olivat istuneet hämyisessä pubissa, juoneet vodkaa ja pohtineet syntyjä syviä. Sitä, kannattiko lasta ylipäätänsä tuoda tällaiseen maailmaan. Peter tiesi, että ei todellakaan kannattanut. Hän ajatteli sanovansa sen rohkaistuneena juomasta, mutta ääni juuttui kurkkuun.

Seuraavana päivänä hän oli käynyt pitkästä aikaa vanhempiensa luona. Äiti oli keittänyt teetä, juonut siitä samasta kupista joka oli rikkoontunut hyökkäyksestä. Kurtistanut kulmiaan ja kysynyt, oliko Peterillä joku hätänä. Kun hän oli niin kalpeakin, pojan pitäisi lopettaa se polttaminen. Peter nyökytteli, pakottautui viemään oman kuppinsa huulilleen. Maku oli ummehtunut, äidin hymystä puuttui ilo.

Myöhemmin isä istui Peterin kanssa olohuoneessa, kaatoi kahteen lasiin skottiviskiä. Hyvälaatuista, rikas tuntuma, hän sanoi. Peter hymyili hatarasti ja pakottautui ottamaan vain pienen kulauksen sen sijaan, että olisi nakannut kaiken kurkkuunsa. Isä maiskutteli huuliaan, pyöräytti nestettä lasinsa pohjalla valoa vasten, vältellen katsekontaktia.

”Tiedäthän, että voit aina puhua meille.”

”Tietysti”, hän kähähti.

”Äitisi ajattelee, että olet onneton. Sinun pitäisi käydä useammin, mutta -, noh. Vaikeat ajat, kyllä minä ymmärrän”, isä tuijotti yhä viskiä.

”Niin, vaikeat ajat”, Peter myönteli hiljaa.

Hän jäi yöksi, lähti heti aamiaisen jälkeen. Pahoitteli, ettei tiennyt milloin pääsisi taas. Äiti koetti hymyillä rohkeasti, ymmärtäväisesti. Peterin mahassa muljahti, hän kaikkoontui puristaen kädet nyrkkiin. Perhe aina ensin vai mitä? Oma henki, perhe, sitten muut. 

Sitten muut.

Peter nakkaa sikarin lopun pois, ottaa pullon ja jatkaa matkaansa. Hän ei vielä onnekseen tiedä, mitä tulevaisuudessa odottaa. Ei osaa aavistaakaan, että Lilyn vauvasta tulee Pimeyden Lordille päähänpinttymä, ei tiedä vuosien kuluttavan hänet kovapintaisemmaksi kun hän onkaan. Kun Sirius seisoo häntä vastassa vihaisena, järkyttyneenä ja petettynä, hänellä on vain yksi todellinen vaihtoehto, etukäteen punnittu.

(Jatka hengittämistä, älä ajattele.)

[Ricolette]

Ai että tämä on hieno ficci Peteristä, joka on tosi vaikea hahmo. Tai siis, helppo tuomita pelkuriksi ja petturiksi, mutta hienointa on lukea tällaisia tekstejä, joissa tekojen motiivit oikeasti vaikuttavat uskottavilta. Kun luin tämän joitakin päiviä sitten, olin ihan että vau oo upeaa, nyt on Isfet osunut jackpottiin!! Ja olen toki sitä mieltä edelleen. Toisella lukukerralla pystyin jo kiinnittämään huomiota upean, ahdistavan tunnelman ja oivaltavien havaintojen lisäksi myös muuhun tekstiin ja bongasin muutaman jutun:

Meidän tietojärjestelmässämme on aukko, ja ne häiritsevät meitä syvästi --> ja se häiritsee

Hän katso Gibbonin vihertäviä silmiä --> katsoo

Mutta niin, tämän ficin ydin on ihan huikea ja se tiivistyy mielestäni parhaiten tässä:

Oma henki, perhe, sitten muut. 

Sitten muut.

Että kun eletään sotaa, jossa joutuu ihan kamalien valintojen eteen, pitää ensin pelastaa oma ja perheen henki. Ja ystävät, vaikka ovatkin tai olivat tärkeitä, eivät valitettavasti mahdu siihen ihan lähimpään piiriin. Ja sitten käy näin. Ja että kun vain keskittyy siihen, että on tupakkaa ja henki kulkee, sitä vain selviytyy. Aaaa. En osaa selittää, miksi tämä tuntui musta niin hienolta oivallukselta. Jotenkin Pottereissa keskitytään tosi paljon ystävyyteen ja siihen miten ystävyys menee perheen edelle. No ainakin kelmeillä, onhan toki Weasleyt jne. Mutta puhdasverisillä perhesiteet on todella olennaisia ja se kuvataan negatiivisena. Niin sitten tällainen "perhe ensin, vaikka ystävät kuolisikin sen takia" -ajatus jotenkin ymmärtäväisesti kuvattuna tuntuu tuoreelta. Sitä tässä ehkä yritin selittää.

