Title: Ensimmäinen pusuni
Author: narcoleptic
Genre: ylisuloista söpöilyä
Pairing: Luna/OC
Rating: Sallittu
Summary: Pätkä Lunan varhaisesta lapsuudesta ja tytöstä.
Disclaimer: Luna kuuluu Rowlingille, mutta Aada on kulkenut omien käsieni kautta.
A/N: Tuli hillitön tarve kirjoitta jotain todella söpöä (tiedä sitten onko tämä sitä teidän mielestänne
) ja talvista. Tartuin tuumasta toimeen, ja tässä lopputulos. Teksti ei kulje kirjakielen mukaan, mikä on tarkoitukseni. Se seuraa kuusivuotiaan tytön ajatusmaailmaa, ja on siksi aika hullunkurista. Asiasta hypätään kolmanteen, niinkuin pienillä on aika usein tapana. Kertokaa jos piditte
Ensimmäinen pusuniLumi leijaili ihan hiljalleen alas taivaalta, verhoten maan valkoiseen vaippaan. Puista paenneet lehdet peittyivät valkoiseen pumpuliin, jääden tämän ihmeaineen suojiin aina kevääseen asti.
Astelin hiljaisesti eteenpäin pienellä mukulaisella tiellä, pyydystäen hiutaleita kielelleni. Se oli helppoa, ja kuka vain olisi pystynyt siihen. Kaikkialla oli niin valkoista, etten pelännyt lumimiehenkään suuttuvan, vaikka veinkin muutaman hänen lapsistaan. Kurkotin vain kielelläni maahan vaipuvia hiukkasia, ja ne sulivat suoraa siihen. Silmiäni häikäisi pilvipeitteen takaa tuleva valo, ja äiti oli sanonut ettei aurinkoa saanut katsoa. Siitä tulivat kuulemma silmät sairaiksi. Sairaana ei ollut mukavaa, tiesin sen koska olin ollut viime viikolla kuumeessa. Silloin poskia kuumottaa ja kurkkua kuristaa. Voisi olla hankalaa nähdä kipeillä silmillä.
Sitten kuitenkin näin erityisen suuren hiutaleen. Se leijaili ihan muutaman hypyn päässä, joten juoksin sen kiinni. En tiennyt miltä isot hiutaleet maistuisivat. Kenties hattaralta? Olin syönyt niitä paljon huvipuistoissa. Ne sulivat suuhun vähän niinkuin nuo lumilapsoset.
Juostessani en kuitenkaan huomannut edessä seisovaa tyttö, ja harmikseni törmäsin häneen.
Lumi valui selkääni pitkin, joten selässäni juoksivat kylmät väreet. Niiden pikku askeleet kipittivät hurjaa vauhtia ylös alas, kunnes ne kuitenkin väsähtivät ja jättivät minut rauhaan.
"Voi, tuopas oli hassua!" tyttö kikatti minun vieressäni.
Tuhahdin vain. En pitänyt erityisen paljon kylmistä väreistä, joten en tajunnut mitä hauskuutta tässä oli. Kaiken lisäksi minulta oli lennähtänyt pipo pois päästä. Se oli juuri se pipo, jota en saanut hukata. Se oli aivan uusi, ja siinä oli pienet kissan korvat. Kellään muulla esikouluryhmässäni ei ollut niin hienoa myssyä. Se oli vielä kaiken lisäksi pörröinenkin. Saisin äidiltä tuperrapinat, jos hukuttaisin sen.
Löysin sen myssyn kuitenkin aika nopeasti, se oli vain tipahtanut selkäni taakse. Se oli luminen sisältä, mutta heiluttelin sitä kunnolla, että lumilapset pääsivät sisarusten joukkoon.
"Miksi sinä et puhu minulle ollenkaan?" tyttö puhui jälleen.
"Kun luulin että hukkasin myssyni", sanoin, ja vedin kissahatun päähäni. Siinä roikkui pienet pompulat ja isä sanoi että näytin aivan kissanpojalta se päässäni
"Se onkin hieno pipo", tyttö sanoi ja kampesi itsensä pystyyn. Mielestäni tyttö oli tosi nätti. Sellaiset todella pitkät vaaleat hiukset. Ja ne olivat melkein kainaloihin asti. Minäkin olisin halunnut pitkät hiukset, juuri sellaiset kuin sillä tytöllä oli. Äiti vain sanoi, että lyhyet sopivat minulle paremmin.
"Ja sinulla on kivat hiukset", minä sanoin. Ne hiukset olivat melkein yhtä valkoiset kuin lumi. Minun kutrini taasen olivat aika punaiset. Ne erottuivat hyvin lunta vasten.
"Minun nimeni on Luna", hän sanoi ja auttoi minut pystyyn. Lisää lunta valui kauluksesta sisään, ja kelju olo palasi.
"Aada", sanoin nyrpistäen nenääni vilulle selkäpiissäni.
"Luna ja Aada ovat nättejä nimiä molemmat", Luna sanoi huiskauttaen hiuksiaan. Huomasin että ne olivat luonnonkiharat, ihan kuin kaikilla tytöillä aina malleuskuvissa. Minä haluaisin olla isona kaunis malli.
"Niin ne ovat. Me olemme sitten kai nättejä myös."
Luna nyökytti päätään myöntymisen merkiksi. Hänellä oli ehkä suurimmat silmät jotka olin ikinä nähnyt, ja ne paisuivat entisestään ilon myötä. Nyt tiesin luultavasti mitä tarkoittaa, jos sanotaan että ihmisen silmät säkenöivät. Ainakin Lunan silmiin syttyi pikkuruisia tähtiä sinne tänne.
