Title: Ystäväni, Molly
Author: Nukkemestari
Beta: Rakas Hidefini
Genre: Ehkä draama?
Raiting : Sallittu
Mitä on tapahtunut: Menninkäisen ja kotitontun lapsi Brindle on kuulunut jo nyt Mollyn ystäviin. Hän on viettänyt pitkän aikaa pois Kotikolosta ja palannut. Aamulla herätessään ilmassa on jotain uutta.
Omistuskirjoitus: Hei J
JJB (kolmella J:llä)! Tämä on osoitettu erityisesti sinulle! On päässyt nimittäin kulumaan viikkoa vajaa vuosi kun kommasit ficciini ”Ystäväni, Menninkäinen” eli ensimmäinen kommenttisi minulle! Eikö ole hienoa? Pidit silloin Brindle OOC:stäni, joten tässä sinulle hänestä lisää! Mukava pikku kaveri.
Tässä sinulle siis suurella rakkaudella kirjoitettu ficci!
Karvaton ja sisäsiisti koirasi, Nukkemestari.
A/N: Eli vuosi kulunut ensimmäisen FF100-ficin kirjoituksesta. Vasta kymmenisen valmiina ja nekin hyvin lyhyitä, joten kiirettä pitää. Tämä on puoli-itsenäinen jatko-osa ficilleni ”Ystäväni, menninkäinen” jonka pääset lukemaan
tästäFF100:seen sanalla ”Ystävät”
Ystäväni, MollyPieni karvaton otus kampeaa itsensä pienen vuoteensa reunan yli ja laskee jalkansa varoen lattialle, sillä vuode on hiukan liian korkealla. Se inahtaa hiljaa varpaidensa osuessa kylmään lattiaan ja värisee hetken. Nielaistuaan pieni otus laskee molemmat jalkansa lattialle, ja tulee kiskaisseekseen peittoa, joka tipahtaa sen päälle kuin skottiruutuinen kalmolaskos.
Olio hymähtää ja kietoutuu tiiviisti peittoon.
Lattiat natisevat lähes kuulumattomasti kun keveä pieni veijari astelee ikkunan luokse. Se nostaa katseensa ylös ja tuijottaa vielä niin unisilla silmillään ulos.
Silmät kirkastuvat äkisti kun olio huomaa jotain outoa: Valo on muuttanut väriään, se on kirkkaampaa ja valkoisempaa kuin eilen. Olio kapuaa vaivalloisesti normaalikokoiselle tuolille ja tihrustaa silmiään.
”Lunta!” Se pihisee, painaa töppönenänsä lasiin ja huomaa pian, ettei näe huurun takaa.
”Molly! Lunta!” Se huutaa ja hypähtää alas. Raahaten peittoa perässään se ryntää pois huoneesta ja käytävässä huutaa taas Mollyä ja ryntää keittiöön.
”Lunta, Molly, lunta!”
”Tiedän, Brindle-kulta”.
Hän hymyilee ja mittailee Brindleä, tätä kotitontun ja menninkäisen jälkeläistä.
”Onko sinun kylmä?”
”Ei!” Brindle kiirehtii sanomaan, mutta Mollyn katseelta on mahdoton peittää mitään.
”Ihan väriset, raukkaparka!” hän sanoi ja jatkoi tuskin hengähtämättä
”Mikset heti sanonut? Mene heti takan luokse lämmittelemään, kutistan sinulle jonkun Ronille tekemistä jumppereista!”
Brindle laahusti alistuneesti takan luokse.
Nielaisten hän sanoi:
”Molly, en haluisi että näkisit niin paljon vaivaa minusta. Olen kuitenkin vain…”
”Älä höpsi, kultaseni. Sinä olet mikä olet, ja montaa ihmistä ihanampi olento.”
Brindle liikuttui syvästi Mollyn pehmeästi sanomista sanoista.
”Molly…” hän sanoi kangerrellen, mutta Molly oli jo lähtenyt etsimään kutistettavaa jumpperia.
Brindle värisi. Hän ei tiennyt miten koskaan voisi korvata suurenmoisen ystävyyden, jota iloisesti hymyilevä Molly oli hänelle osoittanut. Molly oli hänelle suurin tähti, kun hän vietti kesän ja syksyn muualla. Se johdatti hänet aina kotiin, kun hän oli eksynyt ja jo luopunut toivosta.
Kun hänet oli tallottu ja kolhittu kaduilla, jotka eivät tunne armoa mitättömille olennoille, kuin hän.
Molly oli opettanut hänet lukemaan sujuvasti. Ennen Mollyä hän oli osannut puhua vain hyvin kangerrellen, ja lukea vain hyvin yksinkertaisesti, jos sitäkään.
Brindle kuuli Mollyn lausuvan kutistusloitsun jossain päin Kotikoloa, ja tiesi tämän palaavan pian. Niin hän kuivasi kostuneet silmänsä ja valmistautui kohtaamaan Mollyn.
Hän nielaisi, kun kuuli askelten lähestyvä ja pian tuo punatukkainen nainen ilmestyikin hymyissä suin ja pientä kastanjanruskeaa jumpperia kantaen.
Molly oli jo istuutumassa takan ääreen, kun Brindle sanoi:
”Molly… Sinä olet paras ja ainoa tosiystävä, joka minulla on ollut.” Hän nielaisi ja rutisti silmänsä kiinni tuntiessaan kyynelen nousevan silmiinsä ja nähdessään iloisennaisen kasvojen muuttuvan vakavammiksi.
”Minä lähden heti nyt, ja kun palaan, tuon sinulle maailman kaikkeuden hienoimman aarteen lahjaksi. Vaikkei mikään aarre korvaa ystävyyttäsi eikä mikään loista kauniimmin kuin sinä.”
A/N: Kiitokset kuluneesta vuodesta!