No, tässäkin ficissä Peterillä taisi kuitenkin olla oma henki kallein, kun se alussakin miettii, että olisi pitänyt vain häipyä. Että ehkä se perheen tärkeys onkin vain tekosyy, keino rauhoitella omaatuntoa.

Loppu on tosi hieno. Tämä nostaa kylmät väreet:

Kun Sirius seisoo häntä vastassa vihaisena, järkyttyneenä ja petettynä, hänellä on vain yksi todellinen vaihtoehto, etukäteen punnittu.

Kiitos hienosta ficistä, joka kovasti minua jäi mietityttämään.

[Isfet]

Kiitos ihanasta kommentista, Ricolette! Muoksin nuo virheet pois, kiva kun huomautit.

Minun on jo pidempään tehnyt mieli kirjoittaa Peteristä, koska hän on niin kiinnostava hahmo. Hienoa kuulla, että tämä aiheutti pohdintoja! Tekstien tarkoitus on ravistella ihmisiä, no joo. Itse vierastan ystävien laittamista perheen edelle, ehkä se vähän kuultaa läpi. Olen imarreltu myös siitä, että tässä oli ahdistava tunnelma, koska en yleensä kirjoita angstia.

[maigaro]

Tää on hyvä kuvaus Peteristä. Tälläinen voisi ihan hyvin olla myös kirjoissa, mielestäni tämä on järkevä syy sille miksi Peter lähti Voldemortin puolelle. Peter vain sattui olemaan väärässä paikassa väärään aikaan ja pysyäkseen hengissä hän oli valmis (kunhan ei ajattele mitään) vaihtamaan puolta. Mun on vaikea kuvitella että Peter omasta vapaasta tahdosta menis Voldemortin ja kuolonsyöjien juttusille kertomaan, että vaihtaa puolta.

Kaikesta huolimatta Peter selvästi välitti ystävistään, vaikka oma henki olikin heitä tärkeämpi.

[Isfet]

Kiitos kommentistasi, maigaro. Oli tosi mukavaa kuulla, että Peterin kuvaus oli sinusta onnistunut! Minunkin on vaikea uskoa puolenvaihdon olleen suunniteltua, olihan hän kuitenkin kelmi.. Ihanaa että laitot puumerkkisi tänne, piristi päivääni! <3

[Lunalotta]

Wee. Vähän erilaista tekstiä mitä sulta oon ennen lukenut Mä en ees tiennyt, tai sit en vaa muistanut, että sä olit kirjottanut jotain tällastakin Peter on kyl omalla tavallaan mielenkiintonen hahmo, ja siitä tulee hyvin vähän luettua tekstejä kun en hirveemmin sitä hahmoa tunne. Tai ehkä just siks pitäiskin, niin opin tuntemaan sen hahmon sit paremmin. Mutta hieno teksti oli, vähän tuollainen angstimaisempi mitä yleensä sulta oon lukenut, mutta kuvastaa Peterin ajatuksia hyvin. Mustakin tuo puolenvaihto ei ole itse tehty, että se on jouduttu tekemään pakon edessä, sen verran Peteristä kuitenkin ajattelen, vaikken sitä muutoin syvemmin tunnekaan ajatusmaailmalta jne. Mutta kiitos kuitenkin tästä ficistä! (miks mulle on tullu tavaks kiittää ain teksteistä joita luen )

[Isfet]

Sparkly, joo, ei ihan sitä tuttua fluffya tämä Välillä on hyvä paneutua vähän vieraampiinkin hahmoihin, sittenhän niistä tulee tuttuja! Kiitos kommentista! <3

[Fairy tale]

Luinpas. Muutaman kerran olen otsikkoa jäänyt miettimään ja nyt luin.
On antoisaa päästä lukemaan vähemmän kerrotuista hahmoista. Hienosti
olet avannut Peterin tilannetta - puun ja kuoren välissä olemista -

Jotenkin tuo "Peter on rohkelikko" hypähti tuolta tekstistä. Se on totta, rohkelikko,
joka joutuu tekemään rohkeita päätöksiä. Ja valitettavasti myös itsekkäitä päätöksiä.

[Isfet]

Fairy tale, hyvä että otsikko houkutteli lukemaan, ja jokin sai kommentoimaankin.  Minulla on kai jokin pakkomielle selitellä ihmisille asioita ja availla pieniä luukkuja. 

Kiitos sinullekin kommentista!

[Larjus]

Tykkään lukea Peteristä ficejä (mielenkiintoinen hahmo, jonka liian moni vain sivuuttaa), ja siksi ilahduinkin kun bongasin tämän listauksestasi!