"Minun tekisi mieli tehdä lumienkeleitä", Luna ehdotti. Suostui tietysti, sillä halusin nähdä lisää tähtiä.
Kävelimme ihan vaitonaisina eteenpäin sitä samaista muhkuraista tietä. Tiesin, että ihan lähellä oli puisto, jossa pystyi keinumaan ja laskemaan liukumäkeä. Olimme luultavasti menossa sinne, enkä pistänyt pahakseni ollenkaan.
Pääsimme lumiseen puistoon. Se oli aivan kuin joku taikamaailma, sillä lumi hohti niin kirkkaasti, että oli hankala katsella sitä. Puisto oli myös aivan hiljainen ja tyhjä. Se oli vähän niinkuin meidän oma paikkamme siellä. Jos lumi olisi sopivaa, voisimme vaikka rakentaa suuren linnan ja leikkiä kissoja.
Huomasin että Luna oli hieman outo tyttö. Outo, mutta mukava. Hän nimittäin heittäytyi selälleen lumeen ja hiutaleet vain pöllysivät huiskin haiskin. Hän ei myöskään näyttänyt välittävän lumisista hiuksistaan. Sen takia päätin olla reipas tyttö, ja kellahdin itsekkin selälleni siihe lumipinkkaan. Lumi painui kasaan, ja likistin alleni paljon hiutaleita. Toivoin ettei niitä haitannut.
Teimme molemmat upeat lumienkelit. Niillä oli kauniit mekot, ja suuret siivet. Niin suuret että ne melkein ylsivät aina jalkoihin saakka.
"Siinä littaantui monta lumilapsosta", sanoin ehkä vähän murheellisena. Ehkä taivaassa asuva lumi-isä ei enää sirottelisikaan lapsiaan maahan kun me kiusasimme niitä. Pitäisiköhän pyytää anteeksi, niinkuin kerhotädit aina pyysivät tekemään?
"Eivät ne välitä. Ne tykkäävät likistyä", Lunakin tuijotteli lumikasojamme hymyillen. Sitten hän otti minua kädestä kiinni, ja kuljetti keinuille.
Huomasin, että keinut olivat jäässä, mikä oli surku. Olisi ollut kiva hypätä niistä pois kovissa vauhdeissa suoraa pumpulilumeen. Lunaa se ei haitannut, sillä hän vain meni istumaan keinuun. Ehkä tyttö olikin vähän höppänä?
Mutta vielä mitä. Luna tekikin jotain sellaista, että aloin todella uskoa puiston olevan lumottu. Nimittäin keinujen alla ollut lumi katosi, ja köysien jäät sulivat. Kuului vain että tip tap, kun vesipisarat tippuivat maahan. Pällistelin Lunaa hetken ajan suuren ihmetyksen vallassa, mutta kun tyttö keinui aivan kuin mitään hassua ei olisi tapahtunut, liityin hänen seuraansa.
Keinuimme pitkän aikaa niissä keinuissa. Hypiskelimme lujista vauhdeista lumeen, ja keinuimme uudestaan. Keinuimme niin kauan, etten ikinä ollut keinunut kauempaa. Keinuimme niin kauan, että aurinko aikoi mennä jo nukkumaan. Keinuimme niin kauan, että taikapuistoomme tuli ihmisiä.
Tyttö ja poika kävelivät lähekkäin, ihan hissun kissun. He pitivät toisiaan kädestä kiinni, niinkuin äiti ja isä tekivät joskus. Poika myös pussasi tyttöä, mikä sai meidät pikkiriikkisen hihittelemään. Se tyttö oli ihan hupsu, kun ei pelännyt poikapöpöjä ja basilleja. Niistä voi tulla sairaaksi, aivan varmasti voi.
Sitten tyttö ja poika menivät pois, eikä meitä huvittanut enää keinua. Ilta oli jo niin hämyisä, että äiditkin varmaan huolestuisivat jos me ei tultaisikaan kotiin. Kaiken lisäksi äiti oli luvannut leipoa pipareita joulun kunniaksi. Enää oli vain kaksi yötä, että joulupukki tulisi.
Me päätimme lähteä kotiin. Kuljimme ihan hiljaa. Se oli kummaa, ettemme puhuneet paljoakaan. Äiti nimittäin aina sanoi, että mölisin kuin papupata
Sitten saavuimme siihen kohtaan, jossa ihan aluksi näimme.
"Hei hei sitten Luna", minä vilkutin tuikkiville silmille. Olin varma, etteivät niin kauniit silmät koskaan sairastuisi.
"Heippa. Kokeillaanko vielä yhtä juttua?" Luna vilkutti myös.
"Mitä?"
"Pussataan."
"Miksi?"
"Tekee mieli vain niin kovasti."
"No voiko tytöt pussata?"
"Kaikki voi pussata jotka vain haluavat."
"Niinpä kai. Kyllä se minulle käy. Ei tule edes poikabasilleja."
Sitten Luna suukotti minua kylmettyneille huulilleni pikaisesti. Luna varmasti oli joku haltija, sillä huuliini tulikin yhtäkkiä lämpöä.
"Se oli minun ensimmäinen suukkoni", sanoin.
"Minun myöskin."
"Se oli hyvä suukko. Mukava."
"Minunkin mielestäni."
Sitten erkanimme, enkä malttanut odottaa kotiin pääsyä ja sitä, että saisin kertoa äidille pussanneeni tyttöä. Hän varmaan iloitsisi, sillä nyt en tarvitsisi poikapöpöjä ollenkaan. Lähdin kulkemaan iloisesti hypellen kohti kotia.
