Author: Jordan
Rating: K-11
Genre: jaa-a... oisko tää sitten taas sitä angstia?
A/N: Kaikki tietää niitä tyttöjä, joita luodessa Jumala on ollut hyvällä tuulella. Niitä on helpompaa vihata, kun rakastaa.
Sä olet täydellinen pitkine vaaleine hiuksinesi, jotka kiiltävät aina puhtaana ja taipuvat mille kampaukselle hyvänsä. Sulla on siniset silmät, suuremmat, kuin olen nähnyt kenelläkään toisella ja pitkät silmäripset. Sun kasvot on sydämen muotoiset ja nenä sievä. Sä olet mun pitunen, mutta sirompi, laihempi. Sulla kilot on juuri oikeissa paikoissa, ei pelastusrenkaana vyötärön ympärillä. Et sä kai itse edes ymmärrä, kuinka nätti sä olet. Mä en tajua, miten se on mahdollista, kun kaikki kundit kuolaavat avoimesti perääsi.
Sä olet kiltti, kiltimpi kuin kukaan ihminen, jonka mä tunnen. Sä hymyilet kaikille, mutta mä olen oppinut huomaamaan, milloin sä olet oikeasti iloinen.
Meillä on yhteiset ystävät ja yhteiset vihamiehet. Mä haluaisin suojella sua kaikelta pahalta, mitä tässä maailmassa on, mutta harmikseni ne pahat asiat tuntuu seuraavan sua tiukasti. Mä haluaisin lyödä ihmisiä, jotka sanovat susta pahan sanan, vaikka ymmärränkin, miksi he tekevät sen. Sä olet liian täydellinen. Ei ole tyttöä, joka ei haluaisi olla, kuten sä, ei poikaa, joka ei haluaisi olla sun.
Sä olet mua parempi koulussa, ahkerampi myös. Sä olit uintikilpailussa 2. kun mä olin viimeisten joukossa. Sä olet kaikkea, mitä mä en ole, kaikkea mitä mä olen, sä olet enemmän. Mutta miten sulle voisi olla vihanen? Miten mä voisin suuttua sulle ja sanoa, etten halua ikinä nähdä sua, kun sä olet mun paras kaveri? Kun sun ainoa huono puoli on se, että sä olet täydellinen.
Sä veit mun jätkän, sä satutit mua pahasti. Sitten sä itkit, sä olet niin empaattinen. Sä pyysit anteeksi – monta kertaa. Sä masennuit, aloit syödä lääkkeitä. Sä halusit satuttaa itseäsi, hypätä auton alle. Sä vietit kuukausia suljetulla osastolla ja mä soitin sulle joka päivä ja me juteltiin. Ja siitä alkoi mun alamäki. Mä olin niin yksinäinen. Sulle mä en halunnut purkaa sydäntäni, en kertoa asioita, joita ennen pystyin kertomaan. Sä olit niin haavoittuvainen. Mä vietin elämäni kamalimman vuoden. Mä en meinannut saada silmiäni auki aamuisin, mulla oli huono itsetunto. Mä en ollut mitään ilman sua. Sä olit meistä aina se parempi, nyt olit myös enemmän sairas. Miten mä olisin kehdannut hakea itselleni apua ongelmiini, kun sun ongelmat olivat miljoona kertaa suurempia? Mulla oli huono omatunto, kun ajattelin, miten paljon helpompaa elämäni olisi ilman sua. Nyt ymmärrän vähän paremmin. Mä olin oikeassa. Elämä tosiaan olisi helpompaa ilman sua. Niin paljon helpompaa, jos mä en rakastaisi sua niin helvetin paljon. Mutta silloin mäkään en olisi enää tämä ihminen, joksi mä olen kasvanut. Ja nyt, kun mä olen kasvanut, mä tajuan, että sä olet parasta, mitä mulle olisi voinut tapahtua.