Ei ole voinut olla Peterille helppoa pettää ystäviään, ja vaikka eihän se tietenkään oikein ollut, mä kykenen ymmärtämään hänen valintaansa. Ei kaikista ole uhmaamaan pelkojaan ja ihan selkeää vaaraa, joillekin oma henki merkkaa enemmän (ja ei se musta väärin ole). Tykkään myös siitä, miten olet tuonut tässä mukaan Peterin perheen osaksi tämän lopullista valintaa. Hän ei olekaan pelastamassa vain omaa nahkaansa vaan myös perheensä. Ricolettekin oli omassa kommentissaan puhunut siitä, miten sotatilanteessa on pakko arvottaa ihmisten henget (kenet pelastaa ensin), ja se, että valitsee perheensä ystävien sijasta, on aivan mahdollista (ja monille varmasti todennäköistäkin). Tokihan Peterkin on arvottanut itsensä ykköseksi, mikä on sekin täysin ymmärrettävää (ja vaikeahan sitä olisi kuolleena ketään auttaa). Hänestä ei ole samanlaiseksi rohkelikoksi kuin vaikka Sirius ja James olivat, mutta siitä itsessään häntä ei musta pidä moittia (vastuunsa hänen olisi kyllä pitänyt kantaa, mutta eipä pelkuri sellaistakaan uskalla).

Mielestäni tähän sopi hyvin se, että missään vaiheessa ei päästä niin pitkälle, että Voldemort yrittää tappaa Harryn (ja Lily ja James kuolevat jne.). Peter ei vielä pääse näkemään, miten kaikkea hänen petturuutensa aiheuttaa. On kyllä kiintoisaa miettiä, mitä hän on niistäkin tapahtumista ajatellut silloin tuoreeltaan. Rottana oli varmasti paljon aikaa miettiä valintojaan ja niiden seurauksia 🤔🤔

Kiitoksia tästä ficistä! Hienosti kirjoitettu ja sisällöltään mielenkiintoinen!

[niiina]

Onnea kommenttiarpajaisten voitosta!

Valitsin tämän tekstin, joka kertoi Peteristä, koska musta hän on äärimmäisen mielenkiintoinen hahmo. On todella mielenkiintoista lukea ylipäätään erilaisia käsityksiä siitä, että mitä olisi voinutkaan todella tapahtua, että Peter ikinä kääntäisi selkänsä ystävilleen ja tämä oli yksi oivallinen vaihtoehto.

Olit kirjoittanut tämän todella toden tuntuisesti ja hyvin. Luin tekstin ahmien todella nopeasti ja se kertoi kyllä ainakin, että minä pidin tavasta jolla olit tämän kirjoittanut sekä ylipäätään sen sisällöstä. Peterille selkeästi myös se oma perhe oli äärimmäisen tärkeä, jonka vuoksi hän oli valmis toimimaan vakoojana sekä pettämään ystävänsä. Koska kuten hän luetteli, että hän itse, perhe ja sitten vasta muut. Kai hänellä on aina kuitenkin ollut hieman erilainen käsitys kun monella muulla (vaikka moni varmasti valitsisi tuossa tilanteessa sen oman perheen joidenkin muiden sijaan) ja se omakin selviytymisvietti on kova, vaikka isollakin hinnalla. Sotatila on äärimmäinen tila ja se, millaisia kunkin ihmisen päätökset on, voivat vaihdella hurjasti.

Olisin jopa todella mielelläni lukenut, mitä Peter ajattelee kun tajuaa, mitä hänen tekonsa lopulta aiheuttavatkaan ja millaisia tuntemuksia ne hänessä olisi herättänyt. Tässä ollaan vasta lopulta niin alussa, ettei Peter ole vielä joutunut paljastamaan mitään ja on tavallaan vielä alkutekijöissään, mutta sekin vaihe äärimmäisen kiehtova.

Iso kiitos sinulle kun olet valinnut tämän aiheeksi ja ihana kun löysin tämän tekstin noiden arpajaisten ansiosta, oikein loistava teksti Peteristä!

[Isfet]

Larjus, hieman varjoihin jääneet hahmot (etenkin Peter ja Regulus) ovat aina olleet omasta mielestäni hirveän mielenkiintoisia ja houkuttelevia. Niistä herää helposti kaikenlaisia pohdintoja ja lisäksi ne taipuvat luontevasti angstiin. Mukavaa kuulla, että pidit!

niiina, sotatila tosiaankin tuo esiin ihmisluonteen kaikki puolet, sen takia kai luin/kirjoitinkin niin paljon kelmifikkejä    Nyt lukaisin tekstin uudelleen läpi ja tavallaan vähän ihmettelinkin että tämä sijoittui noin "aikaiseen vaiheeseen", mutta silloin kun kirjoitin se lienee tuntunut omimmalta. Kiitos kommentistasi!